Joululaulajaiset

Lähdin eilen Jynkkään varusteina nuottien sijasta tonttulakki, vadelmapikkuleipiä ja termari jossa teetä. Jengiä ei näihin Maestran poikkeus-joululaulajaisiin tullut oven täydeltä, sen verran kuitenkin että saatiin aikaan mukava kauden päätös. Lisäksi joitakuita osallistui zoomin kautta. 

En ole ennen tullut tätä ajatelleeksi, mutta Jaanan kertoma on varmasti totta: Meidän suomalaisten perinne laulaa yhdessä joululauluja on ainutlaatuinen. Muualla joululaulut ovat enempi kuorojen hommaa. Mutta me rakastamme kokoontua joukolla Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin ja muihin yhteislaulajaisiin – paitsi nyt, kun korona on sotkenut kaikki rutiinit.

Meidän joululaulajaisissa oli hyvä tunnelma. Laulettiin antaumuksella uudempia suosikkeja ja vanhoja ikirakkaita vuorotellen. Ei niihin vain kyllästy! Salaisuus on tietenkin siinä, että nämä aarteet otetaan esille vain kerran vuodessa joulun aikaan.

Olin aikonut mennä Jaanan kuorojen Vox Polarisin ja Mieskuoro Kuopio- kvartetin joulukonsertteihin – mutta peruttuhan nekin oli. Kuopio-kvartetin Itsenäisyyspäivän konsertti sentään löytyy striimattuna YouTubesta. Kuuntelin sen, ja komeasti kajahtelivat isänmaalliset laulut tuomiokirkossa. Yleisöä ei ollut (tietenkään), mutta saivatpahan viedä ohjelmansa juhlavasti läpi. Vox Polaris sen sijaan joutui kokemaan peruutuksen pettymyksen täysillä, ilman edes striimausmahdollisuutta.

Tammikuussa on VIMMALLA vakaa pyrkimys jatkaa Miniatyyrien harjoituksia esiintymisiin tähdäten. Ja Jonkin sortin uutta kuoromatkaakin on väläytelty. Mentäiskö Kolille? Lapin suunta vetää lujasti. No, näistä on vielä liian aikaista puhua. Tulevaisuudesta ei tiedä – mutta suunnitelmia pitää aina olla, ja uskoa niiden toteutumiseen.

Toivotan kaikille laulukamuille ja muille lukijoilleni Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta oheisen gospel-laulun sävelin: https://youtu.be/SMD8d7oUjxw

Tämän kirjoitti jamatar 9.12.2020.

Melkein perillä

Ai missä perillä? – No tietenkin Lauluklubi Maestran syyskauden lopussa! Jännitimme sydän sykkyrällä kuoroharjoitustemme puolesta, mutta kausi saatiin kuin saatiinkin ehjänä maaliin. Enää on jäljellä ensi tiistain Joululaulajaiset, jotka nyt vietämme sattumoisin omalla porukalla. ”Sattumoisin”? Niinpä. Se sattuma on kamala korona, joka on saartanut meitä ja koko maailmaa viime keväästä lähtien.

VIMMAN Miniatyyreistä on nyt alustavasti harjoiteltu 2/3. Maestran vuosikokouksessa nousi esiin innostava vaihtoehto: Jospa kolmanteen osioon otettaisiinkin Ystävyys-teeman sijasta lauluja taannoisesta Luonnossa -esityksestämme? Moni pitää sitä meidän onnistuneimpana ohjelmanamme, ja kukaties vielä palaamme siihen laajemminkin. Nyt Jaana saa valita luontolauluista viisi, jotka liitämme keväällä Miniatyyreihimme. Kerrassaan mainio idea!

Sonnustauduin kasvomaskiin ensi kerran alkuviikosta, kun käytin Mau-kissaani eläinlääkärillä. Maski ahdisti. En halua edes kokeilla laulaa sen kanssa – ellei tule pakko.

Katsoin Kuvakukossa elokuvan jazzlaulaja Billie Holidaysta. Hän oli yksi suurista, tulkintojensa sielukkuudessa yli kaikkien muiden. Mutta hänen elämäntarinansa oli surullinen. Kuunteluvinkiksi laitan nyt yhden ”Lady Dayn” kuuluisimmista lauluista. Sen sisältö järkyttää – ja on järkyttävän tosi: https://youtu.be/wHGAMjwr_j8

Tämän kirjoitti jamatatar 2.12.2020.

