Tanssiaskelia

VIMMA otti tiistaina ensiaskelensa kohti kabaree-konserttimme tanssiosioita. Koreografimme ja shown seremoniamestari Harriet Jeffery piti meille kuorotreenin päätteeksi tunnin, jonka aikana tehtiin askelsarjoja ja poseerauksia ja valssattiinkin hiukan. Jaana pianon takaa huikkasi että hyvältä näyttää, kun iso joukko kuvioi yhdessä. Harrietilta saimme kehotteen kuntoilla ahkerasti, sillä laulaminen ja tanssiminen yhtäaikaa kysyy todellakin kuntoa. Siis ylös, ulos, lenkille ja salille, toverit!

Työn alla olevista lauluista Kun yö saapuu Pariisiin on hankalin – siis nämä naisten ”ulinastemmat”. Sävelkulkuja on vaikea painaa mieleen, kun ei ole sanoja tukena. Vain pelkkää uuta ja aata… Muut laulut alkavat jo jotenkin mennä jengoilleen, pitäisi vain opetella ulkoa myös. Mitä? Esityksethän on vasta keväällä! Silti: ”Autuasta on olla edellämielinen.”

Harkkojen jälkeen olin vähällä päästä jo tekemään kuntokävelyn Jynkästä keskustaan. Harriet, Jaana ja minä jäimme pitämään lyhyttä palaveria, jonka aikana vakikyytini lähti minulle kertomatta ”käväisemään” yhden kuorolaisen luona esiintymispukuasioissa. No se käväisy kesti sen verran pitkään, että pihalle ehdittyäni totesin kyydin menneen (olivat kai väsyneet odottamaan, arvelin) ja aioin lähteä kalppimaan. Jaana tuli siihen pyörineen, kotiinsa menossa, ja tarjoutui hakemaan autonsa ja kuskaamaan minut kotiin. Siinä samassa Satu jo kaarsikin paikalle ja pahoitteli viivähdystä. Loppu hyvin kaikki hyvin – ja Satu oli saanut kuorokaverilta makeen punaisen klensan. Minulla on aarteena äitini leninki 30- tai 40-luvulta, ja olen jo tsekannut että mahdun siihen. Joskus tammikuulla katsastetaan kamppeet ja otetaan mainoskuvat esitystä varten.

Kuoro täyttää 10 vuotta, mutta vieläkään emme kaikki tunne toisiamme nimiltä. Siis me vanhatkaan. Avuksi tähän päätettiin, että ensi harkoista lähtien meillä on rinnassa nimilaput. (Etunimi riittää.) Ainakin minulle tämä on iso helpotus, sillä olen superhuono muistamaan naamoja ja nimiä. Poden jonkinasteista kasvojen tunnistusvajetta – arvatkaa vain, miten tukalaa oli teininä mennä treffeille uuden poikaystäväkokelaan kanssa, kun ei ollut oikein havaintoa miltä kaveri näytti…

Tämän kirjoitti jamatar 12.9.2019

 

Laulua – ja soittoakin

Missasin kesällä Puolustusvoimien suuren ulkoilmakonsertin satamassa. Nytpä en päästänytkään ohi Varuskuntasoittokunnan sunnuntaista ”Jukebox”-konserttia Musapirtillä. Se oli aivan huikea! Tykkään messinkimusiikista, ja näillä oli lisäksi myös puupuhaltimet, jouset ja kitaratkin. Ja mitä solisteja!! Upeaäänisiä nuoria miehiä ja yksi nainenkin. Ohjelma oli rakennettu yleisöltä kootuista toiveista – siis jukeboksi tosiaan.

