Käyttäjän Marita Jama lähettämä 8. syyskuu 2011 kello 14:00

Ihan ensiksi: miten kiva että blogikirjoituksia on alkanut tulla monilta ja usein! Niitä on lysti lukea ja vertailla omiin tuntemuksiin.

Oma teemani on tällä kertaa laulujen sanoittaminen, joka nousi esiin maanantain lauluaitotunnilla. Junnu Vainion suomennos ja ”suometus” Beatles-kappaleeseen Penny Lane / Rööperiin on valioluokkaa, Junnun parhaita. Toinen samanmoinen on Kolmatta linjaa takaisin, alkuperäiseltä nimeltään Beautiful in the Rain. Siihen Junnu kirjoitti täysin uuden tekstin, josta tuli Fredin esittämänä ikihitti. Olin töissä Yleisradion äänilevystössä kun tämä levy ilmestyi, ja Sävelradion pojat kohkasivat kuinka hienon tekstin Junnu Vainio on tehnyt. Ja totta puhuivat: mestarismies on mestarismies.

Liljaa, ruusua ja kirsikkapuuta laulaessa törmäsimme tökeröihin rytmirikkoihin tekstissä. Vaikka Pertsa Reponenkin oli aika kettu tekstintekijänä, tämä suomennos ontuu. Sanat vain eivät kaikilta osin matsaa sävelmään. Kun kirjoittaa riimeihin ja runomittaan perustuvaa laulua, täytyy operoida tavujen, niiden kestojen ja painotusten kanssa. Eppujen Martti Syrjä usein ilakoi lauluteksteissään tahallaan väärillä painotuksilla, joista laulu saa ylimääräistä hupia. Mutta nykyisin on myös toisella lailla kirjoittavia taitavia sanoittajia. Anni Sinnemäki ja hänen Ultra  Bra -tekstinsä esimerkiksi! Ne eivät mene perinteen mukaan mutta ovat upeita.

Lauloimme myös suomalaisversiota Toto Cotugnon L’italianosta. En nyt juuri muista kuka tämän suometti, mutta siitähän myös tuli ikivihreä. Eikä suotta, sillä teksti on aivan mainio ja osuu suomalaisuuden ytimeen. Mieleen tulee Jorma Eton kuuluisa runo, jota lauluteksti myös nokkelasti siteeraa.

Kuorotunnilla yritin olla tarkkana, seurata nuotteja sormella ja arvata miten ylennetty tai alennettu nuotti lauletaan. Huh… Mutta apua on tulossa, kun nuotinlukukoulu ensi viikolla alkaa. Helpotusta tuo myös stemmis tiistaisin kuoron jälkeen, vuoroviikoin naisille ja miehille. Me naiset saimme kunnian aloittaa. Käytiin läpi uusien laulujen sopraano- ja alttoääniä Jaanan kanssa. Ja tulostakin alkaa varmasti syntyä ajan mittaan, näin uskon.

Kommentoinut Jaana Turunen 8. syyskuu 2011 19:11

Kiitos Marita! Ei voi muuta sanoa kuin raamatullisesti aamen. Täysin samaa mieltä sanoituksista & siitä, kun kirjoituksia tulee monilta. Jorma Eton hieno ja hauska runo Suomalainen on ainoa, jota julkisesti esitän lausuttuna (ei ole vahvin lajini). Se nimittäin kuuluu olennaisena osana hiihtoseuramme itsenäisyyspäiväjuhliin Sibeliuksen Finlandian kanssa.

Kommentoinut Minna Kumpulainen 8. syyskuu 2011 16:12

Minäkin jäin tutkiskelemaan tuota Lilja, ruusu ja kirsikkapuu -laulua ja senkö on ilmeisesti esittänyt myös Kirka ja Sammy Babitzin, mutta vain seuraavat säkeistöt:

Aamunkoittoon et oottanutkaan,
lilja, ruusu, kirsikkapuu.
Vain muiston talteen talvelta saan,
paljon jää ja pois unohtuu.

Kerroitko kaikkea minkä mä näin,
lilja, ruusu, kirsikkapuu.
Niin monta kertaa sanoitta jäin,
polku luokses’ nyt sammaltuu.

Kerroinko onnesta minkä mä sain,
lilja, ruusu, kirsikkapuu.
Niin paljon kannoit mun huolistain.
Raidat kirkkaat nyt haalistuu.

