Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 14. helmikuu 2012 kello 11:12

Ennen eilistä olisin vastannut, että ei, mutta nyt kyllä mietityttää. Sain siis lapsilta jonkun taudin viikonlopuksi ja sunnuntai-iltana ääni oli siinä kunnossa, että laulamista ei voinut miettiäkään. Ehdin jo kysäistä sijaistakin maanantain tunneille, mutta koska sellaista ei äkkiseltään löytynyt, päätin pitää itse tunnit. (Tämä on se kohta, jossa muistutan, että älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon: Jos on kurkku kipeä, silloin ei lauleta ja puhuta.)

Varovaisin ottein aloitimme laulutaitotunnin ja jotenkin siitä selvittiin. En tosin uskaltautunut laulamaan liiemmälti mukana, mikä hankaloitti uusien laulujen oppimista selvästi. Onneksi kerrattavia kappaleita riitti. Laulukoululaisten tullessa seitsemän jälkeen ajattelin jo selviäväni illasta ok. Toisin kävi. Laulukouluryhmä nimittäin lauloi NIIN UPEASTI, että minunkin ääneni aukesi ja illan päätteksi puhuin paremmalla äänellä kuin koko päivänä ja tänään flunssa on selvästi helpottanut.

Laulamisen ei tosiaan tiedetä parantavan flunssaa, mutta jollain tavoin se auttoi minua eilen. Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta, mutta kurkussa tuntui selvä muutos illan aikana. Eräässä tutkimuksessa mitattiin kuorolaulajien vastustuskykyä Mozartin Requiemin laulamisen yhteydessä Saksassa. Se tutkimus osoitti, että eräät  vastustuskykyä lisäävät aineet (joka haluaa tietää enemmän, saa itse lukea tämän lääketieteeseen liityvän artikkelin) lisääntyivät laulaessa. Saattoiko näin käydä minullekin?

Sitten takaisin laulukouluun. Ryhmä nimittäin väläytti aivan priimaluokan laulua eilen illalla. Se jos mikä, on upeaa! Toivottavasti laulamisen tiimellyksessä laulajat ehtivät tunnustelemaan itseään ja sitä, miltä tuollainen laulaminen tuntuu. Laulamisen suhteen pitäisi nimittäin edetä tuntemusten mukaan eikä korvan. Se on välillä vaikeaa.

Viikonloppuna ja eilen esiin nousi taas pienryhmäasiat. Kiinnostusta erilaisiin pienryhmiin tuntuu olevan kovastikin. Tarvettakin niille on mm. lyhyemmän keston, sisällön yms. vuoksi. Siitäpä minulle tulikin ajatus, että pitäisikö ensi syksyksi syntyä nykyisten rinnalle vähän isompia pienryhmiä, noin 6-8 laulajan tunteja, joilla käytäisiin viikoittain opettelemassa syvällisemmin eri asioita? Jos kiinnostusta on, tätä voisi testata kevään aikana…

Kommentoinut Jaana Turunen 14. helmikuu 2012 11:22

Laulufoorumille on muuten taas lisätty laulutietoa…

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 12. helmikuu 2012 kello 19:00

Eilen lauantaina 11.2.2012 kävimme talvisella lauluretkellä Valamossa ja Mekaanisen musiikin museossa Varkaudessa. Retken lopullinen kokoonpano varmistui aamulla bussissa. Kaiken kaikkiaan meitä oli  mukana 28. Oma osallistumiseni arvelutti perjantai-iltana, sillä lapsilta saatu tauti oli tehnyt kurkusta raastinraudan. Sopivilla tropeilla selvisin kuitenkin lähtemään ja äänikin kesti kummasti retken laulut.

Reissu alkoi mukavasti laulaen heti aamusta. Kanttori Wilhelmiina Virolainen Valamosta oli lähettänyt meille opeteltavaksi muutaman laulun. Kuten ortodoksimusiikkiin kuuluu, laulut ovat moniäänisiä eikä niissä käytetä lainkaan soittimia. Pikatsekkaus bussissa varmisti sen, että kaikkia stemmoja oli paikalla: 1 basso, 3 tenoria ja loput fifty-fifty sopraanoja ja alttoja. Niinpä aloimme kuumeisen harjoittelun ennen perille saapumista.

