Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. huhtikuu 2014 kello 19:00

TV:n Teema-kanava esitti historiallisen taltioinnin Helsingin Vanhalta ylioppilastalolta marraskuulta 1970. Kreikan sotilasjuntan vangitsema ja kansainvälisen painostuksen myötä vapautettu säveltäjä Mikis Theodorakis oli kiitoskiertueellaan ehtinyt Suomeen. Tuona iltana nuori ylioppilasteatterilainen Arja Saijonmaa esitti Theodorakisin lauluja täpötäydelle salille säveltäjän istuessa eturivissä. Mestari innostui niin että loikkasi lavalle, alkoi itse säestää pianolla ja kohta lauloi jo duettoa Saijonmaan kanssa. Laulajatyttö osoitti huimaa hermojen hallintaa viemällä ohjelmansa tyynesti läpi. Theodorakis poimi tytön siitä paikasta laulamaan kiertueelleen. Se oli sensaatio, sillä siihen asti Saijonmaan taidot olivat olleet vain pienen piirin tiedossa.

Miksi kirjoitan näin innostuneesti tästä tapahtumasta? Koska olinhan siellä minäkin! Sain jopa nimmarin Theodorakisilta. Ja TV:n ääressä elin nuo hetket uudelleen tuntien syvää haikeutta. Oi nuoruus!

Voiko jazzia laulaa yhteislauluna? Ei oikeastaan, kun jazzin koko idea perustuu improvisaatiolle ja vapaudelle varioida esitettävää kappaletta. Yhdessä laulaessa tuntuu kuin olisi tiukassa lieassa jota koko ajan pidetään kireällä. Näin nyt kuitenkin tehdään Teijan blues-jazz-teematunneilla ja se on ymmärrettävää, koska kyse on ryhmätunneista. Miten muutenkaan voisi antaa ryhmäläisten maistaa jazzlaulua omakohtaisesti? Lieasta huolimatta parasta tässä on se, että bluesin ja jazzin perusteita tehdään tunnetuksi niillekin meistä, joille tämä on uutta. Toivon että Teijan innoittamana moni syttyy asialle ja alkaa kuunnella tämän lajin musiikkia enemmänkin.

TV:n kaksi laulukisaohjelmaa Voice of Finland ja Tähdet, tähdet ovat molemmat mielenkiintoisessa vaiheessa. Voicessa lähestytään semifinaalia ja jäljellä olevista laulajista etenkin naiset ovat todella kovatasoisia. Oma mielikkini on Siru Airistola, joka tulkitsi veret seisauttavasti laulun I Who Have Nothing. Voicessa oopperalaulaja Laura Pyrrö putosi pelistä vaikka selvitti aivan kunnialla hevibiisinsä. Sitä varten hän oli opetellut aivan uuden tekniikan, rintaäänen. Tarkoittanee niitä paksuja äänihuulia? Pyrrö ei kertomansa mukaan ollut koskaan ennen laulanut sillä tavoin. Minä taas taidan olla päinvastainen tapaus, eli en koskaan ennen Maestraa ollut käyttänyt pää-ääntä (?) eli ohentamista. Niinpä se onkin minulle tosi vaikeaa.

Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Paitsi että lumi on jo sulanut ja keväiset konserttipäivämme lähestyvät lähestymistään… Onkohan silloin jo koivuissa hiirenkorvien nuput?

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. huhtikuu 2014 kello 17:40

Jazzklubilla kuultiin viime viikon perjantaina bluesia Kathmandu Blues Band -nimisen kokoonpanon toimesta. Yhtyeen eksoottisesta nimestä huolimatta kaiffarit ovat suomalaisia alan (siis bluesmusiikin) miehiä, eivätkä he suinkaan soittaneet mitään ”himalajaa” vaan ehtaa amerikkalaista perinnebluesia. Äijät vaihtelivat välillä keskenään lennossa soittimia ja laulusoolotkin kiersivät sujuvasti. Rennon rouhea musisointi pisti kuulijoidenkin puntit vipattamaan – olipa mukava ilta!

