Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 9. marraskuu 2012 kello 20:00

Laulua voi harrastaa monin tavoin: yksi liittyy kuoroon, toinen hankkii karaokelaitteet, kolmas käy laulutunneilla. Joku laulaa bändissä, joku omaksi ilokseen. Monenlaisia lauluryhmiä löytyy myös aina duosta lauluyhtyeisiin. Lauluklubi Maestrasta löytyy tätä kaikkea. Onkin vähän syytä esitellä asiaa tarkemmin ja samalla joitakin laulajistamme. Tämä on kirjoitussarjan Miksi laulan? Osa 1: Kuorolaulun taikaa.

Haastattelin kahta Maestralaulajien kuoron sopraanoa, Arjaa ja Marjutia, heidän lauluharrastuksestaan kuorossa. Annetaanpa heidän kertoa itse omasta laulamisestaan ja kuorolaulun taiasta:

  • Miten ja milloin aloitit laulamisen?

A : Olen varmaankin laulanut aina, mutta ujona ja hiljaisena en koskaan ole yleisesti sitä tehnyt.Osasin laulaa mukana melkein kaikki radiossa kuuluvat biisit. Koulussa ei ollut kuoroja, joten sitä mahdollisuutta ei kouluaikana ollut. Äitini on kertonut, että vauvana pinnasängyssä olin aina pompannut tanssimaan, kun joku tietty laulu(häävalssi) oli radiosta kuulunut. Kuuntelin myös aina mummoani, joka oli kova laulamaan, omaksi ilokseen. Häneltäkin sujui sekä virret että rallit.

Sitten myöhemmin, kun vein lapsiani muskariin, mietin, että sitku lapset ovat isoja eivätkä tarvitse minua enää kotona koko ajan, minä tahdon kuoroon. Mutta , aina oli ne koelaulut. Muutamankin kerran koetin kerätä rohkeutta mennä koelauluun, mutta siihen se jäi.

M: Peruskoulun alaluokilla olin ”aina valmis” laulamaan. Laulukokeet eivät minua pelottaneet ja lauloin mielelläni yksin luokan edessä. Luonnollisesti olin mukana luokan kuorossa ja esiintymisiä oli jonkin verran kaikenmoisissa koulun juhlissa ja muissa tapahtumissa. Yksi kaunis ja koskettava kokemus oli, kun minua ja hyvää ystävääni pyydettiin laulamaan koulumme keittäjän siunaustilaisuuteen. Opettajani patisti minua kovasti jatkamaan musiikkiluokalle, mutta jostain kumman syystä (jota olen sittemin kovastikin katunut) en tuolloin musiikkiluokalle sitten mennyt.

Runsas kymmenen vuotta sitten vietin mukavan vuoden kirkkokuorossa, jossa olisin varmasti viihtynyt kauemminkin, ellemme olisi sitten muuttaneet kolmeksi vuodeksi toiselle paikkakunnalle. Mielessä oli kuitenkin aina ajatus, että vielä jonain päivänä haluan laulaa jossakin, mutta kirkkokuoroon hakeutuminen ei kuitenkaan tuntunut ihan omalta jutulta enää. Niinpä vuoden 2009 alussa olikin tosi kiva löytää paikallislehdestä juttu Kuopioon perustetusta Avoimesta Laulukoulusta. Päätin, että sinne on päästävä ja houkuttelin vielä Arja-ystävänikin mukaan. Ja sillä tiellä ollaan…

  • Kauanko olet harrastanut kuorolaulua?

M: Kirkkokuorossa vuoden ja Maestran kuorossa olen ollut mukana vuoden 2011 alusta saakka.

A: Kerran Marjut huomasi lehdestä avoimen laulukoulun mainoksen ja houkutteli mukaan. Ensin siis kävimme laulukoulun ja liityimme Lauluklubi Maestra-kuoroon heti , kun Jaana sen perusti huhtikuussa 2009.

  • Mikä kuorolaulussa viehättää? Miksi laulat nimenomaan kuorossa?

A: Kuorolaulussa viehättää se, kuinka saadaan joukko erilaisia ja eri äänisiä ihmisiä laulamaan yhteen.