Ensimmäinen pääsiäistropari oli osalle tuttu ennestään. Kyseinen laulu löytyy myös luterilaisesta virsikirjasta ja jota Wilhelmiinan sanojen mukaan lauletaan ev. lut. kirkossa turhan ilottomasti. No me tiedämme ainakin nyt, millaisella otteella siihen pitää paneutua! Harjoituksen edetessä bussissa hyvä fiiliskin kohosi: alkukankeudesta selvittyä laulu alkoi sujua kaikkine stemmoineen niin kuin pitääkin.

Toinen laulu, helluntain stikiira, on kuulemma jokaiselle ortodoksille tuttu. Meille se ei ollut, mutta senkin kanssa saimme selkävoiton stemmoista. Kolmas Bortnjanskin laulu sen sijaan osoittautui varsin hankalaksi ja tyydyimme opettelemaan alkua yksiäänisesti bussissa.

Valamossa oli todella rauhallista. Henkilökunta sanoi, että on todella poikkeuksellisen hiljaista, sillä koko alkuvuoden vilinää oli riittänyt ja tulevakin viikko oli täyteen buukattu. Se ei haitannut meitä, sillä oli varsin mukavaa tutustua Valamoon kaikessa rauhassa ilman suurta turistitulvaa. Kuopiosta lähtiessä pakkanen on vihdoin laskenut kymmenen asteen seutuville, mutta Valamossa sitä riitti vielä toiset kymmenen lisää. Kyllä untuvatakkeja kaipailtiin!

Aluksi saimme opastetun kierroksen Valamoon. Saimme kuulla Valamon historiasta ja näimme dvd esityksen. Kirkon lisäksi tutustuimme ”vanhan osan” pihapiiriin. Käsittämättömän pienessä tilassa ovat evakkoon joutuneet 170 munkkia asuneet ensimmäisen talven! Mielenkiintoinen oli myös tarina siitä, kuinka juuri tämä tila Heinävedellä valikoitui Valamon munkkien uudeksi kodiksi.

Kierroksen jälkeen nautimme pullakahvit ja valmistauduimme tutustumaan ortodoksiseen kirkkomusiikkiin. Siihen saimmekin pikaperehdytyksen Wilhelmiinan johdolla. Musiikin juuret osoittautuivat varsin ”itämaisiksi” korvissamme. Huikaisevaa oli myös kuulla komeaa mieskuorolaulua supermatalien bassojen kera.

Lopulta aloimme laulaa myös itse. Tiukka treeni kesti sen verran, että kirkossa ehti alkaa rukoushetki ennen kuin ehdimme sinne laulamaan. Niinpä pidimme ensin lounastauon Trapesan runsaan ja maittavan lounaspöydän ääressä. Kahvin ja munkkiliköörin jälkeen lähdimme kirkkosaliin kokeilemaan, mitä olimme oppineet.

Kirkkosali osoittautui lauluakustiikaltaan erinomaiseksi; ääni kantoi vaivattomasti joka kolkkaan ja stemmat sulautuivat armeliaasti toisiinsa. Yksi jos toinenkin sai hienoja elämyksiä laulamisesta tässä tilassa. Akustiikan lisäksi elämyksiä riitti muillekin aisteille; ikoneissa oli tutkittavaa ja ilmassa leijui suitsukkeiden tuoksu. Päätimme lauluhetkemme Maa on niin kaunis -lauluun. Olipa sitten kyseessä esteettinen tai hengellinen elämys tai niiden yhdistelmä, väki poistui kirkosta hyvin hoidettuna kohti Varkautta suuntaavaa bussia -kaupan kautta tietenkin.

