Käyttäjän Marita Jama lähettämä 11. huhtikuu 2012 kello 16:08

Pääsiäisen johdosta ei maanantaina laulettu, mutta tiistaina senkin edestä. Kuorotreenin jälkeen eteemme astui Maestra-kokelas Jenni pitämään parinkymmenen minuutin opetusnäytteen. Pitkänsutjakka nuori nainen otti tilanteen haltuunsa luontevan oloisesti. Äänenavaus sujui nätisti, jotain erilaistakin siinä oli kuin Jaanalla. Minuun osui erityisesti harjoitus, jossa sai vapaasti äännähdellä eri korkeuksilla. Se oli rentouttavaa! Koebiisiksi Jaana oli valinnut kokelaalle vieraan vanhan slovarin Etkö uskalla mua rakastaa. Mehän sitä olemme jo Jaanan kanssa laulaneet, joten oli pohjia vertailla miten Jenni laulua lähestyi. Pelottomasti hän tarttui tehtävään ja hyvin se meni. Oma loppuarvosanani kokelaalle on 8½ – 9 hujakoilla. Lyhyt aika ei ehtinyt paljastaa tarjokkaan kaikkia taitoja eikä myöskään heikkouksia.

Tänään keskiviikkona lauteille on tulossa kaksi uutta Maestra-kokelasta. Harmi kun en pääse kaniiniksi, sillä tämä olisi todella kiinnostavaa.

Kuoroharkoissa kävimme läpi viime kerralla saatuja lauluja stemma stemmalta. Tällä kertaa ei mikään lauluista vaikuta erityisen ongelmalliselta, eli nuppi hyväksyy kaikki omat stemmani nikottelematta. Siinä laulaessa ajatus livahti kuorosovitusten tekoon – kuinka sovittajan täytyy tuntea harmoniat ja kuulla mielessään, miten sävelkulut soivat yhteen ja rytmittyvät. Haa! Taas yksi hurjan mieltäkiehtova asia mutusteltavaksi.

Kuorotunnin aikana Jaana otti esiin saamansa kysymyksen, miksi kuoroharkoissa ääni rasittuu mutta laulutaitotunnilla ei. Vastaus on järkeenkäyvä: Tuttuja biisejä voi laulaa rennosti jolloin ääni ei väsy, mutta uusien stemmojen kanssa jännittää ja silloin jännittyvät myös äänihuulet. Niinpä!… Ottakaamme tavoitteeksi harjaantua laulamaan huolettomasti vaan ei huolimattomasti – niin kuin lintu livertää.

Kommentoinut Jaana Turunen 12. huhtikuu 2012 10:15

Seuraava ”koekaniinihomma” on ensi viikon ke, joten mukaan ehtii vielä.

Kommentoinut Minna Kumpulainen 11. huhtikuu 2012 22:19

Voi että, koekaniinina olisi kyllä ollut mielenkiintoista olla, mutta jälleen iltavuorot ovat vieneet minulta parin viikon lauluharkat. Noh, ensi viikolla sitäkin topakammin mukana menossa. Onneksi Maritan blogin avulla pysyy sentään vähän perillä mitä kuorossa ja laulutaitotunneilla tapahtuu, joten kiitos Marita siitä! 🙂

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 4. huhtikuu 2012 kello 12:48

Säveltäminen on minusta taiteen muodoista mystisin. Siis sellainen oikea kokonaisteoksen komponointi, jossa on soitinnus ja rakenne. Pikku laulelmiahan nyt väsää yksi ja toinen etsien melodian vaikka hyräilemällä. Mutta se on enemmän kansanmusiikkia kuin tietoista säveltämistä. Kerrotaan, että Mozart kuuli musiikin päässään, hänen tarvitsi vain kirjoittaa se ylös. Hänellä oli myös aavemainen sävelmuisti, pystyi toistamaan kokonaisia kappaleita kertakuulemalta. – Tällaisiakin tulee mieleen laulunuottejamme katsellessa ja miettiessä, miten tekijä on päätynyt panemaan nuotit nippuun juuri sillä tavalla. Säveltämisen prosessi kiehtoo minua valtavasti. Ehkä seuraavassa elämässä pääsen sille alalle…