M: Kuorossa on koolla ”sekalainen seurakunta”, joka aina uuden laulun eteen tullessa on tavallaan ihan pihalla ja saattaa tuntua jopa siltä, ettei tästä ikinä mitään tule. Ja joka kerta se kyseinen biisi vaan työstetään ihan esittämiskelpoiseksi (ja vieläpä tosi hienoksi)kokonaisuudeksi. Se, miten ihmiset sitoutuvat tekemään yhdessä parhaansa, löytämään äänensä ja sen tarjoamat mahdollisuudet tuottaa itselleen ja muille mielihyvää. Yhdessä tekeminen on aina rentouttavaa.

  • Mikä kuorossa on parasta?

M: Kuorossa on parasta se, että kerran viikossa on mahdollisuus olla paitsi itsensä, myös muiden samanhenkisten ihmisten kanssa ja ”päästellä täysillä”. Riippuu tietysti vähän myös vireystilasta, joskus on työpäivän jälkeen aika naatti; toisaalta juuri silloin voikin huomata suorastaan virkistyneensä harjoitusten jälkeen.

A: Ujona ja hiljaisena löysin paikkani Maestran kuorosta, koska täällä ei ollut sitä suuresti kammoksumaani koelaulua. Ohjelmisto on monipuolinen ja haastava. Mutta kun laulamme yhdessä ja laulu onnistuu ja sujuu, kuten pitäisikin, se saa ihon ”kananlihalle”.  Hienoa on myös se, että olemme päässeet laulamaan yleisölle. Keikat ovat hienoja kokemuksia.

  • Miksi laulat?

A: Laulaminen on minulle luontainen tapa purkaa sekä hyvää, että huonoa oloa. Nyt kun olen muutaman vuoden laulanut kuorossa, olen myös löytänyt rohkeuden laulaa yksin. Karaokea.

M: Laulan omaksi ja toivottavasti kotona myös perheeni iloksi. Laulan siksi, että koen sen olevan minun juttuni. Musiikin kuuntelu on äärettömän rentouttavaa (valitettavasti tämänhetkinen lapsiperheen arki hieman tuntuu rajoittavan siihen riittavää aikaa). Mutta myös musiikin tuottaminen itse laulamisen myötä antaa kummasti potkua.

  • Miksi kannattaa aloittaa kuoroharrastus?

M: Kynnys tulla kuoroon on todella matala; kannattaa uskoa itseensä ja siihen, että oma ääni kantaa ja että ainakin tässä kuorossa saa parasta mahdollista opetusta. Paitsi että harjoituksissa tehdään tietysti paljon välillä vähän puuduttavaakin toistamista, kun jotain oikein pitää vääntää, niin siellä on myös aina hyvä fiilis. Kuorossa pääsee myös halutessan helposti muiden mukana esiintymään keikoilla ilman turhia jännitteitä. Yhdessä onnistutaan aina!

A: Paljon on viimeaikoina ollut juttua siitä kuinka laulaminen vaikuttaa henkiseen (ja fyysiseen) hyvinvointiin. Ja totta se on. Vaikka työpäivän jälkeen vielä laulettaisiin uusia, vieraita, usein vaikeitakin lauluja, huomaan saavani laulamisesta tosi paljon positiivista energiaa, joka vaikuttaa kaikkeen muuhunkin jaksamiseeni.

Meidän kuorossamme on vielä innokas, energinen ja positiivinen johtaja. On mukavaa, vaikka kuoroon mennessäni olisin töistä tai muusta syystä huonolla tuulella, niin jo äänenavaus vie minut ihan toiseen olotilaan. Yhdessä laulaminen on antoisaa.

Ja olen yllätyksekseni löytänyt itseni myös  haastavammastakin paikasta, Maestra karaokelaulajista. Eli olen voittanut suuren esiintymispelkoni.