Outoa aikaa

Viimeviikkoisen Ismo Alangon jälkeen tällä viikolla täytti tasavuosia toinen suomirockin iso kanuuna Tuomari Nurmio. 70 v. tuli mittariin. Mies on uransa varrella vaihtanut tyyliään rohkeasti monta kertaa, jopa niin että faneilla on välillä tehnyt tiukkaa pysyä kyydissä. Vinksahtanutta kantrirokkia, taiteellisia kokeiluja, rujouden estetiikkaa ja kansanomaista iskelmähumppaa… Aina väärentämättömällä Tuomarin otteella. Nostan kukkahattuani satamiin juuttumattomalle seilaajalle!

Vuosi sitten emme olisi kuuna kullanvalkeana osanneet kuvitella, millainen vuoden 2020 keväästä, kesästä ja syksystä tulisi. Ja talvi ilmeisesti jatkuu samaan malliin: Korona! Pieni ilkeä virus on pistänyt maailman polvilleen ja myös laulajat tukalaan rakoon. Monen kuoron toiminta on katkolla, koska yhdessä laulaminen on julistettu koronan kannalta erityisen riskialttiiksi. VIMMA-kuorossakin on rivit harvenneet, kun osa porukasta on varotoimena jättäytynyt pois live-treeneistä. Mutta on meitä Jynkässä kävijöitä vielä jäljelläkin ja treenit jatkuvat – toistaiseksi.

VIMMAN Onni -lauluista saimme eilen kaksi viimeistä, Kulkuri ja joutsen sekä Laulu Oravasta. Panin merkille, että meidän Miniatyyreissämme on jo kolme Aleksis Kiven tekstiä. Onnettoman elämänkohtalon kokenut mies osasi tehdä onnellisia(kin) runoja, joista on sävellettyinä tullut koko kansan omaisuutta. Toisin oli runoniekan eläessä. Kanervala -kokoelman sivut päätyivät kalakauppiaan käärepaperiksi.

Oravalaulu on osalle meistä kuorolaisista tuttu jo Luonnossa -ohjelmastamme, jonka kanssa kiersimme Lapissa. Huomaan unohtaneeni stemman autuaasti, mutta kyllä se palaa kun käydään kimppuun. Kulkurilaulussa naisille on helpot sanat: Shuubi duubi shuubi duubi… Eikä stemmakaan pahalta vaikuta. Mutta miehet saavat ulkoläksyksi kolme säkeistöä Helismaata. Hieno teksti kylläkin!

Millä musavinkillä sävähdyttäisin teitä tänään, tämän korona-outouden keskellä? Täältä tulee suomiversio kuumasta Kuuba-lattarista 1930-luvulta. Martin Rojas kitaroi taustalla, vaan kuka laulaa?? Hän tottavie tekee sen tyylillä! https://youtu.be/2QGSHU2b2Mo

Tämän kirjoitti jamatar 25.11.2020.

Tulkintoja

Suomirockin ykköstykki Ismo Alanko täytti 60 vuotta. Yle juhli sitä teemaillalla, jossa vanhojen konserttitaltiointien lisäksi näimme ja kuulimme juhlakalun esittävän laulujaan pianon ja akustisen kitaran kera. Riisuttua, keskittynyttä tulkintaa. Herkkua! Ja sitten oli vielä LABRA, Ismon Stefan Lindforsin kanssa Suvilahden vanhaan kaasukelloon v. 2000 tekemä shamanistis-futuristinen kokonaistaideteos. Mukana pyöri (sananmukaisesti!!) myös suosikkihaitaristini Kimmo Pohjonen. Minua pökerrytti pelkkä katsominen… Toivotan armorikkaita vuosia edelleen hyvässä vedossa olevalle taiteilija Alangolle.

Neloskanavan Vain elämää -sarjassa on nyt tosi mehukas kattaus artisteja tulkitsemassa toistensa hittejä. Omaperäisiä versioita on jo kuultu ja lisää on tulossa. Yksittäistä lempparia on vaikea nimetä. Persoonana diggaan eniten Hra Ylppöä, Reino Nordin taas miellyttää soulahtavalla laulutyylillään. Aiemmin dissaamaani Stigiäkin olen alkanut sietää. Hänhän on oikeastaan aika hellyttävä hahmo.