Lauluja tuli laidasta laitaan Ultra Brasta Egotrippiin, ZZ Topista Conchita Wurstiin. Hienot sovitukset, mainioita soitinsooloja ja hauskoja ”koreografioita”: ne jotka eivät sillä hetkellä soittaneet, heiluttivat ja kieputtivat instrumenttejaan tai heiluivat muuten vain laulun tahdissa. Musiikki eli täysillä sekä lavalla että katsomossa. Bändin kundit ja kimmat ovat vuosittain vaihtuvia asevelvollisia, mutta bändi itse pysyy ja jatkaa toimintaansa jykevästi. On muuten parasta peeärrää armeijalle…

VIMMAN ekat kabareestemmat (5 laulua) on nyt netissä. Siitä sitten vain treenaamaan! Eläkeläisen kiireiltäni ehdin vasta kertaalleen stemmojen pariin, mutta sekin jo auttoi tiistaiharkoissa. Meillä on edessä niin valtava kakku että parempi kun ei mieti sitä yhtään, keskittyy vain tämänhetkiseen. Tässä ekassa pumpsissa sattuu olemaan kolme laulua, joissa puhutaan yöstä ja/tai unosille menemisestä. Onneksi ne eivät ole showssa peräkkäin, sillä muutenhan katsojat saattaisivat nukahtaa… Käsiksessä tämä on kyllä huomioitu siten, että hempeimmällä hetkellä Seremoniamestari komentaa yleisöä pysymään hereillä. Heh-heh!

Jätin kansalaisopiston poplauluryhmän ja karaoken ja vaihdoin ne Retrotytöt-ryhmään. Siellä lauletaan ikivihreitä, juuri niitä joita osaan paljolti ulkoa. Alkufiilikset on hyvät sekä opettajan että ryhmän suhteen. Laulutoiveita saa esittää ja meitsi aikoo yrittää hivuttaa vanhoja jazz-standardeja mukaan. Lähiviikot näyttävät mitä kukin porukassa suosii. Odotan yllätyslöytöjä, harvinaisempia helmiä, pliis ei niitä kaikkein tuikitutuimpia.

Tämän kirjoitti jamatar 4.9.2019

 

Rytmiikka on kehollinen juttu

Yllä siteeratun ja paljon muuta opimme viime lauantaina 24.8. Merzi Rajalan mainiolla rytmiikkakurssilla Jynkän koululla. Meitä oli reippaasti toistasataa osallistujaa useista eri kuoroista – eniten VIMMASTA, me kun olemme muutenkin pääluvulta suurin kuoro näillä main. Saimme hauskaa, havainnollista ja toiminnallista opetusta siitä mitä kaikkea rytmi-käsitteeseen liittyy (tahtilajit, tempo, pulssi, kestot, tauot, aksentit…) ja miten rytmiaparaattia kuorossa hallitaan. Askellettiin down-UP-down-UP ja taputettiin eri iskuille ja iskujen väleihin (off-beat) ja laulaa luikauteltiin afrikkalaisia laulunpätkiä yhteistä pulssia tavoitellen. Ei ihan yksinkertaista kuorossa, saati yli satahenkisessä!

Kurssista jäi jättihyvät vibat, ja niissä tunnelmissa VIMMA kokoontui toisiin syksyn tiistaitreeneihinsä. Uutuutena on stemmikset treenin alussa, ei enää lopussa. Erillinen tekniikkatunti jää toistaiseksi pois, kaiketi koska tarvitsemme kaiken käytettävissä olevan ajan juhlaohjelmamme valmistamiseen. Työstettiin edelleen viittä ensiksi jaettua laulua. Minua, joka opin korvakuulolta, tämä alkuvaihe koettelee. Melodioita olisi helpompi laulaa, sillä ne kulkevat suht johdonmukaisesti ja ennalta-arvattavasti. Me altot kuitenkin harvemmin laulamme melodiaa. Stemmoissa on yllätyskulkuja, siksi ne ovat konstikkaampia painaa mieleen. Ja siksi huokailen odotellessani stemmojen tuloa nettiin. Siitä eteenpäin oppiminen onkin omasta ahkeruudesta kiinni.

