Käyttäjän Marita Jama lähettämä 18. helmikuu 2015 kello 17:44

Maanantain Haitarijatsissa on mukavaa, kun kaikki laulut ovat tämmöiselle suurien ikäluokkien kasvatille tuttuja. Pääsee heti fiilistelemään kuluttamatta energiaa uuden opetteluun. Ja tuttuja ovat enimmältään olleet klubitunninkin laulut. Olen tosin huomannut, että 60 min + 75 min laulamista putkeen ottaa kurkun päälle. Pitäisi osata säädellä ja kevennellä, mutta kun ei malta! Sata lasissa laulu laulun jälkeen… Ja kun kurkkuun alkaa sattua, se kertoo armottomasti että tekniikka vuotaa.

Jaana toistaa meille toistamistaan, että ”valot päälle” ja näyttää millainen on a) suomalaiskansallinen keskittynyt ilme, ja b) suomalaiskansallinen valoisa ilme. Eivät juuri eroa toisistaan… Minulla on tähän konsti – hymyilyttävän yksinkertainen: Laula hymyillen! Kun otan hymyilevän ilmeen, se ihan oikeasti vaikuttaa mielialaani ja sitä kautta myös laulamiseeni. Aktivoidun. Vaikkei laulu sinänsä olisi iloinen, aktiivinen ilme viestii että elän mukana siinä mitä laulan. Ja juuri tästähän ”valot päälle”-jutussa on kyse. Saa kokeilla vapaasti!

Tiistaina VIMMA käveli ja lauloi läpi Pihapuu-konsertin. Huh, uusille on siinä kyllä järkälemäinen urakka. Nostan hattua. Mutta tuntui ihanalta kuulla kuinka hienosti ainakin osa lauluista soi vanhalta muistilta. Kyllä me tämä kasaan saadaan yhteisin ponnistuksin. VIMMALLE on kuulemma tekeillä logokin. Varmaan saadaan tyylikäs ja iskevä, siitä pitää valinnan suorittava johtokunta huolen.

Minäkin luin mielihyvällä Konttisen Sakarin blogikirjoituksen Vanhakin oppii. Aaltoliikettähän tämä laulamisen harjoittelu on. Itselläni tosin oman kehityksen tiedostaminen tökkii. En oikein osaa verrata nykytilaani siihen millaisena aloitin 5 vuotta sitten. Keskeinen tavoite eli korkeiden äänien laulaminen puhtaasti ja ilman tuskaa ei ole toteutunut. Mutta voimaa ja kiinteyttä on luullakseni ääneen tullut, kun opin pois siitä sameasta kellarisaundista.

Opettelu jatkuu: Tulevana viikonloppuna osallistun Avoimen Konservatorion Aleksander-tekniikkaa hyödyntävään luonnollisen laulamisen kurssiin. Perästä kuuluu.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 11. helmikuu 2015 kello 16:25

Lauluyhtye Kallan ja Soul Jam Bandin sunnuntainen konsertti Keskusseurakuntatalolla oli maukas pala. Otsikolla Gospel Meets Gospel kokoonpano esitti sekä amerikkalaista että kotimaista alan tuotantoa. Amerikka-osiossa oli mm. meidänkin laulama Wade in the Water, nyt yhtyesovituksena jossa kvartetin neljä tasavahvaa naista pääsivät kaikki loistamaan. He ovat kirkkomusiikin ammattilaisia ja kuoronjohtajia – meidän Jaanan kollegoja siis. Musisoijien hillitön groove pisti kuulijankin rytmijalan vispaamaan. Kun bändiin suomisetin lopulla liittyi vielä torvisektio, oli meno jo lähes kuin Ultra Bralla aikanaan. Muhevat saundit! Konserttiin tulijoille tarjottiin myös korvatulppia, joita ainakaan minä en tarvinnut. Desibelit eivät yltäneet lähellekään (meikäläisen) kipurajaa.

Maanantaina Maestralaulajissa laulettiin mm. Elviksen Love Me Tender – suomeksi! Aika höttö käännös, vaikka ammattimiehen (Sauvo Puhtila) kynästä. Elviksen intiimi, ilman kaikua ja pelkän akustisen kitaran säestyksellä tehty tulkinta on ylivertainen. Mutta ei tämä Amerikan sisällissodan aikaiseen lauluun Aura Lee pohjaava balladi ole Elviksen hengentuote, vaikka hänet on merkitty tekijäksi. Päästämällä tähdet osille tekijänoikeustuloista laulunikkarit voivat Jenkeissä saada biisejään näiden ohjelmistoon.