VIMMA sai kolmannen Onni-biisinsä, joka on Eino Leinon runoon sävelletty Laulu onnesta. Runon sisällöstä syntyi kiihkeä debatti: Miksi pitäisi piilottaa onnensa kuin itsekäs saituri ja painua sen kanssa synkkään korpeen? Meikä oli heti käsi pystyssä omine tulkintoineen: Leino tahtoo sanoa, että onni on niin herkkä asia, että sitä täytyy suojella ja varjella kuin kynttilän liekkiä tuulessa. Eikä ”korpi” tässä ole synkeä ryteikkö vaan asumaton luonnonmaisema, jossa onnelliset saavat olla rauhassa kenenkään häiritsemättä. Mutta runojahan voi ja saa tulkita kukin omista lähtökohdistaan. Ja hyvä runo ei ole yksiselitteinen.

Oskar Merikannon duetoksi säveltämä Onnelliset on niin tuttu laulu, että huomasin jo osaavani stemman lukuisten kuulemisten pohjalta. Mikä helpotus, kun kerrankin pystyy laulamaan vapaasti heti alusta lähtien! Mutta Ahti Sonnisen Lauluun onnesta Jaana on värkännyt niin kimurantin alttostemman, että ensikuuleminen nosti kylmät väreet: Tätä tulen jankkaamaan hikiotsin… No, sehän vain tasapainottaa, kun toinen laulu on niin helppo.

Viikon kuunteluvinkki vie tällä kertaa 1970-luvun alkuun. Tämän runosielun vei syöpä nuorena, mutta laulut jäivät – ja kuulaan kirkas ääni levyn uurteisiin. Kesää muistellen: https://youtu.be/HXijRrCqsgA

Tämän kirjoitti jamatar 18.11.2020.

Konsertissa

Viime viikon torstaina olin konsertissa – ensi kerran hyvin pitkään aikaan. Nuori sankaribaritoni Kristian Lindroos vieraili Musiikkikeskuksella kaupunginorkesterin solistina esittäen Ralph Vaughan Williamsin laulusarjan Songs of Travel. Salissa istuttiin turvavälein, osalla yleisöä kasvomaskit. Erikoinen, odottava tunnelma. Mutta musiikki sytytti mielet ja vei hetkeksi pois nykyhetkestä.

Oli juhlavaa istua konserttisalissa ja nauttia elävästä musiikista. Vähän parempaa päällä, väliajalla kahvi leivonnaisen kera. Ja lopussa voimalliset aplodit, jotka oli selvästi suunnattu paitsi kiitokseksi tästä esityksestä, myös kannustukseksi muusikoille heidän työssään. Heillä on kyky ja mahti taikoa meidät taidollaan toiseen maailmaan. Poistuin konsertista onnellisena.

Ja sitten  arkisempiin vaan ei vähäarvoisempiin aiheisiin: Toinen VIMMAN Onni-lauluista on Oskar Merikannon Onnelliset A. Kiven runoon. Muisto-sarjan Sunnuntaihan on oikeastaan toisinto samasta teemasta. Sama idyllinen maisema, sama kainosti lumoutunut runoilija ja kai sama tyttökin… Eipä haittaa, kun laulut tulevat osiksi eri miniatyyreja. Hienoja, laulun ystävien rakastamia klassikkoja molemmat.

Osa kuorolaisista laulaa nyt maskeissa. Jaanallakin oli eilen sellainen, hän tosin valitti että maski saa nenän vuotamaan ja pitää vähän väliä niistää. Eihän tuo kuonokoppa mukava ole. Itse vältän sen käyttöä, ellei tule pakolliseksi. Se myös huurustaa silmälasit, mikä ei meitä rillipäitä riemastuta.

Pinnasin ”vanhojen” laulujen kertaamisesta, ja sehän kostautui oitis. Ei mennyt harjoitus kuin Strömsössä, vaikka jo taannoin kehuin osaavani kaiken ulkoa. Kovin on vielä ohutta se osaaminen… Nöyrästi vain takaisin äänitteiden äärelle. Ja Syyskuu-laulun teksti tahmoo edelleen. Mutta aina nuo on opittu – sekin ufoilu Sata salamaa! Se oli silloin vanhaan hyvään aikaan, kun koronavirusta ei olisi osattu kuvitellakaan…

Vaan eipä lannistuta. Kuunnellaan sen sijaan suomalaista fado-laulajatarta: https://youtu.be/-FNlFJz64XU Hämmästyttävää!

