Jouluko muka tulossa? Kyllä vain! Sen tuloon valmistautuminen alkoi heti VIMMAN ensimmäisissä treeneissä Unikuvat-konserttien jälkeen.

Vähän vanhaa ja enempi uutta on joulukonsertin nuottinipussamme. Juuso Happosen muutaman vuoden takainen Hei joulu on tulossa on kiva lämmittää, sillä laulu on todella esiin nostamisen arvoinen. Ja nouseehan se oma stemmakin sieltä aivojen alakerrasta pienen haeskelun jälkeen.

Mutta uudet stemmat – vaikka laulut sinänsä ovat tuttuja – ovat toinen juttu. Taas kerran olen tikkaiden juurella lähtemässä kapuamaan kohti stemmojen oppimista. Askelmat lipsuvat ja mieliala heittelee kimpaantumisesta alakuloon. Tuleeko tästä muka joskus jotain? Omalla kohdallani siis. Muut tuntuvat kapuavan paljon sujuvammin ja nopeammin… Taas tämä!!

Jaana lohduttaa, että hidasoppisuus ei ole näissä kuvioissa sen tavattomampaa kuin nopeaoppisuuskaan. Joku on tottunut stemmahommaan lapsesta asti, meikä taas kuuluu niihin jotka aloittivat stemmailun toden teolla vasta varttuneella iällä. Intoa on, mutta sama koettelemus tulee aina eteen eikä päästä ohi. Ei, on mentävä läpi.

Asiasta viidenteen: Vilimit-festari tuotti Kuvakukkoon lauantaina konsertin ”karjalaista haitariteknoa”. Uteliaana menin paikalle tietämättä tarkkaan mitä oli tulossa. Uteliaisuus kannatti, sillä Anne-Mari Kivimäen johtamassa bändissä sahasi jouhikkoa tutun näköinen mies: Pekko Käppi ilmielävänä! Fanitan häntä, ja nyt aivan yllättäen sain nähdä ja kuulla jouhikkovelhoa livenä. Myös sirmakkaa kurittava Kivimäki teki vaikutuksen, ja läskibassomies (jonka nimi meni ohi korvieni) oli aivan pitelemätön. Supermainio pumppu niin laulun kuin soitonkin puolesta.

Tässä kyseisen konsertin traileri: https://youtu.be/28Clei_BOS0 Linkin kautta voi retkeillä muuallekin nykykansanmusiikin monisävyiseen maailmaan.

Tämän kirjoitti jamatar 9.10.2016

 

VIMMAN Unikuvia-konsertti on ohi. Niin hartaan kiihkeästi siihen valmistauduimme – ja nyt: ”Meni jo, meni jo!” Hengissä selvittiin, jopa ihan kunnialla harjoitusaikaan nähden. Sekä perjantain että lauantain esityksissä Sotkulla meillä oli hyvä latinki, ja intensiteetti vain nousi loppua kohti kuten pitikin. Unilaulujen matka huipentui Lähtöön, jossa pistettiin kaikki pellit auki.

Katsomossa istuneet kotijoukkoni kehuivat ohjelman moniäänisyyttä ja -muotoisuutta taidokkaine kaanoneineen. Erityisen otettuja he olivat alkuperäiskansojen lauluista, jotka vieraudessaan olivat jännittävää kuultavaa. Tähän voin yhtyä itsekin, sillä muistan kuinka nämä laulut kutittivat korvia, kun Jaana alkoi niitä meille esitellä.

Syntikan etureunaan nähtävillemme laitetut laululistat olivat loistokeksintö. Ainakin minua ne auttoivat rauhoittumaan ja keskittymään kuhunkin lauluun kerrallaan. Sinä hetkenä oli vain se yksi laulu johon sai antautua täysillä, ja sitten uusi latinki seuraavaan. Näin ei ehtinyt huolestua mistään eikä ajatus harhautunut sivupoluille. Viimeisen laulun jälkeen tuli riemukkaan tyytyväinen olo. Me teimme sen! Taas kerran singottiin ilmoille uudenlainen konsertti, uniikki ja oma.

Ansaitusti nautimme Basilica-ravintolassa lauantain esityksen jälkeen maittavan buffet-illallisen. Unikuvat on nyt paketissa, tiistaina kurssimme kääntyy jo kohti joulua. Ja keväässä siintää Tulessa!-konsertti intohimolauluineen. Mitähän jännää siihen keksitäänkään… On ihanaa suunnitella, ihanaa päästä harjoittelemaan ja ihanaa saada esittää. Kauan eläköön VIMMA-kuoro!

