Käyttäjän Marita Jama lähettämä 24. marraskuu 2010 kello 12:01

Onpa ollut kiva lukea klubikavereiden raportteja Musapirtin keikasta! Tarvittiin näköjään näin iso tapahtuma että kielenkannat kirposivat. Älkää nyt vain taas panko suuta suppuun, vaan jatketaan aatostelua näillä palstoilla. Huvitti muuten huomata, etten ollut ainut joka turhamaisuuksissaan valitsi vääränlaiset popot konserttiin. No, jaettu kärsimys on vain puoli kärsimystä…

Maanantain ja tiistain treeneissä laulettiin jouluisasti, kuinkas muuten, onhan kyseinen juhla jo taas lähes ovella. Vikkelä Nisse-polkka saa suun lähes solmuun sanapaljoudellaan. Kummastelin vuosikymmenet mikä mahtaa olla se laulussa mainittu ”Tapilan lehtipuu”, kunnes kerran näin tekstin ja selvisi, että se kohta meneekin ”apilanlehti suus”. Hahhah! Mutta Nisse-polkkaakin hurjempi oli uusi versio laulusta No onkos tullut kesä. Nimesin tämän uuden välittömästi ”Kyynikon jouluksi”, sillä siinä ilonpilaaja pistää tylysti säpäleiksi koko laulun alkuperäisen sisällön. Jollakulla hymistelyyn kyllästyneellä on välähtänyt!

Carola Häggqvistin Taivas sylissäni on ilmiselvä uusi klassikko, aidosti kaunis joululaulu. Viime joulun alla se oli minulle vielä uusi, nyt oli mukava laulaa vanhalta muistilta. Myös Aarno Ranisen Tule joulu kultainen on eräänlainen nykyklassikko – kiitos kauppaketjun, joka käyttää sitä joulutunnarinaan. Tästä johtuen se maistuu ikävästi kaupalliselta – mikä ei ole laulun vika. Sitten aloimme harjoitella…mikä se olikaan?? Jaana sanoi että nyt tulee vaikeaa, ja totta puhui. Oma stemma on ihan usvan takana näin alkuun. Niinpä en pystynyt nauttimaankaan, vaikka kuulin kuinka kauniita harmonioita äänistä syntyi. Nyt keljuttaa kun en kirveelläkään saa mieleeni, mikä tämä laulu oli. Ja nuotit on kotona laulukassissa…

Steinerkoulu menee remonttiin ja me – niin, minne? Entinen Sokeainkoulu ja Snellmanin koulu ovat Jaanalla kiikarissa. Kävelymatkani pitenee ja töistä täytyy suoriutua ulos aiemmin, että ehdin ruokkia kissat siinä välissä. No, se on vain järjestelykysymys. Laulamisesta en aio luopua.

Alkulämmittelyissä olen huomannut, että oma katto tulee vastaan toiseksi tai kolmanneksi ylimmässä skaalassa. Ääniluukku (kurkunkansi?) loksahtaa kiinni niin että voin jopa tuntea sen kädellä. Eikä se ole tahdonalaisesti pidettävissä auki. Tai minä en sitä temppua osaa. Ei auta haukottelu, ei rentoilu, ei mielikuvat. Mikä auttaisi?

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 24. marraskuu 2010 kello 06:26

Tammikuun 28. päivänä (perjantai) on valtakunnallinen kulttuurikuntopäivä. Tehdäänkö jotain spesiaalia silloin?

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 22. marraskuu 2010 kello 11:23

Olen näköjään tulossa vanhaksi, kun konsertista toipuminen vie näin kauan! On ollut kiva lukea teidän kommenttejanne viime viikosta, mutta itse en ole jaksanut alkaa kirjoittamaan ennen kuin olin nukkunut muutaman yön kunnolla (ja parit päikkärit päälle).

Ensinnäkin lämmin kiitos teille kaikille mallikkaasta laulamisesta torstai-iltana! Eipä olisi kyllä millään arvannut, että suurimmalle osalle tilanne oli uusi. Marssitte lavalle kuin vanhat tekijät ja lauloitte niin hyvin kuin osaatte ja vielä vähän paremmin. Enempää ei voi pyytää ja täytyy sanoa, että olen todella ylpeä teistä jokaisesta!
Kiitos myös kauniista kukista, jotka muistuttavat vieläkin hienosta illasta!