Tämän kirjoitti jamatar 11.11.2020.

Laulu jatkuu

Korona saartaa ja uhittelee, mutta urhea VIMMA-kuoro jatkaa laulamistaan. Kokoonnumme livenä joka tiistai Jynkän koulun halliin. Kerrankin sen kolhosta suuruudesta on meille iloa, sillä se mahdollistaa laulamisen turvavälein. Ennen koronaa raivasimme hallin pöydät ja tuolit sivuun treeniemme ajaksi, nyt sirottaudumme harvakseltaan pöytien väleihin. Se näyttää ja tuntuu hassulta kuorolaulamista ajatellen, mutta parempi niin kuin etänä Zoomissa, jokainen yksin pikku ruudussaan…

Ensimmäinen uuden Onni-teemamme lauluista on – kuinkas muuten, Onni. Martin Kochin Lyckan, ruotsalaisen laulelman helmiä. Heräävä rakkauden tunne vertautuu tekstissä kevääseen ja sen elämänvoimaan. Voisiko valitulleen asian kauniimmin sanoin esittää?

Stemman oppiminen tuttuun lauluun voi olla erityisen hankalaa, kun melodia jyrää mielessä ne ”vaihtoehtoiset”. Tällä kertaa Onnen alttostemma tuntui ihmeen helpolta omaksua. Mutta vain ensikuulemalta. Totuus voi olla toinen, kun harjoitellaan yhdessä eteenpäin. Ei mikään ole koskaan helppoa tuosta vain, ainakaan minulle. Maaliin en pääse raivautumatta ryteikön läpi.

Muisto-laulujen kanssa ollaan nyt vaiheessa, jossa turvavälit haittaavat todella. Johtajaa seuraamalla pysyn tempossa, mutta se että kuulen muita laulajia viiveellä aiheuttaa hämmingin: Korva sanoo että laulan epätahdissa. Kumpaa totella, silmää vai korvaa? Tämä ei parane ennen kuin voimme taas laulaa normaalisti vieretysten. Ihan tautisen katalaa!

Keksin idean, että rupean laittamaan postausteni loppuun teille pienen kuuntelutärpin. Jotain spessua, yllättävääkin ehkä. Herkkua siis! Tässä ensimmäinen: Sittemmin suursuosioon noussut ”kansanlaulaja” esiintyy omalla äänellään, ennen levy-yhtiön puuttumista äänen sointiin ja sävyyn. Ilvettä ja ilkikuria löytyy jo tästä varhaisteoksesta, nam! Olkaa hyvät: https://youtu.be/5LZtjHXkhzs

Tämän kirjoitti jamatar 4.11.2020.

Hengähdyshetki

Kun viime VIMMA-treenit oli peruttu, syyslomamme pitenikin kahteen viikkoon. Oiva tilaisuus opetella ulkoa Muisto -lauluja! Ja asiaan paneutuminen kannatti: Eiliset harjoitukset lauloin läpi luntat pöydällä, ei kädessä. Uskalsin heittäytyä sen varaan, mitä juuri nyt osaan ja muistan. Riemukas vapautumisen tunne – vaikkei kaikki vielä ihan priimasti mennytkään.

Tämä on se ihana hengähdyshetki, kun työn alla oleva matsku on tuoreena muistissa ja laulaminen on rentoa. Viilausvaihe omine tuskitteluineen on edessä, mutta nyt nautitaan. Tai siis meikä nauttii; enhän tiedä kuinka tämä prosessi kuorokavereilla menee. Nyt on viisi laulua jotenkin hanskassa, stemmat ja sanat. Mutta Muistatko syyskuun, joka sävelten puolesta on meille altoille helpoin (koska laulamme pääosin melodiaa), on sanojen osalta hankalin. Siinä toistetaan yhtä ja samaa asiaa varioiden, eli heikosti apuja mieleen painamiseen. Kutsun tällaista laulutekstityyppiä ”sanahelinäksi”. Enkä arvosta sitä järin korkealle.