VIMMAN uusien spirituaalien alttostemmat alkavat valjeta meikämimmille. Noboby Knows on kyllä pahin, tipahtelen kyydistä heti jos hetkeksikään herpaannun luulemaan että ”nyt sujuu”. Siinä ei auta edes hillitysti artikuloitu kirosana eikä korvien tukkiminen. Täytyy vain odottaa että hahmotan alttomelodian omana kokonaisuutenaan ja sen kulut suhteessa muihin stemmoihin. Sitten sujuu, oikeasti.

Pihapuu -ohjelman laulujakin on alettu elvyttää. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun alamme kävellä esitystä läpi – puheosuuksista puhumattakaan… Otapa Marita manuskripti esiin ja ala kerrata!

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 6. helmikuu 2015 kello 11:09

Maestran laulukausi on saatu kunnialla käyntiin ja vasta nyt ehdin päivittämään kuulumisia Estill World Voice Symposiumista Melbournesta. Siellä tuli siis käytyä joulutauon aikana. Joten here we go, tässä matkaraporttini:

Melbourne on sen verran kaukana, että aikaeroa sinne kertyy 9 tuntia. Sen vuoksi lähdin matkaan siten, että ehdin pari päivää sopeutumaan ja toisaalta myös leikkimään turistia edes hetken ajan. Myös tottuminen 40 asteen helteeseen vei hetken.

Aina ei toki ollut niin kuuma ja niinpä hyödynsin kaupungin tarjoamien city-pyörien palveluja ja huristelin niillä pitkin rannikkoa ja Yarra-joen rantaa. Kaupungin kuuluisassa kasvitieteellisessä puutarhassakin tuli vietettyä aikaa uuden vuoden päivänä.

Turistia leikin todella pitkän kaavan mukaan yhtenä päivänä osallistumalla Great Ocean Road -retkelle, joka kesti 16 h. Retken aikana tuli nähtyä monia paikallisia nähtävyyksiä, ruokittua papukaijoja ja kuvattua koalia, samoiltua sademetsässä ja kastettua varpaita valtameressä. Kyllä maailmassa on upeita paikkoja! (Miltei kaikki valokuvani ovat näiltä turistipäiviltä. Symposiumin aikana ei joutanut kuvailemaan, mikä vähän harmittaa näin jälkikäteen.)

Symposium alkoi kahden päivän kurssituksella. Kokeneet opettajat kertoivat omat vinkkinsä siitä , miten he työskentelevät lauluoppilaiden kanssa. Beltausta harjoiteltiin myös eri opettajien kanssa ja välipalana leikittiin eri sarjakuvahahmoja. Klassisen laulun juoksutuksia (niitä hurjia, joita oopperassa ja kirkkomusiikissa tavataan) treenattiin myös ja lopuksi paneuduttiin jodlauksen saloihin. Aikamoinen paketti monenlaista laulamista!

Itse symposium sisälsi useita eri presentaatioita äänen toiminnallisten häiriöiden diagnosoinnista ja kuntoutuksesta lasten kouluttamiseen ja laulamisen metafysiikkaan. Itse esittelin Maestran ryhmälaulukoulutusmallia ja Estill-metodin hyödyntämistä siinä. Muutamaan kurkkuunkin pääsimme kurkistamaan ja näkemään kameran kautta, mitä kurkunpäässä tapahtuu, kun ääntä tuotetaan. Myös yksi ylä-äänilaulaja oli paikalla ja hänen avullaan näimme mainiosti, miten hän muokkaa ääntään kielensä avulla.

Mitä reissusta jäi käteen? Ensiksikin on se vaan kumma, että vaikka kuvittelee tietävänsä jo aika paljon, niin aina jotain uutta tulee vastaan. Omaksuminen vie aikaa ja määräänsä enempää ei aivoihin mahdu kerralla. Kertaus on todella opintojen äiti. Toisekseen tutustuin lukuisiin ihaniin kollegoihin, joiden kanssa pidämme yhtä somen kautta, kunnes taas seuraavan kerran tavataan. Hienoa, että on verkosto, jolta voi kysyä, kun omat keinot loppuvat.

Kolmanneksi löysin itselleni toisen mentorin, Geraldin, sieltä Australiasta tanskalaisen Dorten lisäksi. Geraldin kanssa jatketaan harjoittelua, onneksi Wienissä eikä maapallon tuolla puolen, jo pääsiäisen aikoihin. Tässä alkaa häämöttää se vaihe, että saan virallisen Estill-opettajan sertifikaatin vielä tämän vuoden (uskallanko sanoa kevään?) aikana.

Neljänneksi sain aivan mahtavaa palautetta laulukoulu-ideasta. Monet olivat todella kiinnostuneita aloittamaan vastaavaa toimintaa omilla paikkakunnillaan. Erityisen paljon kiinnosti se, ettei pääsykokeita pidetä edes kuoroihin. Ja olihan siinä aikamoinen voittaja-fiilis, kun sai kerrottua asiat sujuvasti vieraalla kielellä ison joukon edessä.

