Anton Tshehovilla on novelli Oopperasta palattua, joka kuvaa nuoren tytön romanttista hurmiota oopperaelämyksen jälkeen. Itse en  ole enää ihan nuori enkä järin romanttinenkaan, mutta hurmioon minut sai eilen Musapirtillä näkemäni Iiro Rantalan ja Minna Lindgrenin ooppera Pikaparantola. Se on moderni teos, mutta Rantalan musiikki on helposti lähestyttävää ja Lindgrenin libretto älykkään huumorin riemujuhlaa. Säveltäjä hyödyntää mehukkaasti oopperan konventioita ja sanoittaja on ripotellut aarioihin lainauksia iskelmälyriikan puolelta. Ovelaa!

Vakavaa aihetta, nykyihmisen addiktioita, Pikaparantola käsittelee terävästi ja samalla lämpimästi. Kaikki roolit ovat uskottavia ja – kissa vieköön – nykyään oopperalaulajat osaavat myös näytellä. ”Kotikylän tyttö” Johanna Rusanen keräsi lopussa tietenkin muhevimmat aplodit, mutta koko joukkue pelasi briljantisti ja ansaitsi yleisön äänekkäät kiitokset. Meitsi intoutui huutamaan bravota, mitä en yleensä juurikaan tee. Sekä Rantalasta että Lindgrenistä olen aina tykännyt, ja nyt yhä enemmän. Tehkää lisää tällaista!

Lisää halutaan myös jazzlaulua Teijan johdolla. Swing-kurssin viimeisessä sessiossa päästimme irti jazz-eläimen itsessämme. Jokainen lauloi valitsemaansa biisiä antaumuksella ja sitten skätättiin vuorotellen sydämen kyllyydestä. Aivan mahtavaa! Ja koko kööri oli sitä  mieltä että tämä ei saa jäädä tähän. Jatkokursseilla voisi tutustua muihin jazzlaulun tyyleihin ja kaivautua aiheeseen yhä syvemmälle. Löytämistä riittää. Maestran pomo Jaanakin on jo saanut kurssista kiittävää palautetta ja sanoo, ettei estettä jatkolle ole – jos vain tulijoita on tarpeeksi ja aikataulut luonnistuvat.

Tekniikkatreenien äänenväri- ja puhtausharjoitteet ovat innostavia ja antavat potkua VIMMA-kuoron kehittymiselle. Yksinkertaisissa mutta tehokkaissa ”Jaakko kulta” -harjoitteissa kuulemme tuloksen omin korvin: Äänet alkavat soida yhteen. Se on myös hauskempaa kuin pelkät yksittäiset ääntö- ja artikulaatiodrillit, joita niitäkin tietysti tarvitsemme.

Kesken laulutreenien mieleeni saattaa pulpahtaa ajatus: Mitä jos en olisikaan aikanaan nähnyt pientä lehtijuttua Avoimen laulukoulun alkamisesta ja lähtenyt mukaan. Ilman Maestraa ja kuoroharrastusta olisin paljoa vailla. Olisinko ehkä keksinyt jonkin muun harrastuksen eläkepäivieni ratoksi? En voi tietää. Mutta tätä en enää vaihtaisi!

Tämän kirjoitti jamatar 2.11.2018