Me kuorolaiset saimme katseltavaksemme osia Pihapuu-treenin toissa tiistaisesta videoinnista. Erittäin paljastavaa matskua… Itse kukin voi nyt syynätä itseään ja omia tekosiaan kyseisessä läpimenossa. Jossain kohtaa meikälikka hätäpäissään hosuu kuin heinämies, toisaalla taas patsastelee kuin puujumala. Eikä puheistani saa selvää. Artikulaatio hoi! Välillä videolla näkyy hautajaiskulkueen omaista hiihtelyä, välillä hämärää hiipparointia taustalla tyyliin ”ei tätä kukaan näe”. Näkeepäs! Stagella näkyy kaikki, jokainen ele ja ilmekin – ja varsinkin se jos ei ilmettä ole, eli esiintyjä on unohtanut olevansa esiintymässä.

Video on meille aivan ehdoton treeniapu, edellyttäen että todella otamme siitä opiksemme. Seuraavalla videoinnilla emme toivottavasti tee enää samoja virheitä emmekä keksi uusia, vaan petraamme kuin sika juoksuaan. Onneksi on myös ne ennakkokeikat Leväsen ja Puijon palvelutaloissa, sillä niissä saamme myös kosketuksen yleisöön. Esitys on oikeasti esitys vasta kun sillä on yleisöä.

En tiedä mitä te kuorotoverit mietitte Vimma-videon äärellä, itse ajattelen että tästä mennään läpi kun on kerran leikkiin ryhdytty. Se vaatii meiltä jokaiselta terästäytymistä. Hei, opetellaan myös niiden pitkien laulujen sanat! Videolla nimittäin näkyy ja kuuluu myös kaikki unohtelut. Suun liikkeistä näkyy jos joku laulaa väärää säkeistöä, laulaa kun ei pitäisi tai on hiljaa kun pitäisi laulaa. Ei sellainen peli vetele enää meidän tasollamme – kun ollaan sentään jo Musiikkikeskuksellakin konsertoitu. 🙂

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 1. huhtikuu 2014 kello 12:00

Kotimaa Pro julkaisi alkuviikosta toimittaja Emilia Karhun kirjoittaman artikkelin Kuusi vinkkiä äänenhuoltoon. Vinkit oli koottu haastattelustani viime viikolla. Tässäpä artikkeli luettavaksenne lehden antamalla luvalla:

Kotimaa Prolta on toivottu vinkkejä äänenhuoltoon niin puhujille kuin laulajillekin. Soitimme siis Jaana Turuselle Kuopioon. Hän on musiikin maisteri, laulunopettaja, kuoronjohtaja ja lauluklubi Maestran perustaja. Turunen korostaa, että äänenhuolto perustuu siihen, että ihminen itse tuntee kehonsa ja osaa kuulla sen viestit.
Entisenä kanttorina Turunen arvioi, että papit ja kanttorit tarvitsisivat huomattavasti enemmän mahdollisuuksia äänenkäytön opiskeluun kuin heillä nykyisin on. Kaikkein tärkeintä olisi oppia tunnistamaan oman äänenkäyttönsä riskit ja saada tietoa keinoista, joilla niitä voi välttää.
– Tyypillisiä tarpeita papeilla ja kanttoreilla ovat äänen voimistaminen, kuuluvuuden ja kantavuuden vahvistaminen sekä äänen rasittumisen estäminen, Turunen sanoo.
Tässä kiteytettyinä Turusen ohjeet hyvään äänenkäyttöön:

  1. Muista rentous ja vapaus

Jos sinulla on niskat ja hartiat jumissa tai kireyttä rintalihaksissa, ongelmat heijastuvat hyvin äkkiä myös ääneen. Kurkun seudun lihakset jännittyvät muun kropan mukana eikä ääni pääse enää virtaamaan vapaasti. Selän ja lantion asento-ongelmat ja ryhtiviat vaikuttavat myös hengitykseen ja sitä kautta ääneen.
Hartioiden pyörittely ja muu liike puhumisen tai laulamisen aikana vähentää turhaa jännittymistä. Lihasten venyttely ja tarvittaessa fysioterapiassa käyminen ovat myös äänenhuoltoa. Apua saattaa saada myös esimerkiksi pilateksesta tai Aleksander-tekniikasta.

