Tervetuloa tekniikkatunnit

Aah – vihdoinkin!! Maestralaisten laulutekniikan tunnit tekivät odotetun paluun. Alku tosin ei ollut lupaava tiistaina, kun koulun ulko-oven avain ei toiminut. Onneksi sisällä liikkunut siivooja näki vimmatun huitomisemme ja päästi meidät sisään.

Maskeista ei päästä vieläkään eroon – niin kurjaa kuin niiden takaa laulaminen onkin. Tekniikkajuttujen kimppuun käytiin silti hanakasti. – Mitä tarkoittaa vireinen? kysyi Jaana. Vastasin että eikös se ole mahdollimman tarkasti nuotilleen laulamista. Jep, tarkasti eli puhtaasti, ilman sävelen huojuntaa. Yhdessä laulaessa tämä on extra-haastavaa, kun meillä jokaisella on yksilöllinen äänenväri ja tapa tuottaa ääntä. Tätä treenattiin pienen kaanonin avulla, yrittäen samalla kuulostella toisiamme. Tulos: Kuulimme ettei ”yhteinen sävel” ollut ihan täysin yhteinen. Mutta siihen voi harjaantua, toistemme kuulemiseen ja yhteisen vireen saavuttamiseen. Kuorolle, sen soinnille, tämä on tuiki tärkeää.

Tekniikan jatkoksi oli (ja on koko loppusyksyn) normalit VIMMA-harkat. Minulla on kaikissa meidän tähänastisissa ohjelmissamme ollut erityisen mieluisia, mieluisia ja ei niin mieluisia lauluja. Nyt on pelkkiä erityisen mieluisia!! Näitä on ilo ja nautinto opetella. Runot puhuttelevat ja joka ikinen sävellys on aivan tappokaunis. Pieniä kivoja yksityiskohtia: esim. Jälkeenpäin -laulussa riemastuttaa selvästi tunnistettava ”Chydenius-komppi”. Ja lisää herkkua on vielä tulossa, kun saamme uusia nuotteja näppeihimme. Odotan niitä jo nälkäisenä!

Seuraan MTV:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa – jossa sivumennen sanoen musiikillinen anti on vähintäin yhtä tasokasta kuin tanssillinenkin. Viime kerralla oli semmoinen yllärivieras että oksat pois… Papat eivät vielä panneetkaan pillejä pussiin fanijoukkojensa riemuksi. Ehei! Tulivat ja pistivät tanssituomarit + koko mestan jytkymään. Että näin:

Tämän kirjoitti jamatar 27.10.2021.

Viimeisimmät postaukset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös