Käyttäjän Marita Jama lähettämä 13. syyskuu 2013 kello 14:00

Yksi Maestra-harrastuksen riemuista on se, kun saa koko ajan oppia uutta laulamisesta ja musiikista. Kuorossa aloitimme uuden ohjelmiston opiskelun kahdella aivan tuoreella laululla. Kuiskaa mulle pihapuu ja Kyllä se minulla on ovat niin upouusia, ettei niitä kai ole vielä missään edes julkaistu. Molemmat ovat peräisin kuorolaulujen sävellyskilpailuista ja tekijätkin uusia nimiä ammattipiirien ulkopuolelta. Ymmärsinkö oikein, Jaana? Raikkaan kivoja laulettavia molemmat.

Kuoroon tuli taas uusia jäseniä, me altot senkun vahvistumme. Pienestä aloitettiin, kohta ollaan jo tasapäisiä sopraanojen kanssa. Meissä on vetovoimaa! – Jaana otti esiin yhdistyksen perustamisen, jolle saattaisi pian olla tarvetta. Samalla voitaisiin palata siihen nimiasiaan… Jaanasta VIMMA ei olisi paha. Mitä te muut tykkäätte? Iskisikö Sekakuoro Vimma kipinää?

Sekä Laulutaidossa että Pop-teemassa on ollut tapetilla tekstin rytmitys, sanojen erottelu ja ääntämys laulaessa. On tärkeää että sanoista saa selvän eikä niiden ajatus vinksahda väärien painotusten takia. Täytyy myös osata valita tekniikka laulun tyylin mukaan. Yhteen sopii henkäilevän huokaava, toiseen selkeän kirkas, kolmanteen paksun painava äänenkäyttö. Nyt meillä alkaa jo olla keinoja näihin erilaisiin tekniikoihin – kunhan vielä opimme käyttämäänkin niitä. Hiukan epämääräinen belttaus -termi sai Teijalta yksinkertaisen (yksinkertaistetun?) selityksen: se on ”paksuilla äänihuulilla” laulamista. Raskasta, mutta opittavissa sekin.

Tuli tässä mieleen näyttelijöiden tapa laulaa. Heidät erottaa muista se, että muutenkin tekstien ja niiden sisältöjen kanssa työskentelemään tottuneina he nostavat sanat sävelmän edelle. Näyttelijän laulamisesta kuuluu, että teksti on analysoitu ja tulkinta harkittu. Näyttelijät eivät suinkaan aina ole hyviä laulajia, mutta esitys kuulostaa hyvältä, koska viesti tulee perille.

Hiven näyttelijämäistä lähestymiskulmaa ei olisi pahitteeksi meillekään – siis pysähtyä toviksi selvittämään mistä tekstissä oikeasti (eikä vain päällisin puolin) on kyse, ennen kuin alkaa laulaa. Tämä tosin ei toimi, jos teksti on silkkaa soopaa. Onneksi kotimainen nykypop on aika maanläheistä ja havainnoi elämää terävästikin. Höntöntönttöä lienee enemmän iskelmän puolella.

Kommentoinut Jaana Turunen 17. syyskuu 2013 08:57

Googlettelin Vimmaa ja sen niminen toimintatalo löytyy Turusta & arkkitehtitoimisto. Kuoroa ei ole, joten vimmakuoro.com tai fi lienee vapaana myös…. Jos yhdistys perustetaan, minusta se voisi olla Kuopion Maestralaulajat ry.

Kommentoinut Jaana Turunen 17. syyskuu 2013 08:55

Sain lisätietoa Markulta:

Tekstit on Kauhajoen kulttuuritoimen Hyvän mielen runot -kilpailun satoa 2011. Niistä valittiin 10 sävellettäviksi ja meidän ohjelmistossamme on siis kaksi niistä.