  1. Nuku, liiku ja vältä alkoholia ja tupakkaa

Ääniongelmien ennaltaehkäisyyn sopivat kaikki samat neuvot kuin terveeseen elämään yleensäkin: nuku hyvin, liiku riittävästi ja vältä tupakkaa ja alkoholia.
Jos kurkku tuntuu kuivalta, sitä ei kannata kurlata kosteaksi alkoholilla eikä liioin nauttia kahvia tai teetä. Nuo kaikki juomat nimittäin kuivattavat kurkkua lisää. Vesi on paras apu kuivaan kurkkuun.

  1. Opi kuulostelemaan kroppasi viestejä – ja pyydä neuvoa asiantuntijoilta

Olennainen kysymys on: Tuntuuko kurkussani hyvältä, kun laulan tai puhun? Jos vastaus on kyllä, olet onnekas. Voit jatkaa työskentelyäsi ja elämääsi entiseen malliin. Jos vastaus on ei, kannattaa sinun kysyä apua äänenhuollon ammattilaisilta.
Joidenkin seurakuntien kanttoreilla on paljon asiantuntemusta äänenhuollon kysymyksissä. Apua saa myös laulupedagogeilta ja puheterapeuteilta. Tampereen yliopisto kouluttaa ainoana Suomessa puheäänen käytön ohjaajia eli vokologeja. Jos epäilet, että sinulla on kyhmyjä äänihuulissa tai muita lääketieteellisiä äänenkäytön ongelmia, kannattaa kääntyä foniatrin puoleen. Toisinaan yksikin käynti ammattilaisen luona saattaa antaa ratkaisevia oivalluksia.

  1. Älä prässää ääntäsi liialla ilmanpaineella

Jaana Turunen painottaa, että äänenkäyttö on tekniikkaa siinä kuin kävelemään, kirjoittamaan tai neulomaan oppiminenkin. Jonkun ihmisen ääni voi toki luonnostaan kestää vähemmän kuin jonkun toisen. Kaikilla on silti mahdollisuus oppia hallitsemaan äänenkäyttöään ja kyky muokata ääntään.
Ammattilaisen avustuksella on mahdollisuus oppia kontrolloimaan äänihuulten ja äänielimistön käyttöään. Tyypillistä äänihuulia rasittavalle äänenkäytölle on, että ilmaa työnnetään keuhkoista liian suurella voimalla ja ihminen puristaa äänihuulia yhteen väkisin saadakseen aikaan kuuluvan äänen.
Lihasten opettaminen on pitkäjänteistä työtä, mutta laulaminen ja puhuminen eivät kuitenkaan ole mitään salatiedettä. Hengitystekniikan voi saada kuntoon muutamalla oivalluksella ja harjoittelemalla.

