Blogi

Viimeisimmät postaukset

Me ollaan VIMMA!

Tiistasin VIMMA-treeneissä otettiin odotettu ja vähän pelättykin askel uuteen, kun alettiin työstää ensimmäistä Anna-Mari Kähärän ja Anna-Leena Härkösen laulua. Niitä on setissä yhteensä kahdeksan, kaikki uppo-outoja eikä ihan helppojakaan… Yhä uudelleen on hirmuisen kaunis runo ja sävellys. Mutta miten vaikea onkaan äkkinäisen seurata nuotteja, jotka hyppivät minne sattuu erilaisten ”salamerkkien” mukaan! Taas kerran kiroilen lukutaidottomuuttani.

Lue lisää »

Musikaalin olemus

Kuopion kaupunginteatterin uutuusmusikaali Täydellinen resepti sai ensi-iltansa tänään. Toinen ensi-ilta on huomenna, koska päärooleissa on nykykäytännön mukaan kaksoismiehitys. Teos on, näin voi sanoa, täydellisen kotikutoinen, sillä sen on käsikirjoittanut ja ohjannut teatterin oma ohjaaja Taava Hakala ja säveltänyt teatterin kapellimestari Mika Paasivaara. Eikä koreografiakaan tarvinnut kaukaa hakea, sillä hän on teatterinjohtaja Antti Lahti, tanssija ammattitaustaltaan.

Lue lisää »

Kaikki tahtoo…

VIMMAN syksy käynnistyi tiistaina virkeissä tunnelmissa. Oli taas ”hauska tappa vanha tuttu” ja saada näppeihinsä ensimmäiset nuottilaput. Kahdessa tunnissa haravoitiin alustavasti viisi laulua uudesta ohjelmastamme, joka kantaa nimeä Kaikki tahtoo rakastaa. Siitä on siis kyse, ”sen oikean” löytämisestä, suhteen säilyttämisen kiemuroista ja siitä mihin lopulta päädytään. Ei huono aihe ollenkaan – ja koskettaa varmasti kaikkia

Lue lisää »

Kohta lähtee!

Hei siskot ja veikot – pian lähtee VIMMA-vankkurit taas vierimään kohti uusia seikkailuja! Ja blogikin rykäisee itsensä taas liikkeelle. Kesä meni että hujahti, oli reissua tuonne ja tänne. Ja kuumaa viikkotolkulla – liikaakin. Heinäkuussa, juuri kun ne hirmuhelteet alkoivat, keikkailin ILO-bändin kanssa Kaustisen kansanmusafestareilla. Hyvin meni esiintymiset, ja muun ajan ahmin konsertteja minkä kerkesin. Laulupuolelta

Lue lisää »

Esiintyvät taiteilijat

Viime päivät me VIMMA-kuorolaiset olemme eläneet poikkeuselämää: Mielen on täyttänyt vain ja ainoastaan käsillä oleva esiintyminen. Kaikki muu on silloin toissijaista – tämän ovat perhe, ystävät ja työkaverit saaneet tuta. Olemme olleet heitä kohtaan hajamielisiä, ärtyneitä, ylivirittyneitä, vetäytyviä yms… Nämä oireet liittyvät ”esiintyvien taiteilijoiden maailmaan”, jonne Maestra-Jaanamme meidät tervetulotoivotti teatterin lämpiössä Berliini Pariisi New York

Lue lisää »

Säihkettä ja säpinää

VIMMA-kabareen odotettu pukuharjoitus pidettiin eilislauantaina. Alavan sali täyttyi daameista säihkyvine kabareeasuineen ja eleganteista pukuherroista. Eihän siellä tahtonut tuntea kavereitaan! Yönmustia peruukkeja oli useita ja hamosissa huomattava määrä hapsuja ja paljetteja. Puhumattakaan puuhkista! (Harjoituksen jälkeen lattialla oli melkoinen sulkasato erivärisiä höyheniä.) Alkua odoteltiin sähköisissä tunnelmissa. ”Katsomossa” istui kolmen asiantuntijan raati: muusikko Markku Laakso, tanssija Sonja Toivanen

Lue lisää »
Arkistot
Scroll to Top