Matkalla Varkauteen unelias tunnelma valtasi bussin. Osa taisi nauttia virkistävät päivänokoset matkalla osa lepäsi muuten vain. Matkaa Valamon ja Varkauden välillä on tunnin verran, mutta henkisesti ero oli paljon suurempi. Tämä tuli selväksi Mekaanisen musiikin museossa, jossa Jürgen Kempf piti sellaisen opastuskierroksen, jota ei todellakaan oltu odotettu. Ilmeiden kirjo oli kyllä valtava!

Kotimatka sujuikin mukavasti museosta toipuessa ja lauluja kerraten. Kun troparit loppuivat, jatkoimme muilla tutuilla lauluilla. Kuopioon saavuimme kuuden maissa ja yhdellä jos toisellakin alkoi olla kiire kotiin ja saunaan. Reissu oli hieno ja seura mahtavaa, kuten aina. Uskallan väittää, että paljon uutta tuli opittua ja koettua itse kunkin. Seuraava retkikohde löytynee taas alkukesästä Kallaveden aalloilta. Katsotaan mihin lauluristeilymme vie tällä kertaa!

p.s. Toivottavasti ääni palaa huomiseen mennessä…

Kommentoinut Jaana Turunen 14. helmikuu 2012 11:23

Voi Pia, sinäkin. Katsopas minun äskeinen blogini… Ja tykkäyspeukku kommentillesi!

Kommentoinut Pia Hakkarainen 14. helmikuu 2012 10:56

Vaikka minullakin oli keuhkoputkessa ongelmia jo aamusta lähtien, onnistui laulaminen hyvin ihan retken loppuun saakka. Siinä vaiheessa kävi kyllä kotisohva jo mielessä, mutta pyörähdin vaan pikaisesti kengät vaihtamassa ja kurautin Neulamajalle 40-vuotissynkkäreille. Siellä piti vielä karaokea 4 kappaletta vetäistä ja puolen yön jälkeen kotiuduin sitten lepäämään. Siinä vaiheessa äänenlähtö oli jo lähellä. Nyt sitten ollaankin flunssaa potemassa kotona ja harmittaa himskatisti kun en pääse kuoroon kun seuraavakin kerta jää väliin työmatkan takia. Nyt on Jaanan laittamat stemmat tarpeen. Voi edes niitä kuunnella kotona että ei ihan tipu kärryiltä. Nyt olis kyllä aikamoiset soundit tarjolla, tosin äänen kestävyys voi loppua koska tahansa 😉 Oli kyllä elämys laulaa Valamon kirkossa. Ja toinen – todella erityyppinen – elämys siellä mekaanisen musiikin museossa. KÄvi mielessä että näkeeköhän kummityttöni Aura painajaisia Mr. Kempfin ”käsittelystä”, mutta on tosiaan tainnut noissa teatteriporukoissa oppia näkemään ja kuulemaan kaikenlaista niin kuin hän itsekin asian pontevasti ilmasi 🙂 Pysykää porukat terveinä! Ja mukavaa ystävänpäivää kaikille!

Kommentoinut Jaana Turunen 12. helmikuu 2012 19:42

Lisää valokuvia löytyy albumista Talvinen lauluretki 2012.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 2. helmikuu 2012 kello 10:30

Sain vinkin aiheesta, josta kannattaisi kirjoittaa (kiitos L!). Samaa aihetta liipaten minulta myös kysyttiin laulukoulussa. Aloitankin aiheen käsittelyn sieltä päästä eli mieskvartetistamme, joka lauloi joululaulajaisissa. Kvartetin laulu löytyy myös videovalikoimastamme, kiitos Jorman kuvauksen ja editoinnin.

Kysymys kuului, mikä tuo miesporukka on. Kyseiset herrat laulavat klubissamme, mutta sen lisäksi he käyvät kvartettina laulutunneilla. Siellä myös virisi idea joululaulun videoinnista ja yllätysesityksestä joululaulajaisissa. Muitakin yllätysesiintymisiä on kuultu mm. laululeirillä ja uusia on muhimassa sopivaa tilaisuutta odottaen.