M: Tärkeimpiä syitä siihen, että minä laulan kuorossa on se, että siellä pystyn sen puolitoista- tai kaksituntisen aikana usein ihan totaalisesti unohtamaan kaiken muun ja keskittymään täysin vain laulamiseen. Eli kuorossa laulaminen toimii ainakin minulla tärkeänä hengähdystaukona ja sitä kautta stressin lievittäjänä aika kiireisen arjen keskellä. Sanonkin joskus kotoa harkkoihin lähtiessäni, että ”äiti lähtee nyt terapiaan”.

Ja tämän takia kuoroa on toki myös helppoa suositella muillekin.

Jos kuorolaulu kiinnostaa, niin tervetuloa tutustumaan Maestralaulajien kuoroon! Harjoittelemme tiistaisin klo 17:30. Viereisessä kuvassa on puolet kuorosta hääkeikalla tuomiokirkossa lokakuussa 2012.

Mielessä on myös ollut aikuisten aloittajien kuoron perustaminen. Ryhmä olisi sellainen, jossa lauletaan pääasiassa yksiäänisesti (sillä stemmalaulu on yleensä se hankala osuus) ja johon voisi tulla täysin ilman aiempaa kuorolaulukokemusta. Otapa yhteyttä, jos sellainen kiinnostaa sinua.

Kommentoinut Marita Jama 10. marraskuu 2012 10:49

Mainio juttu – ja loistoidea esitellä yksilöitä kuorostamme tällä tavalla. Lisää!!!

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 8. marraskuu 2012 kello 10:59

Lokakuussa tehty klubipalaute antoi taas uskoa toimintaamme: vastauksia tuli todella runsaasti ja kokonaiskeskiarvoksi klubitoiminnasta tuli huikea 4,58 asteikolla 1-5! Tästä on enemmän kuin mukava jatkaa. Iso kiitos kaikille vastauksia antaneille! Palautetta saa antaa edelleenkin. Sillä tavoin kehitämme yhdessä hyvästä entistä parempaa.

Oli myös erittäin mukavaa nähdä, miten korkeasti arvostatte minun ja Teijan osaamista. Silti emme jää laakereillemme lepäämään, vaan jatkokoulutamme itseämme edelleen säännöllisesti.

Pientä kehitettävää toki on ja niistä olemme jo puhuneetkin tunneilla. Tila-asioissa saatiin hurjasti parannusta, kun pääsimme takaisin saliin maanantaisin. Luokka on liian ahdas, kun laulajia alkaa olla paikalla enemmän kuin parikymmentä. Näin oli alkusyksystä joka maanantaina, mutta onneksi laulut raikuvat jatkossa salissa. Olisi tietysti ihanaa, jos meillä olisi oma laulutila, mutta se ei valitettavasti ole järkevää. Ehkäpä joskus, kun meitä on vielä enemmän…

Yhteishengestä kannettiin huolta palautteissa. Nyt kun tunteja on enemmän, kaikki eivät ehkä tunne toisiaan ja porukkaan sisään pääseminen vie aikaa. Uusia laulajia ei ole tullut paljon mukaan viime aikoina ja olen saanut palautetta, että kynnys on korkea, kun ”kaikki muut näyttävät tuntevan toisensa ja kaikki laulavat niin hyvin”. Siinä asiassa voimme tsempata kaikki toivottamalla uudet laulajat paremmin tervetulleiksi. Miesten porukka on kunnostautunut tässä asiassa erinomaisesti: he kättelevät uuden laulajan välittömästi ja ottavat mukaan riveihin keskelle eikä taakse. Olisiko teillä hyviä ehdotuksia, miten uudet laulajat rohkaistuisivat ja pääsisivät paremmin porukkaan mukaan?

Millaisia lauluja sitten halutaan laulaa? Palautteen perusteella iskelmiä ja laulelmia suomeksi ja moniäänisesti. Vähiten toivottiin vieraskielisiä lauluja, oopperaa ja kupletteja. Yksiäänistä laulua toivovia oli myös huomattava määrä.

Klassista musiikkia ja kansanlauluja toivotaan myös yhtä paljon kuin poppia. Myös musikaalilauluja on toivottu kovasti. Senpä vuoksi torstai-iltaan tulee  Maestraa Teematunti. Nimensä mukaisesti Teematunnilla on periodeissa eri aiheita. Kevään aiheet tulevat olemaan klassinen musiikki, jazz ja musikaalit.

