Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. helmikuu 2010 kello 12:00

Hei taas! Viikko vierähti että hups vain, ja taas tuli maanantai ja Laulukoulun treenit. Tällä kertaa oltiinkin eri luokassa – näytti musiikkiluokalta. Pianokin oli uudempi ja hienompi kuin se päätyluokan ikikulu resu. Emmekö voisi siirtyä kokonaan tähän muutenkin viihtyisämmän oloiseen tilaan?

Tämän kokoontumiskerran teemaksi voisi nimetä polyfonian ja polyrytmian. Lauloimme nimittäin taas sitä kolmen laulun salaattia, jonka teho perustuu juuri eri melodioiden ja rytmien päällekkäisyyteen. Kun ne soivat yhtä aikaa, syntyy hauskoja sointi- ja rytmikuvioita. Jaana uhkasi tuoda salaattiin vielä yhden laulun lisää – siitä vain, kyllä meiltä sujuu! Ei tosin sujuisi yhtä letkeästi, jos laulut olisivat meille vieraita…

Teemaa jatkettiin vielä afrikkalaisella työlaululla, jossa lopulta KUUSI porukkaa lauloi kukin omaa pientä rytmikästä pätkäänsä. Yhteissointi oli mahtava! Se onnistui, kun laulettavat fraasit olivat tarpeeksi lyhyitä ja yksinkertaisia. Tämä afrojammailu on todella hauskaa! Vähitellen voisi eri ryhmien ”äänikoreografioihin” lisätä myös taukoja ja syöksyjä taas mukaan tietyissä kohdin. Näin kudos saisi vielä lisää eloa ja vaihtelua. Ja tarpeeksi hyvin opittuamme voisimme jammailla piirissä kasvokkain, kontaktissa toisiimme, kun vielä nyt jokaisella on täysi työ keskittyä vain omaan osuuteensa.

Laulettiin edelleen myös Ultra Bran Minä suojelen sinua… Erityisen hieno kohta tekstissä: ”Ei ole sellaista pimeää mitä minun hento käteni ei torjuisi.” Voimiltaan vähäinenkin on valmis suojelemaan, kun rakastaa. Hento käsi onkin rakkauden voimasta vahva. Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki olivat ainutlaatuinen lauluntekijäpari uuden suomalaisen popmusiikin kentällä. He ilmiselvästi inspiroivat toisiaan ja tulos oli aina enemmän kuin osiensa summa. He olivat kuin Lennon ja McCartney – ei tyylillisesti mutta yhteen sopivuudeltaan.

Jälleen kerran koin jymy-yllätys-oivalluksen vanhan tuikitutun laulun parissa. Kun lauloimme Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen, tajuntaani jysähti mitä ensimmäinen säkeistö itse asiassa kertoo. Herkkä runotyttö ei kestä enää tätä elämää vaan hyppää sillalta kuolemaan. Perhe suree, kukin tavallaan. Laulun kertoja on veli, perheen pojista nuorempi. Miksi nuorempi? Siltä vain tuntuu. Hän näkee ja tarkkailee mutta ei ymmärrä vielä kaikkea. Yrittää kuitenkin myös auttaa tavallaan. ”Minä laitoin ikkunaan pahvisuojan…” Kuinka lukemattomia kertoja olenkaan tämän laulun kuullut, pysähtymättä koskaan ennen todella kuuntelemaan sen sisältöä. Se on surullinen tarina orvoiksi jäävistä veljeksistä työttömyyden ja siirtotyöläisyyden Suomessa.

Hengitys on tosi kiinnostava aihe myös – mutta siihen palaan toisella kertaa.

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 9. helmikuu 2010 kello 08:57

Tapanani on ollut kirjoittaa tänne blogiin kysymyksiä ja vastauksia, joita eri ryhmissä on tullut vastaan. Tällä kertaan jatkan hengitysteemasta nuorten ryhmässä nousseiden kysymysten kautta.

Ensimmäinen asia ei oikeastaan ole kysymys, vaan kommentin jakaminen. Yksi nuorista laulajista nimittäin kertoi, ettei aika riitä hengittämiseen kaikissa harjoituksissa. Tämä asia lienee tuttua suurimmalle osalle meistä. Kun yrittää ehtiä miettimään ja hengittämään rauhassa syvään, niin nopeissa harjoituksissa siihen ei tunnut riittävän aikaa. Tämän kommentin ääneen sanominen, on erittäin hyvä juttu kahdesta syystä: ensinnäkin voin ottaa asian huomioon jatkossa ja antaa enemmän aikaa harjoitusten välissä. Toisekseen kommentti kertoo siitä, että ko. laulaja on tullut tietoiseksi tekemisestään ja osaa tunnistaa itsessään, miten hengitys sujuu. Silloin on ottanut laulunopiskelussa aimo harppauksen eteenpäin!