  1. Kun ääni käheytyy, lepää!

Kun ääni on käheä, sen pitää antaa levätä. On oltava hiljaa. Mikäli työpäivä on kuitenkin pahasti kesken, käytettävissä on joitakin hätäkikkoja. Näiden käyttö on kuitenkin opeteltava etukäteen.
Esimerkiksi taskuhuulia avaamalla nielu saadaan avarammaksi ja kurkun puristuneisuutta pienemmäksi. Twangin  avulla äänestä tulee terävämpi, kuuluvampi, läpitunkevampi ja kantavampi vähällä vaivalla.
Sitruunamehulla voi yrittää vähentää liman määrää kurkussa. Banaani ja maito saattavat lisätä limaa kurkussa, joten niitä kannattaa välttää. Kuuma juoma auttaa joitakin. Näissä kikoissa kyse alkaa kuitenkin olla jo uskomusasioista, jotka vaikuttavat ihmisiin yksilöllisesti. Kokeilemalla löytää itselleen sopivat toimintatavat.
Riittävä lepo on kuitenkin äänelle korvaamattoman tärkeää. Jos työssään joutuu käyttämään paljon ääntä, ei iltoja ehkä kannata enää kuluttaa jalkapallojoukkuetta valmentamalla ja kentän laidalla huutaen. Äänenkäytön määrä vaikuttaa suoraan äänen laatuun.

  1. Puhuja: Mene kuoroon!

Monet puhetyöläiset ovat kertoneet Jaana Turuselle, että lauluharrastus on loistavaa äänenhuoltoa. Eräs konsultti kertoi, että hänen äänensä oli mennä, kun hän joutui jättämään kuoroharrastuksen pariksi vuodeksi pois muiden kiireiden takia. Kun hän aloitti lauluharrastuksen uudelleen, ääni ei enää väsynyt työssä.
Kuva: Johannes Wiehn. Kuorolaulu on loistavaa äänenhuoltoa puhujalle.

Emilia Karhu
Toimittaja / Kotimaa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 27. maaliskuu 2014 kello 23:03

TV:n laulukisa Tähdet, tähdet pisti viime jaksossaan tähdet laulamaan oopperaa. Nytpä rap-osuudessa räpeltänyt Laura Pyrrö loisti omalla tontillaan – ja voitti joukon uusia ystäviä oopperamusiikille. BRAVO! Kuka mahtaa loistaa kirkkaimmin ensi kerralla, kun lajina on r&b ja soul? Pikkuinen Diandra on osoittautunut aika taituriksi, joten sijoitan tässä vaiheessa pelimerkkini häneen.

Vimma-kuorolla oli ensimmäinen kokonainen läpimeno, joka myös videoitiin. Kun me keskitymme hartaina lavaliikuntaan, laulamisen hienosäädöt tuppaavat unohtuilemaan. Tuuttaamme liian kovaa tai tasapaksusti. Vaikeaa, kun pitäisi suunnata esitys yleisölle ja samalla seurata kapun merkkejä. Mutta vielä me kolmen viimeisen treenin ja ennakkokeikkojen myötä harjaannumme. – On muuten hieno ja nätti tuo Vimman konserttijuliste. Keväisten koivujen kutsu on vastustamaton!

Teematunneilla sukellamme nyt Teijan johdolla bluesin syvään virtaan. Jos minun olisi pakko valita yksi ainoa tyyli jota saisin laulaa, se olisi blues. Nuo ihmeelliset siniset sävelet lumosivat minut jo kauan sitten – aika yllättävässä paikassa: Åke Blomqvistin tanssikurssilla. Ennen muinoin teinit menivät kursseille oppimaan perustaidot lavatansseja varten. Kun salin ämyristä kajahti Blueberry Hill, olin kuin sähköiskun saanut. Mitään semmoista en ollut ennen kuullut, sillä ei Suomen Yleisradio juuri mustaa musaa soitellut. Enkä silloin tiennyt että idolini Elviskin, ja sittemmin Bob Dylan, olivat tanakasti bluesin perillisiä.

Ihmeelliset siniset sävelet ja niiden mutaääniset esittäjät ovat pysyneet mukanani läpi kaikkien musiikkivaiheitteni. Erityisen maagisia ovat vanhat fonografille ja savikiekoille tallennetut esitykset, joissa on vielä häivähdys ”alkuperäistä” – jos nyt kukaan pystyy sanomaan miltä ensimmäiset blueslaulut 1800-luvun loppukymmeninä kuulostivat. Oli miten oli, Maestran blues-teematunnit tekevät minut hirmuisen onnelliseksi ja toivon, että jatkoa seuraa. Kuten Teijalle sanoin: Nyt päästiin asiaan!

