Käyttäjän Marita Jama lähettämä 2. toukokuu 2011 kello 13:00

Terveiset vehreästä Berliinistä! Siellä jo kirsikat ja muut kukkivat ja sää oli reissuni aikana suorastaan helteinen. Näin kaksi oopperaa, Bizet’n Carmenin ja Puccinin La Bohèmen, hyvin perinteisinä (=näyttämöllisesti tylsinä) esityksinä. Mutta musiikillisesti ne olivat priimaa – ja musiikki tietysti on oopperassa pääasia. Silti oivaltava ohjaus ja laulajien näyttelijäntaidot eivät olisi pahitteeksi.

Kun viime tiistaina palasin kuoroharjoituksiimme, huomasin olevani pihalla kuin lumiukko. Tututkaan stemmat (lukuun ottamatta Kalliolle kukkulalle, jonka olen osannut kohta 40 vuotta) eivät sujuneet, koska en pystynyt kuulemaan omaa ääntäni enkä sitä mitä pitäisi laulaa. Sopraanot jyräsivät…ja meitä alttoja oli paikalla tavallistakin vähemmän. Tämä kiukustuttava kokemus oli kyllä myös hyvin terveellinen, palautti maan pinnalle ”osaamisen” illuusiosta.

Keskiviikkona laulettiin ajankohtaan sopivasti kevätlauluja. Kevät toi muurarin -laulun kohdalla heräsi kysymys mitä tekemistä sillä maalarilla, muurarilla ja hampparilla on koko tarinassa. No, minusta laulun ”minä” niiden avulla havainnollistaa kitkerästi, kuinka muilla elämä vain jatkaa kulkuaan, vaikka hänen maailmansa romahti kun heila jätti. Niinhän se tuppaa olemaan, että yhden ihmisen murheille ei muu maailma paljon korvaansa lotkauta.

Minusta hyvä laulu koostuu kahdesta asiasta: tekstistä jossa on sisältöä ja melodiasta jossa on kunnon rakenne, ja että nämä osatekijät matsaavat yhteen. Lienee sukupolvikysymys, mutta minusta monissa nykybiiseissä sävelmä harhailee ja teksti jankkaa. Pitäisi ehkä kuunnella enemmän näitä uusia, jospa sitten avautuisivat paremmin. Se ainakin on positiivista että monet nykyartistit tekevät biisinsä itse, jolloin suhde lauluun on taatusti henk.kohtaisempi kuin ennen vanhaan levy-yhtiön määrättyä laulut ja sovitukset. Sitten oli vain laulajan taidoista kiinni, kuinka persoonallisen tulkinnan hän sai aikaan annetuista aineksista.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 27. huhtikuu 2011 kello 10:14

Tämä aihe tuli mieleen eilen, kun pidimme viimeisiä kuoroharjoituksia ennen kevätlaulajaisia. Ensinnäkin tykkäsin kovasti asenteesta, joka harjoituksessa huokui: vahva keskittyminen, vastuullinen oman osuuden hoitaminen ja rohkeat kysymykset & kommentit. Laulukin sujui tosi hienosti alkukankeudesta päästyä. Sen verran kömmähdyksiäkin sattui, että kuoronjohtajana uskallan huokaista. Jokaista hyvää esitystä edeltää AINA lähestulkoon katastrofaalinen harjoitus. Eilen ei katastrofaalista ollut, mutta sen verran onneksi jäi parannettavaa, että tiedän esityksen menevän oikein hyvin.

Milloin sitten on harjoiteltu tarpeeksi esitystä varten? Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Tarpeeksi on harjoitellut, kun kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista ja sitten vielä piirun verran paremmin. Etukäteen sitä on vaikea tietää. Yksi merkki tarpeeksi harjoittelusta on se, että kuorossa osa porukasta alkaa kyllästymään uudestaan ottoihin. Esittävä taide on siitä vekkulia, että koskaan ei voi olla etukäteen täysin varma siitä, mitä esityksessä tulee tapahtumaan. Ja kun esitys on ohi, sitä ei enää korjailla. Loputon harjoittelu ei poista tätä epävarmuutta. Luulen, että kuvataiteilijoilla on samansuuntaisia ajatuksia omien teostensa kanssa, vaikka niitä voi periaatteessa hinkata ja muuttaa loputtomiin. Jossain vaiheessa on vain pakko todeta, että se on tässä ja antaa teos eteenpäin.

