Laulaminen vaatii hyvää hengitystekniikkaa – tämän me laulajat (niin harrastajat kuin ammattilaiset) olemme toki aina tienneet. Mutta nyt korona-aika nostaa asian aivan uudelle tasolle. Laulaminen maskin kanssa on nimittäin melkoinen hengitysharjoitus! Tämän sain tuta taas VIMMAN tiistaitreeneissä. Palkeita pitäisi käyttää täysillä, mutta naamari pistää vastaan. Esim. alttojen bordunaäänen ylläpitäminen Lilja, ruusu -laulussa panee keuhkot lujille. En pystynyt niin pitkiin hengitysfraaseihin, kuin tämä tasaisena jatkuva pohjaääni edellyttäisi.

Kun ilma loppuu kesken fraasin, laulamisesta tulee haukkovaa. Ja se kuuluvuus sitten… Jaana pyysi meitä laulamaan ”rohkeammin”, eli lisäämään volyymia. Mutta naamari torppaa senkin! Suun ja maskikankaan välissä litistyksissä äänellä ei ole tilaa kasvaa. Niinpä se ei ”kajahda”, vaikka kuinka tuuppaisi. Omiin korviin ääni kuulostaa ontolta ja väkinäiseltä. Muita laulajia en laitapaikaltani kuule kehuttavasti, joten en voi muuta kuin hoitaa omat stemmani naamarin takaa niin hyvin kuin olosuhteet myöten antavat.

Niinpä niin… Kuorolaulu ei juuri nyt ole varsinainen nautinto. Mutta se, että treenejä ei voisi pitää lainkaan, olisi vielä karumpi vaihtoehto. Toivon, ettei tulisi lisää rajoituksia vaan saisimme kokoontua edes näin, kahtena peräkkäisenä ryhmänä. Jo se, että kalenterissa on merkintöjä menemisistä, on tänä eristyksen aikana tärkeää. Kotiin olisi eläkeläisen helppo jäädä nyhjäämään, jos ei olisi jotain, mikä vetää ulos. Minulle yksi hyvin tärkeä ulosvetäjä on juuri VIMMAN harjoitukset. Siltikin, vaikka itse laulamisen riemu nyt jää vajaaksi.

Ettei menisi ihan molliin tämä postaus, laitan myönteisen katseluvinkin: Yle Areenassa on Minun musiikkini -ohjelman kakkoskausi. Kirjailija Juha Itkonen jututtaa laulaja-lauluntekijöitä, jotka esittävät akustisia versioita biiseistään. Siellä on mm. Kauko Röyhkä, Anssi Kela ja Maija Vilkkumaa. Kaikki he kertovat omasta tavastaan tehdä lauluja ja innoituksensa lähteistä. Jutut ovat kiinnostavia ja riisutut lauluversiot hienoja. Tsekatkaa!

Ja jälkiruoaksi kuunteluvinkki: Vuonna 1966 ostin tämän levyn, jolla ”neekerinainen laulaa bluesia”, päiväkirjamerkintäni mukaan. Tuolloin n-sana oli yleisessä käytössä, ilman (ainakaan tietoista) halventavaa sivusävyä. Ostin levyn lyhyen koekuuntelun jälkeen, tietämättä laulajasta mitään. Mutta hänestä tuli yksi ”minun äänistäni”, joita yhä kyllästymättä kuuntelen ja ihailen. Ja hän on… NINA SIMONE!

Tämän kirjoitti jamatar 17.3.2021.