Nämä lauluesitykset ovat syntyneet laulutunneilla tai pienryhmätunneilla harjoittelun tuloksena. Yleensä minä olen pyytänyt esiintymistä, sillä on mukava näyttää muillekin, että on tullut opittua jotain uutta. Kaikki tunneilla kävijät eivät halua esiintyä julkisesti eikä siihen mitään pakkoa ole. Osa ottaa mielellään uusia haasteita vastaan ja osalle esiintyminen on lähes kutsumus.

Joukossamme on paljon sellaisia laulajia, jotka ovat tottuneet laulamaan yksin karaokea suurenkin joukon kuullen. Osa ei halua koskaan laulaa yksin, vaan mieluummin muiden kanssa yhdessä. On myös laulajia, jotka eivät niinkään välitä karaokesta, mutta laulavat mielellään -yksinkin- livesäestyksen kanssa. Mielelläni vertaan tätä hölkkään ja juoksuun: periaatteessa samaa hommaa, mutta ei kuitenkaan.

Laululeiriltä sain palautteena vinkin, että olisi kiva, jos siellä voisi olla jonkinlainen ”lauluklinikka”, jossa voisi käydä minun kanssa harjoittelemassa laulaja yksin tai kaksi ennen karaokelaitteisiin tarttumista. Muutoinkin toivottiin  sitä, että esiintymishaluiset voisivat etukäteen valita jonkun kappaleen, jonka voisi laulaa vaikkapa minun säestämänäni leirillä tai muussa sopivassa paikassa. Laulua voisi myös käydä etukäteen harjoittelemassa laulutunneilla.

Tämän vähän harhailevan kirjoituksen tarkoitus on sanoa, että estradi on avoin kaikille halukkaille. Lauluklubi Maestrassa solistiksi ei jouduta eikä päästä: solistiksi ryhdytään, kun halua on!

Kommentoinut Pia Hakkarainen 9. helmikuu 2012 19:02

Jos sopiva porukka löytyisi, niin minut saisi helposti innostumaan mukaan! 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 9. helmikuu 2012 14:40

Jazzin kunniaksi lisäsin juuri videon swingkauden kestohitistä In the mood M.A. Nummisen esityksenä Pori Jazzeilta 1972.

Kommentoinut Marita Jama 9. helmikuu 2012 14:15

Kiva postaus, täyttä asiaa. Tunnistan kuuluvani niihin, jotka tykkäisivät laulaa elävän säestyksen kanssa, yksinkin. Mutta pienryhmään en ole vielä aikapulan takia päässyt harjoittelemaan yksilöllisemmin. Jospa syksyn tullen, kun päivätyö ei enää rajoita harrastuksia… Jos Jaana pienryhmissäsi on jazzhenkinen naisporukka, haluaisin jatkossa kiilata semmoiseen!

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 26. tammikuu 2012 kello 09:32

Laulukouluryhmissä on kokoonnuttu jo kahteen otteseen ja kysymyksiä on alkanut tulla. Tässä niitä ja vastauksia:

Mistä johtuu, että ääni katkeaa joskus kokonaan ylöspäin laulaessa?

Pari selitystä tuli heti mieleen. Jos sattuu vahingossa hengittämään kurkkuunsa pölyä tai vastaavaa, niin ääni saattaa katketa saman tien. Yleensä se palautuu saman tien nielaisun tai rykäisyn jälkeen. Jos katkeaminen kuitenkin toistuu, todennäköisempi selitys on se, että laulat pääasiassa rintaäänelläsi ja vaihto pää-äänen puolelle ei suju jouhevasti. Silloin ääni katkeaa kuin seinään. Mitä nämä rintaääni ja pää-ääni ovat, siitä lisää tulevissa laulukouluissa. Joka tapauksessa yksi laulunopiskelun päätavoitteista on se, että oma ääni toimisi jouhevasti kaikkialla näistä rekisterivaihdoksista riippumatta.

Mitä voi tehdä, kun laulaa huomaa laulavansa nuotin vierestä?