Itse elin konsertin uudelleen vielä aamuyön hiljaisina tunteina, minkä päälle hoidin vielä yskiviä lapsia toiset pari tuntia. Oli aika raikas olo kellon soidessa aamulla, kun piti lähteä päiväkotiin lapsia laulattamaan… Koko perjantai menikin euforiassa töitä tehden. Viikonloppuna oli pakko ottaa takaisin ja nukkua aina kun pystyin.

Sain teiltä ja yleisöltä monia kommentteja ja kehitysehdotuksia. Olen laittanut ne kaikki eteenpäin tiedoksi orkesterille. Kaiken kaikkiaan yleisö tuntui olevan todella tyytyväinen konserttiin, kuten Savon Sanomien kriitikkokin. Ja miksipä eivät olisi, sillä olihan konsertti todella hienoa kuultavaa monin tavoin: Jorma Hynninen oli upeassa laulukunnossa, orkesteri soitti intensiivisesti ja taidokkaasti ja laulu raikui. Tunnelma oli välitön, kiitos Atson oivien juontojen. Minua harmittaa ainoastaan se, etten päässyt kuuntelemaan lauluanne salin puolelta missään vaiheessa. Olisi pitänyt hoksata käydä kuunteluhommissa tiistain harjoituksessa.

Ystäväni Elina Tampereelta oli salin puolella kuuntelemassa ja hän sanoi liikuttuneensa totaalisesti Orjien kuoron alkaessa soimaan vapaasti ja pehmeästi. Elina oli kanssani luomassa koko avoin laulukoulu -ideaa alun perin ja hänen ansiostaan lähes 300 pirkanmaalaista on käynyt avoimen laulukoulun kuluneiden neljän vuoden aikana. Teidän laulunne todisti sen, mitä olemme uumoilleet kaikki nämä vuodet: kyllä suomalaiset osaavat laulaa, kun heitä ohjataan ja annetaan mahdollisuus kehittyä!

Olen jo aiemminkin kirjoittanut blogeissani, että on mielenkiintoista seurata, miten laulutietämyksen ja -osaamisen lisääntyessä kuuntelukorvakin kehittyy. Loistava esimerkki siitä on kysymys siitä, että laulaahan Jorma Hynninen ihan oikeasti ilman äänentoistoa. Kyllä ihmisestä voi lähteä käsittämättömän kova ja silti upea ääni! Tuollaiseen ei kiinnitä huomiota, jos ei pääse vierestä seuraamaan laulautaiteilijan työtä.

Introssa meitä oli todella iloinen porukka koossa. Poislähdön koittaessa olimme juuri päässeet pöydässämme mielenkiintoiseen keskusteluun siitä, keitä me olemme. Lauluharrastus on siitä kivaa, että siellä ei ole pankinjohtajia, lääkäreitä, siivoojia tai yrittäjiä, vaan siellä on sopraanoja, alttoja, tenoreita ja bassoja. Normaalit arkiroolit joutavat nurkkaan laulun ajaksi, mikä on usein varsin vapauttavaa.

Meistä kaikista koostuu varsin mielenkiintoinen porukka kaikenkaikkiaan. Tiesitkö, että jos tarvitset vaikkapa itämaista akupunktiohoitoa tai teettää vanhoista koruista uusia, niin osaajia löytyy läheltä. Meistä löytyy myös opettajaa, hoitoalalla työskenteleviä, kaupungin hommissa olevia… Yksi on käynyt Irwinin kitaratunneilla ja toinen opettanut yhtä nimeltä mainitsematonta kuoronjohtajaa ja laulunopettajaa :-).
Ehkä Jorman idea täytyy ottaa käyttöön ja lähdetään porukalla Metsäkartanoon ”leirille” ja tutustumaan enemmän toisiimme.

Mitäs seuraavaksi? Joulukortit tulevat jossain välissä tällä viikolla ja laitan ne jakoon välittömästi. Kun kortit ovat saapuneet, laitan tiedon ilmoituksiin siitä. Joululaulajaisten paikkaa vielä mietin. Koulun sali on, mutta jos ei päästä istumaan… Saadaanko siellä edes glögiä keitetyksi?
Italian laululeirikin kuullostaa kivalta vaihtoehdolta…

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 19. marraskuu 2010 kello 12:30

No niin – nyt se on tehty: Esiinnyimme eilen 18.11. kuorona Musiikkikeskuksen lavalla Kuopion kaupunginorkesterin ja kapellimestari Atso Almilan kanssa, ja ”lämppärinä” baritoni Jorma Hynninen. Aivan tolkuttoman mahtavaa! Jo mustiin pukeutuminen kotona viritti juhlatunnelmaan, joka sitten jatkuikin koko illan.

