Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. huhtikuu 2013 kello 17:32

Oma kokemukseni on osoittanut, että todellista mielihyvää tuottaa vain sellainen minkä eteen joutuu näkemään vaivaa. Jos jokin on liian helppoa, se on pian myös tylsää ja mielenkiinto siihen katoaa. Niinpä hakeudun harrastuksiin, joissa on minulle haastetta. Esimerkiksi laulaminen! Siinä ei kehity vain lauleskelemalla, vaan edistyäkseen on tehtävä töitä. Laulaminen on lihastyötä ja raskasta niin kauan, kunnes lihakset oppivat hommansa. Lihaksia taas komentavat aivot, joiden täytyy oppia oma osuutensa. Ja kaiken automatisoituminen vie aikaa.

Tämänhetkisestä kuororepertuaaristamme minulle raskain pala on Manaus. Pitäisi laulaa matalalta ja kovaa – todella vaikeaa. Ainakin minulla ääni ”huopaantuu” alas mennessä, menettää klanginsa, enkä saa siihen millään lisää voimaa. Ja kun samalla pitäisi artikuloida tekstiä selkeästi! Ihme juttu että minulla, joka olen aina pitänyt itseäni matalalta laulavana, onkin nyt vaikeuksia matalien äänien kanssa.

Toinen työtä teettävä asia minulla on hengityksen säätely. Fraasi saattaa katketa pakkonielaisuun tai syljen valahtamiseen suusta. Suussa on siis liikaa tavaraa, ja tämän korjaaminen rikkoo hengitysrytmin. Nielaisun jälkeen täytyy taas aloittaa alusta: äänihuulet, kurkunpää, ankkurit… Hätäpäissäni pidätän hengitystä, ilma loppuu, pakko haukata äkkiä lisää. Ja sillä välin fraasi on jo mennyt menojaan ja joudun loikkaamaan lennossa seuraavaan. Niin paljon juttuja jotka pitäisi hallita samanaikaisesti.

Kaiken tämän uhallakin nautin laulamisesta. Välillä se jopa tuntuu soljuvan kuin sametti, jos ei sävelkorkeuksissa mennä epämukavuusalueilleni. Ylä-äänissä lukot istuvat tiukassa, oopperatempuistakin on minulle apua vain hetkellisesti.

Olen yrittänyt parantaa tapojani nuotinlukuläksyjen tekemisessä. Mutta isoin ongelma on kai se, etten ymmärrä niitä asioita. Teen vain mekaanisesti laskemalla tai lunttaamalla kirjasta. Ei sillä lailla opi. Syytän kirjaa, joka ei opasta kansantajuisesti ja jättää jopa kokonaan kertomatta tekijöiden mielestä itsestään selviä seikkoja. Meikäläiselle pitäisi selittää kädestä pitäen ja hitaasti edeten – mutta sillä vauhdilla ei päästäisi vuodessa alkua pitemmälle. Silti aion roikkua mukana, niin kauan kun Jaana jaksaa tätä ”dementialuokkaa” vetää.

Kommentoinut Jaana Turunen 8. huhtikuu 2013 18:05

Kylläpä meillä olikin taas haastetta eilen nuotinluvussa. Minulle kyllä tuli mieleen, että opettajassa on vika, kun on niin hankalaa! Nuotteja pitäisi varmaan tavata päivittäin, että ne alkaisivat aukeamaan (ilman sitä laskemis/ lunttausta)  ja se on aika paljon vaadittu harrastusmielessä opiskellessa. Systeemi on kyllä oikeastaan aika monimutkainen…

Eipä kuitenkaan lannistuta vielä!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 28. maaliskuu 2013 kello 21:00

Tuntuu ihmeelliseltä, että ennen Maestraan liittymistäni olin vuosikymmeniä lähes kokonaan laulamatta. Ei ollut paikkaa eikä yhteisöä vapaamuotoiselle lauluharrastukselle. Enkä osannut sellaista edes kaivata tai hakea, ennen kuin näin sen pienen lehtijutun Kuopiossa aloittavasta Vapaasta laulukoulusta. Se oli kevättä 2009 ja se rysäytti omat lauluhaluni hereille pitkän pitkästä horteesta. Kiitos että tulit, Jaana!

Laulukoulusta versoi Lauluklubi Maestra, joka puolestaan koko ajan laajenee ja monipuolistuu. Kun sakkia tulee yhä lisää, Jaanalla alkaa jo olla vaikeuksia mahduttaa kaikki viikko-ohjelmaan. Syksyyn on tulossa taas uutta ja muutoksia tuntijärjestelyihin. Niin pitääkin, sillä ei näin eläväinen klubi voi tyytyä polkemaan paikoillaan.