Kun on tarpeeksi harjoitellut, esitykseen voi mennä levollisin mielin. Jännitystä se ei toki poista. Jännitykseen auttaa vain lukemattomat esiintymiset – ja tarpeeksi mokailu. Kun homma on mennyt pieleen julkisesti tarpeeksi monta kertaa, niitä tilanteita lakkaa jännittämästä. Kyse onkin silloin siitä, miten mokan voi kääntää hyödyksi. Jäykässä kuorokonsertissa kappaleen poikkimeneminen saattaa parhaassa tapauksessa laukaista tunnelman toisenlaiseksi ja yleisölle jää päällimmäiseksi mieleen, että olipas kivaa. (Kuorolainen saattaa toki muistaa vielä seuraavanakin päivänä, että mä lauloin väärin, voi itku, voi itku!)

Johtajan näkövinkkelistä levollista on lähteä keikalle, kun itsellä on sellainen olo, että huonoimmillaankin esitys on ihan ok. Sellainen tunne minulla on ensi tiistain suhteen. Kuorolaisilla voi olla hyvinkin erilaisia ajatuksia harjoittelun riittävyydestä. Yksi on saattanut osata stemmansa ulkoa jo pitkään, kun taas toinen on vielä epävarma ja toivoisi lisää oman stemman opetusta. Harjoitusprosessissa pitäisi pystyä paremmin ottamaan huomioon eri stemmojen erilaiset harjoitustarpeet. Siihen luulen keksineeni hyvän toimintatavan ensi syksyksi, mutta siitä lisää tuonnempana.

Suoraa vastausta otsikon kymykseen ei siis ole, mutta toisesta suunnasta saa jotain apua. Liian vähän on nimittäin harjoiteltu silloin, kun kappaleet eivät suju kunnolla koskaan, laulajat kiukuttelevat ja tiuskivat viimeisissä harjoituksissa ja kukaan ei katso koskaan johtajaan päin laulaessaan (vaan tuijottaa tiivisti nuotteja). Johtajakin voi edesauttaa tällaista tilannetta huonoilla kappalevalinnoilla. Sopiva vaatimustaso ja mielenkiintoinen sisältö ovat avaimia, joilla hyvä esitys syntyy. Jos siis mietit, osaanko minä kappaleet tarpeeksi hyvin, niin voin lohduttaa: minä mietin koko ajan, että valitsinko oikeat kappaleet.

Samassa veneessä ollaan ja nyt ei auta kuin soutaa yksituumaisesti järvelle ja katsoa miten siinä käy. Ensi tiistai-iltana puoli kahdeksalta olemme siinä asiassa viisampia. Tsemppiä kaikille kuoron ensiesiintymiseen!

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 24. huhtikuu 2011 kello 18:30

Keskiviikkoisin näköjään ehdimme aina miettimään yhtä sun toista laulutunnilla. Viime keskiviikkona puhuimme levyjen tekemisestä. Aivan oikein: monikko ei tässä ole vahingossa. Ideaa pukkasi ja niiden toteuttaminen viekin sitten seuraavat viisi vuotta :-).

Soivien joulukorttien tekeminen viime syksynä oli kaikin tavoin positiivinen proggis: kivaa oli ja jälki oli hyvää. Korteista saatu palaute on ollut äärimmäisen tyytyväistä (jostain syystä yllättyneen tyytyväistä). Onnistuimme saamaan nauhalle jotain sellaista, jonka tekeminen on ammattilaisille tosi hankalaa. Saimme sinne nimittäin sellaista laulua, joka tuo hymyn ja hyvän mielen kuulijalle. Samanlaista laulua saan kuulla harva se ilta klubissa. Kevään aikana lauletut kupletit, Rempallaan ja Väärä vitonen etunenässä, ovat niin raikkaan kuuloisia, että ne suorastaan huutavat äänittämistä. Veikkanpa, että sille musiikille löytyisi myös kuulijoita.