Maanantaina toteutui laulutoiveeni Portugalin huhtikuu. Nythän on sen hetki, huhtikuun tultua. En tiennyt että tämä laulu ei alkujaan ole fado – tiedon antaoi laulukirjamme. Sävelmä on lapsuudesta tuttu mutta ihastuin siihen uudestaan, kun sain vinyylihyllyyni Amalia Rodriguesin fadoversion. Levyn taisin ostaa puolivahingossa Pariisista mutta lumouduinkin sen sisältöön niin, että olen etsiytynyt Lissabonissa Alfaman (vanha kaupunginosa) pikku kuppiloihin kuuntelemaan fadistoja, miehiä ja naisia jotka omistavat elämänsä tälle kaihoisalle portugalilaiselle laulumusiikille. On myös iloisia fadoja, mutta asiaan vihkiytyneille fado on vakava asia. Tunnelma fadokahvilassa on esitysten aikana harras, kukaan ei pulise pöytäkaverille eikä vaella baaritiskille kesken kaiken.

Syksyksi on kuulemma luvassa Laulutaito 2 meille vanhemmille konkareille. Bravo!! Ja Jaana vilautti myös mahdollisuutta, josko voisimme kuorossa ruveta treenaamaan Gabriel Faurén Requiemia. En tunne teosta mutta kauniitahan nämä kuolinmessut tuppaavat olemaan. Ja lisähaastetta meille: tekstit ovat latinaksi! Silti olen tähänkin valmis kuin Melperi sotaan.

Mitäs kuorossa tehtiin eilen? Vielä vähän hehkutettiin konsertin muistoja, ja sitten ei kun uutta putkeen. Laulut ovat tuttuja mutta stemmojen kanssa aletaan taas nollilta. Alkushokkia hillitsee onneksi kokemus siitä, että saatiin ne entisetkin nuppiin. Nyt päästään jyystämään oikein alan klassikoita, kuten Suomen laulu ja Kun kävelin kesäillalla.

Luulenpa että ainakin osasyy taannoisiin ”laulujuhliini” (kun ääni aukeni kuin taivaan portit) selvisi. Se on se rrrrr-harjoitus! Rullailun jälkeen kurkku oli kirkas ja ääni kulki. Tätä täytyy ruveta tekemään kotona! Mutta nyt tulee tunnustus: Itse asiassa sain tämän harjoitteen Jaanalta jo ajat sitten, mutta arvatkaa vain olenko tehnyt… Laiskamato on laiskamato vaikka voissa paistaisi.

Kommentoinut Leena Vahvaselkä 10. huhtikuu 2012 21:38

Jaanan vilauttama mahdollisuus ruveta treenaamaan tuota Gapriel Faurén Requiemia olisi tosi hieno mahdollisuus päästä laulamaan tämä todella kaunis teos. Eiköhän se pitkänajan tähtäimellä onnistu? Haasteita täytyy olla!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 28. maaliskuu 2012 kello 14:00

Sununtaina oli kuoron kenraaliharjoitus koululla. Käytiin läpi koreografia ja biisit. Mallailtiin huiveja, miten miehet laittavat ja miten naiset. Päädyttiin siihen että kaikkien ei tarvitse sitoa samalla tavalla, vaihtelu tuo elävyyttä kuororivistöön. Meitä onkin aika liuta, leveässä kolmirivissä lauletaan.