Tämän kirjoitti jamatar 3.10.2016

Unikuvia-konserttimme lähestyy ja tunnelma harjoituksissa tihenee. Uutena elementtinä tiistaina tuli mukaan syntsa ja Jaanan siitä taikomat välisoitot. Jännittäviä ääniä unien maailmoista. Ideana on että mitään tavanomaista, kuten pianosaundia, ei tulla kuulemaan. Syntsaa käytetään myös laulujemme säestämiseen, mutta siinä ilmeni ongelma: emme kuule säestystä kunnolla. Huono homma, koska säestyksen olisi tarkoitus auttaa meitä. Jaana lupasi tuoda ensi kerraksi ämyrin tilannetta korjaamaan.

Nyt on meidän jokaisen kuorolaisen vastuulla opetella kaikki ulkoa, niin että sunnuntain ekstraharjoitus, ensi tiistai ja perjantain kenraali Sotkulla voidaan vetää täysillä. Kun tietää tehneensä hyvin esityöt, suurin epävarmuustekijä poistuu ja vapaudumme laulamaan ilolla. Sehän on koko jutun juju: nauttia yhteisestä esiintymisestämme ja antaa parastamme kuulijoille. Konsti on yksinkertainen mutta ehdoton: Keskity, ole läsnä ja elä mukana jokaisen laulun tunnelmassa.

SuomiLOVE-teema voisi yhtä hyvin olla Suomi-pop, sillä sitähän kaikki laulut siellä edustavat. TV-ohjelmassa iso osa laulujen viehätystä on niihin liittyvät ihmissuhdetarinat, mutta meidän teematunneillamme ne ovat vain – Suomi-poppia. Minusta tämä ”teema” tuntuu vähän turhan lavealta, kun oma odotukseni teematunneista on, että ne antavat syventävää tietoa jostain osa-alueesta. Toivon siis tiukempaa rajausta vastaisuudessa! (Esim. jos otetaan Manse-rock, keskitytään vain muutamaan tekijään, kuten Eput, Juice, Alatalo, Popeda, Kaseva…)

Suomi-pop on taas kerran herättänyt minussa ajatuksia lauluntekemisen tyylin muuttumisesta. Nykypopissa työryhmä rakentaa biisit tietokoneella – ja siltä ne sitten kuulostavatkin. Laulaja on vain osa äänimaisemaa, heittäen osuutensa konemusan lomaan. Ja vokalistin ääntäkin on usein käsitelty, paranneltu. En tykkää… Iskelmässä sentään oikeat muusikot soittaa oikeita soittimia – kuten myös rockissa! En tiedä mistä tuo popin koneistuminen alkoi, mutta se vie musiikilta sielun – ja soittajilta leivän. En sano ettei tietsikallakin saa aikaan jännittäviä, mielenkiintoisia musiikkiteoksia. Usein ne kuitenkin jäävät saundeilla kikkailun tasolle. Ja missä melodia?? Laulullisuus on näiltä nykypoppareilta kai täysin out. 🙁

Tämän kirjoitti jamatar 22.9.2016

 

Musiikkielämykset jatkuvat: Kuopion kaupunginteatteri kutsui eläkeläisensä Annie Mestariampujan ensi-iltaan.  Jutun juonihan on perinteinen, plus -ja miinuspuolineen. Miinusta tulee sovinismista ja, kyllä vain, myös rasismista… On totta että intiaanipäällikkö Istuva Härkä joutui vanhoilla päivillään nöyrtymään showkiertueen maskotiksi. Mutta musikaalissa koko intiaaniteema sekä Annien alistuminen miestä miellyttääkseen esitetään harmittoman iloisesti. No, nirppailut sikseen, esitys on upea niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Tervemenoa nauttimaan musikaaliherkusta!

Musapirtillä svengasivat Kuopion kaupunginorkesteri ja Johanna Försti James Bond-tunnelmissa. Kuultiin komeita sovituksia Bond-biiseistä. Johanna on laulaja minun makuuni – notkea, monipuolinen ja aikuisen sensuelli. Petyin kovasti kun ei konsertin ohjelmassa näkynyt suosikkibiisejäni Goldfinger ja Skyfall. Mutta hepä esittivätkin ne ylimääräisinä! Ja Johanna lauloi niin että oksat pois.

Minulle on aina tärkeää että ymmärrän mitä laulan. Mutta toisinaan törmään teksteihin, jotka eivät avaudu minulle. Esimerkki Teematunnilta: Mistä kertoo laulu nimeltä Kaiken jälkeen olet kaunis?? Minulle se pysyy arvoituksena. Haluaako laulun tekijä tahallaan käyttää hämäriä kielikuvia? Jos, niin en kyllä tiedä miksi. Onko se hänestä ”taiteellista”?