Mitä jos tekisimme ensi syksynä äänitteen näistä Helismaa/ Käyhkä/ Lavi lauluista? Se sopii hyvin joululahjaksi, mutta myös muuhun käyttöön. Laulutaitotunneista menisi noin puolet levyn valmistamiseen alkusyksyn ajan, mutta muutakin ehtisimme ohessa laulamaan. Äänitysaikaa tosin täytyisi varata hieman enemmän, joko kaksi iltaa tai viikonloppua, jos äänitetään useampi kappale. Kuorossa ja laulutaitotunneilla voisi olla hieman eri ohjelmaa, jolloin kaikkien ei tarvitsisi olla koko ajan paikalla äänityksissä. Mielessä kävi myös sellainen, että osan levyn hinnasta voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

Keskiviikkona asiasta puhuessamme tuli myös toive joululaulujen äänittämisestä Hyvä juttu sekin, mutta riittävätkö rahkeemme kahteen ponnistukseen saman vuonna? Luulen, että levy vuodessa on hyvä tahti. Joululevyjen lisäksi mieleen tuli rakkauslaululevy (lauloimme Hymni rakkaudelle) ja kesälaululevy (lauloimme Käyn ahonlaitaa). Jos välivuosina levytetään joululauluja, näissä menee viisi vuotta, kuten aiemmin mainitsin. Paitsi jos keksitään lisää juttuja toteutettavaksi. Ja levyaihoita riittää näidenkin lisäksi vaikka kuinka paljon!

Joko olet ehtinyt vastat kyselyyn? Jos et, niin toivottavasti ehdit tekemään sen ennen vappua. Lämmin kiitos kaikesta palautteesta! Sen perusteella näitä asioita on mukava kehittää eteen päin.

Kuoroharkoissa otetut kuvat ovat nähtävillä valokuvissa. Kivoja kuvia!

Kommentoinut Marita Jama 2. toukokuu 2011 11:27

Helismaa – Lavi jne levy on mainio idea! Myös Rautavaaran ralleja sopisi mukaan, tyyliin Isoisän olkihattu. Kannatan lämpimästi! Ja osan mahdollisista tuloista antaminen hyväntekeväisyyteen on erittäin jees.

Kommentoinut Jaana Turunen 29. huhtikuu 2011 11:55

Kyselyyn pääsee täältä.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 13. huhtikuu 2011 kello 14:47

Nilkka on vielä kipeä ja turvoksissa mutta kestää sentään jo kävellä. Toivottavasti paraneminen edistyy samaa vauhtia, ettei tassu tuota harmia ensi viikolla kun tallaan Berliinin keväisiä katuja.

Olipa kiva olla kuorossa taas – minultahan jäi kaksi tiistaita väliin työn ja koipirikon takia. Ja mikä hauskinta, treenattiin uusia lauluja. Hjalmar Backmanin On kesän kirkas huomen on tuttu jo kouluajoilta, mutta sitä en tiennyt että säveltäjä oli Tampereen tuomiokirkon urkuri. Oppia ikä kaikki. Kuorosovitus kuulostaa lupaavalta kauniine harmonioineen. Toinen uutuus Leijat oli Jaanan käsissä saanut uudet pirtsakat pap-pap-pap-mausteet. Totta vieköön se papattelu ei ole ihan helppoa! Minulla tahtoi henki loppua, kun joutui sillä lailla pidättelemään ja säätämään ilman kulkua. Mutta uusien stemmojen opettelu virkistää ihmeesti.

Netissä seilatessa osuin Florence Foster Jenkinsiin, maailman kehnoimpaan oopperalaulajattareen, jonka kaameita esityksiä yleisö jollain kieroutuneella tavalla rakasti. Naisparka ei itse ollenkaan tajunnut tilaansa vaan veti antaumuksella nuotin vierestä. Daamista on tehty näytelmäkin, jonka pääosan esittäjä joutuu vasiten opettelemaan miten laulaa huonosti. Se vaatii taitoa, sillä laulaminen ei saa kuulostaa parodialta.

Kuunneltuani miten Miss Foster Jenkins murhasi Mozartin Yön kuningattaren aarian löysin toisenkin häkellyttävän version kyseisestä biisistä. Robin Schlotz, 14-vuotias poikasopraano, pisteli aarian kirkkaasti kaikkine koloratuureineen. Teknisesti puhdas suoritus (ainakin minun korvissani), tulkintapuolta ei poitsulta ymmärrettävästi voinut odottaakaan. Lumouduin erityisesti katsomaan pojan suuta, kuinka hän muodosti ääniä. Suosittelen näitä kahta YouTube-elämystä muillekin, jos kaipaatte vaihteeksi jotain hiukka erikoisempaa.

