Surabaya Johnny

Olen kesätauolla, kyllä juu – mutta tätä en malta olla jakamatta kanssanne:

Onko teille käynyt niin, että jostain laulusta voi tulla vuosikausien, ehkä koko elämänajan kumppani? Päiväkirjani kertovat, että opettelin Brecht-Weillin Surabaya Johnnya ensi kerran v. 1966, Lotte Lenyan levy apunani. (Auf Deutsch, natürlich.) Sitten v. 1975 sain kuin sainkin laulaa sitä alan mestarin Gisela Mayn ohjauksessa. Tämän olin ihme kyllä unohtanut, muistelin olleeni vain kuunteluoppilaana. (Mutta sain paikan kun joku näyttelijä perui.) Ja vihdoin, v. 2015, otin Johnnyn jälleen esiin Päivi Wellingin pienryhmässä kansalaisopistossa.

Happy End -musikaalista peräisin oleva kirpeä balladi petollisesta Surabaya Johnnysta on toden totta säilynyt meikämimmin suosiossa. Itse asiassa luulin esittäneeni sitä myös jossain Maestran King’s Crown-illassa, mutta enpäs olekaan – toistaiseksi! Mikä siinä niin kiehtoo? Tarinan dramaattisuus tietysti, Brechtin piiruntarkka teksti ja Weillin sävelet. Tykkään valtavasti Brecht-lauluista muutenkin, myös Eislerin ja Dessaun säveltämistä.

Tuumin että jospa seuraavassa jälleensyntymässä (?) saisin omistautua musiikille, erityisalanani kertovat, dramaattiset näyttämölaulut ja laulelmat. Anton Tshehovia mukaillen voisin sanoa, että tässä elämässä teatteri on ollut laillinen puolisoni (Tshehovilla lääketiede) ja musiikki rakastettuni (Tshehovilla kirjallisuus). No, puolisokin oli ihan okei ja tuli hyvin toimeen rakastetun kanssa…

Olen onnellinen siitä tulesta, joka syntymässä sisääni sytytettiin. Se roihahtaa aina kun kohtaan jotain erityisen mieluisaa. Sen loimussa on Johnny-roikalekin kaikki nämä vuodet lämmitellyt eikä näköjään lähde mihinkään, vaikka laulussa jättääkin tyttönsä kylmästi rannalle.  Eläköön laulut, laulaminen ja kaikki sen hyvät vaikutukset!

Tämän kirjoitti jamatar 18.5.2020

 

2 kommenttia artikkeliin ”Surabaya Johnny

  1. jamatar sanoo:

    Kappas kehveliä! En löytänyt Surabayasta aiempaa mainintaa blogistanikaan, joten oletin etten ole sitä On Stage -illoissamme esittänyt. No, voisinpahan esittää uudestaankin tilaisuuden tullen. Kypsytelty ainakin on, vuosikymmenten ajan! 🙂

Vastaa