Käyttäjän Marita Jama lähettämä 29. lokakuu 2015 kello 16:30

Amatöörillä tarkoitetaan ihmistä, joka intohimoisesti harrastaa jotain. Ei siis tee sitä ammatikseen vaan sulasta rakkaudesta. Itse sanakin juontuu latinan rakastaa-verbistä. Me maestralaiset ja alalaji vimmalaiset olemme amatöörejä sanan parhaassa merkityksessä: Me rakastamme laulamista ja kokoonnumme ilta illan jälkeen erilaisiin treeneihin kehittämään laulutaitoamme. Meille ei siitä tietenkään mitään makseta, päin vastoin satsaamme itse rahaa harrastukseemme.

VIMMA on puhdas amatöörikuoro, jopa niin että sinne ei ole mitään testejä eikä nuotinlukutaitoakaan edellytetä. Silti johtajamme Jaana harjoituttaa meitä hyvinkin puoliammattilaisvaatimusten mukaisesti. Kuoroon osallistuvilta edellytetään täyttä keskittymistä ja johtajan ohjeiden seuraamista. Harjoituskuri on jämpti eikä siitä lipsuta. Ja juuri näin pitää ollakin – jos kuoro olisi vain ”mukavaa yhdessäoloa”, motivaatio haihtuisi pian. Mitä mieltä olisi käydä treeneissä vain vähän laulelemassa hengailun lomassa? Ei mitään! Me haluamme mennä eteenpäin niin pitkälle kuin omat rajamme riittävät – ja rajoja siirtäen, jos mahdollista. Siksi teemme töitä treeneissä, moni vielä raskaan työpäivän jälkeen.

Viime treeneissä teimme kaanon-harjoituksen, jossa laulettiin kuutena ryhmänä tuntemattoman tekijän Dona nobis pacem -säkeitä. Se kuulosti hienolta ja oli hyvin opettavaista, kun siirtyilimme lennossa ryhmästä toiseen. Oikein hauska ja virkistävä tehtävä.

VIMMAn t-paitaprojekti käynnistyi mallikappaleiden sovituksella. Täytyyhän itseään kunnioittavalla kuorolla paita olla! Tähän asti olemmekin vain katselleet sivusta Beatin ja Kukkumarallan paitoja. Harmi vain (minusta) että meidän paitamme väri on tylsä musta. Mutta syy on selvä: väriä asuun tuovat käytössämme jo olevat huivit.

Teijan lattareissa laulettiin Mas que nada portugaliksi. Teija oli kirjoittanut meille sanat foneettisesti ja siitä sitten vain menoksi… Tokihan se portugaliksi paremmin saundaa kuin millään muulla kielellä ja kivaa oli leikkiä osaavansa. Amatööriyden iloja tämäkin!

Kommentoinut Jaana Turunen 30. lokakuu 2015 09:47

Kiitos Marita amatööri-termin avaamisesta! Se ei todellakaan tarkoita epä-ammattimaista häslääjää, kuten usein virheellisesti ajatellaan, vaan intohimoisesti asiaansa suhtautuvaa henkilöä. Sellainen vimma muuttuu usein myös tiedoksi, taidoksi ja osaamiseksi.

Kävin eilen Pöyhösen Annan (kuoronjohtajakollega tuomiokirkosta) pitkän keskustelun kuorotyöskentelystä ja pohdimme nimenomaan sitä, että kuoronjohtajan on syytä suhtautua suurella kunnioituksella laulajiinsa, joita ilman kuoroja ei ole. Yhdessä kohdatut haasteet, niiden selvittäminen ja yhdessä musisointi ovat vahvan kuoron rakennuspalikoita.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 22. lokakuu 2015 kello 14:30

Istun kotona kipeytyneen selkäni vankina – ei puhettakaan esim. salille menosta. On siis aikaa kirjoittaa blogia.

