Käyttäjän Marita Jama lähettämä 28. helmikuu 2013 kello 23:00

Kävin taas pitkästä aikaa Oopperassa – eli leffateatteri Starissa katsomassa satelliittilähetyksenä Metropolitanista Giuseppe Verdin Rigoleton. Gildan Caro nome -aarian kohdalla sydän oli taas kerran pakahtua muistojen vyöryessä mieleen. Met’in versiossa tarina oli siirretty 1960-luvun Las Vegasiin, pelureitten ja mafiamiesten maailmaan. Hyvin toimi! Ja solistit tietenkin huipputasoa, myös näyttelijäntaidoiltaan.

Mutta palataanpa arkeen ja nuotinlukuun. Ne hemmetin käsimerkit! Osaan kyllä jotenkin viittoa ne järjestyksessä – mutta auta armias, kun ne tulevat harjoitustehtävässä miten sattuu… ja sävelet pitäisi samaan aikaan laulaa ja viittoa. Ei tule mitään. Käpälä halvaantuu, tai sitten pää. Yhtäaikainen viittominen ja laulaminen on minulle toistaiseksi mission impossible.

Nuotinluvussa harjoittelemme myös puhekuorobiisiä, jossa pitää olla turkasen tarkkana rytmityksen kanssa. ”Montako ’tavia’ tässä oikein on?” parahdin epätoivoissani. ”Älä laske taveja vaan tahteja”, ohjeisti Jaana. No niinpä tietenkin! Jos osaa laskea tahdit (ja taukojen kestot) oikein, pysyy kyydissä.

Kuorossa ryhdyimme työstämään myös vähiten harjoiteltuja juttuja kuten Linjuripolkkaa ja Libertangoa. Siinä ne taitaakin olla meidän ohjelmiston ääripäät! Kärjen-Helismaan hersyvä kupletti ja Piazzollan raffinoitu tango. Ahnaasti käytiin kummankin kimppuun. On ihana treenata HYVIÄ kappaleita, lajityyppiensä helmiä.

Torstaina, tänään siis, oli karaokeilta. Meitä oli toistakymmentä innokasta osallistujaa. Mikin ja valmiin säestyksen kanssa laulamisessa on jotain oudon kiehtovaa. Saa hetken olla ikään kuin joku muu, heittäytyä laulun vietäväksi. Ja jokaista kannustetaan. Epävireiset sydämet meni minulta todella nimensä mukaisesti, kun en millään tahtonut päästä samaan sävellajiin orkesterin kanssa. Hämmentävä tunne: sisäiset korvani kuulivat miten sen pitäisi mennä, mutta kurkusta tuli jotain lähimaastosta. Uhhuh… Mutta kivaa oli ja monta sykähdyttävää esitystä kuultiin. Peukkua erityisesti ensikertalaisille!

Tiedoksi jazz-teemalaisille ja muillekin joita saattaisi kiinnostaa: Anttilassa on myynnissä kolmen cd:n  boksi Ladies Sing the Blues, hintaan 9,99 e. Silkkaa hunajaa!

– Ja ei kun rentoisaa talvilomaa kaikille.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 25. helmikuu 2013 kello 14:00

Viime viikolla oli minun vuoroni opiskella laulua opettamisen sijaan. Minulta kysyttiin ennen kurssia, että mitä sinä enää opiskelet. Nyt kurssin jälkeen sanoisin, että kummasti opittavaa tuntuu riittävän laulamisen saralla edelleenkin :-). Ja se on kivaa!

Kurssi, jolle osallistuin, oli jatkoa viime kevään Estill-opinnoille. Kurssipaikka oli Amsterdamissa ja tämän blogin ihanat kuvat otin aamulla kävellessäni kurssipaikkaan. (Kanaalit olivat kauniita myös iltavalaistuksessaan, mutta niistä ei saanut kännykällä hyviä kuvia.)

