Poteroelämää

Uudenmaan eristys purettiin, mutta koko valtakunta jatkaa poteroelämää koronavirusta vältellen. Netin kautta päästään sentään kotipoteron ulkopuolelle, ja valinnanvaraa on vaikka kuinka – kuten Maestran Kaupungintalon yhteislaulajaisten tilalle lanseeraama Lauluhygge. Ensimmäiset virtuaalilaulajaiset pidettiin sunnuntaina ystävyys-teemalla. Esilaulajat, meidän Jaana ja Antti Annola, hoitivat homman nätisti vuorovedolla. Mutta 23 osanottajaa oli minusta aika vähän? No, jospa se oli vain alkukankeutta.

VIMMA-treeneissä mentiin tällä kertaa läpi koko kabaree puherooleineen tansseineen kaikkineen. Tai tanssia sai kuka halusi. Minä en halunnut vaan keskityin lauluihin. Jättikiitos uusista apuäänityksistä!! Vihdoin viimein minäkin sain tolkun uu-uu-stemmasta… Ja valmiiden pianosäestysten kanssa on hyvä harjoitella. Sanasekoilut paljastuvat armotta – ja niitähän mulla riittää yhä vain.

Treeneissä tuli juttua kaupunginteatterin Cabaret-musikaalista ja tästä meidän ”kilpailevasta” tuotoksesta. No eiväthän nämä ole samaa genreä ollenkaan. Cabaret on kabaree-miljööseen sijoittuva musikaali, meidän taas muodoltaan kabareeohjelma – tosin hyvin kiltti sellainen. Ehta kabaree puree, herjaa, ilkkuu ja nauraa päivän puheenaiheet halki, poikki ja pinoon. Sellaista me emme voi tehdä, koska a) meidän taidot ei riittäisi, ja b) pääpointti on tehdä juhlakonsertti, joskin erilainen, siis kabareemuotoinen. Että silleen! 🙂

Täällä omassa poterossani olen keksinyt viihdyttää itseäni lueskelemalla Helsingin aikaisia päiväkirjojani. Oi nuoruus, jälleen kerran!! Sinfoniakonsertit Kultsalla, Kansallisoopperan rakas piippuhylly, Jazzklubi Hakiksessa, aarteenetsintäretket Musa-Fasulle kun oli rahaa ostaa uusi levy… Ja omat laulut, kitara ja frendit. Musiikki oli läsnä kaikessa ja koko ajan. Suuri(n) rakkauteni. Että voikin maailmassa olla jotain niin täydellisen ihanaa! Se tekee poteroelämästäkin siedettävää. – Taidanpa laittaa Mahlerin lauluja soimaan.

Tämän kirjoitti jamatar 16.4.2020

 

Pitkä perjantai

Lapsuudessani Pitkäperjantait olivat todella pitkiä, kun ei saanut olla kavereiden kanssa eikä tehdä mitään kivaa. Piti vain olla hissuksiin kotona. Tiesin että vietettiin kauan sitten ristinpuulla teloitetun Jeesuksen kuolinpäivää, mutta järkeeni ei oikein mahtunut miksi minunkin piti sitä murehtia.

Tänään on taas Pitkäperjantai ja ollaan hissuksiin kotona. Ja pääsiäistä edeltävää paastoa on vietetty joukolla monin tavoin, niin uskovat kuin uskottomat. Ei taide- eikä kulttuuririentoja, ei urheilutapahtumia, ei muitakaan kokoontumisia, ei ravintolailtoja, ei rock-keikkoja, ei vapaata liikkumista… Eikä VIMMA-harjoituksia Jynkän koululla!

Kovasti tämä paasto kirpaisee meitä VIMMAlaisiakin. Etäharkoissa käytiin nyt läpi kabaree-koreografioita. Huh! Ryhmätanssikuvioita on hankala hahmottaa yksin keittiössään, tai missä itse kukin treeniin osallistui. Eikä mallia pystynyt liikkuessa katsomaan näytöltä. Mikä on oikea, mikä vasen? Missä kohtaa pyörintä, hidas vai nopea? Ei sujunut senkään vertaa kuin ennen livenä. Tunnustan: Ei ole tullut paljon kertailluksikaan, tässä tilanteessa. Syyskuu on niin kaukana… Eikä ne tanssit pysyisi kuitenkaan mielessä läpi kesän. Seli seli. Mutta lupaan että juhlaesityksessä homma on hallussa.