Kertoa kuinka nyt sinulle voin,
lilja, ruusu, kirsikkapuu.
Kun lähdit niin kaiken jäätyvän koin.
Laulu linnun pois vaientuu.

Ja loppuun vielä ekan säkeistön kertaus…

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. syyskuu 2011 kello 13:03

Iso kiitos teille Maestra-klubilaiset läsnäolosta Katrina-musikaalin ensi-illassa. Teitte juhlasta minulle, yhdelle musikaalin tekijöistä, vielä juhlavamman.

Nyt on siis Katrina aloittanut purjehduksensa Kuopion kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Matka kestää ensi kevään loppuun, jolloin koko talo joutuu ”telakalle” eikä näin suurimuotoisen teoksen esityksiä voi jatkaa muissa tiloissa. Musikaalin tekeminen oli suuri seikkailu ja itselleni hyvin mieluisa työ. Ei tämmöisiä joka vuosi tehdä! Olenko iloinen ja ylpeä saavutuksestamme? – Tottakai, sanoi nahkurin Eva! (=Yksi tekstissä käytetyistä torsöläissanonnoista.)

Sunnuntaina käynnistyi Maestran kuoro kolmituntisella ”leirillä” Steiner-koululla. Eikä lähdetty hissutellen vaan uusia lauluja tulvi ovista ja ikkunoista. Huh! Kivaa, vaikka taas olen stemmojan kanssa niin ulalla kuin olla voi. Eiväthän ne uudet sävelkulut tartu nuppiin heti parilla kuulemisella. Mutta laulut ovat hyviä, kaikki sellaisia joita on mieluisa harjoitella. Mitäs niitä olikaan? Reipas marssilaulu Vive la companie, vanha euroviisu Lapsi ja lintu ja hieno de Godzinsky-valssi Pohjolan yö; nämä nyt ainakin. Jaana lupaili myös klassisia makupaloja jatkossa. Jes jes jes!

Lopuksi kertailtiin vähän vanhaakin ohjelmistoa. Helpotuksen huokaus! Pääsin taas heikoilta jäiltä kiinteälle maalle, kun omat äänet muistuivat helpo(hko)sti mieleen. Kuolleista lehdistä tulee kaunis kuoroesitys, kun saamme sen hiotuksi. Leijojen pap-papatus on minulle edelleen hengityksellisesti haastava – mutta siinäpä oppii säätämään palkeitaan.

Odotan innolla ensi viikolla alkavia ”stemmiksiä”. Ne vahvistavat uusien juttujen omaksumista ja sitä myöten lisäävät laulamisen nautintoa. Se nautintopuoli minulla nyt vielä vähän hakusessa, kun ääni on kesän jäljiltä kesannolla. Ei kajahda kunnolla ja rasittuu helposti. Mutta pärjäillään, sanoi roslagilainen kun karille ajoi…

Käyttäjän Ritva Maria Weyner lähettämä 4. syyskuu 2011 kello 01:00

Oli ihana olla mukana ensi-illassa Kuopion kaupungin teatterissa ja tavata teitä kuorolaisia ja tietysti Jaana!

Nautin illasta paljon. Kokonaisuus oli tasapainoinen ja komea. Se toteutettiin sydämen palolla ja se oli syntynyt kaikkien yhteisenä produktiona. Se tuntui vahvana ja kirkkaana.

Elämänmakuinen tarina syttyi elämään näyttämöllä. Musiikki ja laulut kuljettivat tarinaa valoisuudellaan ja melodisuudellaan. Laulujen teksti kuljetti tarinaa ja toi siihen tunnetta.

Kiitos Marita niistä!

Ihania melodisia lauluja, joiden sanoma oli elävä ja läsnä tarinassa.

Kiinnostavasti ja kauniisti  toteutettuna ajanjaksot vaihtuivat; nuori Katriina otti vastaan jo ikääntyneemmän Katriinan…se oli koskettavaa ja kuvaavaa sille, kuinka olemme läsnä itsessämme eri ikäkausinamme samanaikaisesti, vaikka uusi elämän vaihe jo alkaa muutoksineen.

Ajankuvana ja saaristolaiselämän ankaruus  tuntui; perhe menetti tyttärensä, jossa tyttönen pienin leikkisin askelin siirtyi elämästä pois…lempeiden saattajien keralla. Ei voinut välttyä kosteilta silmiltä ja liikutuksen tunteilta.