Rytmiikka on todellakin kehollinen juttu – tämän koin jo pikku ipanana kattilankansia paukutellessani keittiön lattialla. Koko olemus tärähteli makeasti iskujen voimasta. Minä halusin rumpaliksi! Mutta eihän tytöt rumpuja soittaneet… hyvä jos edes kitaraa. Pianotuntini loppuivat lyhyeen nuivan opettajan ”ansiosta”, eikä minusta koskaan tullut muusikkoa. Onneksi on Maestra jossa saa LAULAA! Klubin jäsenenä saan harrastaa ja harjoittaa musiikkia ja avartaa mieltymyksiäni. On hyvä laulaa muutakin kuin mistä tykkää, niin oppii kuuntelemaan ja ehkä ymmärtämäänkin itselle vieraampia genrejä. Mutta yksi ei muutu: viehtymykseni rytmeihin ja se syke minkä rytmit kehossani aikaansaavat. Merzin rytmikurssikin oli yhä juhlaa. Kiitos Merzi ja kurssin järjestänyt Sulasolin Pohjois-Savon piiri!

Tämän kirjoitti jamatar 28.8.2019

 

Kesä meni – VIMMA tuli!

Maestran kesätauko on iloisesti ohi ja taas mennään! Eilen tiistaina 20.8. VIMMAN porukka kokoontui tutuksi tulleeseen osoitteeseen Jynkän koululle aloittamaan kabaree-ohjelmamme harjoituksia. Oli mieluisaa nähdä vanhoja naamoja ja uusiakin – ja jokunen ”paluumuuttaja” myös.

Jaana antoi alkuun perustietoa: 10-vuotisjuhlaesityksemme nimi tulee olemaan BERLIINI, PARIISI, NEW YORK niiden kolmen kaupungin mukaan, joihin shown musiikki ja tarina ankkuroituvat. Laulutehtävien lisäksi rooleja on useita, keskeisimpänä Seremoniamestari, johon pestataan ammattilainen Harriet Jeffery. Hän myös tekee kuorolle koreografiat ja harjoituttaa tanssiosuudet. Neljän hengen bändi hoitaa säestykset ja muun soitannan. Bändi on kuulemma hyvin jazz-orientoitunut, mikä on meidän kannaltamme puhdasta plussaa.

Ensimmäinen laulunivaska saatiin ja aloitettiin ”Rilluttelulaulusta”, joka itse asiassa on shown päätösnumero. Viidestä kipaleesta neljää ehdittiin vähän maistella – ei paha, kun ottaa huomioon että näin ekalla treenikerralla kului aikaa yleiseen infoamiseen.

Ja mitkä on fiilikset lähtöviivalla? Jo pelkästään  nuotteja vilkaisemalla tiedän, että tuskien taivalta on taas tiedossa… minulle siis. Paljon ylennys- ja alennusmerkkejä, mikä tarkoittaa hankalia sävelkulkuja… minulle siis. Mutta on tästä risukosta menty läpi ennenkin. Kabaree-pruju on innostava ja kunnianhimoisempi kuin mikään aiemmin tekemämme. Ja aikaa kevääseen on riittävästi – paras uskoa ja luottaa.

Kuten näkyy, Maestran nettisivujen ulkoasu on uudistunut. Mitäs tykkäätte? Kai näitä täytyy aika ajoin muodistaa, että raikkaus säilyy. Mutta jamatar se vain bloggaa vanhaan malliin… Jotain pysyvääkin on sentään hyvä olla?

Tämän kirjoitti jamatar 21.8.2019

Komea päätös kevätkaudelle

Kevätkautemme päättyi tänään komeasti Pohjois-Savon Kulttuurirahaston apurahajuhlaan Kaupungintalolla. VIMMA-kuoro sai 5000 euron apurahan 10-vuotiskonserttimme valmistamiseen. Hurraa ja eläköön!! Esiinnyimme mustissamme, naisilla Ritva Liisa Pohjalaisen korut kaulassa. Esitimme kahtena settinä kuusi laulua aiemmista ohjelmistamme – ja tuskin olen väärässä, kun sanon että lauloimme skarpimmin ja antaumuksellisemmin kuin koskaan. Ainakin minun korvaani äänet soivat puhtaasti ja tasapainoisesti. Ja oli ihana laulaa!

Apurahoja jaettiin valtava määrä – en tohdi edes arvioida kuinka iso summa kaiken kaikkiaan. Tieteen ja taiteen tekijöitä tuettiin tuntuvasti. Kun en ole ennen osallistunut tällaiseen tilaisuuteen, olin todella vaikuttunut. VIMMAN stipendin pokkasi yhdistyksemme puhis Pertti Sormunen. Ja lopuksi laulettiin seisaaltaan Savolaisten laulu.