Jaana tuurasi tehokkaasti Teijaa VINHASSA. Käytiin läpi kaikki neljä työn alla olevaa laulua stemmoineen ja aika riitti hyvin. Minusta Teija on vähän liikaakin arkaillut näitten stemmojen kanssa. – Älä kysele halutaanko me tai osattaisiinko, vaan anna tulla! Kyllä me opitaan, kun et anna meille mahdollisuutta epäröidä.

Mitenkähän saadaan Unikuvat pakettiin H-hetkeen mennessä. Harjoitusaikaa on liian vähän, eikä se muuksi muutu vaikka itkisi. Kypsytellä ei ehditä yhtään. Joudumme siis stagelle juuri ja juuri perusjutut oppineina. Turha haikailla, että olisi pitänyt aloittaa aiemmin keväällä ja edetä tiukemmin. Tässä ollaan ja tästä mennään läpi.

Tämän kirjoiti jamatar 15.9.2016

Heti aluksi täytyy korjata väärä tieto viime postauksestani: Heikki Harman pisti pihalle Radio Suomi, ei mikään kaupallinen kanava. Sitten hänet ja Pop eilen ja toissapäivänä-ohjelman korjasi hoteisiinsa kaupallinen Radio Nova. Siis juuri päin vastoin kuin väitin! Kaiken huipuksi kehumani Pekka Laineen Ihmemaa on nyt Harman entisellä ohjelmapaikalla ja Harma itse, kuin kiusalla, samaan aikaan Novalla. Huhhuh…

Sitten viikon musiikkielämyksiin: Jorma Panulan kapuoppilaat esiintyivät Musapirtillä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Erityisesti on mainittava monilahjakkuus Tarmo Peltokoski, joka ensin johti oman sävellyksensä ja soitti konsertin lopuksi Rahmaninovin pianokonserton n:o 2. 16-vuotias kundi hellyttävine kissanrusetteineen teki todella vaikutuksen – pankaapa nimi mieleen. Ja juuri tämä Rahmaninovin konsertto on oman nuoruuteni herkintä soundtrackia, jota kuunneltiin levyltä kynttilän valossa tunteet kuohuen pakahtumaisillaan. Oi ihana kaukainen nuoruus…

Toisen elämyksen tarjosi elokuva Florence Kuvakukossa. Meryl Streep esitti Florence Foster Jenkinsiä, jonka karmaisevana intohimona oli laulaa vaikkei todellakaan osannut. Mainitsin hänet jo blogissani 13.4.11. Tämä rikas nainen on siis todella elänyt ja konsertoinut omalla kustannuksellaan New Yorkin Carnegie Hallissa. Meryl Streep tekee häikäisevän roolin ja onnistuu jopa herättämään säälin lisäksi myötätuntoa vilpittömästi musiikkia rakastavaa Florencea kohtaan. Ennen nauroin Florencen hirveille YouTube-aarioille sydämettömästi – en enää. Naisen tragedia oli että hän itse uskoi olevansa lahjakas eikä tajunnut hännystelijöiden ja yleisön pilkkaa. Hän sai rahalla kaiken paitsi ei tärkeintä: kykyä laulaa kuin enkeli.

Taannoinen Idols-voittaja Hanna Pakarinen on julkaissut CD:n Carolan aikanaan levyttämiä lauluja. Kuuntelin ne tänään Iltiksen  nettisivuilta ja nyökyttelin hyväksyvästi. Pakarinen ei yritä olla Carola vaan pärjää omillaan. Hänen aikuinen äänensä poikkeaa myönteisesti nykyisin vallalla olevasta ”lapsinainen”-soundista. Sovitukset ovat rytmisesti vähän yksipuisia, mutta kitara on kiva.

VIMMAN treeneissä päästiin käymään koko Unikuva-pruju läpi väliteksteineen kaikkineen. Hyvin toimii! Kunhan muistetaan selkeä ja tarpeeksi hidas ääntämys, sillä tarkoitus on että reploista saa myös selvän. Miesten Tonerna/Sävelet kuultiin nyt ensi kerran, mutta eivät rontit laulaneet ruotsiksi. Kauniisti soinnahti kyllä suomeksikin. Nyt pitää vain määrätietoisesti hioa jokaista laulua ja kokonaisuuden sujuvuutta. Oman jännityksellä odotetun lisänsä tulevat tuomaan myös Jaanan syntsa-välikkeet, ”uniavaruuden äänet”. Ehkä syntikka on mukana jo ensi viikolla.

Tämän kirjoitti jamatar 9.9.2016