No niin! Päivän VIMMA-kotitreeni on tehty. Kävin kaikki Valkokangas-laulumme läpi kahdessa osassa. Yhtä soittoa ei jaksaisi, loppua kohti ote herpaantuisi. Jaanan ohjetta seuraten lauloin peilin edessä, tarkkaillen eleitäni ja ilmeitäni. Ei saa tehdä yli eikä ali vaan juuri sopivasti. Luontevasti. Samalla täytyy sopeuttaa oma ilmaisu kuorotoverien ilmaisuun. Mutta juuri tätä emme kuorossa itse näe, vaan
Radiossa on ohjelmasarja Näistä levyistä en luovu, jossa tunnetut henkilöt kertovat mielilevyistään. Meitsi ei luopuisi mistään! Kaikkeen, mitä olen hyllyihini kerännyt, minulla on tunneside. Musiikkiin ja ihan tiettyihin äänityksiin voi tallentua tunnemuistoja, jotka eivät haalistu. Kun laitan soimaan Sergei Rahmaninovin 2. pianokonserton, mieleen palaa miltä tuntui kuunnella sitä nuorena tyttönä kynttilän valossa vuokrakämpän lattialla maaten.
VIMMAN viime treeneissä pulpahti mieleen mietteitä aiheen vaiheilta. Kuten, että mikä tämä porukka on ja miten se on nykyvaiheeseensa päätynyt. Kuorossamme on tällä hetkellä noin 50 aktiivijäsentä. Se on paljon – mutta alkuvuosina oli vielä enemmän. Muistelen että reilusti yli 60. Ajan saatossa väkeä on tullut ja mennyt, kuten elämään kuuluu. Mutta rajuimmin meitäkin rokotti
Talvilomat on lomailtu ja eilen oli VIMMA-kuoron ensimmäinen pidennetty kolmen tunnin treeni. Tyhjäksi raivatussa salissa kahlattiin ensi kertaa läpi koko ohjelma puheosuuksineen kaikkineen. Asemat ja kuviot ovat vielä vaiheessa, mutta kokeilemalla ne alkavat hahmottua. Ei ole ihan helppoa liikuttaa viittäkymmentä laulajaa näyttämöllä niin että se näyttää a) järkevältä, b) mielenkiintoiselta. Nyt aluksi on tärkeää saada
Tsekkasin huvikseni, että sana ”pikkuhiljaa” on esiintynyt blogissani tähän mennessä kuudesti – mutta nyt ensi kerran otsikossa. Tällä kertaa se kuvaa VIMMA-kuoromme uuden ohjelman valmistumista kohti huhtikuun esityksiä. Tiistaina järjestimme tuolit Alava-talolla salin leveyssuuntaan, mikä vastaa paremmin teatterin näyttämöä. Mutta vielä ei edetty askelsulkeisiin eli kuoron liikkeiden harjoitteluun. Ehdolla on letkajenkkaa, hiipimistä, paikalla marssia ja
Näyttelijä Lina Patrikainen aloittaa lauluohjelmansa Kuopion kaupunginteatterissa huimalla Myrskyluodon Maija -vokaliisilla: korkealta ja kirkkaasti. Showssaan hän tuo vakuuttavasti esiin laulajan ja estradiesiintyjän taitojaan. Kaikki käy sulavasti asun- ja tunnelmanvaihdoksineen. Yhdessä kohtaa säestäjäänsä Tapio Nykästä (käsikirjoituksen mukaisesti) turhaan huhuiltuaan Lina jopa alkaa soittaa flyygelillä Chopinin Vallankumousetydiä. Vaikuttavaa! Kokonaisuus on menevä ja viihdyttävä – ehkä himpun liikaakin.
Viimeisimmät kommentit