Käyttäjän Marita Jama lähettämä 6. helmikuu 2014 kello 19:00

Tuoliton tammikuu– kampanjaan osallistunut Jaana-maestramme oli tiistaina TV:ssä todistamassa seisomisen ilosanomaa. Hänellä kokeilu johti kertakaikkiseen elämänmuutokseen: Istuminen on nyt FINITO! Kun päivän toimien suorittamiseen seisaaltaan tottuu, istuma-asento alkaa tuntua oikeasti epämukavalta. Seisten elämme pitempään! Minuun tämä evankeliumi upposi täysillä ja olenkin päättänyt seistä tästedes kaikki Maestra-tunnit alusta loppuun. Seisten olen vireämpi enkä vahingossakaan lösähdä huonoon lauluasentoon. No, eihän tällä vielä ylety läheskään totaaliseisojaksi, mutta tulee viikoittaisista laulusessioistakin jo sentään 4 tuntia (+ joka toinen viikko puolen tunnin stemmis Vimma-harkoissa). Tästä se lähtee!

Kuorossa kokeiltiin kahden laulun laulamista ”asemissa”. Se tuntui hyvältä – ja vaikken olisikaan vastaherännyt seisoja, en kaipaisi konserttiharjoittelussamme takaisin tuolien vangiksi. Laulujen tunnelmiin eläytyminenkin sujuu paremmin seisten. Ja onhan meillä vielä treenattavana ”kävelykoreografiakin”, eli miten kuoron osat esityksen kuluessa liikkuvat. Joukkojen liikuttelu on vaativaa teatterissakin ja joukkokohtauksissa ohjaajan veri punnitaan. Meidän esityksemme tulee olemaan yhtä suurta joukkokohtausta, joten ollaanpa tarkkoina ja kuunnellaan ohjaajaamme. Hän näkee miltä kaikki mitä teemme (tai emme tee) näyttää, ja hänellä on visio siitä miltä kaiken TULEE näyttää.

Viimeisellä klassisen teematunnilla tuli puhetta jatkotoiveista. KYLLÄ, me haluamme lisää klassista! Ja mahdollisuuksiahan on vaikka kuinka: eri aikakausien laulut ja laulutyylit barokki, romantiikka ja mitä niitä onkaan, keskiaika, renessanssi… Kaikki itselle tuntematon kiehtoo ja herättää tiedonhalun. Keskustelu eteni Maestra-tuntien sisältöön laajemminkin. Muidenkin kuin varsinaisten teematuntien ohjelmaa voisi jalostaa niin, että lauluja olisi ”kimppuina” esim. maittain tai tyyleittäin. Nykyinen sillisalaatti on ajan oloon tylsää ja laulujen käsittely jää pinnalliseksi. Ongelmana on juuri meidän tarpeisiimme sopivan laulukirjan puuttuminen. Mutta pohditaan, sanoi Jaana.

Kommentoinut Pia Hakkarainen 10. helmikuu 2014 13:21

Minä olen myös valmis laulamaan seisaaltani. Koko päivän kun pöydän ääressä istuu, se tuntuu suorastaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Vaikkakin käyn joka päivä kaupungilla lounaalla, että saan samalla hiukan kävellä kesken päivän. Ja eihän meillä kohta ole muuta vaihtoehtoakaan, kun ”koreografiat” otetaan käyttöön! Oli innostavaa viimeksikin jo mallata vähän miten homma tulee menemään.

Kommentoinut Jaana Turunen 7. helmikuu 2014 23:01

Ooh, wow! Osasin ohjelmaa kuvatessa kertoa muille, että nyt tehdään testiä kuopiolaisilla älyhousuilla, mutta en tiennyt, että miehesi on niiden takana. Palkintojakin tuli juuri, joten lämpimät onnittelut ja menestystä niiden kanssa jatkossakin!

Kommentoinut Minna Kumpulainen 7. helmikuu 2014 22:47

Kyllä seisten on ehdottomasti parempi/helpompi laulaa ainakin sitten, kun sanat muistaa ulkoa eikä tarvitse enää nuotteihin tuijottaa..