Ryhmässäni oli lisäkseni neljä hollantilaista laulajaa, kaikki esiintyviä pop- & jazzlaulajia. Yksi heistä työskenteli lisäksi ääniterapeuttina, joten kurssin aikana lähestyimme laulamista todella monesta näkökulmasta.

Kurssilla kertasimme ensin ”pakolliset kuviot” eli Jo Estillin nimeä kantavan metodin perusosat. Näitä osia on opiskeltu Avoimessa Laulukoulussa viime syksynä ja nyt talvella. Myös Laulutaitotunneilla niitä on harjoiteltu pitkin kautta.

Kuvioiden jälkeen kerrattiin Estillin luokittelemat kuusi laulutapaa. Hauskaa oli kuunnella, kuinka klassisesti koulutettu laulaja ”belttasi” ja jazzmuusikko lauloi oopperaa. Ahaa-elämyksiä koettiin puolin ja toisin.

Hauskuus alkoi kertauksen jälkeen, kun aloimme varioimaan ja soveltamaan laulutyylejä. Nyt on sitten selvillä, miten saa tuotettua bossa novan pehmeyden tai musikaalikoelauluissa vaadittavan legit-tyylin niskavillat pystyyn nostattavia ylä-ääniä unohtamatta.

Kunnioitukseni niitä laulajia kohtaan, jotka kykenevät esiintymään ja laulamaan useilla eri tyyleillä, nousi edelleen. Se jos mikä osoittaa todellista lauluäänen hallintaa!

Kommentoinut Marita Jama 28. helmikuu 2013 21:58

Upeita kanaalikuvia!!  Ja kurssisi ohjelma saa suorastaan kuolaamaan. Hienoa että pääsit tuollaiseen oppiin – ja onni meille maestralaisille, jotka saamme nauttia oppisi hedelmistä.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 22. helmikuu 2013 kello 17:30

Siitä että tunnen aika paljon lauluja, saan paljolti kiittää ”kevyen musiikin korkeakouluani” Yleisradion äänilevystöä, jossa olin töissä 1967-71. Tehtäväni oli kortistoida taloon tulevia levyjä kappaleen nimen, tekijöiden ja esittäjien mukaan, niin että toimittajat löytäisivät helposti etsimänsä. Työvälineisiin kuului myös hifi-levysoitin, jolla voi työtehtävien lisäksi kuunnella mitä tahansa Ylen laajasta – koko maan laajimmasta – levyvalikoimasta. Se paikka oli paratiisi musiikkia rakastavalle! Olisin varmaan viihtynyt siellä eläkeikään asti, ellei teatteri lopulta olisi vetänyt pitempää kortta.

Levystössä saattoi törmätä sellaisiin hahmoihin kuin pop-toimittaja Heikki ”Hector” Harma, Dave Lindholmin tuottajaveli Calle, tai Love Recordsin pomo Otto Donner. Ja kun Ylen pääjohtaja Eino S. Repo teki pikkujoulussa yleiset sinunkaupat, olimme kaikki siitä lähtien sinuja. Aivan tavatonta silloisessa työpaikkakulttuurissa! Muistan myös lämmöllä Fabbarin yläkerran Rusina-kahvilaa, jonne mentiin sokkeloisia käytäviä läpi Sävelradion, ohi kuuluttamon, musiikki- ja kuunnelmastudioiden, varoen lattialla risteileviä kaapeleita. Rusinan bravuuri oli ISO karjalanpiirakka muna-anjovispäällyksellä. Sen maku ei unohdu!

Mutta takaisin nykyhetkeen, Kuopioon ja Maestraan: Jaana on tämän viikon kursseilla, joten Teija piti kaikki tunnit lukuun ottamatta kuoroa. Maanantaina kohtasin taas pitkästä aikaa ”henkarilaulun” (postaukseni 24.11.12), ja yhä vain väärintulkintani jaksaa naurattaa. Vaan ei se laulu siitä paremmaksi muutu, ei sytytä minua millään lailla. Tykkään lauluista joissa on sanoma tai jokin juju. Tässä ei ole kumpaakaan. Rutiinituote.