Kommentoinut Pia Hakkarainen 16. syyskuu 2013 12:43

Makustelin nimiasiaa viikonloppuna, sitä Vimmaa. Jos se ei ole todellakaan käytössä muilla, niin minun mielestäni ihan lyhyt ja ytimekäs nimi. Vimmassahan tässä lauletaan! 🙂

Mukava kuulla, että Jaanallakin riittää vimmaa ja kunnon inspistä kevättä ja konsertteja odottaen. Pitkä vuosi on vasta aluillaan. Ollaan yhtä innolla mukana!

Kommentoinut Jaana Turunen 16. syyskuu 2013 11:08

Hyvä kirjoitus taas kerran Marita!

Luin sen jo perjantaina, mutta vasta nyt pääsin kommentoimaan. Meidän uudet laulumme ovat runokilpailun satoa, eikä kuorolaulukilpailusta. (Sorry, mun moka) Tarkistin juuri asian. Runoilijat ovat siis ”harrastajia”, mutta tekstin varsin mainioita. Sen sijaan säveltäjä/ sovittaja Markku Viitasaari on rautainen alan ammattilainen. Lauluja on esittänyt Kauhajoen viihdekuoro, mutta siihen se taitaa jäädäkin. Kappaleista osa on menossa SULASOLin kustannettavaksi lähitulevaisuudessa.

En tiedä teistä muista, mutta minulla ainakin on aikamoinen VIMMA kevään konsertin (tai toivottavasti konserttien) suhteen. Kerrankin on kunnon inspis!!!!! Yhdistysjutut ja muut liittyvät siihen. Aiheesta lisää tiistaina.

Belttaus on muutakin kuin paksulla äänihuulimassalla laulamista. Puheenomainen laulukin on paksulla äänihuulimassalla laulamista, mutta beltatessa siihen yhdistyy twangia ja todella kovaa ankkurointia (tukea). Täytyy yrittää näyttää mallia tänä iltana ja Teija varsinkin osaa näyttää sitä (pyytäkää ke!). YouTubesta voi kaivaa vaikkapa Aretha Franklinin laulua malliksi belttauksesta.

Ja mitä tulee loppuanalyysiisi näyttelijöiden laulamisesta, niin ei voi muuta kuin yhtyä siihen. Juuri siitä laulamisessa on lopulta kyse, viestin välittämisestä!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. syyskuu 2013 kello 18:00

Syyskuu on varmaan vuoden kuukausista energisin – silloin ”koko Suomi” terhakoituu kesän jälkeen työn, harrastusten ja uusien harrastusten pariin. Niinpä syyskuu keräsi myös meidät maestralaiset taas laulamaan ja oppimaan uutta.

Kuoro otti varaslähdön jo sunnuntaina ekstra-harjoituksissa. Palauteltiin mieleen vanhaa ja vähän jo makusteltiin uuttakin. Mutta heti eka laulu Koti-ikävä yllätti minut ikävästi: ääntä ei tullut kurkustani ollenkaan. Kurkkutorvi vain kutisi ja yskitti kamalasti. Näin käy kun ei koko kesänä laula yhtään…

Helpotus oli suuri, kun maanantain laulutaitotreenien jälkeen tiistain kuoroharkoissa ääneni oli palautunut normaaliksi. Uusia apukeinojakin Jaana meille tarjoili. ”Kieli ylös ja reunoiltaan kiinni ylätakahampaisiin” tottavie toimii! Kurkun asento paranee ja äänen laatu saman tien. Jospa tämä auttaisi minua myös niiden hankalien korkeiden äänien kanssa. Se nähdään (eli kuullaan) pian, kun syksy tästä etenee.

Kuorolla oli jo keikkakin heti keskiviikkona. Esiinnyimme hotelli Scandicissa ammattiyhdistysväelle. Mainio lähtölaukaus syyskaudellemme! Leijat -laulussa herrat yrittivät kiihdyttää karkuun, mutta Jaana pisti porukan äkkiä ruotuun. Kaikkiaan onnistuimme mielestäni kohtuullisesti – toivottavasti myös ilmeiden osalta. Että siis emme laulaneet suomalaiskansallisesti hapannaamoina vaan valoisalla Maestra-ilmeellä.

