Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. huhtikuu 2015 kello 16:24

Minäkin yhdyn onnentoivotuksiin Jaanalle Estill-pätevöitymisen johdosta. UPEAA, MAHTAVAA! Ja me maestralaiset olemme eturivissä saamaan opetusta Suomessa. Oman kurssikokemukseni pohjalta voin sanoa että metodi on todella kattava. Ja se toimii – kunhan tekee töitä sen omaksumiseksi.

Mitä muuta blogissa mainitsemisen arvoista on tapahtunut? No, tiistaina pääsiäisestä päästyä VIMMA kävi läpi Pihapuu-ohjelman ilman puheroolipartneriani Veikkoa. Jaana huuteli hänen replansa pianon takaa samalla kun säesti ja yritti rekisteröidä läpimenon vaiheet ja virheet. Jäljellä on enää yksi harjoitus steinerkoululla, sitten kenraali Sotkulla ennen ekaa esitystä. Laulutekstien muistamisessa on yhä vajetta. Ei kuulosta kovin vakuuttavalta, jos asiaa olisi mutta sanoja hapuillaan…

Jazz-blues-tunnilla oli taas hyvä draivi. Porukka laulaa antaumuksella ja on selvästi tehnyt tuttavuutta tämän genren kanssa ennenkin. Teija on valinnut mukavasti eri tyylisiä lauluja, myös vieraampia. Tähänastisista minulle uusia ovat jännästi folkahtava The Old Country ja perinteisempi Baby Get Lost. Teijan ääni on lähes tervehtynyt, paitsi että korkeat äänet saimme hoidella ilman häntä. Ja mehän hoideltiin! 🙂

Kansalaisopiston lauluryhmässä olemme Malan Merjan kanssa käyneet edelleen. Pienryhmän paras anti on se, kun saa treenata lauluja open kanssa. Opettajan palaute ja henkilökohtaiset ohjeet ovat iso apu niin tekniikkaan kuin tulkintaankin. Minä sain mm. ohjeen laulaa kotona peilin edessä. Näköjään laulan kovasti myös kulmakarvoillani! Ilmeet ja kehollinen ilmaisu ovat tärkeä osa laulutapahtumaa, ja myös ne täytyy hallita.

Lumi on häipynyt, kadut ovat (lähes) kuivat ja ilmassa on tuore kevään tuntu. Ei aikaakaan, niin silmut puhkeavat koivuihin ja meikä saa riemuhepulin. Onni = hiirenkorvat!!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 1. huhtikuu 2015 kello 17:30

Jaana on Wienissä antamassa viimeisiä Estill-opinnäytteitään ja Teija piti Maestra-tunnit hänen sijastaan. Tai piti minkä ehti ennen kuin ääni katosi. Maanantaina laulettiin vielä yhdessä irkkulauluja ja ihasteltiin niiden melodioita. Vihreän saaren väellä totta tosiaan on maaginen kyky tuottaa kauniisti soivia sävelmiä. Sävelasteikkojen osuudesta asiaan en osaa sanoa mitään, mutta jotain ihmeellistä näissä lauluissa on. Lyyristä alakuloa tinapillin soidessa tai riehakasta elämänriemua viskiltä ja Guinnes-oluelta tuoksahtaen. Uppoaa suomalaiseen kuin veitsi voihin!

Tiistaina Teijan ääni oli jo pelkkää kähinää ja pihinää, mutta urheasti hän johti pianon äärestä kuoron harjoitukset. Käytiin läpi gospel-biisit + yksi uusi, joka on yhdistelmä kahdesta laulusta: This Little Light of  Mine ja Heaven Bound Soldier. Ällistyen huomasin, miten muutaman viikon tauko on saanut uudemmat stemmat asettumaan aivoissani järjestykseen. Pystyin laulamaan ne melkein ongelmitta. Ihme juttu!!

Teijan ollessa ohjaksissa laulamme gospeleita eloisalla svengimeiningillä, Jaana taas vie tulkintojanne hymnin suuntaan. Tästä syntyi taas eri mieltymysten ristivetoa kuoron sisällä. No, Jaana tietenkin on taiteellinen johtaja ja tekee tyylivalinnat. Mutta eiköhän sentään lauleta Amerikan englanniksi, kun on sen maanosan perinnemusiikista kyse. Brittiääntämys ei vain tähän kontekstiin istu.