Kommentoinut Jaana Turunen 28. maaliskuu 2014 15:34

Blues on ihanaa – ja vaikeaakin kuulemma. 🙂

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 20. maaliskuu 2014 kello 19:32

Viime aikojen Maestra-tunneilla on laulettu useita minulle vieraita lauluja. Kun omakohtainen suhde lauluun puuttuu, se voi olla aika raskasta opeteltavaa. Sävelmästä ei saa otetta ja jos sanatkaan eivät puhuttele, vaatii jo melkoista ponnistusta ”pitää valot päällä” eli laulaa läsnä ollen. Hyvistä juhlalauluista on toden totta pula, sillä moni näistä teematunneilla lauletuista maistui väkisin värkätyltä tilaustyöltä. Latteita värssyjä lattein sävelin. Hyvän laulun tunnistaa heti – näistä en sellaista löytänyt, sori vaan Petri Laaksonen & knit.

Juhlalaulujen joukossa ylivertainen helmi oli Sibeliuksen Sydämeni laulu A. Kiven runoon. Sanat ja sävel yhdessä ovat täydellinen mestariteos. Ei  mitään turhaa. Ei makeilua, ei tunteilua, ei kuluneita sointukiertoja. Sibeliuksen vei maailmanmaineeseen juuri hänen puhdas sävelkielensä. Ei krumeluureja, ei erikoisuuden tavoittelua. Vain tuo tunnistettava ”sibeliaaninen” sointi. Sanotaan että Ainolan neron musiikissa soi Suomen luonto. Varmasti näin onkin. – Jaana, miten olisi teematunnit Sibban lauluista? Josko niistä löytyisi meidänkin tasollemme sopivia?

Maanantaitunneilla laulamme pinkkiä toivelaulukirjaa urakalla läpi, ja sieltäkin tulee vastaan vierasta ja tuttua. Välillä tulee mieleen että kenenkähän ”toivelaulu” tämäkin rykäys mahtaa olla… Toisaalta iloa tuovat yllätyskohtaamiset vanhojen kultamurujen kanssa – kuten Till There Was You, johon muinoin tutustuin Beatlesien versiona heidän uransa alkuajoilta. Pojathan lauloivat kaikenlaisia covereita ennen omaan tuotantoon keskittymistä. Tässä esimerkiksi A Taste of Honey makoisana jazzvalssina: http://youtu.be/4A-5hyKaITQ

Seisomaprojekti – sekä Jaanan että minun – jatkuu ja voi hyvin. Jaana siis rupesi totaaliseisojaksi, minä seison toistaiseksi vain kaikki laulutunnit ja kuoroharjoitukset alusta loppuun. Muutama kanssaseisojakin on ilmaantunut, hyvähyvähyvä! En mitenkään enää haluaisi laulaa istuen, sillä istuminen passivoi. Ja kun pitää koivet pienessä liikkeessä, ei väsy eikä puudu. Kokeile vaikka!

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 19. maaliskuu 2014 kello 11:16

Syksyllä 2010 aloitimme Maestran lauluklubitoiminnan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että tunteja oli kolmena iltana ja yhdellä lukukausimaksulla sai käydä niissä vapaasti. Syksy 2010 oli muutenkin aktiivista aikaa. Teimme silloin ensimmäiset joulukorttilevyt ja marraskuussa nousimme musiikkikeskuksen lavalle yhdessä Kuopion kaupunginorkesterin, Jorma Hynnisen ja Atso Almilan kanssa.