Kuoroharkat johti Jaanaa aiemminkin sijaistanut Mari Koistinen. Tuttujen skaalojen tilalla riemastuttavan erilainen äänijumppa ”seuraa johtajaa” -hyminöineen. Keskityttiin vain kahteen biisiin, Kotkan poikiin ja Suomen lauluun, niiden rytmitykseen ja fraseeraukseen. Ja korkean äänen saa tulemaan kun puristaa peffalihaksista (miehet munaskuista) asti!

Musikaalin teematunnit aloitettiin maistelemalla materiaalia. Ensi vilkaisulla vain puolet nuottinipun kappaleista on minulle tuttuja. Hyvä! Mutta printit ovat niin pientä kokoa että en tahdo nähdä lukea tekstejä. Tarttis hommata uudet prillit.

Kommentoinut Jaana Turunen 22. helmikuu 2013 21:07

Pera hei! Ajattelin kyllä ihan normaalisti pitää kuoroharrastukseen tiistaina. Laulutaitoon palaan vasta hiihtoloman jälkeen 🙂

Kommentoinut Pertti Antero Sormunen 22. helmikuu 2013 19:52

Heippa Marita ja muut!

Katselen itsekkin vahvasti miinuslasien läpi maailmaa ja jostakin syystä otin lasit pois musikaaleja maistellessa. Katseluetäisyys vaaksan verran nenänpäästä ilman laseja sai tekstin luettavaksi. Vastaavaa teen myös sopimustekstien takapuolelta pikkupränttiä tiiraillessani, joten ei se uutta maailmanmenoa ole. Takapuolen tekstien luku loppuu yleensä huomattavasti ennen ruskeaa raitaa, eli puoliväliä. Nyt jaksoin tosin olla luku/laulutuulella mukana koko ajan.

”Kielitieteellisesti” olen seurannut näitä lauleluja lähinnä oman vajavaisen kielitaitoni pohjalta ja havainnut sen että melko pienellä pääomalla voi hommanhuoletta  osallistua ( = himmailla mukana, liekö oikea nykysanonta), varmaan samat vajaat sata sanaa (jazz pohjalta) toistuvat jatkuvasti. Musikaaleissa tuli muutamia uusia ja outoja sanoja, mutta ei kovin monta täysin uutta.

Kuoroharkoissa parasta on mielestäni hydyllillisintä se, että saamme myös uutta ja erilaista  harjoitetta tekemisestämme. Marin lämmittely oli pitkä ja perusteellinen, jonka voisi hyväksyä ja suositella myös monenkin jumppaporukan alkulämmittelyksi. Toivottavasti muistamme ne Marin ”sisäänajamat ohjeet” sitten viikolla 11 kun Jaana palaa puikkoihin.

Terveisin Pera S

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 16. helmikuu 2013 kello 17:15

Viime aikoina on tapahtunut taas sen verran paljon, että palaan niihin vielä kerran tässä blogissa. Marita on onneksi kommentoinut asioita suoriltaan, joten tärkeimmät kuulumiset on saanut lukea täältä tuoreeltaan.

Tammikuun sairasteluista on ollut vähän muutakin harmia kuin se, että ääni katosi (eikä ole ihan normaali vieläkään) ja jouduin jättämään tunteja väliin. Moni muukin homma jäi nimittäin tekemättä ko. aikana ja viimeiset pari viikkoa olen koettanut saada myös rästihommat tehtyä. Tähän klubitoimintaan ja muuhun liittyy kaikenlaista suunnittelua ja järjestelyä, joiden määrän huomaa aina tällaisina ruuhkahuippuina.

