Käyttäjän Marita Jama lähettämä 23. syyskuu 2015 kello 15:39

Viime perjantaina olin taas Musapirtillä, tällä kertaa lauluyhtye Rajattoman Sgt. Pepper-konsertissa. Erityisesti nautin a cappella-esityksistä, mutta myös sinfoniabändisovitukset (Jaakko Kuusiston) olivat hienoja. Vieressäni istunut nainen totesi väliajalle tultaessa että olipa paljon outoja kappaleita. Hän ei näköjään ollut aikanaan kuunnellut Sgt. Pepper-levyä puhki, kuten me eräät muut Beatles-diggarit. Lohdutin että tuttuja hittejä tulee varmasti ohjelman jälkipuoliskolla, ja niin tulikin.

Kyllä olivat upeita lauluntekijöitä nämä Lennon ja McCartney – unohtamatta Harrisoniakaan. Uran edetessä melodiat monipuolistuivat ja tekstit syvenivät. Tuntuu mahdottomalta nimetä kaikkein hienointa Beatles-biisiä. Mutta näitä voisin ehdottaa: She’s Leaving Home ja A Day in the Life, molemmat Sgt. Pepper-albumilta.

Tiistaina harjoittelimme kuoro-ohjelmaamme paikan päällä Kallaveden kirkossa. Kuunneltuaan meitä aikansa Jaana otti – varmaan syystäkin – esiin erilaisia tyypillisiä kuorolaisrooleja. Löysin sieltä myös itseni, useammastakin roolista. Milloin peesaan, milloin keulin… Reilun tunnin konsertti on tuntuva fyysinen suoritus – jaloilla seistään, hengitys on lihastyötä, kehon pitää olla viritettynä. Ja mieli, sekin täytyy ankkuroida tiukasti tehtävään. Ei lepohetkiä.

Erityishaaste gospeleissa ja spiritualeissa on oikean tunnetilan saavuttaminen ja ilmaiseminen. Me emme ole vilkasverisiä afroamerikkalaisia vaan viileitä suomalaisia. Mutta kunhan edes saisimme itsestämme ulos näiden laulujen valoisuuden, lohduttavuuden ja ilosanoman. ”Valot päälle”, jälleen kerran!

Vielä innoitukseksi meille kaikille gospelkuningatar Mahalia Jackson ja Joshua Fit the Battle of Jericho: https://youtu.be/VQo6_GVujHk

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 17. syyskuu 2015 kello 17:59

Lauantain kuoroleiri oli täyttä työtä, kun konserttiohjelma käytiin läpi kahteen kertaan. On se kumma miten osaan kotona ne ongelma-sävelkulut, mutta kuorotilanteessa mykistyn. Korvien peittäminen voisi auttaa, mutta sitä ei voi tehdä esiintyessä. Ongelman ydin on tietenkin liian ohut muistijälki joka pyyhkiytyy pois, kun muut stemmat paahtavat vieressä omiaan. Alttokavereistakaan ei juuri tässä ole apua, kun useilta tuntuu olevan karussa samat kohdat kuin minulta. Ainut konsti on koettaa vahvistaa se muistijälki H-hetkeen mennessä. Huokaus!

Nyt kuulimme myös Teijan soolonumerot, tai osan niistä. Se likka laulaa kuin taivaan enkeli! Ei semmoinen hennonvieno vaan kirkaskurkkuinen. Meidän homma on pysyä vauhdissa mukana ja olla töppäämättä kuoro-osuuksia.

Lauantai-iltana olin Jarkko Aholan konsertissa. Suomen hevilaulajien kunkulla on huimat äänivarat ja suvereeni kyky käyttää niitä. Mutta kun taitoa on, sitä pitää myös esitellä täysillä. Kuten sirkustaiteilijaltakin odotetaan aina hänen bravuuritemppujaan. Hetkittäin Jarkon esitys meni minusta liiaksi ”sirkuksen” puolelle, hillitympi äänenkäyttö olisi ollut vaikuttavampaa. Mutta tottahan me osoitimme seisten suosiota sankarille ja yhdyimme palavasti kertosäkeeseen: ”…We want it all, we want it now…”

Iskelmäpopissa ja Lauluryhmässä on enin osa lauluista minulle outoja. Sukupolvikysymys tietenkin – nämä biisit eivät kuulu minun soundtrackiini. Käy voimille opetella koko ajan uutta, etenkin tätä nykypoppia jonka rakenteita en osaa hahmottaa. Perinteisten laulujen sävelkulkuja voi ennakoida, koska ne noudattavat tiettyjä sovinnaisuuksia. Popissa sävel- ja rytmikuljetukset kuulostavat mielivaltaisilta, kun ei tunne kaavaa. Mutta kaikkea pitää maistaa, kuten uusia makuja kohtaavalle pikkulapselle sanotaan. Minä maistelen nyt tätä äkkimakkeeta pop-keittoa.

