Blogi

Näin talvilomaviikollani Tampereella Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset – hieno tulkinta hienosta oopperasta. Vertailu taannoin Jyväskylässä näkemääni tuotti tuloksen, että pidin paljon molemmista. Pääparit (Jyväskylä Petri Lindroos + Johanna Rusanen, Tampere Mika Kares + Silja Aalto) olivat kiinnostavasti erilaiset. Lindroos ja Rusanen tulisemmat, Kares ja Aalto tyynemmät; molemmat vakuuttavia sekä laulajina että näyttelijöinä. Ja Kokkosen musiikkihan

Juu – en puhu nyt napinlävestä 😉 vaan VIMMA-kabareen eilisestä läpimenoharjoituksesta Alavassa. Käytiin koko pruju läpi, tosin ilman pääparia eli Kavaljeeria ja Seremoniamestaria (ja bändiä). Jaana luki pianon äärestä pääparin replat, säesti ja vielä johtikin laulujamme. Oli siinä yhdelle naiselle hommaa kyllin! Kokonaisuuden läpivieminen kerralla on raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Itse laulaminenhan on suuressa

Syksyllä kirjoitin Pepe Willbergistä tehdystä dokkarista – nyt tuli taas Pepestä asiaa, kun olin häntä kuulemassa Kaupungintalolla. Sunnuntain konsertissa lauloivat ”poppipoika” (hänen oma ilmaisunsa!) Willberg ja klassinen sopraano Eilamaria Leskinen pianisti Anu Kososen säestyksellä. Sopraanon kevyiden alkunumeroiden jälkeen astui päätähti lavalle ja tarjoili meille 12 laulua ohjelmistostaan. Ja se ääni!! Niin kaunis väri ja upea

Vox Polaris -kuoro konsertoi eilen ja lauantaina Tuomiokirkossa – ja minusta tämä konsertti oli heidän parhaansa ikinä. Nuo ihanat äänet! Nykysäveltäjien talvilaulujen kooste ihastutti ja hämmästytti: En ole koskaan ennen nähnyt vaihtuvia värivaloja kirkon tilaisuuksissa, enkä myöskään ole kuullut ämyreistä äänitehosteita! Mutta nämä hienot jutut ovat vain ulkoisia seikkoja. Itse pääasia, laulut ja niiden esittäminen

Viime VIMMA-treeneissä yksi kuorolainen kysyi. kenelle Meri -laulu oikeastaan lauletaan. Siinähän ei puhutella ketään, rannalla olija vain kuvailee tyyntä merta auringonlaskun aikaan. Mutta yleisöesityksessä ”tääll’ yksinäni laulelen” -meininki ei kelpaa. No, mehän tietenkin laulamme kuulijoillemme. Samalla voimme kuvitella seisovamme tyynellä rannalla nauttien maisemasta. Katseen voi tähdätä horisonttiin – eli valo- ja äänikoppiin salin perällä, teatterissa

Olen viime päivät lukenut nautinnolla musiikkitoimittaja Jake Nymanin muistelmia radiovuosiltaan. Vanhana radiolaisena (Äänilevystö 1967-71) saan kirjasta paljon ”ekstraa”, muistoja ryöppyää mieleen. Levystöstä Unioninkadun talosta pääsi Fabbarin puolelle ja studioihin Sävelradion tilojen ja sokkelokäytävien kautta. Varsinaisen työni (uusien levyjen kortistointi) ohessa pääsin toisinaan itsekin studioon tekemään musiikkipakinoita vaihtelevista aiheista. Se oli hauskaa ja jännittävää – erityisen