Maanantain laulutaitotunnilla kerrattiin mm. Breliä. Pitkä laulu on hyvää työmateriaalia, koska tulkintapuoleen täytyy syventyä ja saada vaihtelua, muuten laulu kuolee. Vanhaa italoiskelmää Illalla, illalla laulettaessa tein dramaattisen havainnon: ääneni oli auki! Laulaminen oli aivan vaivatonta, ei puristanut mistään ja voimaakin oli riittämiin. Olin aivan riemusta revetä, sillä yleinen olotila minulla on että ääni on kuin vankina liian ahtaassa karsinassa ja himmennin kurkussa. Nyt soi ja kajahti! Mitään en kuitenkaan mielestäni tehnyt toisin. Olikohan Jaanan äänenavaukset tällä kertaa tavallista tymäkämpiä?

Tunnin loppuherkuksi saimme kolme komeaa tangoa: Satumaa, Nuoruustango ja Siks oon mä suruinen. Ja minun äänijuhlani jatkui!

Sitten pääasiaan eli konserttiimme: Väkeä saapui yllättävän paljon ottaen huomioon vähäisen mainonnan. Sisääntulomarssi oli haasteellinen, kun tultiin eri ovista ja eri aikaan. Mutta reippaasti se meni ja pääsimme toisiamme tönimättä paikoillemme korokkeelle. Olimme juhlava näky mustissamme ja eriväriset huivit piristeenä. Jaana istui flyygelin ääreen ja introsi Viva la Companie -laulun. Siitä se lähti ja kunnialla vietiin ohjelma läpi. Vähän epävarmoja aloituksia siellä täällä ja pientä liukastelua naapuristemmaan (puhun nyt itsestäni), mutta muuten laulaminen oli silkkaa nautintoa.

Meidän pitää vielä oppia se, että kuoron täytyy seurata tarkasti johtajaa. Vaikka kuinka tekisi mieli bongata tuttuja yleisöstä tai muuten vain tsiigailla naamoja katsomossa, se ei käy. Meidän kuuluu reagoida liiderin pienimpäänkin kädenliikkeeseen ja kasvojen ilmeeseen. Minusta juuri tämä suora yhteys kapun ja bändin – tässä tapauksessa kuoron – välillä on musisoinnissa erityisen hienoa. Siinä ollaan ”Me teemme tämän yhdessä” -tunteen ytimessä.

Karonkka Hiilessä täydensi konsertti-iltamme. Iloinen puheen porina ja välillä laulukin täyttivät meille yksityisesti varatun salin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ja seura, tietenkin, oli ensiluokkaista. Tätä muistellaan vielä pitkään, samalla kun toivotaan lisää keikkoja. 🙂

Kommentoinut Marita Jama 29. maaliskuu 2012 14:35

Tosiaan Minna – mehän ei kuoron sisällä kuulla miten yleisö laulumme kuulee. Kommentit katsomosta ovatkin kullanarvoisia. Balanssiongelmaan auttaisi myös se, että seuraisimme Jaanan merkkejä ”hiljennä” ja ”nyt on teidän vuoro”. Hän nyt ainakin tietää mitä pitäisi kuulua milloinkin. – Ja Sakarille: eipä tullut mieleeni että syy johtajan seuraamattomuuteen voisi olla myös se, ettei osaa lauluja ulkoa. Itselläni on esitystilanteissa adrenaliinit niin ylhäällä etten tajua nuoteista mitään, vaikka pitelen niitä edessäni… Niinpä joudun opettelemaan kaiken ulkoa!

Kommentoinut Minna Kumpulainen 29. maaliskuu 2012 13:09

Hyvät fiilikset jäi kyllä konsertista ja paljon hyvää palautetta olen kuullut. Miesten Iltalaulu oli kuulemma kuulunut hyvin, mutta esim. Leijojen kertosäkeistössä me naiset jyräsimme ja se melodia oli kuulemma jäänyt vähän alle, vaikkakin siltikin oli hyvältä kuulostanut. Encore Kalliolle kukkulalle sai myös erilliset kehut! Hyvä me! 🙂

Kommentoinut Sakari Konttinen 29. maaliskuu 2012 12:57

Siinä Marita on oikeassa, että kuoronjohtajaa pitäisi seurata hieman tarkemmin.  Sehän onnistuu kun jatkossa osaamme esitettävät kappaleet ulkoa 🙂

Vaikka Jaana esitystä edeltävän harjoituksen jälkeen ja myös itse esityksen jälkeen karonkassa totesi bassojenkin kuuluneen, kuulin hieman toisenlaistakin palautetta.  Miesten äänet eivät oikein kuuluneet ja siksi meillä onkin haasteena saada ylipäätään miehiä lisää ja varsinkin esityksiin.