Alkutalveen mahtuu paljon myös hyviä juttuja: Matkuksen ja Kallaveden kirkon onnistuneet keikat, mukava Avoin laulukoulu -ryhmä, Kukkumarallan kehittyminen, Beatin kasvaminen ja ihanat laulajat, laulutaitotuntien  vaikeiden laulujen oppiminen ja omat valmistelut ensi viikon laulukurssiin.

Matkuksessa kaikki kuorot esiintyivät edukseen, vaikkakin pieniä yllätyksiä ilmaantui matkan varrelle. Kukkumarallan esitykseen emme vielä osanneet laittaa mikitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Kuorolaiset lauloivat kuitenkin reippaasti kaiken kansan katsellessa. Maestralaulajien kuoro täräytti lavalta oman osuutensa vahvasti -vaan flash mobissa meno oli vähän ponnetonta (tiedän, olisi pitänyt laulaa kappale läpi ennen, ei muistettu marraskuulta). Beat esitti laulunsa yllättäen kahteen erään ja täytyy sanoa, että noista nuorista voi olla todella ylpeä! Myös ne laulajat, jotka olivat juuri liittyneet kuoroon, nousivat lavalle ja osasivat osuutensa.

Kallaveden kirkossa oli sunnuntaiaamun kankeutta ilmassa, kun aloitimme äänen avauksen. Enkös ollutkin oikeassa, että sellaista todella tarvitsee tuohon aikaan (vapaapäivän) aamusta? Kappaleemme eivät ole helpoimmasta päästä, mutta ne menivät erittäin hyvin harjoitusmääriin nähden. Jos tulkitsin oikein, jumalanpalveluksesta poistui pöllämystyneitä kuorolaisia: viimeisen kappaleen ”flow” (kuten Anu asian mainiosti ilmaisi) oli varsin tyrmäävä kokemus itse kullekin. Spontaanit aplodit kertoivat myös musiikin ja tunteen välittymisestä. Ei tullut kahta reissua Kallavedelle tällä kertaa! (Eka & vika samalla 😉

Avoimen laulukoulun laulajien kanssa olemme käyneet laulukouluasiat läpi kertaalleen ja jäljellä on enää viimeinen tapaaminen -paitsi että laulukoululle saattaa syntyä jatkosryhmä loppukevääksi. Jos muistan oikein, niin toteutuminen on yhdestä laulajasta kiinni. Laulukoulussa olemme myös seuranneet Johannan menestystä the Voice of Finlandissa. Toivotamme onnea matkaan! (Ja odotamme innolla tulevia esityksiä!)

Laulutaitotuntien ohjelma on ollut tänä vuonna työläämpää kuin aiemmin. Syykin on selvä: laulut ovat suurimmalle osalle vieraita ja aikaa kuluu laulujen oppimiseen. Jos olen tulkinnut oikein, niin syksyn alkujärkytys on pikku hiljaa vaihtunut löytämisen iloon. Moni laulaja on kommentoinut, että tänä vuonna on tullut opittua monta uutta ja ihanaa laulua, joihin ei olisi muutoin törmännyt.

Pertti toivotti torstaina minulle hyvää lomaa, johon spontaani reaktioni oli, ettei tässä lomalle olla menossa. Olen nimittäin menossa laulukurssille itse ja kurssin ohjelma kestää aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Tiivis tahti on siis edessä. Tapasin kuitenkin tänään Mervin kaupassa ja hän laittoi vähän perspektiiviä tähän loma – ei-loma ajatteluun. Kurssin aikana minun ei nimittäin tarvitse huolehtia kenenkään syömisistä, nukkumisista tai pukeutumisista ja se sijaan, että lietson teitä laulamaan entistä paremmin, olen itse ”kohteena”. Sehän on ilmiselvä irtiotto arjesta!