Peltokankaan Eila toi jakoon Pihapuu-konsertin uusia julisteita, joissa esittäytyy myös VIMMAN uusi logo. Mukana on myös se vieroksumani punainen lankakiehkura, mutta olkoon! Kokonaisuus on tyylikäs ja pulinat pois.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 26. maaliskuu 2015 kello 18:00

Kolmen päivän Estill-laulutekniikan kurssi, taso 1, oli huima kylvetys. Särkilahden Riitta ja minä olimme ainoina amatööreinä ammattilaisten ja ammattimaisesti laulavien joukossa. Mutta meillä oli etunamme se, että maestralaisina olemme jo Jaanan kanssa saaneet tuntumaa Estill-metodiin. Nyt opin muun muassa sen, että ”kurkkutorvea” ei ole olemassakaan! Sen sijaan on kilpirusto, kannusrusto ja kitapurje… Niillä, kuten äänihuulilla, taskuhuulilla ja kielen asennolla on vaikutuksensa äänen laatuun, väriin ja voimaan. Pitää vain osata operoida tätä aparaattia oikein.

Kurssi pidettiin vanhan pappilan (Kuopion vanhin talo!) kodikkaissa tiloissa Kuninkaankadulla. Porukan kesken syntyi hyvä yhteishenki ja opettajat, Dorte Hyldstrup Tanskasta ja Sinikka Thörn Ruotsista, olivat erittäin vakuuttavia. Ja olihan siellä myös meidän Jaana suorittamassa viimeisiä opetusdemojaan ennen valmistumistaan Estill-opettajaksi – ensimmäisenä Suomessa. Hän kurssin tänne junailikin.

Luento-osuuksien välillä teimme pienryhmissä ääniharjoituksia ja treenasimme omavalintaisia lauluja. Oli hienoa kuunnella erilaisia hyviä laulajia ja heidän saamiaan ohjeita. Oma ”pää edellä avantoon” -jännitykseni lientyi kurssin turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Mutta asioiden omaksuminen vaatii kypsymisaikaa. Ja harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua…

Sitten normaaliin päiväjärjestykseen:

Maestran kansanlauluista tähän asti parhaiten ovat minuun iskeneet Lapin joikusävelmät. Niissä on raikkaasti meikäläisistä poikkeavat sävelkulut ja tunnevireet. Odotan mitä vielä tuleekaan, kun etenemme kauemmas Pohjoismaista.

Jazz-blues alkoi  Teijan johdolla. Taas on kiva valikoima lauluja laulettavina. Miten ja milloin blues tuli minun elämääni? Se taisi olla Animalsien House of the Rising Sun, joka pisti koulutytön hakeutumaan tämän täräyttävän biisin alkulähteille. Jazziin olin törmännyt jo vähän aiemmin, kiitos luokkakaverin isoveljen. Häneltä sain kuunneltavaksi MJQ:n Djangon – ja se oli menoa sitten.

VIMMA etenee askel askelelta kohti kevään uusintakonsertteja. Suunta on selvä: Pihapuusta sukeutuu entistäkin kauniimpi ja koskettavampi.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 11. maaliskuu 2015 kello 16:30

Kun sävelmän perässä lukee ”trad”, se on kansanmusiikkia. Säveltäjää ei tiedetä – tai jos alkujaan tiedettiinkin, sävelmästä on tullut yhteistä omaisuutta. Maestran kansanlaulujakso alkoi monipuolisesti, vaikka vielä ei mentykään Suomen rajojen ulkopuolelle. Jaana oli ovelasti valinnut ensimmäiseen laulunippuumme sekä varsinaisia kansanlauluja että Kalevalan innoittamia taideluomuksia. ”Joikhaamaan” ei vielä päästy, mutta odotan jännityksellä… Oikeastihan saamelainen joikaa ihmisen, paikan tai tunnelman hetkessä improvisoiden. Lantalaiselle se on mystiikkaa.  Jotain mihin täytyy syntyä ja kasvaa, ei sitä ulkokautta opi.

Hintrikki Peltoniemi muuten oli kaustislainen pelimanni, jonka soittama surumarssi sai uuden elämän, kun Repe Helismaa teki siihen sanat Tapio Rautavaaraa varten. Itse en instrumentaalikappaleiden sanoittamisista innostu, sillä soitettavaksi tarkoitettu sävelmä soi kauneimmin sellaisenaan. Onhan näitä: Vaiennut viulu, Lakeuden kutsu, Säkkijärven polkka… Kaikki parhaimmillaan alkuperäiseen pelimannityyliin esitettyinä.

Yksi eteläpohjalaisista enoistani oli kansanpelimanni. Lauantai-iltaisin oli juhlahetki, kun naapuri tuli haitarinsa kanssa, eno otti viulunsa seinältä ja soitto alkoi. Me lapsetkin kuuntelimme tuvan penkillä hiiskumatta. Tästä juontaa oma rakkauteni pelimannimusiikkiin.

Juu, on käyty Kaustisilla, kuultu siellä ensi kerran haitarivelho Kimmo Pohjosta ja tanssittu hamboa taalalaisviulujen huimapoljentoisella säestyksellä. Se oli menoa se!

”Kuorokahvit” = maanmainio idea. Puoli tuntia ennen VIMMAN harjoituksia voimme nyt kokoontua Steinerkoulun kahvioon nauttimaan pöydän antimista ja toistemme seurasta. Kuulumiset tulee vaihdetuksi eikä niihin enää kulu aikaa treenien alusta, kuten tähän asti.

Pihapuu kahlattiin taas läpi. Koko porukan lavaolemuksessa on vielä työsarkaa: Pois siviililontustelu – uljaasti esiin vain, pystypäin. Olemmehan VIMMA-kuoro eikä keitä tahansa!

Vielä sananen Suomen tämän vuoden euroviisuedustajasta: Tulee olemaan erittäin kiinnostavaa nähdä, miten Pertti Kurikan nimipäivät otetaan vastaan viisuareenalla ja eri maiden äänestyksissä.

Kommentoinut Jaana Turunen 13. maaliskuu 2015 09:30

Joikaaminen on todella ihan oma maailmansa. YLE Elävä arkistosta löytyy mainioita videoita aiheeseen liittyen. Kannattaa tutustua!

Kuorokahvit todella on mainio idea! Harmittaa vaan, kun en itse oikein ehdi osallistumaan. Suunnittelen muuten ensi syksyyn sitä nuotinlukua kuorokoulu-työnimellä. Se on ollut poissa ohjelmasta muutaman vuoden, mutta kysyntää on ollut.

Vaikka Pihapuusta löytyi paljon parannettavaa, moni asia sujuu jo nyt oikein hyvin. Jännittävää nähdä, mihin asti päädymme huhtikuussa…

Euroviisuista tulee todellakin jännää seurattavaa PKN:n myötä. Tsemppiä herroille esitykseen!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 26. helmikuu 2015 kello 19:30

En tiedä Alexander-tekniikasta paljon muuta kuin nimen – silti uskaltauduin Päivi Sarasteen vetämälle Luonnollisen laulun kurssille. Hyvä että uskalsin, sillä kurssi oli ajatuksia antava. Erityisesti näyttelijöiden suosima Alexander-tekniikka tähtää kehon vapauttamiseen erilaisista virheasennoista, jännityksistä ja lukoista, joihin olemme jumahtaneet. Kaikki tällainen jäkitys tietysti haittaa myös laulamista. Päivin ohje meille kurssilaisille oli: Hellitä jännityksistä, hengitä ponnistamatta ja anna itsesi laulaa. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on tottunut korsetoimaan ja ankkuroimaan… – Kielletty sana kurssilla muuten oli ”pitäisi”. Mitään ei pidä eikä täydy, vaan ”on mahdollisuus tehdä tai jättää tekemättä”.

Maestran Haitarijatsit on nyt nipussa ja talviloman jälkeen alkaa Kansanlaulut. Toivottavasti mukana on lauluja muualtakin kuin Suomesta ja lähimaista – tietenkin sen mukaan, miten on saatavilla käännöksiä kielistä joita emme osaa.

VIMMA-kuoro sai näytille viisi logoehdotusta. Ehdottomasti tyylikkäin minusta on n:o 4. Se on graafisesti linjakas ja raikas. Paljon suosiota saanut n:o 3 on minun silmiini sovinnainen, ja nätti kiemura suorastaan vesittää siitä ”vimmaisuuden”. Jos kiemuran sijalla olisi sähäkkä salamakuvio, saattaisin minäkin äänestää sitä. – Kukin lobatkoon suosikkiaan, niinhän minäkin tässä teen!

TV:täkin on tullut katseltua. Ohjelmassa taustalaulajista oli upeita naislaulajia, niin taitavia että ansaitsisivat itsekin olla tähtiä. Mutta tähdeksi tuleminen on monien, usein sattumanvaraistenkin, tekijöiden summa. Tähdistä puheenollen katsoin myös Tony Bennettin ja Lady Gagan konsertin, lähinnä uteliaisuudesta tätä kohupopparia kohtaan. Kohupoppari yllätti: hänhän on oikea laulaja!! Vielä lisää yllätyin, kun Lady Gaga lauloi Oscar-gaalassa sikermän Sound of Music’ista. Aivan perinteisesti = hyvin. Ei koiraa karvoihin katsomista…