Pienryhmätoiminta jatkuu myös samankaltaisena kuin nytkin. Joku oli kommentoinut aikaa (45 min) lyhyeksi usealla laulajalla. Sinua on kuultu! Olemme nimittäin Teijan kanssa pitäneet tunnit 45 min mittaisina 3-4 hengen ryhmissä ja 60 min pituisinä 5-6 laulajan ryhmissä koko syksyn :-).

Kirjoja oli kritisoitu jonkin verran: raskaat toivelaulukirjat eivät ole käytännöllisiä ja laulujen kirjo voisi olla laajempi. Laulutoiveet kertovat myös ikäjakaumasta; sellaista musiikkia halutaan laulaa, mikä on tuttua. Uuden oppiminen on kivaa sopivina välipaloina. Näillä kirjoilla tilanne on vähän päinvastainen: uutta on paljon ja vanhoja tuttuja vähän. Kuusikymppisen ja kaksikymppisen tutut laulut ovat harvemmin samat…

Karaokelaulajien osalta systeemi menee uudenlaiseksi keväällä, johtuen tilasta, laitteista ja tekijänoikeusasioista. Tunti vaihtuu Maestra Iskelmä -tunniksi ja osa tunneista pidetään karaokepaikoissa. Club Karaoke tulee siis kokoontumaan keväällä. Siitä lisää tuonnempana. Iskelmät tuntuvat olevan monien laulajien mieleen. Nyt niitä saa laulaa Laulutaitotunneilla ja Karaokelaulajien tunnilla eli melkein joka päivä. Se lienee tarpeeksi?

Pop-tunnit jatkuvat keväällä myös, mutta laulutaitoryhmät yhdistyvät. Tunnit ovat nykyisten Laulutaito 2 -tuntien aikaan. Avoin laulukoulu kokoontuu maanantai-iltaisin kauden alusta.

Tällaisia ajatuksia ja paljon muutakin heräsi palautteesta. Itse toivon kahta asiaa: sitä, että uudet laulajat rohkaistuvat tulemaan laulamaan mukavaan porukkaamme ja että kirja-asiaan tulisi lopullinen ratkaisu (=keinoa, jolla voimme Teijan kanssa itse päättää laulettavista lauluista, ettei tarvitse mennä kirjojen mukaan pelkästään).

Onko hyviä ehdotuksia näihin?

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 1. marraskuu 2012 kello 18:48

Viikot ne vain vierii ja talvi lähenee. Tunnen tämän nahoissani kävellessäni Maestra-tunneille; vilu ryömii nutun alle ja on pakko siirtyä yhä talvisempiin pukimiin. Onneksi laulaessa tulee lämmin, sisäisesti ja ulkoisestikin.

Maanantaina Jaana halusi saada meistä irti kunnon valssimeiningin ja pisti meidät valssaamaan Tummanpunaruusuja laulaen ympäri salia, painava laulukirja tanssiparina. Hauskaa! Liike todella antoi potkua lauluun. Etenkin afrot ja latinot tuntuvat tietävän tämän luonnostaan. Vai onko joku nähnyt tummaihoisen, joka laulaisi (tai soittaisi) seisten liikkumattomana paikallaan?

Kuorossa keskityttiin hiomaan Wade in the Water’in stemmoja. Negro spiritualeja on ihana laulaa, koska ne ovat täynnä aitoa tunnetta. Pohjavireenä on usein mustien rankat elämänolot orjien jälkeläisinä rotuerottelun Amerikassa. Ehdittiin myös käydä hiukan läpi Amazing Grace -hymniä. Näistä saamme hienon osion tulevaan kevätkonserttiimme.