Mistä sitten johtuu se, että kesken laulamisen alkaa huimata. Syitä voi tietysti olla useita matalasta verensokerista (milloinkas tuli syötyä viimeksi?) matalaan verenpaineeseen ja niskojen jumissa olemiseen. Yksi iso tekijä voi tietysti olla se, että laulaessa keuhkoja käytetään yleensä tehokkaammin kuin muuten. Kun elimistö saa hyvin happea, siitä tulee yleensä virkistynyt olo, joskus saattaa huimatakin. Joka tapauksessa jos sellainen olo tulee, niin äkkiä istumaan. Se on parempi vaihtoehto kuin pyörtyminen.
Osaisiko joku fysiologiaan tarkemmin perehtynyt kertoa asiasta lisää?

Erittäin mielenkiintoinen ”ongelma” oli se, että ilmaa riittää laulettaessa liikaa. Luulenpa, että 99,9 % meistä kokee pikemminkin ilman kesken loppumista, kuin että sitä riittäisi liiaksikin asti. Tässä vaiheessa viittaan edelliseen blogiini, jossa kerroin itsensä lukkoon hengittämisestä. Jos ilmat riittävät laulaessa liiaksi asti, voit olla aika varma siitä, että ne ovat oikeassa paikassa, eikä silloin ole syytä enää tehostaa hengitystä. Silloin voi rauhassa keskittyä ”tyhjäpäisyyden” ja avaran nielun tuottamiseen sisäänhengitysvaiheessa. Tarkistatahan myös, että ilma virtaa vapaasti ulos laulaessa.

Ovatko muut huomanneet ongelmia tällä sivustolla? Itse en saa lähetettyä uusia kutsuja ja laitoinkin siitä kyselyn ylläpitäjälle. Onko muita ongelmia ollut?

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 3. helmikuu 2010 kello 03:30

Miesten avoin laulukoulu on osoittautunut varsin analyyttiseksi porukaksi. Kysymyksiä satelee koko ajan, ja koko ajan ollaan niin asian ytimessä kuin vain mahdollista. Kuulee selvästi, että laulamista ja äänenkäyttöä on pohdittu pitkään ja perusteellisesti jo ennen laulukoulua. Toivon, että kykenen antamaan kunnolliset vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja ennen kaikkea ratkaisemaan hengitykseen liittyvät seikat. Tämä hengitysteema on miesten kanssa niin vahva, että ajattelin kirjoittaa siitä tähän teille muillekin.

Laulaessa hengityksen pitäisi olla hyvin yksinkertaista ja luonnollista. Ja aina kun sitä alkaa miettimään, kaikki yksinkertaisuus ja luonnollisuus karisee saman tien. On vaikeaa hengittää rennosti, kun yrittää kehittää sitä! Niinpä laulunopetuksessa vaihdellaan tasaiseen tahtiin sitä, että mietitään hengitystä tarkkaan ja sitä ettei sitä mietitä lainkaan. Laulunopettajan yksi tehtävistäni on ”huijata” sinut hengittämään oikein. Kun ”tulet huijatuksi”, seuraavaksi yritän saada sinut tietoiseksi tekemästäsi.

Hengityksen merkitys laulamisessa on niin suuri, että kaikki muu on oikeastaan hienosäätöä. Jopa se, kun puhun pään soimisesta, tähtää oikeanlaisen hengityksen löytämiseen. Vaikka meistä jokainen hengittää elääkseen, jostain syystä rentoa syvähengitystä on vaikea löytää laulamisen yhteydessä. Itse puhun mielelläni löytämisestä, sillä kyseessähän on kyky, joka meillä kaikilla on olemassa. Hengitystekniikkaa on mahdollista kehittää, mutta suurin juju piilee kuitenkin siinä, että onnistuu löytämään tavan, millä ilmat solahtavat itsestään vatsan ja selän pohjaan saakka.

Monet ovat kuulleet, että laulettaessa täytyy hengittää kunnolla. Näin on. Osa meistä on kuitenkin sellaisia, että ilmaa ei juurikaan mene keuhkoihin sissänhengittäessä, mutta osa kykenee vetämään ilmaa itseensä niin, että koko rintakehä ja keskivartalo on ihan lukossa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluville laulajille tehdään hengitysharjoituksia, joissa keuhkojen käyttökapasiteettia pyritään lisäämään. Se tarkoittaa sitä, että keskivartalon lihakset pitää saada mukaan hengittämiseen, ja tämä asia kehittyy pikku hiljaa.