Avoimen laulukoulun jatkokurssi alkoi ja menin kertausharjoituksiin. Soisin oppivani ne äänen tuottamisen niksit ihan oikeasti. Ääni-instrumentin hallinta kun ei ole ihan helppo nakki, paitsi luonnonlahjakkuuksille joita lienee harvassa.

Teijan teematunneilla siirryttiin lattareihin, alkaen bossanovasta. Oi!! Brasilia samba ja Portugalin fado imeytyivät tajuuni jo Yleisradion vuosinani. Niiltä ajoilta on aarteenani mm. kitaristi Baden Powellin ja laulaja-runoilija Vinicius de Moraesin levy, jolta haluan jakaa kanssanne laulun Tristeza e solidao, Suru ja yksinäisyys: https://youtu.be/npBAS4realQ Sielujen musiikkia…

Ylen äänilevystössä me työntekijät voimme kuunnella mitä tahansa musiikkia laatusoittimilla. Taannoin näin lehtijutun eräästä Ylen musiikkipomosta, ja kuvassa hän nojaili levystössä arkistokaappiin, jossa on hakemistokortteja 60-70-luvuilta. Siellä ne kortit siis ovat yhä – ne minunkin naputtelemani! Pinkit oli vokaalimusiikille, valkoiset instrumentaalille. Hakusanat kappaleen, tekijöiden ja esittäjien mukaan. Näin toimittajat löysivät haluamansa ja näkivät mitä kyseisen biisin eri versioita levystössä oli. Tulipa lämmin tunne sitä juttua lukiessa. – Enhän minä olisi Ylestä lähtenyt kulumallakaan, ellen olisi yllätyksekseni päässyt opiskelemaan dramaturgiksi.

Ja kuka onkaan kirjoittanut Teijan tunnilla laulamamme Garota de Ipaneman alkukielisen tekstin? Vinicius de Moraes!

Myös Lauluryhmä etenee Teijan perinpohjaisessa valmennuksessa. Rytmin, melodian ja fraseerauksen yksityiskohtia käydään läpi huolella, samalla hioen laulamistamme yhtenäiseksi. Tästähän saattaa vielä tullakin jotain! Voimme jopa saada aikaan säällisen ensiesiintymisen. Meidän tarvitsee vain seurata johtajaa ja tehdä kuten hän sanoo.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 16. lokakuu 2015 kello 19:00

Viime sunnuntaina Kuvakukossa konsertoi kakkosmaestramme Teija Korhonen & Talvi. Kosketinsoittaja Martti Mujusen laulut vaikuttivat mielenkiintoisilta mutta vaatisivat useamman kuuntelun. Parhaiten mieleeni jäi kirkas ja kaunis aloitusnumero Vesihelmi. Etsin netistä tietoa Mujusesta, mutta eipä paljon herunut. Mystinen mies – ja lavaesiintymisestään päätellen myös ujo…?

Konsertin jälkipuoliskoa isännöi Kotkanmäen lohikäärme soittaen Pekka Pohjolan mainiota musiikkia. Mainio oli bändikin. Joitain sen jäseniä olen ennenkin kuullut eri yhteyksissä; velmu basisti Tatu Back ja punapää fonisti Laura Helander ovat säväyttäneet. Mahtaako tämä reipas kokoonpano skulata muutakin kuin P. Pohjolaa?

Keskiviikko oli Kuvakukossa oopperailta: Verdin Aida. Opera Australian ulkoilmaesitys Sydneyn pilvenpiirtäjät taustanaan oli mahtava. Kylmäävästi tähän päivään tarinan toi sankari Radamèsin esikuntineen ja kuninkaan puvustaminen sotilasdiktaattorien univormuihin. Ja etnisestä konfliktistahan tässä Egyptin ja Etiopian vihanpidossa oli kyse. Loppuaaria rauhanhaaveineen vielä pointtasi päivänpolttavuutta. Hienosti laulettu ja ylöspantu brokkis – nyt ensi kerran koin Aidan tarinan muunakin kuin kaavanmukaisena ooppera-rakkaustragediana.

Torstai vei minut Musapirtille Pirkko Mannolan, Vieno Kekkosen ja Marjatta Leppäsen konserttiin. Kolmantena teräsmimmien triossa oli alun perin tietenkin Brita Koivunen, mutta hänen poistuttuaan tuonilmaisiin Leppänen tuli tilalle. Näiden kolmen äänet eivät välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta hyvässä laulukunnossa ovat jokaikinen. Ohjelma koostui pääosin kepeistä ikivihreistä jazzmaustein – itse olisin kuunnellut jazzia enemmänkin.

Eksähdin taas kerran kirpparille ja kappas, joku hyvän (=saman kuin minulla, heh) musiikkimaun omaava oli tuonut CD:itään myyntiin. Pidin itseni kurissa ja mukaan lähti vain yksi Bessie Smith ja tupla Janis Joplinia. Viimemainitun kohdalla levystössäni onkin ollut ammottava aukko… vaan ei ole enää!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 8. lokakuu 2015 kello 17:42

Enhän minä ole sitä ostamaani Opi lukemaan nuotteja -opusta tutkistellut… Olen niin himskatin viitsimätön. Mutta Maestran solfaläksyt teen kiltisti, jopa mielelläni, kun koen että ne tosiaan vievät lähemmäs Suurta Päämäärää. Kuorotaitotunneilla on kivaa, ei tunnu puurtamiselta jota aina kavahdan. Saa nähdä muuttuuko ääni kellossa kun edetään ja asiat käyvät monimutkaisemmiksi.

Naisten stemmis helpotti Sibba-stemmojen oppimisahdistusta. Heti kun pääsee jyvälle on hauska laulaa. Mutta niin kauan kun itse on hämärän rajamailla, naapuristemmat melkein suututtavat, ikään kuin ne kiusallaan tekisivät kaikkensa vain sotkeakseen minua. Mutta odotan jo sitä kun päästään treeneissä nautinnolliseen vaiheeseen eli teknisesti opitun taiteelliseen hiomiseen.

Lauluryhmäkokeilu on saanut jatkoa ainakin jouluun asti. Hyvä homma, sillä yhteisen saundin metsästys on jännittävää. Päämetsästäjä Teija osaa hyvin sanallistaa mitä milloinkin haluaa saada meistä irti, ja hetkittäin lähes onnistummekin. Teija ”uhkaili” meitä myös esiintymisellä. No sitähän varten ryhmä perustettiinkin. Teijalla muuten on Talvi-yhtyeensä kanssa keikka Kuvakukossa tulevana sunnuntaina klo 13. SINNE KAIKKI kipin kapin!

Vain elämää menee taas TV:ssä, liekö jo neljäs kausi. Formaatti alkaa jo kyllästyttää, sama kaava toistuu ja melkein samat repliikitkin artistien kehuessa ja kiitellessä toisiaan. Myönteinen yllätys on Antti Tuisku, jota en aiemmin ole oikeastaan noteerannut ollenkaan. Sannista tykkään lauluntekijänä mutta en hänen tyylistään laulaa. Tuo nykytrendikäs beibiääni ärsyttää. Mokomaa söpöilyä en diggaa yhtään! – Hm, taidan vain olla kade kun joku on niin soman näköinen, nuori ja lahjakas…

 

Katselukerrat: 75

Tykkää

2 jäsentä tykkää tästä

Jaa Facebook

• < Edellinen viesti
• Seuraava viesti >

Kommentti

Sinun tulee olla Maestra:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Maestra

Kommentoinut Teija Korhonen 10. lokakuu 2015 19:18

Kiitos Marita taas postauksestasi, ja kun vielä mainostit huomisen keikkaamme! Eli tosiaan huom. su klo 13 Musakukossa (Kuvakukko, Vuorikatu 27) esiintyy Talvi-yhtye, jonka solistina laulan (ohjelmisto koostuu pääosin pianistimme Martti Mujusen tuotoksista) ja sen lisäksi Kotkanmäen Lohikäärme ihastuttaa Pekka Pohjolan musiikillaan. Liput 10€, tervetuloa!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 1. lokakuu 2015 kello 18:00

Konserttimme Kallaveden kirkossa onnistui hyvin. Sali oli täysi ja esitimme gospelimme hillitysti eläytyen – liikoja heilumatta. Ja Teijan soolot olivat ihan parasta. Hänellä on rytmi veressä ja ääni kuin kristallia, se sädehtii ja soi.

Mutta tämän kerran pääaiheeni on säveltäjämestari Jean Sibelius, jonka syntymän 150-juhlavuotta nyt vietetään. Asuin suuren osan lapsuuttani Hämeenlinnassa, Sibeliuksen synnyinkodin naapurissa. Talo ei vielä silloin ollut museo mutta laatta toki oli seinässä. Ja viereiseen puistoon ilmestyi jossain vaiheessa Kain Tapperin veistämä näköispatsas nuoresta palavakatseisesta säveltäjästä.

Tyttölyseon nurkalla oli Sibeliuksen isän (tai sedän tai veljen?) hauta, jonka luo saatoimme mimmiporukalla karata välitunneilla – ei, ei suinkaan tupakalle, kilttejä oltiin. Mutta haluttiin ”erottautua”.

Hämeenlinnan musiikkiopistolla muistan laulaneeni Sibeliuksen yksinlaulua En mä enää tuota kysy rouva Frimanin, ”Ajetaan me tandemilla”-Freemanin äidin ohjauksessa. Mutta ei ottanut tulta laulunopiskelu vielä silloin…

Sibeliuksen musiikki iski minuun täysillä vasta 60-luvun lopulla Helsingissä. Radion sinfoniabändi ja kuoro solisteineen esittivät Kulttuuritalolla Sibban nuoruudentyön, jonka mestari itse oli pannut vuosikymmeniksi jäihin. Kullervo-sinfonia!! Sen väkevä Kalevala-poljento ja arkaaisen kuuloinen sävelmaailma menivät suoraan suoneen. Siitä lähtien kuuntelin Sibeliusta uusin korvin ja löysin muutakin mieluisaa. Esim. Rakastava, orkesteriversio ja kuoroteos – kalevalaista sekin.

Kirjoittaessani näytelmää Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaanista Janne pääsi mukaan nuorena sulhasmiehenä. Oli hääkohtauskin Aino-morsiamen kera. Sibeliusten Ainolassa olen käynyt parikin kertaa ja vaikuttunut taiteilijakodin tunnelmasta.

VIMMA ei tietenkään jäänyt laakereilleen lepäämään vaan aloitti omat Sibelius-harjoituksensa. Neljä biisiä joista yksi täysin vieras. Soi kunniaksi/kiitokseksi Luojan yllätti hassulla sanoituksellaan, jossa Luoja mm. ”hoimii” luotujaan. Liekö tämä alkuperäisteksti jota siis täytyy käyttää, vaikka se tutumpi versio on parempi?

Kommentoinut Jaana Turunen 2. lokakuu 2015 12:47

Alkuperäisversio Soi kiitokseksi Luojan on varmaankin valittu juhlavuoden vuoksi. Vanhaa eikä ehkä ihan parasta suomea siis.

Minulle elävin muisto Sibeliuksesta lienee se, kun hyisenä marraskuun yönä seisoimme alma materini Sibelius Akatemian oppilaskunnan edustajiston kanssa rivissä Ainolan pelloilla laulamassa Finlandiaa.

Toisaalta tyttäreni syntyessä radiossa soi muistaakseni Sibeliuksen laulu Var det en dröm.

https://youtu.be/A06mPFYoOzE