Osa kuorosta kiiruhti konsertista suoraan Teijan Pop-teematunnille. Uusien laulujen lomassa Teija painotti musiikin aktiivista kuuntelemista oppimisen tärkeänä osana. Tosi on! Itse olen viime aikoina kuunnellut netistä erityisen paljon Haloo Helsinki! -yhtyettä. Vaikka heidän poprock-musiikkinsa ei ole aivan minun lajiani, ihailen heidän ammattitaitoaan ja tyylitajuaan ja etenkin solisti-sanoittaja Elliä. Nuorella naisella on huikea omavärinen ääni ja hänestä on hyvää vauhtia kehkeytymässä kovan tason tekstintekijä. Lauluissa on ajatusta ja elämänvoimaa. Toivon, että teematuntien kattaukseen mahtuisi jotain myös tältä raikkaalta nelikolta.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 19. elokuu 2013 kello 19:30

Syksyä ootellessa vielä pikkuisen kesää:

Kuntosalilla soi radio ja kaupallisella kanavalla oli menossa ohjelma, jossa tutkaillaan mikä tekee hittikappaleesta hitin. Käsittelyssä oli Haloo Helsinki! -yhtyeen Vapaus käteen jää. Raati kiitteli sanoittaja-laulusolisti Ellin taitoa kiteyttää tilanne ja tunnelma: ”On nainen ratissa, kyyneleitä keräillen…” sekä omintakeista tapaa rytmittää teksti laulaessa. Myös sovitusta kehuttiin, kuinka lopussa melodian alla nousee soimaan toinen, säestävä melodia. Totta tosiaan hieno biisi! Tämän jälkeen olenkin kuunnellut kaikki kohdalle osuvat Haloo Helsinki! -kipaleet kaksin korvin. Siinä on uusi suosikkibändini!

Savon seudun supermarkettien cd-valikoimista tuskin löytää ruotsalaisia viisuja. Toisin on Ahvenanmaalla! Kesäreissullani saalistin ihan tavallisen hehtaarihallin tarjouslaarista sievän pinon Povel Ramelia, Evert ja Sven Bertil Taubea ja Cornelis Vreeswijkiä. Voi pojat! Niitä on nyt kuunneltu riemumielellä täällä kotona sadepäivien ratoksi. Mahtavaa.

Tampereen Teatterikesässä nautiskelin kolme pienimuotoista konserttia. Uusi ihastukseni Aino Venna tekee jännittäviä lauluja ranskaksi ja englanniksi, ja hänen matala äänensä on kertakaikkisen maaginen. Ulkoisesti vaatimaton, sisältä hehkuva esiintyjä. – Turussa ovat pojat tehneet Bob Dylania suomeksi. Hullunrohkea yritys onnistui. Jukka Aaltonen, Dick Holmström ja Sauli Luttinen olivat lavalla hauskoja, teräviä ja osaavia. – Näyttelijä Irina Björklundin laulaja-lauluntekijäpuolesta en ole tätä ennen tiennyt mitään. Nyt tiedän, että hän on asunut lapsuudessaan Pariisissa ja tekee lauluja ranskaksi. Ikävä kyllä bändi metelöi niin ettei laulujen sanoista saanut tolkkua. Huonosti miksattu.

Täällä Kuopiossa on parhaillaan menossa vanhojen kosketinsoitinten festari, ainutlaatuinen koko maailmassa. Esiintyjiä ja kurssilaisia on kaukomailta asti. Konserteissa saa kuulla klavikordia, virginaalia, spinettiä, cembaloa ja fortepianoa, noita kauniita ja viehkoäänisiä soittimia. Näiden konserttien äänimaailma on todella harvinaista hunajaa korkeisiin desibeleihin totutetuille nykykorville. Toisaalta, salissa istuessa tupsahti mieleen miten makealta mahtaisi kuulostaa cembalolla soitettu rock. Kuka keksii kokeilla ekana? Tai ehkä tämäkin on jo tehty…

Kommentoinut Pia Hakkarainen 20. elokuu 2013 15:45

Tänään kuultiin tapahtumasta ja saatiin lupa mennä kuuntelemaan. Minä en ehtinyt kuulolle kiireellisen raportin takia 🙁 Ehkäpä ensi kerran. Aikaisempi toimistohuoneeni oli vastapäätä salia. Siitä pystyi kuuntelemaan ”sivukorvalla”, vaikkakin nuo vanhat soittimet ei kyllä kuulu kovinkaan kauas. Siellähän oli ollut sali täynnä kuulijoita!