Tilaisuus oli juhlava mutta ei jäykkä, mitä ennalta vähän pelkäsin. Pukukoodi oli vapaa (paitsi meillä!) eikä pönötystä ilmennyt. Kyllä VIMMAN nyt kelpaa käydä täysillä kabaree-ohjelman suunnitteluun, kun on tuohta toteutukseen.

Sunnuntaina tulen samaiseen saliin vielä kuuntelemaan Vox Polarisin konsertin. Sitten sekä blogi että minä siirrymme kesämoodiin. Syksyllä tavataan taas – Jynkän koulullako vai muualla, saapas näkee…

Antoisaa, lauluisaa ja mielellään myös sopivan aurinkoista kesää kaikille!

Tämän kirjoitti jamatar 9.5.2019

 

Melkein kesä!

Lähes kesähelteet tulivat jo nyt – ja saman tien hiirenkorvat koivuihin. Nuo pienet nuppuset saavat minut aina hassuksi ilosta. Hennonvihreinä sinitaivasta vasten ne ovat sykähdyttävä näky.

Maestran 10-vuotislaulajaiset vietettiin eilen Kaupungintalolla ja juhla oli odotetusti lämminhenkinen. Väkeä sali täynnä kuten tapanamme on, ja VIMMA hoiti osuutensa mallikkaasti. Lempparibiisini Jos mun tuttuni tulisi sai väkevän loppuhuipennuksen, kuten sovittu oli. Kaisa Korhosen alkuperäisesitys on railakas jenkka, meidän versio tunteikkaampi. Kumpi parempi? Molemmat ok.

Laulujen välillä Jaana kertoili Lauluklubi Maestran vaiheista screenille heijastettujen kuvien kera. Siellä näkyi tämän blogin eka postauskin! Onhan näitä tullut värkätyksi, pitempään kuin alussa olisin ikinä arvannut. Mitäs, kun on kiva aihe niin kivahan siitä on postailla.

Yllätysnumerona Maestran tähtioppilas Ella esitti taidolla ja tunteella kaksi laulua ja kiitti koskettavin sanoin opettajiaan Jaanaa ja Teijaa. Ellalla oli myös suuri uutinen: Hän lähtee opiskelemaan musiikkia Berliiniin! Mukaansa hän saa meidän maestralaisten onnentoivotukset.

Ja yllätykset jatkuivat: Teija lauloi argentiinalaisen tangon, Carlos Gardelin Por una cabeza. Upeaa! Teija ja Jaana esittivät myös dueton, samoin Jaana ja Ella. Viimemainitussa Ella oli ”Beyoncé” ja Jaana ”Andrea Bocelli”. Katsomo räjähti suosionosoituksiin, syystäkin.

Juhlan yhteislaulut olivat suvisen sään kunniaksi kevät-kesäaiheisia. Anttilan keväthuumauksen kohdalla ehdin jo pelätä, että noinkohan se yksi säkeistö taas puuttuu ja sotkee sävelet (kuten on käynyt kahdesti) – mutta ei, nyt sujui nätisti. Ja väki lauloi antaumuksella, kuten aina.

Karonkka vietettiin ravintola Skillassa. Oli hyvät pöperöt (välimerellinen buffet) ja vapautunut tunnelma. Hyvillä mielin voidaan nyt ryhtyä metsästämään kabareelauluja VIMMAN juhlaohjelmaan. Ei ihan simppeli homma muuten.

Jaana vinkkasi uudesta VOICEMANUAL-blogista, johon hän ja kollegansa Antti Annola kokoavat laulutietoutta laaja-alaisesti. Vakuutuin ensivilkaisulla että blogi on oikea lauluharrastajan aarreaitta. Menkää, lukekaa ja tykästykää!

Iskelmähemmo Markus Salo voitti Voice of Finlandin ja hevitykki Jasse Jatala tuli toiseksi. Voi sanoa että sovinnaisin finalisti vei voiton, ehkä odotetustikin. Mutta Markus on kiistatta hyvä genressään. Hänessä on ainesta kiintotähdeksi iskelmätaivaallemme.