Perheen poikien luonteiden erilaissuus näkyi ja kyläyhteisön  piirteet saivat näkyä eri rooleissa.

Kiitettävän kuvaavia oli myös koreografia liikkuvat ja tanssivat askelkuviot koko näyttämöllä ja hienosti oivallettu saaristolaisen maiseman kuvaa, profiilia ja muotoa kallioineen, joksi  näyttämö oli muuttunut.

Mitään ei ollut yli eikä mitään liikaa.

Musiikki ja laulut jäivät mieleen valoisana ja melodisina, tunteita täynnä.

Hieno ja mieleenpainuva ilta josta jää tunnelmia mieleen elämään ja sointuja soimaan.

Hyvän mielen ilta.

Yhden katsojan ajatuksia ja tunnelmia mukanaeläen…..

Terveisiä kaikille tutuille ja kaikille kuorolaisille

ja upeaa syksyn aikaa teille

Potemista rempoissa riittää,  enempi ja vähempi vielä toistaiseksi….

Maria Weyner

Kommentoinut Rauni Kankaanmäki 6. syyskuu 2011 08:45

Oi jospa oisin saanut olla mukana… Kuulostaa niin hienolta projektilta, että toivottavasti kerkeän käydä sen katsomassa / kuuntelemassa jossain vaiheessa näytäntökautta. Iloista laulukautta kaikille!

Kommentoinut Marita Jama 5. syyskuu 2011 13:16

Kiitos Maria lämmittävistä sanoistasi. Vanhana viisunikkarina iloitsin, kun pääsin taas rustaamaan värssyjä. Muutenkin työ oli minulle rakas, onhan minulla tyttäreni kautta myös erityinen suhde Ahvenanmaahan. Tytär on asunut siellä pitkään, hänellä on kotipaikkaoikeuskin. Ja hänen kanssaan tein kesällä 2009 ensimmäisen ekskursion Katrinan todellisille tapahtumapaikoille Vårdön saareen.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 30. elokuu 2011 kello 12:00

Nonnih – klubilaulanta alkoi taas. Meitä vanhoja ja uusiakin kultakurkkuja kokoontui eilen tuttuun paikkaan Steiner-evakkokoululle täynnä iloista intoa. Ensin jonotettiin laulukirjoja – nyt voi jokainen lunastaa itselleen ikioman toivelaulukokoelman. Ahnaasti piti heti ruveta plaraamaan mitä kaikkea kansien välistä löytyy. (Toden sanoen olin jo netistä luntannut sisällysluettelon…)

Kultakurkut, juu-u. Oma pillini osoittautui olevan kesän jäljiltä aivan ruosteessa. Ikään kuin pölyinen matto estämässä ääniä tulemasta kirkkaasti ulos. Hämmästyin ja harmistuin, sillä en arvannut kurkkuvärkin joutuneen näin kehnoon kuntoon. No, tästä on suunta vain ylöspäin!

Aloitettiin laulamalla Pepe Willbergin tunnetuiksi tekemiä biisejä, ja Jaana aivan oikein kiinnitti huomiomme Willbergin luonnonmukaisen vaivattomaan laulutapaan. Meiltä tekstin ja sävelten ulosanti vaati hiukan enemmän ponnistusta. Kun on paljon sanoja, jotka pitäisi saada ulos sävelten kestojen ja laulun kokonaispulssin mukaisesti, ja vielä sisältökin huomioiden, sepä on konsti. – Miesten puolelta tuli hyvä ilmaisu ”rupatellen”. Siis ikään kuin jutellen.

Vierelläni molemmin puolin kuulin vahvoja kantavia ääniä, mikä sai vielä enemmän kettuuntumaan omaan himmeään pihinääni. Mutta juuri tässä on yksi virheistä, joihin toistuvasti sorrun: että ryhdyn kilpalaulantaan ja särjen ääntäni entistä enemmän. Tahtoisin että omakin ääneni kuuluisi ja siksi forseeraan. Mutta otanpa haasteeksi syksyyni: lopeta pusertaminen ja käytä voimaa vain sen verran, kun ääni kulloinkin antaa myöten. Maltti on valttia!

Joka tapauksessa on mukava päästä taas laulamaan ja kokemaan yhdessä hienoja hetkiä sävelten maailmoissa. Kaikenlaista kivaa onkin taas luvassa syksyn mittaan.