Hengähdyshetki on samassa jo ohi, sillä ensi viikosta lähtien alamme Muisto -laulujen ohessa opetella seuraavan teemakokonaisuuden kipaleita. Yksi kerrallaan nämä uudet biisit vievät meidät taas aloitusruutuun. Mutta näin Miniatyyrimme rakentuvat lomittain, jolloin meillä on ohjelmistoa mistä valita sitten kun on aika taas lähteä esiintymään. Siinä onkin kysymys: Koska ja missä? Sitä emme tänä poikkeusaikana voi tietää. Mutta me treenaamme luottaen siihen, että tämä menee ohi ja päästään taas konsertoimaan. Ei VIMMAN tarina peruuntuneeseen 10-vuotiskabareehen lopu!

Loppukaneetiksi jotain herkkää ja kaunista. Tsekatkaapa tämä: https://youtu.be/ynoVqMCo6V4

Tämän kirjoitti jamatar 28.10.2020.

Vielä kerran kabaree

Jaana laittoi ”tippalootaan” (dropbox) ääntä ja kuvaa VIMMAN viimeisistä kabareeharjoituksista. Siis niistä, joissa meillä oli näyttämöpuvut ja bändikin mukana. Tunnelma oli haikean iloinen. Haikea, koska näin hyvästelimme toteutumatta jääneen juhlaohjelmamme – ja iloinen, koska oli niin hauska laulaa kabareeasuissa ja vihdoinkin bändin kanssa. YouTubessa on nyt myös Jaanan editoima mainio kooste kabareemme vaiheista. Siitä näkee mitä olisi ollut tulollaan, jos…

Syyslomaviikon aikana olen pitänyt kertausharjoituksia. Ehei – ette voi arvata! Kävi niin, että kirjastoreissulla törmäsin kahteen teatteri-CD:hen, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Kaj Chydenius säveltäjänä kummassakin. Toinen sisältää legendaarisen LAPUALAISOOPPERAN laulut, toinen yhtä legendaarisen SEITSEMÄN VELJEKSEN laulut, molemmat alkuperäisesityksinä. Olen muinoin nähnyt ne Helsingissä ja Turussa – ja kyllä, ne ovat ikonisen maineensa veroisia. Ja näiden laulujen äärellä olen nyt haikean iloisesti kerrannut nuoruuteni huippuelämyksiä.

Vielä toinenkin kertausharjoitus samalta kirjastoreissulta: Erikseen etsimättä sain näppeihini koirankorville luetun, halvalle paperille painetun kirjan BLUESIN TARINA, tekijänä Paul Oliver. Jos on kirjan ulkomuoto vaatimaton, ei ollut ylellistä myöskään niiden miesten ja naisten elämä, joista opus kertoo. Mustat bluesin pioneerit olivat köyhistä köyhimpiä maatyöläisiä, tehtaiden hanttityövoimaa ja kiertolaisia. Mutta he lauloivat ja soittivat bluesia! Tallensivat sinisiin säveliin murheensa ja harvat ilonsa. Kirjan sisältö on minulle osin ennalta tuttua, mutta mieluisaa asiaa myös kertaan mielelläni. Aina tulee vastaan jokin uusi tiedon muru. Ja CD-kokoelmistani löydän helmiä: ”Ahaa, tää on tää!

Tällä viikolla ei ollut Miniatyyri-harjoituksia, koska Jaana oli kipeänä (EI koronaa!), enkä osallistunut Zoomissa palautekeskusteluun, koska en tiennyt siitä. Mutta ensi tiistaina toivottavasti ollaan taas livenä Muisto-laulujen kimpussa. Dum-dum siihen asti!

Tämän kirjoitti jamatar 21.10.2020.

Rytmi ja tahti

VIMMAN korona-ajan kuoroharjoitukset turvavälein ovat tosi haastavia, koska emme kuule toisiamme kunnolla. Tahdissa pysyy kun seuraa johtajaa – mutta entäs rytmi? Dum-dumeissa on tärkeää, että stemmat kulkevat oikea-aikaisesti suhteessa toisiinsa. Monrepos’issa naisten dum dumit tulevat miesten puolta hitaampien väleihin, tyyliin yks – KAKS-KOL, jossa ”yks” on miehet. Muisto-laulussa taas naiset iskevät synkoopilla dum-sarjansa miesten tasaisen tikkauksen väleihin. Tai näin minä sen miellän. Musiikkiopillisesti selitykseni lienee päin honkia, mutta… Tärkeintä kai on että asian jotenkin ymmärtää.