Mutta muuten on palaute ollut positiivista, jos kohta ei kuitenkaan ylistävää.

Konsertista jäi päällimmäisenä kuitenkin hyvä onnistumisen tunne, joka varmaan kantaa taas kuukausia eteenpäin, kunnes kapellimestari bookkaa seuraanan ”keikan”.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 22. maaliskuu 2012 kello 15:50

Laulaminen ei tosiaankaan ole vain tekstin artikuloimista nuottien mukaan. Se on suurelta osin tulkintaa, tekstin sisällön ja sävelmän tunnelmien ilmaisemista. Tämän kohtasimme voimakkaasti maanantain laulutaitotunnilla Brelin, Lennonin Mozartin ja Kálmánin äärellä. Brelin Ne me quitte pas on todella kova luu kenelle tahansa. Meidän kesken tuli ristivetoa jo temposta, eli millä nopeudella laulun laulaisimme. Jacques Brelillä oli tapana katkoa sanoja ja lauseita omintakeisesti, mitä on turha yrittääkään matkia. Anki Lindqvistin suomalaisversiona tästä pidäteltyä epätoivoa tihkuvasta chansonista tuli folk-balladi, jota ei myöskään kannata imitoida. Pitäisi löytää oma tapa esittää laulu – ja porukalla laulaessa YHTEINEN tapa. Sen hiomiseen ei näillä tuntimäärillä aika riitä. Mutta saimmepa edes vähän haukata laulun kulmasta, kokeilla tempoja ja sanojen korostuksia.

Kukaan ei ikinä ole kuullut John Lennonin Imagine -kappaletta suomeksi, mutta sellainen kummajainen laulukirjassamme silti on. Käännösteksti on avuton. Muistelen että Pentti Saarikoski on kääntänyt Beatles-tekstejä vapaamittaisesti. Niitä ei siis voi laulaa, mutta runoina ne ovat laatutavaraa. Lennon oli lahjakas monin tavoin, eikä vähiten kielellisesti. En voi antaa anteeksi hörhölle, joka hänet ampui.

Pieni fragmentti Mozartin Taikahuilusta oli hilpeä kevennys edellisten jälkeen. On vaikea uskoa, että Mozart näitä suloisia säveliä luodessaan oli kuolemansairas. Mestari ehti kuin ehtikin saada kansanomaisen satuoopperansa valmiiksi, mutta Requiem jäi kesken…

Ollaan niinkuin pääskyset, laulu Emmerich Kálmánin Mustalaisruhtinattaresta vei minut aikaan, jolloin inhosin operettia. Mielestäni se oli ylimakeaa, elämälle vierasta ja kaikin tavoin tyhjänpäiväistä. Enää en tuomitse noin jyrkästi. Kyllä operetillakin on paikkansa musiikkiviihteen lajien joukossa. Silti se ei kuulu suosikkeihini, sillä edelleen sen sävelmissä ja tarinoissa on liikaa sokeria minun makuuni.

Jaana puuhaa meille oopperamatkaa Savonlinnaan katsomaan Wagnerin Lentävää hollantilaista. Toivottavasti lähtijöitä löytyy tarpeeksi ja matka toteutuu. Minä ainakin aion ilmoittautua! Edellisestä Savonlinnan oopperareissustani onkin jo ikuisuus.