Kommentoinut Marita Jama 20. elokuu 2013 15:35

Juu-u Piia, aluehallintoviraston salissa OLI tänään 20.8. klo 14 kyseiseen festariin kuuluva konsertti! Kumma kun ei teille talonväelle tiedotettu mitenkään. Kenen fiba? Ehkä festarin järjestäjät kaiken tohinan (konsertteja useissa paikoissa) keskellä unohtivat. Mutta esityksiä, joista useat ilmaisia, on vielä 23.8. asti, tsekatkaa www.nordicclavichord.org

Kommentoinut Pia Hakkarainen 20. elokuu 2013 09:11

Täällä aluehallintovirastossa on juhlasalissa ymmärteekseni joku aiheeseen liittyvä konsertti lähipäivinä. Jaana varmaan tietää mistä on kyse? Henkilökunta on aivan tietopimennossa asiasta. Virastomestari kertoili järjestelevänsä salia ko. tapahtuman takia.

Kommentoinut Jaana Turunen 19. elokuu 2013 22:06

Onpa hyvinkin Marita. Festivaalilla esiintyneen cembalistin Pilvikki Virtapwrkon veli Olli Virtaperko on tehnyt jollain poppoolla, johon cembalistin kuuluu, Zappan musiikkia. Tuskin lienee ainoa tuotos.

Ja muutkin, perjantaihin ehtii vielä konsertteihin. Perää iltana itse asiassa on suosikkini Walter Reiterin soittoa kuultavissa Musiikkikeskuksella. Kannattaa mennä, jos mahdollisuus on.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 17. elokuu 2013 kello 11:00

Vesa Sirénin kirjoitus tänään Helsingin Sanomissa antoi vähintäänkin paljon mietittävää. Kulttuuriuutisen otsikko Oopperatähti Natalie Dessay jättää oopperan Turun musiikkijuhlien j… ei vielä herätä kummastusta, mutta alaotsikko sitäkin enemmän. Sen mukaan Natalie Dessay ei pidä klassisesti koulittua ääntä luonnollisena. Se on aika rajusti sanottu oopperalaulajalta.

Perusteluna epäluonnollisuudelle Natalie Dessay kertoo vaivoista, joita hänelle ja muille laulajille on oopperasta tullut. Sitä, onko syynä laulaminen itse, jännitys, laulamisen määrä, muut elämäntavat vai näiden jonkinlainen yhdistelmä, ei tiedetä. Kirjoitin alkuviikosta toisessa blogissani Laulaminen on epäluonnollista toimintaa. Tämä sitaatti juontuu siitä, ettei kehoamme ole suunniteltu laulamista varten; laululihasten tärkeämpi työ on ilman kuljettaminen keuhkoihin ja pois.

Klassinen laulutapa kuitenkin tuntuu kehossa äärimmäisen luonnolliselta ja miellyttävältä. Olen ollut varsin yllättynyt siitä, miten Maestran klassiset Teematunnit ja tulevan syksyn kurssi ovat kiinnostaneet monia. Selitys löytyy ehkä juuri siitä fyysisestä mielihyvästä, jota klassinen laulutapa tuo. Sen kaltaisia kommentteja olen monen suusta kuullut. Mielihyvän tunnetta lisäävät tietysti myös upeat sävellykset ja laulujen tekstit.

Klassinen laulu on muutakin kuin oopperaa. Vanhan musiikin äänenkäyttö eroaa huomattavasti Wagnerin oopperoiden ääni-ihanteesta. Lied-musiikkin tulkintaan taas voi käyttää monenlaisia lähestymistapoja. Silti tietyt asiat äänessä ohjaavat meitä pitämään näitä laulutapoja klassisina. Kuultavaa lopputulosta voi pitää epäluonnollisena, jos ei ole tottunut siihen. Epäluonnollisuus voi siis tarkoittaa sitä, ettei ääni kuulosta samankaltaiselta kuin puheääni.

Olen itse saanut klassisen laulukoulutuksen. Se ei ehkä ollut ensimmäisenä mielessä aloittaessani laulutunnit, mutta muunlaisia ei silloin ollut tarjolla. Tämän kesää olen kuitenkin harjoitellut toisenlaista laulamista: olen palauttanut koulutuksen myötä hävinnyttä, yksinkertaisinta puhelaulutapaa. Vuodet klassisen laulun parissa ovat nimittäin muuttaneet kurkkuni ”perusolemusta”, mitä en ollut aiemmin havainnut. (Vrt. vuosien aikana tullut huono ryhti, joka oikeaan korjatessa tuntuu oudolta.)

Olen myös opetellut tekniikoita, joita käytetään pääasiassa popmusiikin puolella. Näissä tekniikoissa lähtökohta on korvan perusteella luonnollisempi kuin klassisessa laulussa. Klassisesta laulusta tuttu fyysinen mielihyvä löytyy myös sieltä varsinkin silloin, kun koko keho toimii laulamisen tukena. Eri tapoja kokeillessa ja vertaillessa huomaa, miten haastava laulutapa ooppera on. Sen hallinta osoittaa suurta taitoa, mutta se ei anna valmiuksia muunlaiseen laulamiseen.

Natalie Dessay kertoo artikkelissa halustaan palata näyttelijän työn pariin. Hän kertoo myös tulevasta projektistaan, jossa hän aikoo laulaa ”normaalilla” äänellään. Tätä odotan mielenkiinnolla. Kun kuuntelee vaikkapa Dessayn laulamaa upeaa Yön kuningattaren aariaa, on vaikeaa kuvitella, miltä hänen ”normaali” äänensä kuulostaa. Mielenkiintoni kohdistuukin siihen, pystyykö hän todellakin poistamaan klassisen laulun piirteet äänestään kokonaan. Se on mahdollista, jos hallitsee instrumenttinsa täysin.

p.s. Klassisen laulun ja muun välisistä eroista on tulossa lisää Avoin laulukoulu -blogissa tänä syksynä.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 8. elokuu 2013 kello 17:49

Maestran kausi käynnistyy syyskuun alusta

(Punaisella kirjoitetuista klikkaamaalla löydät lisätietoja)

Lauluklubi Maestran syyskausi käynnistyy syyskuun alusta. Tunnit alkavat maanantaina 2.9.2013, mutta kuoro ottaa varaslähdön sunnuntai-illan 1.9. klo 17:30-19:30 harjoituksella keskiviikon 4.9. klo 16 keikan vuoksi.

Ennakkomaistiaisia syksystä on jo elokuun puolella kahdessa eri tapahtumassa:

  • Torstaina 22.8. klo 19-20 on steinerkoulun salissa tutustumistilaisuus, jonne olette tervetulleita kaikki nykyiset laulajat sekä uudet laulajat, jotka harkitsevat laulamista kanssamme. Tilaisuudessa otetaan vähän maistiaisia syksyn ohjelmasta, joten tule mukaan laulamaan ja ota kaikki kaverisikin mukaan. Tilaisuus on maksuton.
  • Kuopio juhlii perjantaina 30.8. ja taidemuseolla lauletaan Maestran tahtiin klo 19 metsäaiheisia lauluja. Vapaa pääsy.

Viikkotunnit = klubitunnit

Lauluklubin tunnit kulkevat nimellä viikkotunnit. Sisältö ja systeemi on edelleen sama, vaikka nimiä on muuttunut selkämmän viestinnän vuoksi. Ilmoittaudu tunneille, joilla aiot käydä (ellet ole jo tehnyt niin). Valitse niistä itsellesi pääryhmä (kuoro, Laulutaito ma/ke, Teema), josta maksat kausimaksun. Muissa toteutuvissa ryhmissä voit käydä lisämaksutta. Katso lisätietoja Lukujärjestyksestä.

Kevään ilmoittautumisten perusteella toteutuvia ryhmiä on kolme: ma Laulutaito, ti kuoro ja ke Teema. Mikäli laulajia tulee lisää, myös keskiviikon Laulutaito toteutuu ja kenties myös maanantain Teema. Jotta uusia laulajia ja uusia tunteja saadaan mukaan, tarvitsen teidän jokaisen apua tiedottamiseen. Siitä lisää myöhemmin tässä kirjeessä.

Teematunneille on mahdollista osallistua kurssimuotoisesti. Mukaan voi tulla yhden teeman tai useamman ajaksi. Muutama muukin lyhempi kurssi on syksyllä tulossa. Teematuntien ulkopuoliset kurssit ovat lisämaksullisia myös viikkoryhmissäkävijöille.

Avoin laulukoulu -jatkokurssi  toteutuu Avoin laulukoulu -kurssin jälkeen myöhemmin syksyllä.  Laulutaitotunneilla on tänä vuonna helpompi ohjelmisto kuin viime vuonna. Se sopiikin mainiosti aloitustunniksi tai laulukoulun jälkeen jatkoksi. Hanki tunneilla käytössä oleva Pieni toivelaulukirja 2  itsellesi etukäteen. Saat sen 15 % alennuksella kauppakeskus Minnan Suomalaisesta kirjakaupasta, kun sanot olevasi Maestralaulaja. Kirja kannattaa tilata etukäteen kuopio.minna@suomalainen.com -osoitteesta.

Tunnit ovat edelleen steinerkoululla: salissa ma & ti ja musiikkiluokassa ke.

Lisää viikkotunteja valikoimaan

Lisää viikkotunteja  lukujärjestykseen saadaan, kun meitä laulaja on enemmän. Lukujärjestys on laadittu kevään palautteiden ja ilmoittautumisten perusteella ja toistaiseksi tunneista toteutuu kolme. Aikaa kauden alkuun on vielä, joten toivotaan, että saadaan loputkin tunnit toteutumaan syksylle. Tähän tarvitsen jokaisen tiedotusapua.

Maestran toimintaa tunnetaan vielä varsin vähän. Auttaisi paljon, jos voisit kertoa asiasta eteenpäin ystävillesi, sukulaisillesi, työkavereillesi, naapureillesi ja muille. Kiinnostuneet kannattaa kutsua tutustumistilaisuuteen to 22.8. klo 19 ja ottaa heidät mukaan laulamaan ja kokeilemaan. Viime joululta jäi vielä yksi laatikko joululevyjä ja olen luvannut jakaa levyjä uusille tutustujille sekä heidät tuoneille klubilaisille. Niitä on yhtä paljon kuin salissa tuoleja, joten eiköhän kutsuta paikka täyteen!

Linkitä siis kutsu tutustumistilaisuudesta Facebookiin, Twitteriin tai liitteeksi sähköpostiin. Jos työpaikan sisäistä viestintää saa käyttää, jaa tietoa sitä kautta eteenpäin. Kahvihuoneen seinällekin voi printata ilmoituksen. Ja perinteinen puskaradio eli keskustelu on tavoista mainioin.

Eikä kannata unohtaa Lapsikuoro Kukkumarallaa tai Nuorisokuoro Beatiä, joilla on myös tutustumistilaisuudet to 22.8.

Pienenä porkkanana sen verran, että mikäli jokainen klubilainen tuo yhden uuden laulajan ryhmätunneille mukaan, saadaan sekä maanantain Teeman että keskiviikon Laulutaidon lisäksi yksi uusi tunti torstai-iltaan. Teijan kanssa olemme valmiita pitämään kaikki ne ja oikein mielellämme.