Pakko pikkusen myös mainostaa, että ohjelmassahan vilahtivat myös Mbody-housut, (jotka testiryhmä sai käyttöönsä) joita yhdessä työryhmän kanssa kehittänyt, sunnitellut ja valmistanut asuu meillä 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 7. helmikuu 2014 09:26

Hyvä Marita! Tervetuloa seisojien joukkoon. Sitä paitsi laulaminen sujuu paremmin pystyasennossa. 🙂

Jos aihepiiri kiinnostaa enemmän, niin tästä linkistä löydät lisätietoa ja sieltä pääsee myös katsomaan kyseisen Prisma Studio -ohjelman. Se on siis YLE Areenassa vielä maaliskuun alkuun saakka.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/06/nain-istumisen-vahentaminen…

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 31. tammikuu 2014 kello 16:00

Pidimme jo Savolaisen Veikon kanssa luonani ekat lukuharjoitukset kevätkonserttimme puheosuuksista. Vielä on arvailujen varassa, kuinka tämä rakenne tulee käytännössä toimimaan. Haastetta siinä riittää! Kuten myös itse laulujen oppimisessa. Ei riitä että posotamme ulkoa, täytyy saada kuuluville tulkinnan nyansseja ja koko homman pääsanoma: Elämässä on paljonkin aihetta kiitokseen ja hyvään oloon. – Ja luonteva lavaliikunta siihen päälle…

Tällä hetkellä haasteellisimmalta konserttisetissämme tuntuu laulu Miten voin kyllin kiittää. Pitkät ja monisanaiset säkeistöt täytyy saada soljumaan kuin hengitys. Yhteisen poljennon löytäminen on vaativaa, koska meillä on siitä erilaisia käsityksiä. Violeta Parran alkuperäisesitys saa pulssinsa Chilen intiaanien musiikista. Parraa voitte kuunnella tästä: http://youtu.be/w67-hlaUSIs. Mutta maestramme Jaana päättää miten me sen rytmitämme, ja meidän hommamme on saada se rytmi kehoomme ja fraseeraukseemme. Juu, ei helppoa!!

Kävin jo kurkkaamassa Vimma-kuoron uutta nettisivua. Kuvia tarvitaan tosiaan mitä pikimmin, sillä eihän ne sinänsä hyvät Maestran mainoskuvat toimi tässä yhteydessä. Mutta sivu on nyt olemassa ja sisältöäkin tulee kunhan ehtii. Kuoron lanseeraus etenee ja alamme tulla tunnetuksi nimenomaan VIMMA-kuorona.

Pitäisi vissiin mennä putsauttamaan korvat, sillä jo kolmisen viikkoa olen elänyt oudossa äänimaailmassa. Kaikki äänet, omani mukaan lukien, kuuluvat jotenkin kuin ”seinän takaa”. Laulaessa en oikein hahmota laulanko kovaa vai hiljaa, ja kaikki kuulostaa lattealta. Kuuloaistiin ei juuri tule kiinnittäneeksi huomiota niin kauan kun se toimii normaalisti. Mutta auta armias kuinka hutevaa on laulaa tässä vaimennetussa ”autotalliakustiikassa”! Katson vielä viikon, ja jos ei tilanne parane ryhdyn toimenpiteisiin.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 24. tammikuu 2014 kello 19:48

Uusien Vimma-laulujen kaaos alkaa pikkuhiljaa hellittää mielessäni. Aluksi tuntui että voi ei, millä nämä kaikki saa nuppiinsa. Mutta kuunneltuani rauhassa Jaanan esilaulamia alttostemmoja tuntuikin harjoituksissa jo hilkun helpommalta. Aivan ihastunut olen Aulis Sallisen Timotei -lauluun, jota en ollut koskaan enkä missään ennen kuullut. Että pitääkin olla kaunis! Violeta Parran Miten voin kyllin kiittää on minulle erityisen rakas ja tuntuu henkilökohtaisesti tärkeältä, että se on mukana kevätkonsertissa. Lauloin sen Maestran ekassa tai tokassa Rauhalahden karaokesessiossa näillä Saaritsan sanoilla, ja muistan kuinka tukala oli yrittää seurata säestystä kun näytöllä juoksivat ne toiset sanat… Mutta sydämeni pohjasta lauloin.