Vähän jäi kaivelemaan, etten ehtinyt ottaa surffaustunteja. Se nimittäin näytti varsin kivalta puuhalta ja kovasti olisi mieli tehnyt hypätä tyrskyihin laudan kanssa.

Marita kyseli joskus lisätietoja Estillistä ja lupasin kirjoittaa siitä blogin. Mutta minähän olen tehnyt jo sen heti ensimmäisen Estill-kurssini jälkeen. Se löytyy nimellä Estill-metodia opiskelemassa.

Lopuksi vielä Twitteriin postaamani uuden vuoden tervehdyskuva:

Hyvää uutta vuotta savolaiset! Meitä on huijattu ja asutettu ihan väärään paikkaan.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. helmikuu 2015 kello 17:09

Helpotuksen huokaus! Uudet stemmat tulivat Dropboxiin. Nyt voi rauhassa ujuttaa niitä nuppiin. Taidanpa vielä haastaa itseni panemalla sopraanon tai miesten stemman soimaan ja vedän alttoa siihen päälle. Jos se onnistuu, alan olla kuivilla…

Seuraan taas innolla Voice of Finland-kisaa TV:stä. Ohjelma on säilyttänyt kiinnostavuutensa sekä kilpailijoiden että raadin osalta. Teknisesti hyviäkin laulajia putoaa, jos esitys on vain opeteltu kopio ilman persoonallista tatsia. Tuomarit haistavat pelkän kuulemansa perusteella keillä on ”sitä jotakin”, enkä toistaiseksi ole havainnut oikeusmurhia.

TV:tä saan  kiittää myös siitä, että tässä iltana muutamana tutustuin ilmiöön nimeltä Frederik. Tiesin kyllä tämän junttidiskon kuninkaan nimeltä ja maineelta, mutta selvää käsitystä hänen laulamisestaan minulla ei ollut. Nyt tuli konserttitaltiointi 1990-luvulta – ja voi pyhät pyssyt… Etenkin biisi jossa laulettiin jotain että ”Eros pussaa Pusulassa” oli täystyrmäys. On äijällä pokkaa. Haastatteluosiossa Frederik sanoikin, että mieltää työnsä eräänlaiseksi huoraamiseksi ja tekee sitä ihan mielellään. Mikäs siinä – kun yleisö tykkää esiintyjästä ja esiintyjä yleisöstä, ei siihen liene kellään sanomista.

Ruvettuani seuraamaan enemmän nykypop-iskelmää olen tehnyt havainnon: tekstit ovat muuttuneet realistisiksi ja arjenläheisiksi. Siinä missä ennen lilluttiin haavemaailmoissa ja puhuttiin kukkaiskieltä, nyt aiheiksi kelpaavat erotilanteet ilman nyyhkeitä (Me ei olla enää me), mielen järkkyminen (Jos mä oon oikee) tai syrjäytyminen (Arttu Wiskarin riipaiseva Sirpa). Laulajalta myös edellytetään uskottavuutta, vaikkei laulu olisikaan millään muotoa omaelämäkerrallinen. Ei kukaan odottanut tällaista Olavi Virralta tai edes Jori Malmsténilta, joka sentään teki laulunsa itse. Rock-musiikista se alkoi ja on nyt tervetulleesti levinnyt myös iskelmän puolelle. Tämän ansiosta nykyään teroitan aina korvani, kun radiosta tulee uusi biisi. Siinä kun saattaakin olla asiaa!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 29. tammikuu 2015 kello 18:30

Oletteko kuulleet sävelkellosta? Minä en ollut, ennen kuin kuorotoveri Leena kertoi ehdottaneensa Jaanalle, että Maestrassa käynnistettäisiin teoriaopetus kyseisellä metodilla. Nuori suomalainen opiskelija on keksinyt systeemin, jonka pitäisi tehdä musiikin teoriasta helposti omaksuttavaa. Liian hyvää ollakseen totta?? Keksijä on jo matkalla maailmanmaineeseen, joten eiköhän mekin voitaisi kokeilla, jos mahdollista?

Me VIMMAN altot odotamme uusien spirituaalien stemmoja nettiin kuin hukkuva pelastusrengasta. Ainakin minä pullikoin uppoamaisillani. Nobody Knows’ia ja Swing Low’ta laulettaessa olen lähes mykkä, kun sävelet eivät tahdo löytyä. Ketuttaa ja masentaa, mutta prosessia ei voi nopeuttaa. Omaksuminen kestää minkä kestää ja tämä kamala vaihe täytyy vain sietää.

Äänenavauksessa ja muutenkin Jaana alituiseen tähdentää kurkkukäytävän pitämistä auki. Onko ne lihakset edes tahdonalaisia? Minulla ne tekevät mitä ne itse tahtovat – avautuvat hetkeksi jos huvittaa ja lyövät taas kiinni. Yleinen tunne on että ääni ei kulje vapaasti. Aina vain, kaikkien näiden viiden vuoden jälkeen! Kuuntelen ja nyökyttelen, mutta en opi. Lihakset eivät opi.