Lauluristeilylle Itämerelle

Lauluristeilylle  ilmoittautumisia on tullut kesänkin aikana ja mukaan ehtii yhä, kunhan teet sen 30.8. mennessä.

Käytännön asioita

Lukukausimaksut tulevat maksettavaksi sähköposteihin  näinä päivinä. Maksa yhdessä osassa eräpäivänä tai kahdessa osassa (ensimmäinen eräpäivänä, toinen kuukautta myöhemmin). Kulttuurisetelit ja muut vastaavat sekä sporttipassi käyvät maksuksi edelleen. Tuo setelit ensimmäiseen tapaamiseen nimellä varustettuna tai hoida sähköinen maksu verkossa. Loppusumma maksetaan laskulla.

Kausi päättyy joululaulajaisiin ma 9.12. kaupungintalolla. Syyslomalla (vko 42) ei ole tunteja, eikä itsenäisyyspäivän aattona 5.12.

Hyvää alkavaa laulukautta itse kullekin!

Terveisin Jaana

p.s. Joko olet löytänyt uuden Avoin laulukoulu -blogin?

Kommentoinut Jaana Turunen 11. elokuu 2013 18:52

Väliaikatietoja 11.8.2013:

Keskiviikon Laulutaitotunnin varmistuminen on muutamasta ilmoittautujasta vielä kiinni.

Kommentoinut Jaana Turunen 8. elokuu 2013 18:42

Olen lähettänyt viestin kaikille mukaan ilmoittautuneille. Mikäli et ole sellaista saanut ja olet tulossa laulamaan, ota yhteyttä.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 6. elokuu 2013 kello 12:14

Aloitin ensimmäisen blogini tänne Maestranetiin huhtikuussa 2009. Matkan varrella kirjoituksia on syntynyt vaikka mistä laulamiseen liittyen. Postauksia ovat kirjoittaneet myös muut Maestralaulajat ja ennen kaikkea Marita, jonka kirjoitukset ovat koko ajan suosikkilistan kärjessä.

Pari vuotta sitten aloin miettimään, miten kaiken sen laulutiedon, jota olemme tänne keräänneet, saisi jäsenneltyä helpommin löydättäväksi. Osa tiedoista oli myös ehtinyt muuttua ja jalostua matkan varrella. Toisaalta edelleen törmään viikoittain sellaisiin käsityksiin laulamisesta, jotka eivät oikeastaan pidä paikkaansa. Näitä oletuksia, jotka estävät ja rajoittavat laulamista, tekee mieli oikoa kaikin keinoin.

Muistan myös elävästi, kuinka nuorena, laulamisesta innostuneena, janosin tietoa. Sitä vaan ei tuntunut löytyvän. Moneen asiaan tuli selkoa Sibelius-Akatemiassa opintojen aikana, mutta vähintään yhtä monta muuta on pitänyt selvittää sen jälkeen. Ja oppiminen jatkuu edelleen. Kaikki laulamisen salat eivät ole vielä selvinneet tieteenkään keinoin, mutta onneksi tutkijat jatkavat selvitystyötään.

Näistä lähdökohdista hauduttelin ja valmistelin kesän ajan Avoin laulukoulu -blogia. Tuttu Avoin laulukoulu -nimi valikoitu otsikoksi, sillä se kuvastaa parhaiten blogin sisältöä. Nimi on myös siksi hyvä, että kirjoitan blogissa asioista, joita opetan Avoin laulukoulu -kursseilla.

Avoin laulukoulu -blogin löydät etusivulta Maestranetin blogin alapuolelta. Sinne pääset suoraan myös avoinlaulukoulu.com-osoitteella. Toivottavasti siitä on sinulle iloa ja hyötyä!

p.s. Jos pidät blogista, kerro siitä kaverillekin Facebookissa, Twitterissä tai missä ikinä oletkin.

Scroll to Top