Sydän, tosiaan. Sekä Jaana että Teija korostavat meille jatkuvasti kumpikin tavallaan, kuinka tärkeää on että mieli ja sydän ovat laulamisessa mukana. Itse asiassa se on tärkeää kaikessa mitä teemme. Ilman sydäntä tekeminen on ulkokohtaista eikä kosketa tekijää itseään eikä tekemisen kohdetta. Avainsana on se maestrojemme hokema INNOSTUS. Mutta pitää innostua oikeasti eikä vain esittää innostunutta. Entä miten innostua jos kerta kaikkiaan ei innosta? Silloin kannattaa kuvitella jotain mistä tykkää, niin mieli virittyy myönteiselle taajuudelle ja ennen kuin huomaatkaan, laulat iloisesti sitä latteaa ikikulua viisua, joka aluksi vain tympäisi. Toimii!!

Klassisen teematunnilla yritän ohjeiden mukaan keventää eli ohentaa laulamistani. Ainakin se antaa ääneen klassiseen sopivampaa väriä. Tiukin paikka on ”ruusu ruusu ruusuNEN”, joka kipuaa ylös ja siinä on se hankala E. Mutta hiljaa mäessä, ehkä tämän(kin) mörön vielä taltutan periodin loppuun mennessä.

Kävipä minulla tuuri: Yle 1:ssä soi uusi kahden maailmanmusiikkiohjelman kokonaisuus tiistaisin klo 19 jälkeen. Kerkiän juuri sopivasti Vimman harjoituksista radion ääreen. Sieltä voi tulla vaikka mitä jännää ja ennen kuulematonta. – Kertokaa muutkin, jos teillä on jokin erityinen mielimusiikkiohjelma. Kuunteletteko ylipäänsä radiota vai onko toosa vain auki taustalla?

Kommentoinut Marita Jama 27. tammikuu 2014 14:49

Oikein hyvin tajuan tuon muusikon hiljaisuudenkaipuun. Minäkään, vaikken ole muusikko, en pidä jatkuvasta äänimatosta ympärilläni. Radio on auki vain aamuisin ikään kuin seurana. Muuten avaan  radion/TV:n vain kun todella haluan kuunnella tai katsoa tietyn ohjelman. Maestran vaikutuksesta olen alkanut jonkin verran seurata kaupallisia radioasemia, jotka suoltavat uusimpia hittejä nonstopina. On niissä hyviäkin. Nuoteista olisi hienoa tutustua uusiin lauluihin, mutta sattuneesta syystä en niin voi tehdä… Se lukutaito nääs puuttuu!

Kommentoinut Jaana Turunen 27. tammikuu 2014 11:52

Minulla on samanlainen vamma kuin monella muullakin muusikolla tuntuu olevan: kun musiikki täyttää työn, niin vapaa-ajalla kaipaa hiljaisuutta. En siis juurikaan kuuntele radiota. Jos kuuntelen, niin YLEn mainioita musiikkiohjelmia. Niitä löytää onneksi myös YLE Areenasta, jos ei satu oikealla hetkellä kuulolle.

Samasta syystä olen vähän huono käymään massatapahtumissa tai ylipäätään metelipaikoissa. Korvat ei yksinkertaisesti kestä ja jatkuvasta hälystä tulee vain ärtyneeksi. Hätätapauksia varten kannan mukanani korvatulppia. Niillä on pelastettu tilanne jos toinenkin (mm. elokuvien katsomiset, jumpat jne.)

Huono puoli tässä on se, että uudelle musiikille altistuu vähemmän. Onneksi perhe hoitaa sen puolen ja mm. Robinin ja Jonna Tervomaan viimeaikaiset hitit ovat tulleet tutuiksi lasten laulamana… (Tosin ei tullut kovin ylpeä-äiti -olo, kun tytär 5 v lauloi: ”Olen käynyt… oranssissa teltassa lempimässä.”)

En tiedä onko se klassisen musiikin koulutuksesta johtuvaa, mutta uusiin lauluihin tutustun ensin mieluiten nuotin kautta. Silloin kappaleesta pääsee luomaan oman ensivaikutelman ilman sovittamisen ja tulkinnan mielikuvia. Sen jälkeen on mielenkiintoista kuulla, miten kappale esitetään tai on levytetty.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 16. tammikuu 2014 kello 20:47

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta Maestra-toiminnan alkamisesta Kuopiossa. Minulla on ilo olla yksi alusta asti mukana olleista. 21. huhtikuuta 2009 osallistuin ensimmäiselle Avoimen laulukoulun tunnille – ja tässä ollaan, eikä loppua näy. Lähdin mukaan äkkipäätöksellä ja vanha laulurakkaus roihahti uuteen liekkiin ravintoa saadessaan. Maestrasta on tullut iso osa minun – ja monen muunkin lauluharrastajan – elämää.