Mukavaa lauluviikkoa teille kaikille! Seuraavan kerran tapaammekin tuoreiden kurssiterveisten merkeissä!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 14. helmikuu 2013 kello 21:42

Jazzin teematunnit loppuivat tänään. Nyyh! Mutta olipa ihana uiskennella noissa virvoittavissa sävelissä nämä viisi kertaa. Jazz on minulle luontevin tapa laulaa, se sopii äänialaani ja sisäiseen pulssiini. Kuulin ja kuuntelin nuorena paljon tätä musiikkia, niinpä kaikki Teijan valitsemat laulutkin olivat minulle tuttuja. Tykkäisin laulaa workshopissa ja kokeilla säestäjän kanssa, mitä kaikkea voi saada laulusta irti. Pitäneisi laittautua yksityistunnille sen rakkaan Stormy Weather’ini kanssa…

Kuorossa palasimme negro spiritual -keikan jälkeen treenaamaan muuta ohjelmaa: Kotkan poikii, Suomen laulu, Kun kävelin kesäillalla. Suomen laulu on sopraanoille aivan hardcorea, tappavan korkea. Mutta sinne vain aikovat kivuta Jaanan hellittämättömällä kannustuksella – ja epäilemättä tulevat myös pääsemään. Ilokseni huomasin että stemmat olivat aika hyvin muistissa, tai siis palasivat pääosin parin toiston jälkeen. Mutta aina on jokunen hämärä kohta, joka ei ota tarttuakseen päähän. Niitä saa tankata ihan sikana eikä aina onnistu siltikään. Itsepäisellä nupillani on ”valikoiva” muisti.

Jaana vilautti mahdollisuutta kuoroharkkojen pidentämisestä syksyllä. Varmasti tarpeen sitä mukaa kun kehitymme ja Jaana voi alkaa teettää meillä yhä kunnianhimoisempia juttuja. Minusta ajatus kaksiosaisesta harjoituksesta on mainio. Tauolla kaffetta termarista käntyn kera – ja taas mentäis! Tauot myös edistäisivät sosiaalisuutta joukossamme, sillä eihän eväitä yhdessä tuppisuina nautita! (No juu, ei nyt sentään riehaannuta pikniktunnelmiin, laulaminen on ja tulee olemaan se pääasia.)

Tauoista puheen ollen, kuulin radiosta ohjelman tauoista musiikin osana – siis siitä mitä on nuottien välissä. Taitavan säveltäjän/esittäjän käsissä tauot ovat mahtava ilmaisuväline. Ohjelmassa soitetuista esimerkeistä minut lumosi etenkin Maria Kalaniemen harmonikkasoolo; hän toden totta ”soitti” myös tauot. Tämänkin ihanuuden kuulin aivan sattumalta. Kannattaa pitää radiota (Yle1) auki!

Ensi viikolla alkavat musikaalin teematunnit. Toivon että mukana on myös jotain lempimusikaalistani West Side Story. Muistan, kuinka musiikkitoimittaja Cay Idström esitteli uutuuden tuoreeltaan radiossa ja Leonard Bernsteinin energiset sävelet iskivät heti tajuntaan. Olin silloin 11-vuotias – en siis vielä musikaalin varsinaista kohderyhmää, mutta eläydyin täysillä musiikkiin ja tarinaan. Muutama vuosi myöhemmin raahasin äitini katsomaan elokuvaversiota ja petyin, kun hän ei ymmärtänyt. Sukupolvien kuilu aukeni välillämme.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. helmikuu 2013 kello 16:02

Pitkään sitä odotettiin ja hartaasti siihen valmistauduttiin – nyt se on sitten ohi! Nimittäin Maestra-laulajien kuoron (meidänkin pitäisi keksiä itsellemme vetävä nimi Beatin ja Kukkumarallan tapaan, eikö vain?) keikka Kallaveden kirkossa.