Harjoituksen lopuksi virisi keskustelu ilmaisusta, millä tunteella ja ajatuksella mikäkin laulu pitäisi esittää. Tästä onkin ollut liian vähän yhteistä puhetta, kun aika on käytetty tarkasti itse laulamiseen. Kuorossa jokaisella täytyy olla laulusta sama tulkinta ja vire, jolla tuo tulkinta välitetään yleisölle. Kuitenkin olemme kaikki yksilöitä, emme robotteja. Täytyy vain luottaa siihen että sanoma tulee läpi, kun on yhteinen ajatus. Kuoron johtaja näkee toimiiko tämä ja painaa tarvittaessa lisää kaasua tai jarrua.

Kissaveijareiden takia en voi pääsiäiskoristella kotiani. Rairuohot syötäisiin, pajunkissat hajotettaisiin ja suklaamunilla pelattaisiin potkupalloa… Mutta hiljennyn Pitkäperjantain tunnelmaan kuuntelemalla Bachin Johannes-passiota. Pitkähän tämä päivä on, mutta samanlaisia ovat muutkin päivät täällä koronabunkkerissa. Ihan sama onko maanantai vai perjantai. Mutta tiistaina treenataan taas kabareelauluja yksin yhdessä!

Tämän kirjoitti jamatar 10.4.2020

 

Juurilla

Korona-arestissa tulee kuunnelluksi paljon radiota. Ja tässä yhtenä päivänä minulla kävi tuuri: Yle 1 lähetti pari tuntia putkeen suosikki-viisunikkarini J. Karjalaisen haastatteluja. Niissä oli miehen mietteitä alkaen ekan levyn julkistamisesta myöhempiin vuosiin, maineen yhä kasvaessa. Koreilematon puhetapa ei muuttunut mitenkään, toisaalta myös itsetuntoinen luottamus omiin kykyihin oli läsnä alusta asti. Olen toki tiennyt Jukan bluesmieheksi, mutta uusi tieto oli että Robert Johnson oli hänen ”kotijumalansa”. Juuri häneltä J. kertoi imeneensä vahvasti vaikutteita. No mitäs – minä kaivamaan Johnson-plattani soittimeen ja korvat höröllä kuulolle. Ja totta mooses: Jiin tavassa laulaa on selviä Johnson-kaikuja. Mutta ei biisien sisällössä, sillä siinä missä Robert Johnson luotaa bluesin tummempaa laitaa, J. Karjalaisen ote asiaan on keveämpi, jopa hyväntuulinen. Siellä ne bluesjuuret kuitenkin ovat ja ravitsevat Jiin musiikkia varmasti hamaan tappiin asti.

Samalla juohduin muistelemaan oman laulamiseni juuria. Nehän ovat äitini ”keittiörepertuaarissa” ja 1950-luvun iskelmissä, joita opin radiosta. Äidin laulut olivat ”kevyttä klassista”, mitä silloin en tokikaan tiennyt. Lapsuuden automatkoilla olin takapenkin ehtymätön jukeboksi, lurittelin kaiken mitä osasin ja vaikken olisi osannutkaan. Laulaminen tuli luonnostaan. Eikä se itse asiassa ole loppunut koskaan. Niitä jukeboksilauluja osaan vieläkin ulkoa, mutta repertuaari on laajentunut ja kuoroharrastuksen myötä laulamiseen on tullut ryhtiä. Mutta ilo on tallella ja se tässä on minulle tärkeintä.

Laajemmin ajatellen: Koko ihmiskuntahan laulaa, ja juuret johtavat aikojen alkuhämärään. Siellä jossain soi yhteinen sävel, jonka kaikuja maailman kaikki musiikki toistaa. – Menipä juhlavaksi! Sen se tekee kun istuu kotona päivät pitkät ja on aikaa funtsia…

Asiasta viidenteen: Jaanan Dropboxiin laittamat kabareen treenisäestykset ovat mainio apu omaan harjoitteluun. Erityisen hartaasti odotan Kun yö saapuu -äänitteitä, sillä se uu uu-stemmahan on murheenkryynini. Virtuaalitreenissä ynisin taas omiani, vaikka otsa rypyssä koetin pysyä raiteilla. Vaan milläs pysyt, kun raiteet on hutevat. Tähän toivon helppiä äänitteestä, jossa juurikin se alempi altto olisi korostettu. Johan on piru jos en sitä lopulta opi!

Tämän kirjoitti jamatar 2.4.2020

 

Karanteenimietteitä

Kotikaranteeni jatkuu viranomaisten ohjeita seuraten. Nyt on aikaa kirjoitella kirjeitä, tehdä ristisanoja, järjestellä kuvia albumiin – ja kuunnella musiikkia. Plokkaan levystöstäni kuunneltavaa teemoittain: yhtenä päivänä akustista bluesia, toisena pakistanilaista qawwalia, kolmantena mustalaismusiikkia jne. Teen myös pitkään unohduksissa olleita löytöjä, mikä piristää ihmeesti.  Mikäs tässä olisi ollessa, jollei tilanne olisi oikeasti näin vakava kuin se on.