Vielä ETSINTÄKUULUTUS: Kaipaako kukaan oopperareissuun lähtijä kämppäkaveria hotelliyöpymiseen? Täällä huhuilee yksi yksinäinen.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. syyskuu 2015 kello 12:30

Kun musamaikkamme muinoin keskikoulussa yritti opettaa meille musiikin teoriaa, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Äijä piirteli taululle mustia ja valkeita pompuloita joissa oli tai ei ollut varsi ja väkä, ja horisi jotain unettavalla äänellä. Ei auennut ovi nuottien maailmaan… Iso harmi, ettei muuten ansioituneella kanttorilla ollut hajuakaan lasten innostamisesta musiikkiin. Ne jutut olisi silloin omaksunut niin paljon kepeämmin kuin nyt vanhemmalla iällä.

Onneksi on Jaana ja Kuorotaidoksi nimetyt oppitunnit, joilla nuottien arvoitusta lähestytään maltillisesti edeten. Ei liikaa termejä kerralla, ja fokus on nimen omaan siinä että oppisi laulamaan nuoteista. Se on iso apu kuorolaiselle, koska harjoituksissa ei ole aikaa juntata uusia melodioita ja stemmoja päähän korvakuulolta. Säveltapailuakin teemme nyt rauhallisemmin kuin ennen Nuotinluvussa, jolloin koko oktaavi rymäytettiin vauhdilla eteemme. Siinä sitten huidottiin hullun lailla yrittäen saada käsimerkit ja sävelet osumaan kohdilleen. Nyt homma toimii paremmin, kun sävelkorkeudet oikeasti painuvat mieleen ja ehdollistumme tuottamaan aina käsimerkkiä vastaavan äänen. Tietysti vaikeusaste kasvaa kun säveliä ja merkkejä tulee lisää. Mutta nyt tuntuu mahtavalta pystyä laulamaan solfa-merkityt nuotit oikein – siis ne kolme säveltä joilla toistaiseksi operoimme!

Eilen minuun iski äkkirynnäköllä nuha – harvinaista että ylipäänsä mikään pöpö minuun tarttuu. Lauloin kuitenkin Teijan tunneilla ja yritän tropata itseni kuntoon lauantain kuoroleirille. Sinne täytyy tulla vaikka pää kainalossa, sillä gospel-ohjelman kanssa on kriittiset hetket. Ihan kaikki matsku ei vielä ole kirkkaasti hallussa ja ulkoa osaamista täytyy terästää. Mutta edessä oleva konsertti on tehokas kirittäjä – se pistää kummasti skarppaamaan.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 3. syyskuu 2015 kello 00:13

Kyllä meidän maestralaisten nyt kelpaa, kun on monen sortin laulutreeniä tarjona. Ilmoittautuessa piti hetki oikein miettiä, kun täytyi valita oma ensisijainen ryhmä. No – VIMMAHAN se minulla on, joskin muihinkin osallistun yhtä mieluusti.

Gospel-konserttimme on jo 27.9., joten kiirettä pitää saada ohjelma kuntoon. Deep Riverin oikeaa alttostemmaa odotan yhä kiihkeästi. Nuotit ilkkuvat paperilta: etpä osaa meitä laulaa! Ja sekös ottaa pannuun…

Teijan muuten mainiossa iskelmäpop-valikoimassa on yksi ihan pöhkö tekele: Juha Tapion nikkaroima Pettävällä jäällä. Hämmästyttävä huti hyvältä lauluntekijältä. Pelkkää hortoilua sekä sanat että sävel. ”Poika rinnan tyttölasta virran tahtoo ylittää”?? Eihän tuo ole edes suomea!

Lauluryhmäkokeilu jatkuu ainakin syyslomaan saakka, vaikka ensisijaisten osallistujien määrä jäi himpun vajaaksi. Kiinnostavaa nähdä, kuulla ja kokea mitä tästä kehittyy. Yhtenäisen soinnin aikaansaaminen on minusta kyllä yhtä haastavaa kuin stemmalaulukin. Hyvin trimmattu yhteissointi on kuin laulu tulisi ”yhdestä suusta”, rytmityksiä ja fraseerauksia myöten. Siinä meille on työsarkaa Teijan kannustavassa komennossa.

Yle 1:stä tuli kesällä Iiro Rantalan musiikkiluokka – loistava ohjelma. Viidellä oppitunnilla käsiteltiin rytmiä, improvisaatiota, laulamista, sovittamista ja ilmaisua. Iiro & kumppanit hoitivat homman hauskasti ja kansantajuisesti. Viimeiset jaksot ovat vielä Areenassa kuultavina, ja siellä on myös pari videopätkää, mm. se jossa Karita Mattila näyttää miten korkea ääni polkaistaan ulos. Hänen oma opettajansa tuon kikan aikanaan hänelle neuvoi. Sitä ei hirviä kotona kokeilla, mutta Jaanan äänenavauksessa ehkä joskus voisi polkaista ja kiljaista. Jos vaikka konsti tepsisi meihinkin?!