Aamulla paikalle saavuttua meidät säikäytti yllätys: kanttori Riku oli vuorostaan menettänyt äänensä. Onneksi täysin toipunut Jaana pystyi hoitamaan hänen lauluosuutensa messussa. Ennen kirkkoväen saapumista kävimme läpi kaikki laulut ja psalmin, jonka kertosäkeen ”Ole minulle kallio” Riku vedätytti aika vauhdikkaaseen tempoon. Eipä nukahtaisi seurakunta penkkeihinsä siinä kyydissä…

Porukkaa tuli lähes salin täydeltä, ei tosin niinkään meidän vuoksemme vaan koska mukaan oli kutsuttu rippilapsia perheineen. Ja mitäs, kivahan se oli laulaa isolle kuulijakunnalle. Vähän jännitti milloin seistään, milloin istutaan ja mihin väliin tuikataan mikäkin numeromme. Jaanan merkkejä seuraten kaikki kuitenkin meni kohdalleen. Viimeinen vetomme Wade in the Water jopa kirvoitti yleisöstä spontaanit aplodit. Kunnialla selvittiin, vaikka hiomavaraakin jäi kevätkonserttiamme varten. Niin pitää ollakin: aina kohti parempaa.

Jaana on aloitellut äänissä laulamista myös laulutaitotunneilla. Lastenlaulu Pyry pyry pyry hei ja ortodoksien onnitteluhymni Armorikkaita vuosia ovat ensimmäiset harjoituskappaleet. Hyvä juttu!

Niin laulutaidossa kuin kuorossakin Jaana nostaa vahvasti esiin täydellä intensiteetillä laulamista. Siis että ajatus on aina mukana, että elämme joka hetki siinä mitä laulamme. Olemme LÄSNÄ. Se vaatii keskittymistä ja yhä uudelleen heittäytymistä – mutta palkitsee myös, vie laulamisen uudelle tasolle. Niiaan syvään Jaanalle, joka jaksaa loputtomiin patistaa meitä tähän eikä hyväksy mitään vähempää.

Hankalia kohtia treenatessa Jaana saattaa laulattaa meillä pientä fraasinpätkää monta kertaa putkeen. Sille on nimikin: sävelmuistiin istuttaminen. Niinpä: toistot hakkaavat nuotit nuppiin aika tehokkaasti. Tästä juohdunkin pohdiskelemaan absoluuttista sävelkorvaa. Sen omaavalla henkilöllä sävelmuisti toimii automaattisesti. Tai jopa niin että se on enemmän aisti kuin muisti. Henkilö hahmottaa sävelkulut erehtymättömästi ja pystyy tuottamaan aina oikeat sävelet. Mutta sävelaistiakin voi siis harjaannuttaa, opettaa korvaansa tunnistamaan intervallit.

Voice of Finland -laulajakisa on taas alkanut TV:ssä. Mahtavaa nähdä ja kuulla niin paljon hyviä laulajia, joille laulaminen on todella palava intohimo. Ja miten paljon Suomesta löytyy kovan tason esiintyjiä, joista emme ole tienneet mitään!

TV:ssä alkoi pyöriä toinenkin musiikillisesti kiinnostava TV-ohjelma, Treme, joka kuvaa elämää New Orleansissa hirmumyrsky Katrinan jälkeen. Siinä kuullaan paljon juurevaa jazzia oikeiden new orleansilaismuusikoiden soittamana. Ennätin käydä jazzin synnyinkaupungissa vuosi ennen tuhotulvaa, ja seurasin sitten tulvauutisia sydän kurkussa. Toiveena on päästä sinne vielä joskus uudestaan…

Kommentoinut Jaana Turunen 11. helmikuu 2013 09:48

Huomasitteko lauantain Savon Sanomista tämän? Ei ihme, että kirkossa oli kuulijoita niin paljon.

Kommentoinut Jaana Turunen 10. helmikuu 2013 19:34

Kiitos Marita tilannepäivityksestä! Olen kanssasi täysin samaa mieltä: kunnialla selvittiin. Harjoitusmäärään ja kellonaikaa nähden laulut menivät hienosti!

Scroll to Top