Kabaree-laulujammekin olen tietysti laulellut. Ihme juttu muuten, että osaan tekstit koko hyvin itsekseni laulaessa, mutta virtuaalitreeneissä takkuili taas. En keksi muuta selitystä kuin virtuaalitilanteen jännittävyys. Vaikka siinäkin laulan käytännössä yksin – kukaan muu ei kuule – silti se jotenkin rassaa aivoja. Parempi silti että pidetään näitä on line-treenejä kuin että oltais aivan omillamme syksyyn saakka. Ja onhan tässä hauskatkin puolensa: On kiva nähdä ruudulta kuorokavereiden ilmeitä, joita muuten emme laulaessa juurikaan näe.

Aikamoinen ihmiskoe tämä koronahomma kyllä on. Kun pitää pysytellä kotosalla viikko, toinen, kolmas – kuinka kauan? Laulamalla väistän ahdistusta ja rauhoitan mieltäni. Laulaminen saa iloiseksi, valaisee sisältä päin. Ja nythän tosiaan on mitä laulaa ja motivaatio harjoitella. Eläköön Berliini, Pariisi, New York!

Karanteeni tai ei, sunnuntaiaamut pyhitän joogalle. Joskus aiemmin harjoitustani rytmitti puritaanisesti meditaatiomusiikki, nykyisin käy melkein mikä tahansa. Saatan jopa kuunnella radiosta Pekka Laineen ihmemaata! Ei järin henkistä, enempi kehollista joogaa. Mutta hyvä niinkin. Tällä kurin viivytän kropan ja myös mielen jähmettymistä.

Voikaa hyvin ja olkaa turvassa! Eteenpäin, sanoi mummo…

Tämän kirjoitti jamatar 25.3.2020

 

VIMMA-treenit on line

Näin tässä kävi: Tiistain VIMMA-treenit pidettiin on line. Jokainen istui kotonaan oman laitteensa äärellä nettiyhteydessä Jaanaan ja toisiimme. Ja näin tulee jatkumaan koko loppukevään. Kabareekonserttimme siirtyy syksyyn. Sikäli harmillista, että latinki täytyy säilyttää kesän yli ja ottaa sitten tiukka loppuspurtti, että saamme projektimme vihdoin maaliin. Mutta hirmuvaltias Korona määrää nyt ja me tottelemme.

Virtuaaliharjoitus oli uusi ja erikoinen kokemus. Näimme ja kuulimme Jaanan soittavan ruudussa ja itse kukin lauloi yksin omaa stemmaansa, kuulematta muita. Näimme myös toisiamme, osan porukasta kerrallaan, koska näin iso jengi ei  mahdu yhä aikaa ruutuun. Itselleni paljastui karusti, etten osaakaan kaikkia lauluja ulkoa kuten olen luullut. Juhlan huumassa tipahtelin rattailta, enkä Hanuristissakaan ollut hereillä aina oman osuuden alkaessa – kertsistä puhumattakaan. Huokaus! Ja nyt käytiin läpi vain Pariisi-osio. Mitä paljastuukaan Berliinistä ja New Yorkista…

Piti käymäni sunnuntaina vaklaamassa Sointu-Savon leffa-yhteislauluja Kuvakukossa. Mutta se kuten muutkin yleisötilaisuudet – Maestran ensi sunnuntain leffalaulut mukaan lukien – on nyt peruttu. Ja muutenkin nökötän kotona, riskiryhmään kun kuulun. On tämä kummallinen kevät. Eikä tietoa miten pitkään tämä Korona-diktatuuri jatkuu.

Onneksi minulla ei ole koskaan tylsää kotona. Uudessa keittiöradiossani on myös levysoitin, jolla voin soitella vinyylejäni keittiössä puuhatessani. Valikoimaa on klassisesta kantrin, laulelman, etnon ja jazzin kautta progeen – eikä lopu kesken! Musa antaa voimaa tässä käsittämättömässä tilanteessa, joka voisi ahdistaakin, jos pelolle antaisi vallan.

Otetaan rauhallisesti ja ollaan huolellisia. Ja kuorokamut, ensi viikolla taas lauletaan on line!