Junnu Vainion Kotkanpoikiakin tutkisteltiihn edelleen kuoroharkoissa. Junnu kuuluu ehdottomasti nyky-kansanperinteeseemme, sen huipulle. Hänestä oli niin moneksi! Kuulin häntä ensi kerran joskus 1960-luvulla, kun radiosta pärähti ilmoille rempseä rautalankaparodia Paras rautalankabändi. Samoilta ajoilta on toinen huumoripläjäys Jos vain saisin nastahampaan takaisin… Sitten astui kehiin Jazz-Janatuinen, sitten ryyppylaulut. Mutta surumielisehköissä tunnelmabiiseissä Vainio taitaa sittenkin olla omimmillaan.

Laulutaito-ohjelmassa aloitettiin tutustuminen Rakkauden vuodenaikoihin, Rent -musikaalin teemalauluun. Ei ihan helppo nakki rytmityksineen ja sävelkulkuineen. En ollut kuullut tätä koskaan ennen ja aluksi oli vaikea hahmottaa laulun rakennetta. Vähän ihmettelin mitä se Jaana tästä nyt niin vaahtoaa. Mutta laulu onkin oikein maukas harjoiteltava, antaa meille haastetta. Jaana jo ”uhkasi” että siitä saisi hienon kuoroversionkin. Siitä vaan, mukana ollaan!

Ihan pakko on vielä mainita myös Puccinin pienoisooppera Suor Angelica, jonka näin keskiviikkona Männistön kirkossa. Esitys oli lauluopiskelijoille loistava tilaisuus koetella kykyjään oikeassa esitystilanteessa. Erityisen vakuuttava oli nimiosan laulanut Milja Markkanen, hän lauloi musikaalisesti ja teknistä taitoakin jo on. Tämä näyttö lupailee opinnoille menestyksekästä jatkoa.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 26. lokakuu 2012 kello 16:40

Tämä on SADAS Maestra-postaukseni. Enpä olisi arvannut – .

Ihan ensiksi täytyy vielä palata lauantain kirkkokeikkamme tunnelmiin. Oli mahtavaa laulaa hääparille ja vieraille. Tapahtuma oli liikuttava kuten vihkimiset aina. Pappi puhui kauniisti rakkaudesta ja siitä, että se tunteen lisäksi on myös tekoja. Tilaisuuden päätyttyä sulhasen isä ojensi meille jokaiselle kiitokseksi CD:n, jolla (ainakin minun saamallani) Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat esittävät joululauluja. Oiva lisä joulumusiikkikokoelmaani!

Sekä kuorossa, popissa että laulutaidossa on laulettu PALJON uusia lauluja. Yksi parhaasta päästä on Tauno Palolle sävelletty Tuutulaulu. Se on peräisin levyltä, jolle valittiin tunnettujen runoilijoiden tekstejä ja niille säveltäjiksi Henrik Otto Donner, Erkki Melakoski ja Eero Ojanen. Ei siis ihme että levystä tuli legendaarisen hieno. Minulla on sitä kaksikin kappaletta, toisen annoin aikanaan vanhemmilleni joululahjaksi.

Löysin hyllystäni myös Love Me or Leave Me sekä Billie Holidayn että Nina Simonen versioina. Simone yllättää jammailemalla väliosassa pianollaan ilmiselvästi Bachia.

TV:stä tuli dokkari John Lennonin New Yorkin vuosista, ja yhdessä kohtaa taustalla soi Stand by Me. Pyhät pyssyt, myös Lennon on siis laulanut sen! Tätä en tiennyt. Intouduin kuuntelemaan kaikenlaisia versioita netistä, ja kyllä minulle tutuin Ben E. Kingin siivu piti pintansa suosikkinani – Lennonin tyylitietoisesta ja sydämeenkäyvästä esityksestä huolimatta.

Nuorena inhosin operettia, mutta nyt vanhemmiten osaan jo antaa arvon operettisävelmien kauneudelle. Ja kun laulutaidossa tutustuin itselleni uuteen operettilauluun Tummanpunaruusut, sitä oli mukava myös laulaa. Yllätyin tosiaan.

Nettiavaruudesta osui korviini myös Frank Sinatran tulkinta Killing Me Softly -laulusta. Tällä kertaa vanha Sinisilmä kyllä petti pahasti. Minusta tuota laulua kerta kaikkiaan ei saa laulaa noin pliisusti ja vailla ajatusta. Sorry, Frankie-Boy.