Kommentoinut Jaana Turunen 4. syyskuu 2015 10:15

Ryhmiä on todellakin enemmän kuin aikoihin, mutta laulajia tarvitaan lisää, jos jatkoa sellaiselle mielitään. Mukaan ilmoittautuneita on edelleen vähemmän kuin mitä oli toukokuun ennakoissa, joiden perusteella lukkari laadittiin. Entä jos jokainen toisi yhden laulamisesta kiinnostuneen tuttavansa tutustumaan johonkin ryhmään?

Kokeile vaan polkaisemista Marita, mutta ole tarkkana: siinä piilee myös riski äänen vaurioittamiseen (liikaa ilmanpainetta äänihuuliin). Polkaisun ideahan on se, että ankkurit aktivoituvat. Kaikki, mikä tuntuu hyvältä ja toimii, on käyttämisen arvoista!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 27. elokuu 2015 kello 15:49

Kesän mentyä vaihtelevissa säissä alkoivat taas Maestran riennot. Ja viikko-ohjelma on tällä kertaa suorastaan ylenpalttinen. Valinnan varaa riittää kiitettävästi.

Jotain huomaan oppineeni: en enää huutanut itseäni piippuun syksyn ekoissa laulutreeneissä. Ääni kesti hyvin, kun tietoisesti hillitsin intoani. Maanantaisin käytämme taas pitkästä aikaa Hopeista laulukirjaa. Eikä haittaa vaikka osaa lauluista on jo ennenkin laulettu, sillä repetitio mater studium est.

Kuorotaito eli nuotinluku alkoi tiistaina. Hurraa!! Mahdollisesti rupeamme myös soittamaan nokkahuilua. Ja ne solfa-käsimerkit täytyy kaivaa ylös unholasta…

Kuoroharkat aloitettiin tuolien roudauksella – joku älypää oli pinonnut ne paremmat istuimet varaston perälle kiikkerien klaffituolien taakse. Osa porukasta tykkää istua, toinen puoli mieluummin seisoo läpi harjoituksen. Omasta seisomaprojektistani on jäljellä vain nämä kuorosessiot joissa yritän pysyä tolpillani, vaikka koivet seistessä välillä puutuvat.

Saimme vielä yhdet uudet nuotit (When the Saints) gospel-konserttimme ”ylimääräiseksi”. No mehän lauletaan se, halusi yleisö tai ei, kun kerran opetellaankin! Teija esittää kaksi sooloa, joissa kuoro osallistuu kertsiin. Muista biiseistä Deep River on yhä ongelma altoille, kun meidän Dropbox-stemmassa on virhe – tietenkin juuri niissä hankalissa kohdissa, joissa on ylennys- ja alennsmerkkejä…

Teijan vetämät Pop-iskelmä ja Lauluryhmäkokeilu alkoivat energisesti. Teijalla on mukaansa tempaamisen lahja eikä ohjelman monipuolisuudessakaan ole moittimista. Lauluissa on tuttuja ja myös (minulle) uusia. Nyt ekekerralla lauluryhmässä oli väkeä musaluokan täydeltä – pysykäähän messissä niin saadaan ryhmä käyntiin ja päästään tositoimiin.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 27. elokuu 2014 kello 20:52

Syksy tulee, niin myös Maestra! Lauluklubi starttasi maanantaina uudessa musiikkiluokassa Steiner-koulun sivurakennuksessa. Mahduimme juuri ja juuri pulpetittomaan luokkaan, niin että tiivistä oli muttei (vielä…) liian ahdasta. Maestralaulajien tämän syksyn ohjelma on itse asiassa kertauskurssi meille alusta asti mukana olleille. Ensimmäiset laulutkin olivat tasan samat kuin silloin syksyllä 2009: Syyslaulu ja Nousee päivä. Ja niiden vaikutus minuun sama kuin aina: harras mielenliikutus. Nämähän molemmat ovat minun rakkaista rakkaimpiani, joita en voi laulaa herkistymättä.

Onko teillä muilla lauluja, jotka saavat sydämen väräjämään ja nostavat liikutuksen kurkkuun? Olisi kiinnostava kuulla.

VIMMAN aloittajaisiin en päässyt tiistaina, mutta ennakkotiedon mukaan vanhaa kerrataan sielläkin. Esiin kaivetaan nippu lauluja menneistä ohjelmistamme. Hmm? Johonkin tiettyyn käyttöön niitä varmaan freesataan. Tuntuu lokoisalta kevään suurponnistuksemme jälkeen – tosin tiedossa on myös Joululaulajaiset kaupunginorkesterin kanssa ja niihin treenattava klassinen(kin) matsku. Eli lokoilu kuoroharkoissa jäänee lyhyeksi.

Kesällä ei tullut lauletuksi. Saa nähdä toistuuko nyt sama alkukankeus ja kurkun karheus kuin viime syksynä ekoilla treenikerroilla. Silloin rööri aristui ja ylä-äänet piiputtivat pahasti, ja tätä kesti viikon jos toisenkin. Hyvä päästä kunnolla notkistelemaan ääntään. Siitä se taas kirkastuu, hissun kissun.

Kommentoinut Jaana Turunen 28. elokuu 2014 09:59

Miksi vanhoja lauluja lämmitellään pikavauhdilla? Vinkin siihen löytää täältä.