Uusia stemmoja opetellessani ajattelen niitä ikään kuin ”vaihtoehtoisina melodioina”. Tämä auttaa hahmottamisessa – mutta ei aina. VIMMAN miniatyyrisarjan Lilja, ruusu -laulussa altto vetää hyvin pitkään yhtä ja samaa ääntä ilman sanoja. Siitä ei ”melodiaa” saa parhaalla tahdollakaan! Ainut tuki on kuunnella mitä muut äänet samaan aikaan laulavat ja napata ne kohdat, joissa meillä altoillakin on melodianpätkä ja sanoja. Ei helppoa, mutta kuulostaa varmasti hienolta sitten kun se on opittu.

Näistä lauluista minulle läheisin on Muistatko Monrepos’n. Tuon puiston käytävillä tuleva isäni talutteli nuorikkoaan (isosiskojeni äitiä) ennen sotaa. Sitä nuorta miestä minä en koskaan tuntenut, sillä minut saadessaan hän oli jo sodankäynyt nelikymppinen. Kun laulu oli muodissa en tätä perhetarinaa tiennyt, kuulin sen siskoilta vasta joskus aikuisiällä. Siitä lähtien Monrepos-laulu tuo aina mieleeni isäni nuorena, siloposkisena ja rakastuneena. Olisi kiva käydä Viipurissa katsomassa, miltä puisto tänään näyttää.

Koronakevät sai minut tarttumaan nuoruuden päiväkirjoihini. Ne ovat joltinenkin lukuelämys! Teinin muistiinpanoissa oli myös musiikilla tärkeä sija. Tein kuukausittain oman ”hittilistan” arvioiden joka kipaleen. Ja skaalaa riitti cool-jazzista Elviksen kautta teinipoppiin. Suhteeni musiikkiin oli jo tuolloin intohimoinen. Vaanin yökaudet Radio Luxemburgia ja jokainen levyostos oli merkkitapaus. Monet listojeni ”hitit” olen jo unohtanut, mutta tosisuosikit eivät ruostu: Dave Brubeck, MJQ, Bobby Darin…

Enää en listoja tee, koska en aktiivisesti seuraa nykypoppia. Mutta mielenkiintoisia tyyppejä sieltäkin pompahtelee esiin, olen huomannut. Ne tekevät lauluja persoonallisella otteella ja esittävätkin niitä omintakeisesti. Sellaiset vähän karut ja karheat ovat minun mieleeni. Ei ulkoista koreutta vaan todenmakuista raporttia elämästä. Tyylit vaihtuvat ja ilmaisutapa muuttuu, mutta musiikki jatkuu ja on voimissaan. Hurraa sille!

Tämän kirjoitti jamatar 16.9.2020.