Keikka oopperamusiikin parissa olikin aikamoinen puristus joukollemme. Ensikertalaisia lavalla oli yli kymmenkertainen määrä kokeneisiin (4 henkilöä) verrattuna. Niin vaan esitimme orjien kuoron (Verdin Nabucco), Sibeliuksen Finlandian ja Elgarin uljaan Land of Hope and Glory konserttiyleisön edessä. Jännitti törkeän paljon, mutta keikkaeuforiaa eivät jälkeenpäin haitanneet edes särkevät jalat. Konserttitunnelmia löydät lisää marraskuun 2010 monista postauksista.

Lauluklubi-idealla toimitaan edelleen. Kokeiluja erilaisista tunneista on tehty ja mukaan on tulleet mm. teematunnit, joilla keskitytään johonkin tiettyyn aiheeseen tai tyyliin muutaman viikon ajan. Parhaillaan mietin ensi syksyä ja jos sinulla on jotain ideoita tai toiveita sen suhteen, niistä kannattaa kertoa pikimmiten vaikkapa tämän postauksen kommenteissa.

Syksyllä 2010 aloitti toimintansa myös nykyinen VIMMA-kuoro, mutta sen tarina vaatii oman postauksensa.

Kommentoinut Marita Jama 26. maaliskuu 2014 17:00

Taidan minäkin Pian tavoin olla tyypiltäni tuollainen Kukka-Tyyne! Haastetta pitää olla ja stemmakuoro on ihan must. Maanantain Maestralaulajat-tuntien suhteen kannatan vaihtoehtoa 3. Siis lauluja eri teemojen ympäriltä. Varsinaiset (nykyiset) teematunnit menisivät syvemmälle tyyliseikkoihin, lauluja olisi vähemmän ja niitä treenattaisiin pidemmälle, myös ajatuksella ”miten esittäisit tämän”.

Kommentoinut Pia Hakkarainen 26. maaliskuu 2014 14:02

Tarkoitin juuri sitä yhtyelaulua! Se oli haastavaa ja upeaa!

  1. Kukka-Tyyne Tyylitietoinen-Kuorolainen 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 26. maaliskuu 2014 13:52

Hyviä ehdotuksia, kiitos. Kansanlauluista saisi yhden teeman ensi kauteen, jos kiinnostusta on. Olen myös miettinyt pienryhmätunteja ryhmätuntien rinnalle, sillä viime syksystä niistä jäi niin hyvät kokemukset.

Pia, tarkoitatko lauluryhmätunnilla sitä yhtä pienryhmätuntia, jolla kokeilimme yhtyelaulua yksi laulaja/ stemma? Luulen, että sen tyyppisestä olisi kiinnostuneita muitakin, jotka pitävät moniäänisestä laulamisesta ja itsensä haastamisesta.

Itsekin olen ollut huomaavinani, että pitkään mukana olleet kaipaavat uusia tuulia, kun taas uudemmat laulajat nauttivat niistä asioista, joita tehtiin alkuaikojen jatkoryhmissä (nyt laulukoulun jatkoryhmässä ja Laulutaitotunnilla). Erilaisia tunteja ja kursseja tarvitaan siis.

Itse olen todella avoin ja valmis uudistuksiin, joten kuulen mielelläni lisää ehdotuksia ja kommentteja. Tällaisia vaihtoehtoja olisi:

  • Tunteja voitaisiin lisätä, jos laulajia tulee mukaan lisää tai tuntien kestoa lyhennetään esim. 45-60 minuutiin
  • Pienryhmätunteina saadaan myös uusia vaihtoehtoja, jolloin toteutumiseen ei tarvita niin monta laulajaa kuin nykyisiin tunteihin. Ne eivät vaan istu ”käy eri tunneilla halusi mukaan” -ajatukseen, jolla nyt toimitaan. Lisämaksullisia kursseja siis.
  • Mitä tuumaatte nykyisesta maanantain Maestralaulajien ryhmästä? Ohjelmistoa alkaa olla hankala valita, sillä osa on ollut mukana viisi vuotta, osa vähemmän. Laulujen ”kierrätys” on siis hankalaa. Mielestäni vaihtoehdot ensi syksylle ovat seuraavat: 1) muutetaan ryhmä yksiääniseksi kuoroksi, joka harjoittelee kappaleita nykyista syvällisemmin ja kenties jopa esiintyy. Opetellaan tuntemattomampia lauluja kuin nyt. 2) ”Aloitetaan alusta” eli kierrätetään ohjelmistoa kerraten 4-5 vuotta sitten laulettuja lauluja 3) siirrytään teematuntimaiseen systeemiin, jolloin eri aihepiireihin syvennytään periodeittain 4) joku muu?