Nuottikoulussa taputettiin rytmejä, haa, tästä olen aina tykännyt. Aiemmin on tullut taputelluksi vähän flamencoa ja monikerroksisia marokkolaisrytmejä. Nyt huomasin ilokseni osaavani hahmottaa rytmin nuoteistakin. Sävelten ja niiden korkeuserojen hahmottaminen onkin sitten pitempi projekti. Kvintit, septimit ja mitä niitä on, ovat Jaanan selittäminä kyllä ihan järkeen käyvä juttu. Ja se viittomismetodi toimii varmasti, kun tarpeeksi harjoittelee. Kopsasin käsimerkit netistä, aikeena opetella ne ulkoa. Mutta miten käynee jatko-opintojeni kanssa? Se nähdään syksyllä.

 

Kommentoinut Jaana Turunen 15. huhtikuu 2011 09:56

Tässäpä nämä näytteet. Tiesittekö, että nuorten poikien äänet ovat korkeimmat? Elina osaisi kertoa tästä asiasta lisää, sillä hän on perehtynyt opiskeluaikoinaan nimenomaan nuorten poikien musiikkikoulutukseen ja toiminut pitkään Poikakuoro Pirkanpoikien kannatusyhdistyksessä mm. konsertteja tuottaen.

Kommentoinut Jaana Turunen 15. huhtikuu 2011 09:55

Kommentoinut Jaana Turunen 15. huhtikuu 2011 09:53

Kommentoinut Minna Kumpulainen 15. huhtikuu 2011 09:28

Aika mahtavasti tuo 14v. poika kyllä vetää tuon aarian ja niin kevyen näkösesti kuitenkin. Samalla katsoin tuossa sitten, kun papukaija ”laulaa” myös samaa aariaa. Ei ihan niin hienosti ehkä, mutta aika hauska 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 14. huhtikuu 2011 17:38

Ok. Minäpä kaivan ne esiin sopivan tilaisuuden tullen. Ehdottamasti tutustumisen arvoinen rouva. 🙂

Kommentoinut Marita Jama 14. huhtikuu 2011 11:33

Tosiaan, Orson Welles taisi käyttää tätä daamia materiaalina elokuvassaan Citizen Kane. Siinähän upporikas lehtipohatta avaa rahalla harrastelijalaulajatar-vaimolleen ovet parhaimpiinkin oopperataloihin. Leffa muuten on kuin onkin maailman kaikkien aiokojen paras! (Sellaiseksi yhä uudestaan äänestetty.) – Kuule Jaana, pelkäänpä etten osaa noukkia videoita tänne meidän saitille. Olen täysi tumpelo sellaisessa. Mutta Jenkinsin löydät esim. haulla ”Miss Jenkins Massacres Mozart” ja pojan ihan nimellään Robin Schlotz. Joten jos haluat rikastuttaa videovalikoimaamme näillä, tee se por favor…

Kommentoinut Jaana Turunen 14. huhtikuu 2011 10:16

Laitapas Marita nuo videot tänne nähtäväksi. Embed-koodin kopioimalla ne saa siirrettyä tänne sivustolle. Ko. oopperalaulajatar on todellakin elämys. Hänen rikas aviomiehensä kustansi aikanaan rouvan konsertit mm. Carnegie-hallissa ja levytykset. Kai joku uskaltautui kuuntelemaankin niitä…

Kommentoinut Minna Kumpulainen 13. huhtikuu 2011 15:56

Oo, uuttakin olette päässeet taas laulamaan. Minä muistan tuon ”On kesän kirkas huomen” laulun, kun eräs mummo vanhalla työmaallani tapasi sitä lausua hyvinkin tekstiin eläytyen. Säveltä en siksikään saa päähäni, kun runona tuon opin. Itseltäni tällä kertaa jäi laulut väliin keuhkokuumeen vuoksi. Ei mikään mukava tauti -varsinkaan kun ei henki kulje. Ensi viikolla saatan päästä kuoroon ainakin kuunteluoppilaaksi. En ole varma saanko/uskallanko vielä laulaa, kun keuhkoissa rohisee.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 8. huhtikuu 2011 kello 11:11

Ensimmäinen klubivuosi lähestyy loppuaan ja on aika arvoida mennyttä. Senpä vuoksi saatte vastata pieneen kyselyyn vielä tämän kuun aikana. Kysely toteutetaan netissä ja se on jo miltei valmis, mutta joka päivä muistan jotain uutta kysyttävää enkä siksi ole vielä laittaanut sitä tulemaan. Toivottavasti ehdit vastaamaan siihen. Aikaa menee 5-10 min, riippuen siitä, kuinka pitkästi haluat kirjoittaa. Suurin osa on kuitenkin valintakysymyksiä.