”Ylihengittäjät” sen sijaan täytyy opettaa pois turhasta ilman haukkomisesta. Turha ilman haukkominen kuuluu joko vuotoisena äänenä tai liian suurena ilmanpaineenan (=kovana, ei kovin soivana äänenä) laulettaessa. Liika ilmanpaine aiheuttaa myös ylimääräistä rasitusta äänihuuliin ja siitä saattaa olla seurauksena äänen käheytyminen, kurkun kipeytyminen tai ääniongelmia. Ylihaukkojien ryhmälle ilman itsestään keuhkoihin solahtaminen on avainasia: sitä harjoitellaan yleensä yllättyneisyydeen kautta.

Käsien ylös nostaminen, polvista joustaminen, apinamiesasento ja pallon halaaminen ovat tyypillisimmät neuvot, joita annan hengityksen löytämiseksi. Nämä keinot tepsivät molemmille ryhmille. Arka hengitys vaikuttaa usein niin, että liikekin tulee tehtyä arasti. Silloin sen tuoma hyötykin jää vähäisemmäksi. Heittäytymisen taito onkin oiva apu laulamista opetellessa. ”Ylihengittäjät” sen sijaan tekevät liikkeet ja sisään hengitykset helposti liiankin tietoisesti ja joskus hätäisesti, jolloin rentoutta ei tahdo löytyä millään. Silloin paras ohje on: älä yritä tehdä mitään.

Suurin osa meistä kuuluu molempiin ryhmiin vuorotellen; välillä hengitys jää vaillinaiseksi ja välillä taas tulee yritettyä liikaa. Välillä sujuu ihan hyvin. Toivottavasti kaikilla on kuitenkin jonkinlainen kokemus laulamisen flow-tilasta, jolloin kaikki sujuu hienosti turhia miettimättä. Siihenhän tässä kaikessa pyritään. Laulaminen on onneksi paljon muutakin kuin tekninen suoritus ja siitä voi nauttia, vaikkei täydellinen vielä olekaan!

Voice massage pureutuu äänentuottolihaksiin hieronnan kautta. Jos aihepiiri kiinnostaa sinua, lue asiasta lisää voicemassage-yhdistyksen sivuilta ja YLE areenalta.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 2. helmikuu 2010 kello 18:00

Ei tainneet japsit aavistaa, kun karaoken keksivät, millainen maailmanlaajuinen jättihitti siitä tulisi. – Jaana siis johti joukkonsa viime perjantaina Rauhalahden karaokebaariin, missä saimme laulella omassa porukassa. Kahdella laululla osallistuin minäkin. En kylläkään ihan saanut haluamaani venäläistä klangia Uralin pihlajaani, ja Kuolleen rakastetun ylä-äänet juuttuivat matkan varrelle… mutta kivaa oli! Erityisen mukava oli kuulla toisten taitavia esityksiä. Varsinkin melkein-kaimani Marika ihastutti musikaalisilla tulkinnoillaan. Terveisiä vain, jos satut lukemaan tätä!

Maanantaina palattiin taas arkeen Steinerkoulun päätyluokassa. Äänitreeneissä on aina jotain uutta jujua, että pysymme valppaina. Äänen suuntaaminen ”tötteröön” ja sieltä ulos tuottaa minulle yhä päänvaivaa. Ääni pysyttelee itsepintaisesti poskionteloiden tienoilla vaikka mitä mielikuvittelisin. No, jospa se loksahtaa kohdalleen kun en ongelmoi, laulan vain.

Ultra Bra on suosikkiyhtyeitäni, niinpä olikin ilo paneutua heidän lauluunsa Minä suojelen sinua kaikelta. Ovelia nämä Kerkko Koskisen sävelmät. Ja lisäpisteitä tulee hienoista laulustemmoista ja täyteläisestä soitinnuksesta. Tämä lahjakas joukkue oli aivan uniikki, etenivät kauas siitä mihin heidän 70-lukulainen esikuvansa Agit Prop musiikillisesti ylsi – vaikka hienoja lauluja ja sovituksia oli heilläkin.

Lauloimme taas Kukkuva kello-Kaksipa poikaa-Mää mää -sekametelisoppaa. Eikä siitä tullut meteliä ollenkaan, saati soppaa… Homma pysyi hallussa vaikka Jaana hajotti ryhmät niin että vieressä olijat lauloivat aina eri laulua.