Laulettavat laulut eivät maailmasta lopu. Olemme myös erilaisia laulajia ja innostumme hieman eri asioista. Tässäpä muutama tyyppiesimerkki:

  • Kalle Kaikkiruokainen – kaikki laulut kiinnostavat tyylistä viis, tutut ja tuntemattomat. Yksin ja yhdessä, ihan sama ja mielellään molempia.
  • Lilli Lauleskelija – laulaa mielellään tuttuja lauluja kivassa porukassa eika halua esiintyä. Kokee itselle tuntemattomat laulut vaikeina. Ei kaipaa laulujen tai tekniikan hinkkaamista vaan kivoja lauluja.
  • Kukka Kuorolainen – stemmalaulua sen olla pitää! Ilman stemmoja laulaminen on tylsää. Kuoron yhteisö ja yhteiset esiintymiset ovat ekstaasia Kukalle.
  • Olli Oppija – haluaa oppia laulamaan paremmin. Harjoittelee mielellään tekniikkaa ja tyylejä sekä tekee muistiinpanoja itselleen. Saattaa myös harjoitella kotona.
  • Elli Epävarma – on ujo laulaja, joka tahtoo nauttia musiikista ryhmässä mutta huomaamattomasti. Nauttii ryhmän tuesta, itsensä voittamisesta  ja onnistumisista.
  • Keke Karaokestara – tarttuu mikkiin aina kun siihen on tilaisuus. Keke on todellinen oman olemänsä tähti ja hän nauttii suuresti karaokelavalla olostaan. Innokkaimmilla on omat karaokelaitteet tai jopa -huone kotona. Osa osallistuu karaokekilpailuihin. Laulaa mieluiten yksin.
  • Tyyne Tyylitietoinen – innostuu itselleen mieluisasta musiikista eikä ole niin kovin innokas laulamaan muuta. Kiinnostuksen kohde on yleisimmin iskelmä tai pop.

Tunnistatko itsesi jostain tai joistakin näistä? Puuttuuko joku olennainen?

Kommentoinut Pia Hakkarainen 21. maaliskuu 2014 12:39

Ai että sitä kaupunginorkesterin takana laulamista…. väreet kulkivat selkää pitkin! Se oli ikimuistoinen kokemus! Olla siellä isolla lavalla ja kun orkesteri alkoi soittamaan…. mahtavaa!

Kommentoinut Pia Hakkarainen 21. maaliskuu 2014 12:32

Jotain erilaista kaipaisin noiden ryhmätuntien sisältöön. Tuntuu että pelkästä yksiäänisestä porukassa laulamisesta ei saa oikein mitään enää irti. Siksi olenkin jäänyt lähes pelkästään kuoron varaan. Se pop-ryhmä oli myös kiva. Ja erityisesti ilahduin siitä lauluryhmätunnista!

Kommentoinut Marita Jama 20. maaliskuu 2014 17:20

Oisko balladi ja arkkiveisut hyvä teema? Minua ainakin innostaisi! Siis näitä vanhoja surmavirsiä ja muita kohtalotarinoita, joita kansa lauloi. ”Yks haamu oli Marjaanan ovella”, ”Palapan Killi”, ”Kreivin sylissä istunut” ja sen semmoisia.

Scroll to Top