Blogi

Eilen (lauantaina 10.11.) oli Jynkän koululla Sulasolin järjestämä kuorokoulutus klo 10-14. Osallistujia oli hyvä joukko lähiseudun kuoroista. Kouluttajana meidän Maestra-Jaanamme, joka vei ohjelman läpi erittäin tehokkaasti aikataulussa pysyen. Saimme maistella kuorolaulun eri tyylejä: keskiaika, barokki, romantiikka, pop, etno, gospel, jazz… Lauloimme esimerkkipätkiä kustakin tyylilajista niiden tyypillisyyksiin keskittyen. Tuntui komealta laulaa osana näin isoa kuoroa – etenkin miesäänet,

Anton Tshehovilla on novelli Oopperasta palattua, joka kuvaa nuoren tytön romanttista hurmiota oopperaelämyksen jälkeen. Itse en  ole enää ihan nuori enkä järin romanttinenkaan, mutta hurmioon minut sai eilen Musapirtillä näkemäni Iiro Rantalan ja Minna Lindgrenin ooppera Pikaparantola. Se on moderni teos, mutta Rantalan musiikki on helposti lähestyttävää ja Lindgrenin libretto älykkään huumorin riemujuhlaa. Säveltäjä hyödyntää

Lomaviikolla olin Ricky-Tick Big Bandin & Julkisen Sanan konsertissa – ja kylläpä maistui! Valtteri Laurel Pöyhösen johtama jazzorkesteri ja räppitrio Karri ”Paleface” Miettinen, Lasse ”Redrama” Mellberg ja Tommy Lindgren ovat äkkiseltään aivan eri paria – mutta ei, ne pelaavat yhteen loistavasti. Tulos on herkullinen kombo svengaavaa puhallinjazzia ja millilleen rytmitettyä räp-nakutusta. Räppitrio tulittaa kuin konekivääri,

Aiemmin sotkin autuaasti nykypopin Evelinat ja Ellinoorat – mutta en enää, ainakaan näitä kahta, katsottuani tv:n Vain elämää -ohjelman uusinta kautta. Kyseiset nuoret mimmit ovat osaavia biisintekijöitä ja esiintyjiä. Mutta he eivät tee biisejään minulle vaan omalle sukupolvelleen, kuten kaikki kollegansa kautta aikojen. Tunnustan heidän taitonsa, mutta heidän maailmansa ei ole minun. Ja näinhän pitää ollakin.

Olen kuunnellut jazzia 60-luvun radiovuosistani alkaen ja, uskallan sanoa, imenyt sen sykkeen sisääni. En voi kuunnella jazzia (tai muutakaan rytmimusiikkia) ilman että jalka alkaa naputtaa ja koko keho elää mukana. Ella Fitzgerald on lajissaan ylivertainen, miehistä diggaan Sammy Davis Junioria, joka tosin on enemmän American Songbook- kuin varsinainen jazzlaulaja.  Ääni hänellä on loisteliaampi kuin Ratpack-kamullaan

Alkuviikosta meidät Charles Aznavourin ihailijat tavoitti suruviesti: Ranskalaisen chansonin yksi suurimmista mestareista on kuollut 94 vuoden iässä. Pieni armenialaistaustainen mies teki suuria lauluja ja esitti niitä suurella sydämellä. Ja ääni – sehän oli aivan ainutlaatuinen. Muistokappaleeksi valitsen Aznavourin laulun Hier encore (”Vielä eilen”), jonka monet ehkä tuntevat paremmin suomen- tai englanninkielisinä versioina. Ne eivät, niin