Tämän kirjoitti jamatar 19.3.2020

 

Huhtikuu lähenee

Juuri kun ehdin moitiskella Voice of Finland -valmentajia asiattomuuksista, he hups vain korjasivatkin käytöstään. Tai sitten olen itse korjannut asennettani. Näen ja kuulen heidät nyt myönteisin silmin ja korvin. He antavat oikein hyviä ohjeita kokelaille – kuten että ei pidä esittää laulamista. Laulaminen on tunteen välittämistä kuulijalle, ei ulkokohtaista suorittamista, johon aloittelija helposti tukeutuu. Jatkakaa samaan malliin, koutsit!

Huhtikuu lähenee, VIMMAN harjoitusaika hupenee ja tunnelma tihenee. Hei tyypit: ”En TAHDO tänne juuttua”!! Eikö mene kaaliin? Itselleni ei mene kaaliin se uu-uu-stemma. Sävelkulussa on niin vähän vaihtelua että se ei (minulle)  hahmotu melodiaksi. Ja mitä enemmän hoen itselleni etten tätä opi, sitä varmemmin en todellakaan opi.

Toinen koettelemus on Tunnelmassa -laulun itseään toistava teksti. Juttua tulee kuin tykin suusta, ja siinä vauhdissa sanat usein lipsuvat väärään järjestykseen. Hauskahan tämä M.A. Nummisen hupaelma on – kun vain kykenisimme sen terävästi tarjoamaan.

Paikkojen vaihtelut kuoron tungoksessa pujotellen tuntuvat  minusta hankalilta. Näyttävätkö myös? Ryhmäliikkuminen rytmissä pysyen on vaikeaa, emmekä pysty sitä niin paljon treenaamaan että kaikki menisi kuin tattoo-marssissa. Erityisen haastava on Juhlan huuman ”riemukas” valssipyörähtely törmäyksiä vältellen ja sekavasti kolmeen riviin rynnien. Huuh! Mutta täytyy luottaa koreografin silmään. Jos hän näkee että näin on jees niin sitten se on jees.

Maestran sivuilla etsintäkuulutettiin vanhoja vinyylejä. Minulla on, kaksi metriä. Mutta niistä ehkä enemmän ensi kerralla.

Tämän kirjoitti jamatar 11.3.2020

 

Eka läpimeno!

Meillä oli eka läpimeno! VIMMAN juhlakabaree laulettiin, näyteltiin ja tanssittiin tiistaina ensimmäisen kerran alusta loppuun. Ei toki yhtä soittoa vaan pysähdellen. Pysähtelyjä kyllä riittikin, kun piti muistella ja selventää, säätää ja tarkentaa. Kolmetuntiseen harjoitukseen mahtui riemukkaita hetkiä ja reipasta heittäytymistä. Jengi tykkää kun on haastetta! Minkähänlainen konserttimuoto meille enää kelpaakaan tämän jälkeen? Jää nähtäväksi…

”Valosta AAMUN iltaan tummuvaan” on jo opittu laulamaan oikein. Silti meillä vielä on ainakin kaksi vakipaikkaa, joissa aina osa porukasta vetää väärin: ”En TAHDO tänne juuttua” (ei ”aio”) ja ”PYÖRIT ja steppaa jalat” (ei ”pyörii”). Pikku juttuja, mutta miksi vetää väärin kun voi korjata ja tehdä oikein?!

Kuoron sisältä ei kunnolla näe mikä toimii ja mikä ei. Minusta kuitenkin tuntuu, että kadunmiesten ja -naisten miimiset ”keskustelut” joidenkin laulujen taustalla pitää tehdä vaimeammin. Vain katsein ja pienin elein – ei suun liikkeitä eikä ilmeilyä, mikä vie huomiota pois siitä mitä etualalla tapahtuu.

Seremoniamestari-Harriet ei ollut paikalla, niinpä Kavaljeeri-Veikko joutui vetämään tangot soolona – ja uljaasti vetikin. Turisti-Erkki puolestaan säväytti huimalla ”nykytanssisoololla” Pariisin lumoissa. – Ehkä sentään kannattaa suunnata liikettä enemmän ylös kuin alaspäin, ettei tule ei-toivottua muistumaa suomalaisesta seiväsmatkaajasta maailmalla…

Voice of Finland on käynnissä taas, enkä malta olla nytkään tökkäämättä siihen sormeani. En ymmärrä millä syyllä Toni Wirtaselle on annettu pari (Sipe Santapukki), kun ei muillakaan ole. Valmentajien käytös on muuttunut yhä viihteellisemmäksi. Kun laulajat tulevat kisaan tosissaan, valmentajat pelehtivät toisilleen ja yleisölle. Vastenmielistä. Juha Tapiokin, jota kuvittelin asialliseksi jätkäksi! Eikö tosiaan enää riitä, että pyrittäisiin vain löytämään vakuuttavin laulajalahjakkuus? Sääli ohjelmaa, joka aikanaan oikeasti kiinnosti.