Tulevaisuuden visioita sen sijaan minulla on ja paljon. Ihanasti olen saanut myös teiltä kommentteja ja kehitysehdotuksia, joista mm. nuotinlukua, pienryhmiä ja laululeiriä on luvassa jo ensi kaudella. Italiakin häämöttää suunnitelmissa. Nuotinlukuopetusta tulee ensi syksystä viikottain 30 min kerrallaan. Ilta on sen sijaan vielä päättämättä. Pienryhmiä kokeillaan jo tänä keväänä ja jatkoa niille sovitaan sen perusteella. Siitä lisää tuonnempana. Laululeiriä varten olen varannut Metsäkartanon 19.-20.11. Mukaan saa tulla myös muita kuin klubilaisia (tätä on kyselty jo). Tarkempi ohjelma paljastetaan elokuussa ja lisätietoja löytyy tapahtumista.

Ensi kaudella pidetään näillä näkymin myös ”livekimppakaraokeilta” oikean bändin kanssa. Ajankohta tulee olemaan talvella. Kyseessä on toisin sanoen lauluilta bändin säestämänä (=kaikki laulaa yhdessä). Mietin vielä, että pitäisikö pitää max. 6 hengen karaokekunkku -kurssi. Osallistujat saisivat sitten esiintyä bändin kanssa lauluillassa. Jos kiinnostusta on, ottakaa yhteyttä. Levyhommaakin suunnittelen. Keskiviikkona puhuimme ”tangolevystä” josta näyttäisi tulevan mainio kuplettilevy linjalla Helismaa-Kärki-Lavi-Vainio. Mitäs sanotte, tehdäänkö sellainen jouluksi? Vai purkitetaanko joululauluja korttiin? Olen jo alustavasti sopinut muutaman muusikkotutun kanssa bänditaustojen tekemisestä.

Kuorokeskustelua meidän täytyy käydä yhdessä enemmänkin. Kuoromme on toiminut perinteisestä kuorolaulusta jonkin verran poikkeavasti mm. siten, ettemme ole varsinaisesti tähdänneet esiintymisiin. Kevätlaulajaisemme toki aiheuttavat samanlaista jännitystä kuin esiintymiset aina. Mihin tähtäämme, mitä tavoittelemme, miten haluamme kehittyä? Minulla ei ole valmiita vastauksia, mutta vaihtoehtoisia reittejä kylläkin tarjolla. Kuulisin kuitenkin ensin mielelläni kuorolaisten kommentteja asiasta.

Tämän meidän klubimme lisäksi minulla on vieläkin isompia tulevaisuuden suunnitelmia. Laulaminen on nimittäin niin kivaa ja hyvää oloa lisäävää toimintaa, että sellaista pitää saada aikaiseksi joka puolelle Suomessa. Se onkin se asia, jonka parissa työskentelen kaikki päivät yhtiökumppanini Elinan kanssa. Me nimittäin haluamme levittää laulamisen ilosanomaa ja tätä mainiota lauluklubimeininkiä muuallekin. Koska minä en joka paikkaan repeä (täytyy olla täällä laulamassa teidän kanssanne :-), niin aiomme kouluttaa muita ohjaajia. Klubin kehittämiseen tarvitsen sinunkin apuasi. Tähän kun ei ole olemassa valmista mallia, vaan teemme jotain sellaista, mitä ei muualla ole olemassa. Mukavaa olla pioneeri. Toivottavasti sinustakin!

Kommentoinut Jaana Turunen 6. toukokuu 2011 08:06

Karaokekunkku voisi olla sellainen, että koottaisiin kuuden hengen porukka, joka kokoontuisi 3 x 2 h. Joka kokoontumisessa jokainen harjoittelisi minun johdollani 20 min omia suosikkikappaleitaan (1-3 kpl) ensin pianon kanssa ja lopulta karaokevehkeiden kanssa. Muut saisivat kuunnella toisten opetusta ja oppia myös sitä kautta. Opetuksessa käytäisiin tekniikkaa, mutta myös tulkintaa, fraseerausta, esiintymistä ym. karaokessa hyödyllisiä asioita. Hintaa kurssille tulisi 40 €/ hlö. Miltäs sellainen kuullostaisi? Jos sellaisen pitäisi ennen Metsäkartanon leiriä, niin siellä pääsisi sitten näyttämään muille, mitä kurssilla tuli opittua 🙂

Kommentoinut Pia Hakkarainen 5. toukokuu 2011 20:48

Millainen tuo karaokekunkkukurssi tulisi olemaan?