Konsertin alkupuoliskon kuuntelimme parvelta. Hynnisen ääni on silkkaa kypsää hunajaa, eikä voima ole iän myötä vähentynyt. Itselleni paras herkkupala oli Wolframin aaria O Du, mein holder Abendstern Wagnerin oopperasta Tannhäuser. Ai-ai-ai…

Väliajan jälkeen oli vuoromme astella estradille orkesterin taakse esittämään oma osamme. Pitkän seisomisen aikana huomasin valinneeni väärät kengät: jalat puutuivat siroissa juhlapatiineissa, joita ei tosiaankaan ole tarkoitettu paikoillaan seisomiseen. Mutta rajasin koivet pois tajunnasta ja keskityin nauttimaan tässä ja nyt. Niiden kappaleiden aikana joihin emme osallistuneet oli jännä seurata orkesterin eri soittimia ja kapellimestaria. Miten kukin valmistautui ja miten kapelli antoi merkkejä eri suuntiin. Soitto myös kuuluu aivan eri lailla sinne taakse. Oma osuus meni ihan hurmiossa. Korkeimmat nuotitkin, tai toden sanoen osa niistä, sinkoutui ulos kun unohdin käväistä kellarissa.

Ei tästä voi muuta sanoa kuin että jos kuorossa esiintyminen on näin kivaa, sitä täytyy saada lisää. Tietysti myös täytyy harjoitella lisää, ja oppia jollain ihmeen konstilla tolkkuamaan nuotteja. Iso hali Jaanalle tämän tilaisuuden järjestämisestä meille ja valmennuksesta, että siitä suoriuduimme.

Onnistuneen illan päätteeksi istuimme Introssa nauttien talon antimista. Meikä palkitsi itseään valkosipulietanoilla ja maalais-ranskanperunoilla. Ihanan rasvaista!! Ja kotiin tultua oli täydellisen tyytyväinen olo niin hengen kuin ruumiinkin puolesta.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. marraskuu 2010 kello 12:30

Laulettiin vaihteeksi muutakin kuin kuoro-ohjelmaa ja joululauluja. Ja taas kerran aukeni muistojen arkku. Lasse Mårtenssonin Laiskotellen vei niihin vanhoihin hyviin aikoihin, kun iskelmät olivat lähempänä jazzia kuin rockia – nykyäänhän on toisin päin. Lehti puusta variseepi taas on koulusta tuttu ainakin meille vanhemmille jäärille. Minä inhosin sitä ja muita vastaavia, joissa oli ”vain neljä riviä nuotteja”. Tylsää! No ei se nyt enää NIIN kamala ollut. Aika yksitotinen kyllä.

Armas Järnefeltin Berceusea en ole tätä ennen koskaan kuullut laulettuna. Enkä välitä kuulla tämän jälkeenkään! Ei se OLE laulu. Lapsuuskodissani oli muutama savikiekko, niistä yhdellä tämä Berceuse, ja toinen mieleen jäänyt sisälsi ooppera-aarian jossa tenori lauloi pateettisin painotuksin tähän tapaan: ”Nään ajan menneen, nyt elo kuoloon vaihtuu… Näin raskasta ei elo ollut ennen…” Ehkäpä oopperarakkauteni syntyi jo lapsena näitä rahisevia muinaismuistoja kuunnellessa.

Berceuse-tärvellyksen molemmin puolin löysin laulukirjastamme taas kaksi itselleni muistorikasta laulua. Minä laulan sun iltasi tähtihin kuului äitini ”keittiöohjelmistoon”, ja totta vieköön osaan sen vieläkin ulkoa. Sanat ovat yltiöromanttiset mutta laulu on kuin pieni sädehtivä jalokivi. Ja sivua käännettyä esiin välkähti toinen jalokivi: Toni Edelmannin Armaan läheisyys Goethen runoon. Tämä taas liittyy opiskeluvuosiin. Vieläkin kuulen korvissani Saikin (Saision Pirkon) laulavan Armaan läheisyyttä puhtaan kirkkaalla äänellään.

Ettei menisi pelkäksi menneiden haikailuksi, tähän loppuun iloinen havainto että alan päästä jyvälle Kuolleista lehdistä (siis alttostemmasta) ja Jos sais kerran reissullansa meni että heilahti. Orjakuorossa ja muissa joudun käymään kellarissa huippukohdissa, mutta vain ne kriittiset nuotit. Juu juu, kyllä ne menee lämmittelyissä, mutta se riippuu siitä mitä äänteitä lauletaan ja millaisessa sävelympäristössä.