Tämän kirjoitti jamatar 27.4.2019

 

 

Hienoa ja karheaa

Kuluneen viikon musiikkiantiini kuului perättäisinä päivinä silkinhienoa ja betoninkarheaa:

Torstaina kaupunginteatterilla konsertoi maineikas flamencolaulajatar Carmen Linares esittäen lauluja Federico Garcia Lorcan runoihin. Lorca on lempirunoilijoitani ja flamenco sydämeni musiikkia – sinne siis, Minna-näyttämön katsomoon nauttimaan. En ole koskaan ennen kuullut flamencoa laulettavan pianosäestyksellä. Virtuoosinen mies flyygelin takana lisäsi alkuvoimaiseen lauluun jännittävän kamarimusiikkisävyn. Kerrassaan upeaa! Saman tien usutan menemään teatteriin katsomaan Lorcan näytelmää Bernarda Alban talo, jonka esityksissä kuullaan Linaresin laulua tallenteena. Ja bonuksena perkussiovelho Teho Majamäki yllätysroolissa…

Perjantaina oli Pelle Miljoona Unitedin keikka Maximissa. Vihdoin viimein pääsin näkemään ja kuulemaan Pelleä livenä! Odottamiani Andy McCoyta ja Sami Yaffaa ei triokokoonpanossa ollut, mutta eipä tuo tahtia haitannut. Hienostuneen taideflamencon jälkeen korviini pärähti täydellä volyymilla simppeliä suoranuottista punk-rockia. Setin lopulla kuultiin tietenkin jättihitit Tahdon rakastella sinua ja Moottoritie on kuuma, aina yhtä elinvoimaisesti tulkittuina. Pellessä riittää ytyä eikä hän näytä vanhenevan ollenkaan. Salillinen entisiä nuoria (valtaosin miehiä) palkitsi soittajat rempseillä aplodeilla.

Näinkin vastakkaisista musiikin lajeista voi tykätä kybällä, ainakin kaltaiseni tyylirohmu. Oikeastaan kaikki käy – nykyään jopa operetti, hyvin tehtynä. Jos on tarpeeksi utelias kaivautumaan kunkin musiikinlajin ytimeen, saattaa yllättyä myönteisesti.

The Voice of Finland on loppusuoralla ja semifinaalissa molemmat suosikkini. Plokkasin Joli Malkin ja Roope Palmun heti kättelyssä, ja siitä lähtien jännitin miten pitkään he pysyvät mukana. He ovat saman koutsin (Redin) tiimissä, joten vain toinen voi päästä finaaliin. Molemmat ovat vahvasti läsnäolevia laulajia ilman opittuja pop-maneereja. Minulle käy voittajaksi kumpi vain, mutta toki joku muu finalisti voi kiilata ohi. Kansa päättää, ja siinä painavat mielikuvat ja mieltymykset enemmän kuin ”paremmuus” tai omintakeisuus laulajana. Onpahan kuitenkin minullakin jännitettävää loppukahinoissa!

Tämän kirjoitti jamatar 13.4.2019

 

Muistojen äärellä

”Maestra 10 vuotta” -laulujen harjoittelun aloittaminen tiistaina johdatti väkevästi muistojen äärelle:

Olemassaolonsa aikana VIMMA-kuoro on valmistanut neljä ikimuistoista näyttämökonserttia. KUISKAA MULLE PIHAPUU 2015 oli ensimmäinen ja siksi erityinen. Savolaisen Veikolla ja minulla oli laulujen tekstikatkelmista koostetut puheroolit – jännittävää… Teema liittyi vapaasti parisuhteen eri vaiheisiin. Vuonna 2016 tuli UNIKUVIA, jonka tekstiosuuksissa sain antaa mielikuvitukseni lentää. En enää muista mistä idea tarkalleen syntyi, mutta ajatuksena oli etsiä lauluja toden ja fantasian rajamailta. TULESSA! 2017 sai alkunsa kuorosta tulleesta ehdotuksesta esittää rakkauslauluja. Ei kuitenkaan rakkauslauluja ”yleensä”, vaan tunteen koko kaari syttymisestä täyteen liekkiin ja hiipumiseen. Pieniä dialogeja laulujen väleihin oli todella hauska kirjoittaa.