Kommentoinut Minna Kumpulainen 9. huhtikuu 2011 18:21

Vau. Niin paljon kommentoitavaa, etten varmaan muista kertoa tässä kaikkea. Esiintymisiä kuoron kanssa olisi mukava kyllä tehdäkin, kunhan meillä on laulut hyvin hanskassa ja tietenkin parempi, että pystyisimme esittämään ne ilman nuotteja. Esiintymiset voivat olla pienimuotoisia, ”hyvän mielen” -keikkojakin, niinkuin jouluna kävimme Vire Kodilla laulamassa, mutta myös musiikkikeskukselle oli kiva joskun päästä. Katsotaan miten käy, kun Jaana vie herra Almilan olusille 😉 Ja joululevy voisi olla myös se ns tangolevy. Olisipahan yllätyksellisempi!

Itselläni taas keuhkoissa pahasti meinaa rohista, mutta toivottavasti pääsen laulamaan ensi viikolla. Nyt nauttimaan Petri Laaksosen konsertista..

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 6. huhtikuu 2011 kello 11:30

Eilen tiistaina, samaan aikaan kun muut lauloivat ja opiskelivat nuotinlukua, minä makasin kotona jomottava jalka siteissä. Nuljautin aamulla töihin mennessä nilkkani liukkaalla kadulla, ja iltapäivään mennessä oli selvää ettei minusta olisi kuoroharkkoihin menijäksi. Arvaa harmittiko…

Mutta maanantaina, tulevasta haaverista onnellisen tietämättömänä, poimin muiden klubilaisten mukana aarteita Kultaisesta laulukirjasta. Kaksi laulelmaklassikkoa, Kulkuri ja joutsen ja Reissumies ja kissa. Niissä on tarinaa ja tunnelmaa! Laulullisesti vaativampaa kamaa oli Kun vuorelle käyn musikaalista Sound of Music. Ja Monrepos’takin muisteltiin taas.

Yksi suomalaisen viihdemusiikin kärkihahmoista on eittämättä Toivo Kärki, jazzmiehenä aloittanut monipuolinen ammattilainen. Hänen laajasta tuotannostaan laulettiin tällä kertaa Muista minua. Beguine? Vai mikä? Topi oli samalta kylältä kuin äitini ja hänen rouvansa oli äidin sydänystävä. Oltiin siis perhetuttuja. Joskus pääsin minäkin kylään Kärjille Helsinkiin Humalistonkadulle. Kotioloissa Topi oli joviaali seuramies, työssään Musa-Fasulla tiukka ja tuikea pomo. Hän haistoi lähes erehtymättömästi uudet lahjakkuudet, mutta ainakin yhden virhearvion hänkin teki: ei ensin huolinut Irwin Goodmania talliinsa. Erehdyksensä myöntäen hän myöhemmin taipui ostamaan artistin kilpailevalta yhtiöltä.

Sunnuntai-iltana nautiskelin TV.n äärellä Kaija Saariahon oopperasta L’amour de loin eli Kaukainen rakkaus. Kova Saariaho-fani kun olen, kävin sen aikanaan Helsingissä katsomassakin, kuten myös Saariahon toisen oopperan Adriana Mater. Hienoja teoksia molemmat. Aiheiltaan syvällisiä, ja musiikki niin taivaallisen kaunista. L’amour de loin pohtii olisiko rakkaus puhtainta kaukaisena, toteutumattomana. Kestääkö se todeksi tulemisen, arkipäiväistymisen? Oopperassa runoilija kuolee etärakastettunsa käsivarsille, rohkaistuttuaan vihdoin pitkälle merimatkalle tämän luokse. Hienosti laulettu, hienosti esitetty. Keidas tämän ajan riennon, kiireen ja metelin keskellä.

Voisikohan joku vähän kertoa, mitä nuotinlukukoulussa on tehty?

Scroll to Top