Jaana koulii meitä koko ajan paitsi laulamaan paremmin, myös ilmaisemaan paremmin sitä mitä laulamme: ”Mehän EI olla semmoinen ’läpilaulava’ kuoro.” – ”Ei riitä että vain laulat teknisesti oikein, jollet tiedosta mitä sanot laulullasi.” – ”Laulu on puheen jatke, kommunikaatiota, viesti kuulijoille.” – ”Valot päälle! Aktiivinen vire vaikuttaa myös ääneen.” Kultaisia ohjeita. Myös Teija puhuu läsnäolosta ja energiasta, rohkeudesta hypätä laulun kyytiin ja panna oma persoona peliin. Samaa asiaa hiukan eri sanoin.

Ilman Maestraa laulamattomuuteni kaiketi jatkuisi edelleen, enkä kokisi näitä ihanina energialatauksia joita yhdessä ja ohjattuna laulaminen antaa.

Pop- ja toivelaulukirjamme alkavat olla jo aika hyvin kalutut läpi. Silti löytyy vielä laulamaton oma toivebiisi kummastakin: Pop-kirjasta Leonard Cohenin Dance Me to the End of Love – hieno laulurunoilija ansaitsee tulla otetuksi esiin, eiks vain? Ja Toivelauluista merenkulkija-trubaduuri Evert Tauben Brevet från Lillan, oman tyttären innoittama hellyttävä laulelma. (Mielellään på svenska, jos suinkin…)

Taubesta päästäänkin aasinsiltaa pitkin Lasse Mårtenssoniin ja hänen Vänö-valssiinsa, jota olemme viime aikoina treenailleet laulutaitotunneilla. Sanoja ja nuotteja on paljon, mutta on siinä myös oikea merimieslaulun meininki. Kerran olen tehnyt yhteistyötä Mårtenssoninkin kanssa; ammattivuosieni alussa tein hankolaiselle teatteriryhmälle sovituksen setä Topeliuksen näytelmästä Hangon silmä, johon kirjoitin myös lauluja jotka Lasse sävelsi. Ne laulut on minulla tallessa ajan haalistamalla c-kasetilla. Oi, nuoruus!!

Kommentoinut Jaana Turunen 31. maaliskuu 2013 08:19

Marita, olet pala kulttuurihistoriaa itsekin! Uskomatonta, mitä kaikkea oletkaan ehtinyt tekemään, kokemaan ja tapaamaan urasi aikana.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 23. maaliskuu 2013 kello 16:41

Lauantaina viikko sitten vietimme Jaana-maestramme synttäreitä hotelli Atlaksessa. Yllätys pysyi salassa ja juhlakalun ilme oli aidon häkeltynyt, kun hän sisään astuessaan näki salin täynnä sukua, ystäviä ympäri Suomea ja meitä klubilaisia. Juhlan tunnelma oli lämmin ja lauluisa. Klubilainen Sirpa Hynynen oli muokannut tunneilla laulamamme laulun sanat tilanteeseen sopiviksi: ”Voiko koskaan tulla toista Jaanaa…” Itse puolestani keksin hyödyntää hupaisaa arabisovitusta Happy Birthday -laulusta ja esitin onnitteluni tanssien. – Onko 40 vuoden ikä paljon vai vähän? Ei kumpaakaan, se on vain numero. Armorikkaita vuosia Jaanalle tästä eteenpäinkin!

Tällä syys- ja kevätkaudella olemme Maestrassa käyneet läpi paljon uusia/outoja lauluja. Se on ollut avartavaa mutta myös raskasta. Uuden oppiminen niin että siitä voi nauttia vie energiaa, eikä kaikkiin uutukaisiin synny minkäänlaista tunnesuhdetta. Omalta kohdaltani huomaan, että on vaikea päästä sisään lauluihin, joita en ole koskaan kuullut ja jotka eivät tunnu sanovan minulle mitään. Mutta emmehän me voi pitäytyä vain tietyn aikakauden (tai ikäryhmän) musiikissa. Uuden edessä täytyy vain virittyä positiivisesti ja löytää konstilla tai toisella myönteinen lähestymiskulma.

Laulutaitotunnilla työstämme edelleen kreivi Lunan aariaa. Se on kova pala, vaikka teemmekin ne oopperaäänitemput. Minulla hirttää kiinni viimeistään lopun ”Katseestansa tyyntyy myrsky” -kohdassa. Oopperaääni onnistuu hetken mutta ei aarian loppuun asti. No ei se mitään – minulle riittää, että kuuntelen oopperaa sujuvasti ja tulen siitä onnelliseksi.

Kuorossa siirryimme loppukevääksi pitämään stemmiksien sijasta puoli tuntia pitemmät treenit. Tämä onkin tarpeen, sillä konserttiohjelmassamme riittää duunia. Kun Jaana huutokauppasi Vapauden tangon ranskankielisiä puheosuuksia, tartuin heti tilaisuuteen. Nytpä saan kaivella ranskaani naftaliinista! Kun vain saisin tolkun myös alttostemmasta, jota en ollut oppimassa laululeirillä. Koetan ”lukea nuoteista” = arpoa miten se ehkä saattaisi mennä…

Musikaalin teematuntien laululistalta suosikkini on Puukko-Mackie Brechtin – Weillin Kolmen pennin oopperasta. Olen Bertolt Brechtin ja hänen säveltäjäkumppaniensa Kurt Weillin, Hanns Eislerin ja Paul Dessaun teosten vannoutunut fani. Löysin nämä aarteet muinoin nuoruudessani eikä niiden tuottama mielihyvä ole laimennut. Olisipa upeaa, jos klassikko-teemamme ohjelmaan pujahtaisi vaikka jokin Eislerin säveltämistä Työläisäidin kehtolauluista tai Moldau-laulu. (Ne on suomennettu.) Mitä sanot, Jaana?