Ilouutinen: Olen oppinut tekemään rrrr-harjoituksen niin ettei pärinä katkeile. Edistystä! Solfaharjoituksissa olen edennyt osaan 5. Tavoitteena on että sävelkorkeus ehdollistuu käsimerkkiin, niin että oikea ääni tulisi ulos aina kun teen sitä vastaavan merkin. Ja tämän pitäisi onnistua missä tahansa järjestyksessä. Ei totisesti ole helppoa…

Kommentoinut Jaana Turunen 27. lokakuu 2012 07:41

Jättionnittelut sadannesta blogista Marita! Ajatella, että niitä on jo niin paljon… Blogisi ovat jatkuvasti yksi suosituimmista asioista Maestranetissä, joten ilahdutat meitä monia kirjoituksillasi viikoittain. Kiitos sinulle siitä!

Uuden kirjan kappaleista myös minun suosikkejani ovat Tuutulaulu ja Love me or leave me. Jälkimmäisestä löysin tänne videoihin ”alkuperäisimmän version”. Kaikkien mainitsemiesi laulajien versiot ovat myös upeita. Eikö ole hienoa, että yhden kappaleen voi laulaa monella eri tavalla ja ne kaikki ovat upeita?

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 18. lokakuu 2012 kello 18:00

Vanhoja blogikirjoituksiani silmäillessä löysin niistä säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvan teeman: ylä-äänien  onnistumisen hetkittäin. Kokemus on joka kerta yllättävä ja riemukas, lähes riehakas. Mitä tästä voisi päätellä? Ainakaan haluni päästä korkealle ei ole Maestra-vuosieni myötä laimentunut, päin vastoin. Lähden aina äänenavauksessa kipuamaan ylös täynnä toivoa, että SE taas tapahtuisi. Ja kun se tapahtuu, tunne on huimaava. Haluan uskoa että kirkastumaan päin ollaan menossa, kurkkuvärkkini ja minä.

Maanantaina lauloin popissa soolona Killing Me Softly, ”mestarikurssityyliin”. Teija säesti ja antoi palautteen, jonka jälkeen lauloin vielä uudestaan. Olin kotona miettinyt lauluun dramaturgian ja harjoitellutkin, en tosin ihan täyteen ääneen. Mutta salissa (niin! saimme salin takaisin käyttöömme myös maanantaiksi!!) ei ollut esteitä vetää täysillä. Teija sanoi että ääneni on ”ilmaisuvoimainen”. Ehkä, silloin kun saan sen ulos. Usein minulla on tunne että äänestäni puuttuu voimaa, toisin kuin kuorotovereillani, joiden pakotonta äänenkäyttöä ihailen. Mutta soolokokemus oli rohkaiseva – tällä kertaa ääniaparaatti totteli ja teki sen mitä halusin. Käyttäkää muutkin poppislaiset kipin kapin tämä tilaisuus oppia ja kokeilla omia rajoja!

Laulutaitotunnin aluksi kuuntelimme joulukorttilaulut, jotka nyt ovat lähes valmiiksi miksatut. Ei paha! CD:stä tulee vähintäänkin yhtä hieno kuin viimevuotinen.

Kuorolle pukkaa keikkaa: Manaus-laulu pitäisi esittää marraskuussa(ko?) torilla rumpalin ja tanssijoiden kera, ja Romanssin (Sua vain yli kaiken…) laulamme lauantainaTuomiokirkossa erään kuorolaisen pojan vihkitilaisuudessa. Luikautimme Manauksen kylmiltään tallenteeksi tanssijoita varten, ja Romanssia kävimme illan päätteeksi pruuvaamassa kirkossa. Tulee olemaan ylen juhlallista laulaa vihkiparille alttarikorokkeella. Siinä on karaistava mielensä, sillä tarkoitus ei ole että esiintyjät itkevät vaan kuulijat…