Tsekkasin sen Jaanan vinkkaaman Ritva Eerolan ääni-instrumentti-nettisivun. Mahtavasti tietoa! Selvisi mm. mystinen ”belttaus”-termi jota kuulin Jaanan kerran käyttävän mutta en kehdannut kysyä. Ja löytyi termi jopa Louis Armstrongin mörinälaululle. Tätä sivustoa tulen tutkimaan kauan ja hartaasti. Hus muutkin sinne valaistumaan!

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 10. marraskuu 2010 kello 14:47

Merja ravisutti korkealta laulamisen käsitettä maanantaina laulutaitotunnin jälkeen. Muiden poistuttua ihmettelimme, miksi Ylioppilaskunnan laulajien (mieskuoro) laulama Finlandia ei tunnu korkealta, vaikka se menee ihan samalta korkeudelta kuin meidänkin versiomme orkesterin kanssa. Sama ilmiö toistui Orjien kuoron kanssa: oopperakuoron kanssa on helppo laulaa mukana eikä tunnu kohtuuttoman korkealta.

Selitykseksi tarjoan seuraavaa: meillä kaikilla on kokemuksia siitä, kuinka moi-harjoitus jumppaliikkeiden kanssa menee helposti. Kaikki laulavat rutkasti korkeammalle kuin mitä esim. Finlandiassa tarvitsee tehdä. Mutta kun tulee Finlandian vuoro, kurkkua kiristää ja vaivaton laulaminen on vain muisto. Yksi syy on sanat ja tavut. Joku kommentoi toisen laulun kohdalla, että kakkossäkeistö onnistuu hyvin, mutta eka ei. Samassa paikassa yksi vokaali tekee lauamisesta helppoa, toinen vaikeaa. Jotkut konsonantit ovat myös hankalia laulaa.

Toisaalta kun kuuntelee hyvin laulavaa laulajaa tai kuoroa, laulamisen hyvä olo välittyy koko kehoon kuunnellessa. Senpä vuoksi taitavan laulajan kanssa tai vieressä on helppo laulaa itsekin. YL: ja oopperakuoron laulajat ovat harjoitelleet pitkään, mikä kuuluu äänessä. Laulaminen on vaivatonta eikä se kuullosta niin korkealta kuin vähemmän harrastaneen suusta. Kannattaa siis hyvillä mielin kuunnella taitavia laulajia ja harjoitella vaikka nauhalta heidän kanssaan. Siitä hyötyy huomaamatta.

On mukava huomata, miten laulunopiskelu on moniin teistä vaikuttanut. Huomaan, että moni tekee todella teräviä havaintoja eri laulajista. Joku tunnilla käyty asia on saattanut aueta, kun on kuullut televisiossa saman esiintyvän taiteilijan suusta. Toisaalta eilen illalla kuulin ensimmäisen kerran kuorosta sellaista laulua, jota voi kutsua vain erinomaisen hyväksi: upea, vapaa ja puhdas sointi. Ei millään lailla aloittelijan laulua! Jos siihen päästiin parissa kuukaudessa, mihin pääsemme parissa vuodessa?

Myös maanantain ryhmässä laulettiin todella hyvin orkesterikappaleita. Innolla odotan, millaista laulua tämän illan ryhmä saa aikaiseksi. Heräsin itse yöllä kurkku kipeänä ja tämä päivä on yritetty estää taudin tuloa kaikin keinoin. Juuri nyt ei joutaisi sairastamaan…

Kommentoinut Marita Jama 16. marraskuu 2010 14:13

Olipas mielenkiintoista pohdintaa tämä ”mikä on korkeaa”. Hyviä esiintyjiä kuunnellessa ei tarvitse jännittää heidän puolestaan, niin kuin itse laulaessaan tahtomattaankin jännittää korkean kohdan tullessa. Pitääpä tosiaan kokeilla laulaa jonkin äänitteen kanssa, että tuntuuko menevän helpommin.

Kommentoinut Osmo Juvonen 12. marraskuu 2010 16:20

Minun varmaan kannattaisi hiukan hillitä volyymiäni kautta linjan oppiakseni äänenkäyttöä.

Harmittaa kun en ehtinyt avointen ovien tapahtumiin!!

Scroll to Top