Mutta siis. Johtaja määrää tahdin, kun taas laulajien tulisi luoda ja säilyttää rytmi, laulun hengitys. En tiedä miten Jaana kuulee meitä Jynkän hehtaarihallissa. Omalta alton paikaltani kuulen miehiä vähän, sopraanoja huonosti ja omia stemmakavereita takanani tuskin lainkaan. Löydä siinä sitten yhteinen rytmi! Uskon kuitenkin, että tämä kohenee kun varmuutemme näiden uusien laulujen kanssa kasvaa. Kun laulamme itsevarmasti, myös kuulemme – ja aistimme yhteisen pulssin – paremmin.

Yle-tv tarjoili minulle taas kerran mahtavan musiikkielämyksen ja uutta tietoa. Kun brittiläisen glamrock-yhtye Queenin solisti Freddie Mercury kuoli v. 1991, tuntui varmalta ettei kukaan voisi korvata loistokasta Mercurya. Vaan kuinka kävikään: Vuodesta 2012 lähtien bändi on jälleen täyttänyt stadionit uuden solistin Adam Lambertin kanssa. Mies löytyi Queenia ajatellen erittäin yllättävästä paikasta: American Idols -kilpailusta! Teema-kanava näytti Queen-konkarien ja Lambertin kohtaamisesta dokkarin. Ja voi pojat… Lambert ei ole Mercury, mutta hän pärjää täysin omillaan. On ulkonäköä, asennetta ja ennen kaikkea ääntä. Vai mitäpä sanotte tästä: https://youtu.be/mPifrtucHBQ – Ja katsokaa tuota väenpaljoutta! Se tuntuu tänään unennäöltä.

Tämän kirjoitti jamatar 8.10.2020

Beatles vai Stones?

Susanna Vainiola pohdiskeli Popradio-ohjelmassaan rock-musiikin olemusta ja käsitteen laajenemista. Alkuperäinen rock’n’roll on aivan  muuta kuin se, mitä nykyisin rockiksi kutsutaan. Muutos alkoi 1960-luvulla, kun tulivat The Beatles ja The Rolling Stones. Teininä pidin Beatle-poikia harmittomina hauskanpitäjinä, Rollarit taas olivat rumia ja epäilyttäviä. Enpä tiennyt mitä tuleman piti! Siis että ”Kuoriaisista” kuoriutui rock-musiikin uudistajia – ja että ”Vierinkivet” rokkaavat yhä vieläkin.

Popimpaa vai rokimpaa? Täällä Koti-Suomessa voisi kysyä: J. Karjalainen vai Kauko Röyhkä? Omaan ranking-listaani mahtuvat molemmat. Jii on monipuolisempi, mutta Koo on parhaimmillaan todella tylyn hyvä. Mutta rock ei enää ole nuorisomusiikkia; nuorille maistuu pop ja rap. Eipä silti, maistuu räppi minullekin, valikoidusti. Arvostan sitä sanataiteena.

Saatiin koronakevään katkaisema Voice of Finlandkin vihdoin päätökseen. Voittajaksi nousi Juffi Seponpoika, finaalinelikon persoonallisin. Häntä minäkin olisin (siitä joukosta) äänestänyt. Saapas näkee mihin omaperäisyys ja asialliset äänivarat riittävät. Huipulla on ahdasta ja harva yltää kiintotähdeksi.

VIMMAN Muisto-miniatyyrien kanssa ollaan nyt siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa jo osata. Mutta kun ei osaa… Syyskuun ja Sunnuntain laulan jo kohtuullisesti. Mutta ne muitten laulujen hyminät ja dumittelut sysäävät minut armotta ammuvainaan nuotille. Se kiukuttaa. Miksi nuottikorva pettää? Siksi kai, että se ei ole tarpeeksi harjaantunut. Ei siis kymmenessä kuorovuodessakaan! Pitää vain odottaa että sävelkeitto kypsyy muistissani. Mutta aikansa se ottaa…

Tämän kirjoitti jamatar 30.9.2020.