Kommentoinut Jaana Turunen 23. maaliskuu 2013 18:00

Hyviä ehdotuksia Marita, mutta tällä kertaa ohjelmassa on jotain muuta… Sorry! Laitan kuitenkin toiveesi muistiin tulevaisuutta ajatellen.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 15. maaliskuu 2013 kello 17:00

Vietin talvilomaviikon Tampereella ja näin siellä Giacomo Puccinin oopperan Madama Butterfly. Nimiosassa eteläkorealainen Karah Son ja hänen petollisena Pinkertoninaan italialainen Alessandro Liberatore. Geishatytön ja amerikkalaisen meriupseerin tarina on maanläheisempi kuin oopperoissa usein, ja Puccinin musiikki on sydämeenkäyvää. Nautin taas kerran sävelten taikavoimasta ja laulun lumosta.

Ooppera-teema sai jatkoa Maestrassa, kun Jaana yllättäen pisti meidät laulamaan Verdiä. Huuh! Millä ilveellä me selättäisimme kreivi Lunan aarian? Jaanapa neuvoi meille ilveet, miten oopperaääni tuotetaan vaihe vaiheelta. Se näytti ja aluksi tuntuikin hassulta – mutta se toimii. Ei meistä tokikaan tällä tempulla oopperalaulajia tullut, mutta se selvästi auttoi korkeissa äänissä.  Minulla sattui kurkkuun kun piti laulaa pitempään korkealta, mutta ”tempun” ansiosta kipu hellitti. Aaria sinänsä on hyvin kaunis – kuten ne Verdillä tuppaavat olemaan.

Ilokseni esiin otettiin myös Gilbert Bécaud’n laulelma Jossain on kukka ruusun. Bécaud on yksi ”kolmen B:n koplastani”, jonka muut jäsenet ovat Jacques Brel ja Georges Brassens. Rakastan heidän laulujaan. Breliäkin olemme jo Maestrassa laulaneet (Jos nyt menet pois), mutta Brassensia en tiedä suomennetun muuten kuin teatteria varten. Lisää chansonia, joooohan! Voisi ottaa myös TEEMA-tunneille. (Enkö tosiaan älynnyt pyytää tätä kyselyssä?)

Joskus tunneillamme tulee vastaan ennalta tuntematon laulu, joka heti herättää mieltymystä. Minulle yksi tällainen on alkuperältään venäläinen Rakkaus on merkillinen maa. Laulullinen melodia ja hienot sanat, joiden tekijä näkyy olevan kurssitoverini Saikki eli Saision Pirkko. Ja vielä toinen yllätyslöytö, tällä kertaa kotimaisen popin puolelta: Neiti kevät, aivan hurmaava pikku valssi. Näitä on kiva laulaa.

Kun tunnilla taas kerran puhuimme rytmisesti laulun tekstiä, mieleeni pamahti äkkiä jotain: oululainen Mieskuoro Huutajat! Juuri noinhan he ohjelmistoaan esittävät, rytmisesti lausuen, huutaen, karjahdellen. Olen nähnyt heidät livenä Tanssii ja soi -viikolla. Miehet marssivat frakeissaan pitkin Valkeisen rantaa kuin pingviinit ja huusivat ilolla ja voimalla läpi muutaman arvokkaan mieskuorolaulun. Hauska porukka ja osaavat hommansa.

Kommentoinut Marita Jama 28. maaliskuu 2013 23:00

Kuopion oopperatuotannot loppuivat kun niihin ei ole enää varaa. Masentaa, kun kaikesta täytyy aina vain säästää. Sama laulu on jatkunut 1990-luvun alusta eikä loppua näy. MIHIN ne rahat oikein menee, kun ei riitä ihmisten henkiseen hyvinvointiin…

Kommentoinut Jaana Turunen 17. maaliskuu 2013 07:51

Kurkkukipu ja laulaminen eivät tosiaan kuulu yhteen! Hyvä, että laulaminen helpottui ohjeillani.

Madama Butterflyta laulaa Tampereella myös Soile Isokoski. Aika ylistäviä kommentteja on kuulunut hänenkin laulustaan. Tämä esitys olisi pitänyt kyllä kuulla. Huonoa suunnittelua, kun en saanut aikaiseksi lähteä esitystä katsomaan.

Oopperasta puheenollen, olisipa kiva, jos kuopiolaistakin oopperaa olisi silloin tällöin kuultavissa..