Seuraava haasteeni on Onnelliset -laulun alttostemman oppiminen. Kunhan saan melodian nuppiini, ei äänissä laulaminen tuottane ongelmaa. Tai sittenhän tuo nähdään (=kuullaan), kun ruvetaan tosissaan treenaamaan.

Kommentoinut Marika Mononen 11. helmikuu 2010 09:55

Tulinpa tänne nyt vinkistä viisastuneena lukaisemaan kehut! Kiitos, lämmitti mieltä! 🙂 Isot kiitokset kaikille mukana olleille, olihan se vaan tosi hauskaa, eikö? 🙂

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 31. tammikuu 2010 kello 16:30

Perjatai-iltana Rauhalahden karokebaarissa ei kuultu mitä tahansa laulua, vaan asialla olivat jatkoryhmäläiset. Karaoke oli varattu pelkästään meille parin tunnin ajan, ja hyvä niin; laulajalistat täyttyivät vinhaan vauhtiin solisteista, duoista ja trioista. Itselleni päällimmäiseksi jäi suuri WOW-reaktio:

WOW miten hienoa ja taitavaa laulamista!
WOW miten hienoja ääniä!
WOW miten paljon minulle uusia kappaleita!
WOW mikä rohkeus tarttua mikkiin – ja tietysti selviytyä siitä voittajana!
WOW miten kivaa!

Kaksi tuntia meni aivan liian nopeaan. Osa porukasta jäi vielä syömään yhdessä ja energisimmät jatkoivat iltaa laulamalla ja tanssimalla. Ja löytyihän laulamasta siinä vaiheessa myös uusia laulukoululaisia…

Pikainen gallup kertoi, että tällainen tilaisuus täytyy järjestää uudelleen. Silloin kyllä täytynee varata aikaa enemmän, jos mahdollista. Toivottavasti kaikille mukana olleille jäi yhtä hyvä fiilis illasta kuin minulle!

Vaikka poistuinkin paikalta jo hyvissä ajoin, aamuherätys otti koville. Lauantaiaamuna oma ääni oli päälleyrittävän flunssan ja paljon laulamisen vuoksi väsähdyksissä, mutta kummasti laulaminen aukesi kolmen tunnin oopperaharjoitusten avulla. Kiitos siitä kuuluu oppilailleni, jotka tekevät hienoa työtä Auringonkukkien suhteen. Jos sama linja jatkuu loppuun saakka, tiedossa on hurjan hieno esitys huhtikuussa. Ja miksipä ei jatkuisi!

Kommentoinut Marita Jama 2. helmikuu 2010 16:35

Jes – karaokekokemus oli myönteinen. Lisää!!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 27. tammikuu 2010 kello 15:36

Maanantaikuulumisia: Olipa hauska juttu tuo kolmen laulun päällekkäin laulaminen, jonka Jaana antoi tehtäväksemme. Kukkuva kello, Kaksipa poikaa Kurikasta ja Mää mää lampaani soivat riemukkaasti yhteen, eikä sanojen sekamelskakaan ihme kyllä kuulostanut huonolta. Kuka lieneekään keksinyt, että juuri nämä viisut noin somasti rimmaavat keskenään? Varmasti on liuta muitakin lauluja joilla sama onnistuisi, pitäisi vain kokeilla…

Ei huopakurkkuni vieläkään pelaa kunnolla. Pelkkä puhuminen rasittaa, ja laulaessa ääni katkesi monta kertaa kuin kanan lento. Turvauduin mielikuvaharjoitukseen – olin voimakkaasti laulavinani, muodostin joka sävelen mielessäni vaikkei pihaustakaan tullut ilmoille. Tuntui lähes oikealta! 🙂

Odotan kahtalaisin tuntein perjantain karaokeiltaa. Hitto jos ei truutta toimi vielä silloinkaan! Olen jo miettinyt lauluja joita kokeilisin, jos valikoimista löytyy. Mutta eihän tässä auta kuin olla ja odottaa, milloin kurkkuvärkki suostuu leppymään. Se on suuttunut jostain ja hyysää pöpöä uumenissaan. Ootellaan siis.

Jaanan ehdottama kuorokokeilu tuntuu houkuttelevalta. Aion mennä mukaan vaikka se syökin tiistai-iltojen joogat niiden kolmen (?) kerran osalta. Että pitääkin olla kaiken mailman harrastuksia… Mutta tämä rauta vetää nyt enemmän.

Scroll to Top