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 14. maaliskuu 2012 kello 14:30

VOI itku! Maanantaina, kun en päässyt mukaan, te lauloitte Jacques Brelin Ne me quitte pas, suomalaisittain Jos nyt menet pois. Brel on ylittämätön chanson-idolini, liian varhain poismennyt Suuri Lauluntekijä ja Esittäjä. Ne me quitte pas on hänen ehkä tunnetuin laulunsa. Suomeksi se on laimentunut iskelmäksi, kuten usein  käy kun ranskalaisia laulelmia käännetään hankalalle kielellemme. Alkuteksti on sydäntä vavisuttava kuvaus hylätyksi tulemisen pelosta. Runo on täynnä kielikuvia mahdottoman tekemisestä mahdolliseksi, kuten ”keräisin sinulle sadepisarahelmiä maasta jossa ei koskaan sada”. Tai loppusäkeet, joissa runoilija on valmis nöyrtymään mihin tahansa: ”Salli minun olla varjosi varjo, kätesi varjo, koirasi varjo – kunhan et jätä minua.” Jacques Brelin roihuavan intensiivisiä esityksiä on paljon YouTubessa. Kuunnelkaa vaikka Amsterdam, laulu merimiesten taivaasta ja helvetistä. Se löytyy myös englanniksi tekstitettynä.

Samaan aikaan kun te Steiner-koululla lauloitte Breliä, Lennonia ja muuta, minä istuin teatterissa näyttelijä Kristiina Elstelän 50-vuotistaiteilijajuhlaesityksessä. Toden totta, Krisse on ollut estradilla jo puoli vuosisataa ja jatkaa edelleen! Hän on myös ollut upea laulaja ja olisi vieläkin, jos äänihuulet pelaisivat. Mutta toinen niistä on tehnyt lakon, joten Krisse ilmoitti hurtilla huumorilla laulavansa nyt vain yhdellä äänihuulella. Vamma ei vaikuta puheeseen eikä matalalta laulamiseen, mutta ylärekisterissä äänestä katoaa voima. Tästäkin huolimatta Krissen esitykset olivat uljaita, ja sieluni korvin kuulin hänen äänensä sellaisena kuin se ennen soi.

Männäviikolla oli Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Ritva Grönbergin intiimin laulukonsertin ensi-ilta. Otsikolla Rakkaudesta lauluun hän oli poiminut kimpun itselleen tärkeitä lauluja. Olipa mukana yksi Jacques Breliltäkin! Ritvalla on vahva, tumma, venäläistyyppinen ääni. Hän myös eläytyy vahvasti ja syvästi. Ohjelmasta parhaina mieleeni jäivät kolme hänen miehensä Mika Paasivaaran sävellystä. Siinä pariskunnassa on vakka kantensa valinnut!

Maestra-kuoron konsertti lähenee ja tunnelma treeneissä tihenee… Omalta kohdaltani joudun toteamaan, ettei repertuaari olekaan niin hallussa kuin luulin. Sanoja ja säveliä on lomaviikon aikana tipahdellut mielestä. Enhän minä rontti mitään harjoitellut vaan huitelin muissa riennoissa. Nyt on otettava nuottinippu kauniiseen käteen tai minun käy Kaupungintalolla ohraisesti.

Kommentoinut Marita Jama 15. maaliskuu 2012 11:26

Vahoooo! En siis missannutkaan tilaisuutta päästä laulamaan kanssanne Breliä. Olen tietenkin noteerannut laulun kirjassamme mutta ajatellut, että se on kyllä niin kiperä yhteislaulettava että tuskin siihen tartutaan. Nytpä onkin sitä jännempi odottaa, miten puheenomainen chanson sujuu meidän porukalta Jaanan ohjaksissa.

Kommentoinut Jaana Turunen 14. maaliskuu 2012 14:48

Eipä laulettukaan Marita. Laitoin listaan jo ensi viikonkin biisit eli Breliä laulamme tulevana maanantaina. Laitoin vahingossa väärät viikot ohjelmistosivulle, mutta sekin on nyt korjattu.

Yhdellä toimivalla äänihuulella laulavia on sattunut minukin urani varrelle useita. Vamma ei tosiaan estä laulamista, mutta pieniä rajoituksia toki tulee ja äänen levon tarve on usein normaalia suurempi.