Keskiviikkona lauloimme uudesta toivelaulukirjastamme mm. M.A. Nummisen Kaikki ihmisolennot, jonka teksti on suoraan YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Ja taas tulee nuoruusmuisto: Vuosi ehkä 1966, iltahetki Sörkan boksissa, joku ystäväpiiristä oli saanut käsiinsä EP-levyn, jolla Numminen lauloi tekstiä seksioppaasta: ”Nuoren aviomiehen on syytä muistaa…” Kuuntelimme kynttilänvalossa korvat punottaen. Törkeän jännittävää! Numminen oli underground-tyyppi, joka yhdessä Rauli Badding Somerjoen ja Suomen Talvisota -bändinsä kanssa oli aiheuttanut skandaalin Jyväskylän Kesässä. No, aika ja sopivaisuuskäsitykset ovat muuttuneet, mutta taiteilija Numminen on timangia edelleen.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 11. lokakuu 2012 kello 19:03

Maestra-kuoro konsertoi taas! Esiinnyimme maanantaina toisen kerran olemassaolomme aikana Kaupungintalolla. Naisten Pankin kahvikonsertti olikin hyvä syy sonnustautua taas kuoroasuihimme. Jännitysmomenttina oli uusi laulu Manaus, jonka alkutahdeilla astelimme lauteille. Manaus on vaativa esitettävä paljoine sanoineen ja tiukkoine rytmeineen. Täytyy artikuloida nopeasti ja tarkasti, että yleisökin kuulisi mistä laulussa on kyse. Nätisti meni kuitenkin, harjoittelun vähyyteen nähden. Ja tästä jatkamme seuraavaa keikkaa odotellen.

Konsertissa ilmeni, että Leijat -laulun pap-pap on minulle yhä ongelma. En kerta kaikkiaan osaa säädellä hengitystä niin, ettei keuhkoihin tulisi pakahtuva tunne. Kumma juttu, koska muuten minulla ei yleensä ole hengityksen ajoitusongelmia. Ne pap-papit ikään kuin pakottavat pidättelemään ilmaa liikaa, ja jollen välillä vähän fuskaa, alkaa lähes pyörryttää. Hmmm?

Laulutaitotunneilla pureudutaan yhä kiinteämmin kurkunpään ja äänihuulten liikkeisiin ja siihen, millä keinoin saa avun mihinkin äänenkäytön pulmaan. Suureksi riemukseni olen havainnut itselläni hetkittäisiä ylä-äänten avautumisia. Yhtäkkiä se hankala ääni kimpoaa kurkun takaosasta kirkkaana – ja myös säikäyttävän voimakkaana. Kuin joku muu laulaisi sen minun pillini kautta, koska en tunne tekeväni sitä itse. Täysiä ”vahinkoja” nämä siis ovat, mutta jospa vielä opin avaamaan taskuhuulia yms. ihan tietoisestikin.

Kuoro sai hartaasti odotetut kaksi negro spiritualia opeteltavakseen. Jeee! Hienoa sekin, että laulut eivät ole ihan tutuimmasta päästä. Jonkinlainen kuulohavainto minulla on molemmista (Wade in the Water ja My Lord, What a Morning), mutta töitä riittää muutenkin kuin stemmojen osalta. Jaanan sovitukset ovat heti ensi kuulemalta tyylikkäitä ja houkuttelevat luokseen. Olen aika hidas oppimaan, mutta kun jotain saan nuppiini, se myös ”pysyy, pysyy ja pysyy” kuin entisen likan suudelmankestävä huulipuna…

Popissa lauloimme Penny Lanea englanniksi. Ja ihan tosi, vasta nyt mieleni rekisteröi mitä laulussa tarkkaan ottaen sanotaan. Aivan viehko pieni ajankuva Beatles-pojilta. Ja Junnu Vainio on ”suomettanut” sen erittäin nokkelasti Helsingin Punavuoreen. Teija äänitti macillaan meidän laulusuorituksemme, jossa ilmeni mm. eriaikaisuuksia. No, se paranee sillä että harjoitellaan yhteinen fraseeraus. Popissa on edelleen kivaa – vähän kuin mutustaisi Teijan tarjoamaa sitruunaa Jaanan miedompien (vaan ei vähemmän mieluisien!) hedelmien välillä.

Scroll to Top