Ja uusimpana tietenkin LUONNOSSA 2018. Välitekstit olivat katkelmia kotimaisista luontorunoista – mutta ei samoista, joita oli käytetty lauluteksteinä. Sisällöltään tämä ohjelma tuli minulle ehkä läheisimmäksi. Jaana löysi upeita Heikki Sarmannon ja Toni Edelmannin sävellyksiä, joita täydensivät vanhat, monille tutut ja rakkaat luontolaulut. Niitä aikanaan laulettiin kansakoulun laulukirjoista…

Nyt ollaan taas uuden edessä. Teema on päätetty: Kabaree – mitä se sitten käytännössä tuleekaan merkitsemään. Lauluja täytyy haravoida alueelta laajalti, sellaisia joita pystymme esittämään. Kabaree nimittäin on taitolaji ja sen laulut myös vaativammasta päästä. Meidän täytyy edetä taitojemme rajoissa. Haastetta mutta ei yliyltiöpäisyyttä.

Mutta ensin restauroidaan nämä kuusi valittua laulua Maestran juhlalaulajaisiin 26.4. Omia havaintoja: Leijat ”papatuksineen” on keuhkoilleni sama voimankoetus kuin ennenkin. Ei mene ilman ylimääräisiä hengen haukkomisia. Kuiskaa mulle pihapuu on yhä vain uskomattoman hieno ja lämpimiä tunteita herättävä laulu. Rantasi autius on hieno tietenkin, mutta niin läpituttu. Sammakon virsi riemastuttaa edelleen. Jos mun tuttuni tulisi on kirkas ja kulumaton, sen teksti nostaa aina kylmät väreet. Ja se Kallavesj sitten… Keskityn tulkitsemaan sitä, ei maakuntalauluna, vaan kauniina tunnelmakuvana.

Ensi viikolla meitä treenaa tuttu sijaiskapu Riku. Saamme varmasti taas uusia näkö- ja kuulokulmia äänenmuodostukseen ja puhtaaseen yhteissaundiin.

Tämän kirjoitti jamatar 4.4.2019

 

Spirituals = ohi.

VIMMAN spirituaalit on tältä erää ohi ja nuotit pantu nippuun. Sunnuntaina lauloimme Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa ja tiistaina Kallaveden kirkossa. Edellisen akustiikka on hyvin kaikuisa, jälkimmäisen hiukan ”inhimillisempi”, mistä pidin enemmän. Yleisöä saimme hyvin molempina iltoina, sunnuntaina suorastaan yllätyspaljon. Tuoton annoimme Yhteisvastuu-keräykseen.

Itselleni nämä esiintymiset olivat fyysinen koettelemus, koska lauloin flunssan jäljiltä puolikuntoisena. En vain halunnut suurin surminkaan jäädä pois näistä, joihin oli valmistauduttu syksystä asti. Tunnin seisominen paikallaan otti voimille, enkä pystynyt hengittämään niin että olisin suoriutunut pitkistä fraaseista ehjästi. Kummankin esityksen jälkeen olin täysin naatti, puhki, kanttuvei. Ehkä ei ollut maailman paras idea tehdä tätä ”ihmiskoetta” omalla kehollani – mutta tehty mikä tehty.

Mielestäni konserteista jälkimmäinen onnistui paremmin, ja varmaan Jaanan voimalliset ilmeilyt myös kirittivät meitä oikeille urille laulujen tulkinnassa. Tästä tuleekin mieleeni harjoitusvideot, jotka saimme ennen konsertteja. Oli hyödyllistä katsoa omaa olemusta, eleitä, ilmeitä, onko ”valot päällä”. Näkyi myös semmoinen hämmästyttävä seikka, että laulaa voi lähes aukomatta suutaan! Se ei kylläkään ole tavoiteltavaa…

Kallaveden konsertissa joku kuvasi pitkällä putkella ja tähtäsi välillä suoraan minuun päin. Tuntui kiusalliselta, sillä kuvaaja ei ollut tuttuni. Muutenkaan minusta näin järeillä vehkeillä ei saisi esityksissä kuvata muut kuin ammattilaiset työssään. Mutta mies ei vaikuttanut lehtikuvaajalta eikä toimittajalta.