Kevätkauden aluksi Jaana ja minä otimme varaslähdön jo ennen viime lauantain (11.1.) kuoroleiriä. Tutkailimme pari tuntia Vimma-kuoron kevätkonsertin ohjelmarunkoa ja puheosuuksia. Nyt koko homma on enää tekemistä vaille valmis! Hieno siitä tulee, kun kaikki kannamme täysillä kortemme kekoon. Se tarkoittaa ulkoa oppimista, kurinalaista harjoittelua ja uskoa onnistumiseen.

Kuoroleiri Inkilänmäellä oli lennokas startti konserttitreeneillemme. Ja ravintola Aika oli mitä mainioin leiripaikka. Flyygeli, tarpeeksi tilaa ja erinomaiset sapuskat. Sinne varmaan palaamme uudestaankin samoissa merkeissä.

Maanantaina alkoivat laulutaitotunnit – nyt nimeltään Maestralaulajat – Teijan johdolla. Mukava laulaa taas kaiken maailman lauluja pienestä toivelaulukirjastamme. Tämän kerran helmi oli Kolmatta linjaa takaisin, Juha Vainion mestarillinen sanoitus. Paras käännösiskelmäteksti kautta aikojen. Se oli klassikko jo syntyessään eikä aika sitä nakerra. Aina se jaksaa liikuttaa; itsekin Linjoilla asuneena tunnen ne kulmat ja kuppilat.

Kuoroharkoissa saimme lisää uusia nuotteja: Aulis Sallisen Timotei ja Violeta Parran  Miten voin kyllin kiittää. Viimemainitussa töitä teettää se, että sanat ovat toiset kuin nuoteissa. Mutta Pentti Saaritsan käännös on todellakin tasokkaampi kuin se toinen, jonka tekijää en tähän hätään muista. Ritsa on  runoilija ja kynänjälkensä sen mukaista. KUOROLAISET, Ritsan versio on kuultavissa YouTubessa http://youtu.be/SHvcu6X05gY Arja Saijonmaan live-esityksenä. Ehkä mekin voimme hyödyntää säestyksen rytmivaihdoksen laulun loppupuolella?

Keskiviikon Klassisen teemana on nyt Lied. Jeee! Nuottinipussamme on Schubertia, Brahmsia ja yllätys yllätys, pappa Bachiakin. Harmi vain, etten edelleenkään saa ulos klassisessa tarvittavia korkeita ääniä. Kurkkuun alkaa sattua eikä se ”jaksa” suorittaa tehtävää. Silti aion sinnitellä mukana, toivoen että harjoitus vähin erin sulattaisi jäätä ääniurkuni palkeista.

– Ja vielä korjaus King’s Crown -postaukseeni: eihän se Hölmö rakkaus Kerkko Koskisen biisi ole vaan Joel Melasniemen! Löysin platan Anttilan alelaarista ja ai että onkin nannaa kuunneltavaa…

Kommentoinut Marita Jama 20. tammikuu 2014 15:24

Jotkin äänteet on vaikeammat laulaa korkealta, esim, E on minulle tosi hankala. Ja jos on pitkä fraasi kannateltavana, ei jaksa kivuta samaan ylä-ääneen, johon yksittäin kyllä pääsisi. Minulla nämä hankaluudet usein liittyvät juuri siihen, millaisessa ”ympäristössä” kyseinen korkea nuotti on. Jos sitä ennen saa huilia, on helpompi ponnistaa ylös.

Kommentoinut Jaana Turunen 20. tammikuu 2014 13:24

Vekkulia, miten jotkut äänet tuntuvat korkeammilta kuin toiset. Mehän laulamme liedejä varsin matalalta, emmekä sopraanokorkeuksista… Toisessa laulussa samalla korkeudella ei ole mitään ongelmaa.