Päästäänkö ”ankkatvängillä” spiritual-saundiin? Minusta pitäisi pikemminkin pyrkiä kohti mustien muhevan avaraa sointia. Heillä jos kellä tuntuu kurkkukäytävä olevan esteettä auki! Tvängi kuulostaa minun korvissani kireältä ja liian kapealta. Mietin myös onko tvängi jotain samaa kuin ”maskiin” laulaminen. Siis että kajetto (?) tulisi poskionteloista. Termi on ehkä väärä – joskus jostain tajuuni tarttunut sekin.

Kevään jazz & blues- ja belttauskurssit kiinnostavat. Mutta onko jazz & blues klo 17:30 vai tuntia myöhemmin? Esitteessä on kahdenlaista tietoa. Oi kunpa se olisi tuo aiempi…

Kommentoinut Marita Jama 2. helmikuu 2015 14:30

Iiiiihanaa, kellonajan vaihto onnistui ja pääsenkin mukaan jazzaamaan. Samaan hengenvetoon ilmoittauduin jo belttaamaankin. Eihän minua pitele mikään, kun tämmöisiä on tarjona!

Kommentoinut Marita Jama 29. tammikuu 2015 20:00

Oukki doukki, uskonhan minä tän twängijutun kun kerran sanot! Mutta jazz-bluesista jään näin ollen kirvelevin mielin osattomaksi. Eiks ne peräkkäiset kurssit MITENKÄÄN vois olla toisin päin?

Kommentoinut Jaana Turunen 29. tammikuu 2015 19:53

Kiitos Marita tarkkaavaisuudesta! Painovirepaholaisen oli eksynyt tietoihin ja nyt se on korjattu. Jazzia ja bluesia lauletaan puoli seitsemästä puoli kahdeksaan.

Usko pois Marita, siellä Gospel-soundissa on mukana twang. Se on vain yksi aines, ei lopputulos. Klassisessa kuorosoundissa sitä kuulee vähemmän…

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 21. tammikuu 2015 kello 18:30

Unohdin lauantain kuoroleirin! Aamulla herätessä ei ollut mitään havaintoa että olisi jonnekin menoa. Kunnes… Puhelin kilahti klo 10.30 ja siellä soitteli Maestra-toveri Satu. APUA! Äkkiä meikit naamaan, hynttyyt niskaan ja menoksi. Onneksi ennätin spirituaaleihin melkein alusta. Hiukan alkaa usva hälvetä Great Dayn kohdalta, mutta muut uudet ovat yhä hämärää huttua. Melkein sujuu, kun me altot laulamme yksin. Vaan annas olla kun muut yhtyvät kuoroon – silloin minulta katoavat sävelet taivaan tuuliin.

Pihapuun laulutkin ehdittiin käydä läpi. Nuotit todella auttoivat mieleen palauttamisessa. Osaankin siis ”lukea” niitä, kunhan tunnen sävelmät ennestään!

Maanantaina jatkui haitarijatsiteema, pari herkullista näytettäkin saimme kuulla vanhoista levytyksistä. Sulamith-rallissa yllätti turistinäkökulma: Kertoja on selvästi ulkopuolinen, joka katselee itämaan moskeijan minareetteja ja kuulee vankilan ristikoiden takaa laulua, kun joku poseen joutunut kaihoaa lemmittyään. Aika jännä viritys. – Sataman valoistakin vielä sellainen hauska havainto, että tekstisuomennokset sijoittuvat meren vastarannoille. Harmony Sisters seilaa merillä muistellen kotisatamaa ja siellä odottavaa heilaa, kun taas Karpiomaa haikailee rannalla merille lähteneen armaansa perään. Heh!

Teija tuurasi tiistain kuoroharkoissa Jaanaa. Kolme uutta spirituaalia ehdittiin käsitellä, ei muuta. Ja hyvä näin, sillä Teijalla oli paljon annettavaa etenkin rytmiikan ja ääntämyksen suhteen. Lauluihin tuli vauhtia ja jazzmeininkiä eikä tankeroenglanti kelvannut. Iloisesti svengaten pitää näitä mustien henksuja esittää, jos mielii niiden alkuperäistä olemusta tavoitella. Aitoonhan me kalpeanaamat emme ikinä pysty, mutta se on jo paljon jos saamme ilosanoman kuuluviin.

VIMMA Goes Gospel-konsertti häämöttää tulevaisuudessa, sitä varten näitä harjoittelemme. Siinä on porkkanaa myös kaltaiselleni hidasoppiselle. Eteenpäin askel kerrallaan.

Scroll to Top