Hei siskot ja veikot – pian lähtee VIMMA-vankkurit taas vierimään kohti uusia seikkailuja! Ja blogikin rykäisee itsensä taas liikkeelle. Kesä meni että hujahti, oli reissua tuonne ja tänne. Ja kuumaa viikkotolkulla – liikaakin. Heinäkuussa, juuri kun ne hirmuhelteet alkoivat, keikkailin ILO-bändin kanssa Kaustisen kansanmusafestareilla. Hyvin meni esiintymiset, ja muun ajan ahmin konsertteja minkä kerkesin. Laulupuolelta
Viime päivät me VIMMA-kuorolaiset olemme eläneet poikkeuselämää: Mielen on täyttänyt vain ja ainoastaan käsillä oleva esiintyminen. Kaikki muu on silloin toissijaista – tämän ovat perhe, ystävät ja työkaverit saaneet tuta. Olemme olleet heitä kohtaan hajamielisiä, ärtyneitä, ylivirittyneitä, vetäytyviä yms… Nämä oireet liittyvät ”esiintyvien taiteilijoiden maailmaan”, jonne Maestra-Jaanamme meidät tervetulotoivotti teatterin lämpiössä Berliini Pariisi New York
VIMMA-kabareen odotettu pukuharjoitus pidettiin eilislauantaina. Alavan sali täyttyi daameista säihkyvine kabareeasuineen ja eleganteista pukuherroista. Eihän siellä tahtonut tuntea kavereitaan! Yönmustia peruukkeja oli useita ja hamosissa huomattava määrä hapsuja ja paljetteja. Puhumattakaan puuhkista! (Harjoituksen jälkeen lattialla oli melkoinen sulkasato erivärisiä höyheniä.) Alkua odoteltiin sähköisissä tunnelmissa. ”Katsomossa” istui kolmen asiantuntijan raati: muusikko Markku Laakso, tanssija Sonja Toivanen
Olin eilen konsertissa kaupunginteatterissa. Näyttelijä Ritva Grönberg esiintyi bandoneonisti Henrik Sandåsin trion kanssa. He esittivät argentiinalaisen Astor Piazzollan ja muidenkin musiikkia. Ihana Piazzolla! Tämä oli konsertin nimi ja täydestä syystä, sillä Piazzollan säveltaidehan on hurmaavaa. Sandåsin bandoneon-harmonikka lauloi kaikissa tunteiden väreissä – kuten myös Ritva Grönberg, jonka syvän lämpimästä äänestä olen aina pitänyt. Näyttelijänä hänellä
Muistikatko on jokaisen esiintyjän pahin painajainen. Se tulee aina yllättäen – äkkiä päässä vain lyö tyhjää, ”filmi katkeaa”. Minulle kävi näin eilisissä VIMMA-harjoituksissa kesken soololauluni. Onneksi se oli vain harjoitus ja pystyin ottamaan asian melkeinpä huumorilla. Tositilanteesta olisi huumori kaukana. Luulen kyllä tietäväni mistä tämä pimennys johtui. Olin keskittynyt muistamaan puherepliikkini, joka on viime aikoina
Näin talvilomaviikollani Tampereella Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset – hieno tulkinta hienosta oopperasta. Vertailu taannoin Jyväskylässä näkemääni tuotti tuloksen, että pidin paljon molemmista. Pääparit (Jyväskylä Petri Lindroos + Johanna Rusanen, Tampere Mika Kares + Silja Aalto) olivat kiinnostavasti erilaiset. Lindroos ja Rusanen tulisemmat, Kares ja Aalto tyynemmät; molemmat vakuuttavia sekä laulajina että näyttelijöinä. Ja Kokkosen musiikkihan
Viimeisimmät kommentit