Ensiksikin onnittelut siitä, että huomaat laulavasi nuotin vierestä! Olet nimittäin varsin musikaalinen huomatessasi sen. Jos laulat nuotin vierestä harjoituksessa, niin kannattaa laittaa laulu poikki ja ottaa kyseinen kohta uudelleen. Jos tämä tapahtuu esiintymisen aikana, silloin tarvitaan lehmän hermoja, tilannetajua (huumoria) ja suurta rohkeutta. Riippuen kappaleen luonteesta, siirry puhumaan tekstiä musiikin tahtiin, kunnes löydät turvallisen paikan jatkaa laulamista. Jos se ei ole vaihtoehto, ala harhailemaan kunnolla ja tee kappaleesta oma sovitus. Jos mahdollista, anna tilaa välisoitolle (kokeneet muusikot osaavat toimia sellaisissa tilanteissa ja auttavat taatusti). Kappaleen päätyttyä paina asia villaisella, niin kaikki unohtavat sen saman tien tai myönnä suoraan, että tämä ei nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan (vaan älä sano suoraan, että lauloin väärin). Saat taatusti kaikkien sympatiat osaksesi.

Nuotinvierestä laulaminen johtuu hyvin usein siitä, että korvan, aivojen ja äänentuottolihasten yhteistyö ei ole päässyt kehittymään. Ennen oletettiin, että jos et osaa laulaa, olet epämusikaalinen. Tästä aiheesta löydät lisää blogista Näkökulmia musikaalisuuteen.

Miksi laulukoulussa räpätään?

Siksi että se on kivaa ja siksi, että siinä omaa ääntä tulee käytettyä helposti hyvin. Laulaminen on puheen jatketta ja puheäänestä saa mukavasti apua lauluäänen kehittämiseenkin. Äänemme toimii paremmin, kun olemme levännäitä, rentoja ja hyväntuulisia. Musiikista innostuminen edesauttaa laulamista huomattavasti. Siksi harjoitellessa kannattaa laulaa (tai räpätä) sellaisia lauluja, joilla on itselle jotain merkitystä tai joista itse innostuu.

Tällaiset terveiset laulukouluryhmistä tällä erää. Keskiviikon klubitunnilla käytiin myös erittäin mielenkiintoisia keskuteluja. Ehtisikö joku niitä tänne  laittamaan?

Kommentoinut Jaana Turunen 2. helmikuu 2012 10:00

Äänirekistereistä on jonkin verran puhetta Avoimessa laulukoulussa (myös silloin kun sinä kävit sen :-), joten kertaus lienee klubin puolellakin paikallaan. Laulutekniikallahan yritetään saada ääni kuullostamaan tasaisesti yhtä hyvältä rekisteristä tai niiden miksauksesta huolimatta.Sitähän me harjoittelemme jokaisen laulukerran alussa ääniharjoituksilla.

Jodlauksessa käytetään rekistereitä hyväksi siten, että niiden erot kuuluvat (vrt. klassinen laulu, jossa eroja ei missään nimessä saisi kuulua). Rintaäänestä vaihdetaan salamannopeasti pää-ääneen ja takaisin ja siitä syntyy jodlaus. Samalla idealla laulavat myös pygmit Afrikassa (tähän törmäsin aikanaan Sibelius-Akatemissa ruotsin tunnilla!).

Falsetti eli vihellysrekisteri on pää-äänen yläpuolella. Se on se korkeus, jota miehet käyttävät halutessaan kuullostaa naisilta. Käytännössä falsetissa äänihuulteen väliin jää rako (=”vihellys”), mikä mahdollistaa näiden huiluäänien syntymisen. Käsittääkseni koloratuurisopraanot (vaikkapa Yön kunigatar oopperassa Taikahuilu) käyttävät sitä myös hyväkseen.

Kommentoinut Marita Jama 1. helmikuu 2012 13:55

Minuakin kiinnostaa tuo rintaääni/pää-ääni. Opetatko niiden tekniikkaa jas tunnistamista meillekin, eikä vain  tuleville laulukoululaisille? 🙂 Tai jos olet jo opettanut, kertaus tekisi gutaa. – Onko jodlaus ja falsetti pää-ääntä?