Blogi

Vanha tuttumme Riku eli Kallaveden kirkon kanttori Richard Nicholls piti tekniikkatunnin ja VIMMA-treenit Jaanan sijasta. Tekniikassa hiottiin omassa stemmassa pysymistä kolmeksi ryhmäksi jakautuneina. Materiaalina meille ennalta tuntematon spirituaali. Kuorolaulajillehan vahva ja varma stemmalaulu on ydintaito, jota ei koskaan voi treenata liikaa. VIMMA-harkoissa työstettiin uusia spirituaalejamme, kutakin stemmaa vuorollaan rauhassa läpikäyden, niin monta kertaa kuin oli tarpeen, vaikeita kohtia

Meillä kaikilla on lempilaulumme ja myös inhokkilaulut, joiden kuuleminen nostaa niskavillat pystyyn. Saati että joutuisi laulamaan inholauluaan! Minulle ja reaktioista päätellen parille muullekin kävi näin maanantain Maestratunnilla, kun eteen lyötiin Suomen euroviisu Lapponia vuodelta 1977. Teennäinen tekele, tökerö ”Lappi-mainos”. Juuri Lapissa käyneenä tämä ällötti entistäkin pahemmin. Mutta laulettiin, koska se kuului ohjelmaan. Mitä lie ammattilaiset ajatelleet tätä kyhätessään?

Maestralaulajat aloitti maanantaina virkeästi tutussa Steinerkoulun musaluokassa tutulla porukalla. Kirjasta löytyy mukavan monipuolista laulettavaa. Tyylilajeihin ja ilmaisuun ei perehdytä pitkällisesti, mutta taitava vetäjämme Teija saa lyhyessäkin ajassa oleelliset asiat esiin. Tästä minä pidän! VIMMAN uudet spiritualit tuntuvat hyviltä laulaa. Sävelmät ovat yksinkertaisia ja harmoniat luonnollisia, sellaisia jotka tarttuvat nätisti korvaan. Jaana toteuttaa lupauksensa, jonka mukaan

Reissu on nyt heitetty ja VIMMA-poppoo jälleen kotona. Pääasia eli esiintymiset Sodankylän kirkossa, hotelli Luostotunturissa ja Luontokeskus Naavassa hoituivat kunnialla ja yleisöäkin oli. Allekirjoittanutta tosin kiusasi mystinen yskäongelma, joka toistui joka konsertissa, aina eri laulun kohdalla. Taistelu yskää vastaan lukkiutti koko kropan ja vei äänen – vapisin vain, haukoin henkeä ja auoin suutani yrittäen näyttää kuin laulaisin.

Maestralaulajat toteutuu! Ilouutinen meille jotka pidämme Teijan tyylistä ja laulamme mielellämme ”kaiken maailman lauluja”. Nyt on odotukset vähän kuin Pekka Laineen ihmemaa -radio-ohjelmassa: koskaan ei voi tietää mitä musiikkia sieltä tulee. Mutta aina se on kiinnostavaa, ja vielä kiinnostavammaksi sen tekevät Pekan oheispuheet. Sama juttu Teijan kanssa – hänellä on aina lauluista jotain mielenkiintoista sanottavaa.

Me suomalaiset rakastamme yhteislaulua – etenkin varttunut väki. Kun joku vain järjestää tilaisuuden, jossa lauletaan meille varttuneille sopivaa ohjelmistoa, tupa täyttyy taatusti. Näin tapahtui myös viime sunnuntaina Kaupungintalolla Sointu-Savon yhteislaulusessiossa, jonka teemana oli sota-ajan laulut. Täpötäysi salillinen yleisöä lauloi antaumuksella pianon ja haitarin säestyksellä. Sotilasasuinen haitarimies veteli kurttuaan todella makeasti ja toimi myös esilaulajana. Valtaosassa sota-ajan