Ensi viikolla alkaa valmistautuminen ”Maestra 10 v.” laulajaisiin. Neljät treenit ja lauteille Kaupungintalolla. Laulut ovat vanhoja tuttuja vuosien varrelta, silti niiden entraaminen paraatikuntoon on oma hommansa sekin. Toivon hartaasti että pian pääsen taas laulamaan täysin palkein, kroppa energisenä ja polla kirkkaana.

Mahdammeko saada jatkoa jazz-kursseille? Swing kakkonen oli täyttä asiaa ja rytmien riemua. Nyt kaikki aiheesta kiinnostuneet ja muuten vain urheiluhenkiset pommittamaan toiveilla Jaanaa ja Teijaa. Vedotaan ponnekkaasti!!

Tämän kirjoitti jamatar 27.3.2019

 

Räyh!

Maanantaina lauloin vielä iloisesti Swing-kurssilla omavalintaista biisiäni Softly as in a Morning Sunrise. Halusin oppia sen verse-osan, jota ei koskaan kuule kenenkään esittävän. Miksi solistit jättävät verset laulamatta? En jaksaisi enää naputtaa tästä, mutta versen pois jättäminen on väärin laulun kokonaisuutta kohtaan. No, minä osaan nyt Softly -laulun johdannon, joka antaa vahvasti pohjaa sille mitä laulussa sitten tapahtuu. Tarina olisi vajaa ilman alkulausetta.

Tiistaina tekniikka- ja kuoroharjoituksissa flunssa nosti jo terävästi päätään. Yskän vaivaama kurkku esti laulamisen niin, että jouduin markkeeraamaan lähes kaiken. Lauloin siis ”sisäisesti”, sanoja ja sävelkulkuja mielessäni tapaillen, kun muut vieressä vetivät täysillä. Tunsin luissa ja ytimissä millaista on, kun ei voi tehdä omaa osuuttaan vaikka tahtoisi. Mutta oli tärkeää olla mukana ja käydä läpi joka biisi.

Emme ehkä ihan jokainen opi ohjelmaa ulkoa konsertteihin. Jaana painotti kansioiden kanssa laulajille, että sivuja käännetään vain laulujen välillä, ja silloinkin äänettömästi ja eleettömästi. Ja johtajan seuraaminen on edelleen a ja o. Joku heitti takarivistä että kun kerran kuoron pitää osata laulut ulkoa, eikö Jaanakin voisi soittaa säestykset ulkoa. Silloin voisi enemmän keskittyä johtamiseen. Enpä tiedä… Erillinen pianisti olisi minusta edelleen paras, mutta meillä ei ole siihen varaa.

Keskiviikkona yritin vielä sinnikkäästi osallistua kansalaisopiston jazz/pop-laulun pienryhmään. Eihän siitä oikein mitään tullut. Raakuin kuin varis, kunnes Heidi-ope pisti poikki sanoen että nyt riittää, et laula enää nuottiakaan.

Tänään sitten olenkin ollut aivan voimaton, litkinyt omenateetä, torkkunut sängyllä hämärän rajamailla, yrittänyt lukea pieniä pätkiä Zen ja moottoripyörän kunnossapito -kirjaa. Samaan aikaan toisaalla karaoke-ryhmän laulusuoritukset videoitiin juuri tänään. Minun tuurillani menetin juuri sen, mitä olin kieli pitkällä odottanut: Että näkisin ja kuulisin miltä näytän ja kuulostan kun laulan. Se olisi tullut niin tarpeeseen!

Yritän nyt potea kärsivällisesti, toivoen että selviän tästä räkäryteiköstä konsertteihin. Pääsenkö tiistain treeneihin Pyhän Johanneksen kirkkoon? Jää nähtäväksi.

Tämän kirjoitti jamatar 14.3.2019