Käyttäjän Marita Jama lähettämä 22. syyskuu 2009 kello 11:30

Eilen 21.9. lämmittelyjen jälkeen kuvioitiin Jaanan perässä pientä sanatonta melodiaa, joka toi mieleeni ruotsalaisen kulning- (karjankutsu) ja kansanlauluperinteen. Näihin tutustuin lähes 20 vuotta sitten Falunin kasanmusiikkifestareilla, ja tuo korkealta helähtävä kuulaan kirkas klangi kiehtoo minua yhä. Jonkun kysyessä nuotteja Jaana sanoi, että on hyväksi oppia lauluja myös korvakuulolta pelkän nuotteihin tuijottamisen sijasta. Tämä on varmasti totta ja sopii minulle, joka olen ikäni laulanut ilman nuotteja. Silti harmittaa ettei nuorena riittänyt pontta nuotinluvun opetteluun.

Korvakuulolta laulamisesta vielä: Olin kerran kurssilla, jolla opettelimme arabialaista laulua esilaulajan perässä. Melodian oppiminen tuntui aivan toivottomalta, koska arabialainen säveljärjestelmä on aivan erilainen kuin meidän. Sävelkuluissa ei ollut mitään ennalta tuttua. Nyttemmin, kun olen tanssiharrastuksen myötä tullut tutummaksi arabimusiikin kanssa, korva poimii melodiatkin helposti. Olen huomannut, että mitä laaja-alaisemmin musiikkiin tutustuu, sitä isomman nautinnon se antaa. Ihana lahja ihmiskunnalle on kyky luoda ja esittää musiikkia ja nauttia sen kuulemisesta.

Kuvittelenko vain, vai onko totta että kerta kerralta tuntuu helpommalta laulaa harjoituslaulujamme? Ei ääni vielä tule ollenkaan vaivatta ja päkistämättä, mutta hetkittäin kulkee. Ja se on hieno tunne! Tällainenkin tapaus on kaukaa nuoruudesta: Lauloin skaaloja pianon vieressä opettajan säestäessä, mentiin ylemmäs ja ylemmäs – ja yhtäkkiä se korkein ääni tuli aivan ilman ponnistusta, kirkkaana ja puhtaana. Säikähdin ihan, kokemus oli niin yllättävä. Sen jälkeen ei sama ihme ole toistunut. Mutta on siis MAHDOLLISTA päästä sinne ylös, kun vain osaisin toistaa mitä silloin tein…

Tällaisia mietteitä kirvoitti laulukoulu tänään. Onko ääneni todella kirkastumaan päin? Ainakin kirkastuu tunne siitä että tätä haluan jatkaa.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 15. syyskuu 2009 kello 12:00

Maanantain jatkoryhmän 14.9. session uusi laulu oli vanha tuttu iskusävelmä Kauan (Petula Clarkin hitti Downtown). Skaalaa riitti taas ylös ja alas kuin vuoristoradassa. Kokeiltiin eri sävelkorkeuksilta. Paras (ainakin minulle) oli kuitenkin se nuotteihin merkitty, aluksi korkealta tuntunut. Haaste: Miten saada ylä-äänet tulemaan puhtaasti mutta ei liian kovaa. Toistaiseksi on pakko ”kajauttaa” että ylipäätään saan äänen ulos, ja se ei kuulosta yhteislaulussa kovin hyvältä…

Äänen sijoittaminen niin että se tulisi ulos otsasta tai peräti pään yli on kova pala. Olen juuri ja juuri saamassa äänen ”maskiin” eli poski- ja nenäonteloihin – sentään pois sieltä kurkkutorven kellarista, mistä ennen lauloin mielestäni syvän dramaattisella äänellä. Yritän oppia pois tuosta vanhasta maneerista ja seuraan uteliaana, puhkeaisiko minusta peräti sopraano aikaa myöten. Ei nyt koloratuuri-sellaista kumminkaan, sen verran lujassa istuu käsitys oman äänenvärini tummuudesta.

Erityisesti kiinnostaakin, millaiseksi todellinen laulajanlaatuni paljastuu tämän opiskelun myötä. Olen lauleskellut luonnonäänelläni piittaamatta paljon tekniikasta, enempi tunteen palolla. Nyt alkaa valjeta, että tekniikasta saa oivan tuen ja pohjan sille tunteen palolle – kunhan sen oppii.

Kai vanhakin koira oppii uusia temppuja, kun oikein haluaa. Tässä toivossa odotan jälleen ensi maanantaita, ja seuraavaa, ja sitä seuraavaa, ja joulua, ja kevättä……. Aion jatkaa tätä KAUAN!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 9. syyskuu 2009 kello 17:55

Maanantai 7.9., jatkoryhmän toinen kokoontuminen: Porukkaa tuvan täydeltä, eli tämä homma tulee selvästi tarpeeseen. Tilausta oli, tarvittiin vain Jaana Turunen luomaan toiminnalle muoto ja käynnistämään se.

Eteemme läväytettiin taas uusi nuotti: tango Jalousie, Mustasukkaisuutta. Se joka alkaa korkealta ja kovaa: ”Järjen veit ja minusta orjan teit…” Nyt opimme, että korkealtakaan ei aina tarvitse laulaa kovaa. On haasteellista laulaa säästeliäämmällä volyymilla ja silti kantavasti. Äänen voimakkuudella ja sävyillä saadaan laulamiseen tunnetta ja tulkintaa. Lauloimme tangoa kahtena rivinä vastakkain toisillemme ja koetimme saada viestin perille. Kuulijan, vastaanottajan huomio täytyy napata ja pitää otteessaan, muuten on sama vaikka laulaisi seinille.

Stemmalaulua maisteltiin ikikauniin kansanlaulun On suuri sun rantas autius parissa. Korviahivelevän hieno sovitus, kunhan opimme kaikki osuudet kunnolla.

Kerrattiin myös viime kerran lauluja. Kiiriminna kaariminnassa riitti riemua, kun vaihdoimme lennossa rooleja rytmikompista ylä- ja alaääneen ja ”häirikköön”. Pientä väläystä siitä kuinka hauskaa ja leikkisää kuorolaulu voi olla.

Lisään toivelistalleni negro spiritualin (esim. Swing Low, Sweet Chariot) ja italialaisen iskelmän (vaikkapa Poika varjoisalta kujalta). Molemmissa genreissä on hienoa materiaalia vaikka kuinka. Mutta Jaana valitsee ja päättää – ja tähänastisen perusteella hänen valinnoissaan ei ole moitteen sijaa, päin vastoin.

Ja ensi viikolla arvatenkin taas uudet kujeet!

Kommentoinut Jaana Turunen 9. syyskuu 2009 21:05

Hyviä ehdotuksia, laitan ne mieleen. Kiva, että kappalevalinnat ovat ollet mieluista!