Tämän kirjoitti jamatar 27.2.2020

 

Lauluja muilta mailta

Korhosen Teijan vetämän Maestran yhteislauluillan ohjelmassa oli tällä kertaa lauluja muilta mailta. Ennen vanhaan ulkomaiset suosikki-iskelmät aina käännettiin suomeksi ja annettiin kotimaisten tähtien levytettäviksi. Ja me nyt tukevasti keski-ikäiset ja sitä vanhemmat opimme ne radiosta. Siihen aikaan kaikki kuuntelivat samoja ohjelmia – vaihtoehtoja kun ei juuri ollut. Niinpä me nyt Kaupungintalon salissa vanhalta muistilta vedimme läpi koko repertuaarin, johon oli monipuolisesti valittu tuttuja lauluja naapureistamme Ruotsista ja Venäjältä, useista muista Euroopan maista ja tietenkin myös viihdemusiikin suurvallasta USA:sta. Ainoa ei aivan kaikkien tuntema oli Lilja, ruusu, kirsikkapuu, joka tässä muodossaan meni sivuun iskelmän kulta-ajan valtavirrasta. Vieressäni istunut, muuten pontevasti laulanut rouva totesikin minulle, että tämä kappale oli hänelle aivan outo.

Lisää lauluja muilta mailta tarjosi musiikki- ja tanssiopiskelijoiden musikaalikooste Seasons of Love Sotkulla keskiviikkoiltana. Huolella toteutettu esitys sisälsi monia herkkupaloja musikaalien maailmasta. Ihastelin tanssijoiden notkeutta ja sulavaa liikuntaa – erityisesti nyt, kun kipeä tönkkönilkkani rajoittaa liikkeitäni joka hetki. Laulajista suosikkini olivat Anna Adamopoulou (I Feel Pretty), Sirja-Mari Taskinen (So Big/So Small) ja valloittavan rento Ossi Putkonen (If I Were a Rich Man). Kaikki toki lauloivat hyvin, mutta joillain kyky kohdata yleisö on muita vahvempi. Erään laulun kohdalla en pitänyt sen mahtipontisesta tulkinnasta – makuasia, tietenkin.

VIMMA-kabareen treeneissä lähestytään läpimenoja. Pitkä harjoitus klo 17:30 – 20:30 ottaa mehut joka miehestä ja naisesta, uskallan sanoa. On raskasta pitää yllä keskittymistä ja opitun muistamista. Pitkästä aikaa minäkin pääsin lavetille sooloineni. Tukkoinen ääni ei jaksanut syttyä – no, ehkä se sopii muija-hahmolleni mutta ei mitenkään tee laulamisesta nautittavaa. Jospa ääni kuin ihmeen kautta kirkastuisi huhtikuuhun mennessä!

Tämän kirjoitti jamatar 21.2.2020

 

Takaisin ruotuun

Reilun viikon mittainen reissu on takana, tiivistä oli ja paljon tuli nähdyksi. Matkan lähes ainoa musiikkianti oli eräässä kohteessa pieni makupala dalmatialaista klapa-perinnelaulua. Mieskvartetti laulaa a cappella, teemoina esim. rakkaus, kotimaa, meri, elämän kovuus… Ostin cd:n, jota kotona kuunnellen voin muistella matkaa ja ihastella ykköstenorin äänen kuulautta.

Harmi kyllä, ettei matkaan sisältynyt kunnon konserttia. Hotellin ”Balkan Night” lattareita laulavine hosteineen ja koneelta tuutattu kansantanssien säestys eivät meikäläistä järin innostaneet. Tykkään Balkan-musasta mutta livenä ja alkuperäisenä.

Totaalisen irtioton jälkeen jännitti palata VIMMAN kabaree-laulujen pariin. Olisinko ihan pihalla? No en ihan takapihalla kuitenkaan, mutta koreovideoita on syytä opiskella. Ja tiettyjä kohtia tietyistä lauluista. Sanoissa on notkelmia jotka itsepintaisesti pysyvät sumuisina, vaikka kuinka koetan niitä kertailla.

Odotan että pääsisin omaakin numeroani reenaamaan – hitsi, edes pianistin kanssa. Minulle on tärkeää että kumppani ymmärtää mihin pyrin ja osaa auttaa siinä. Jaanan kanssa ei vielä olla oikein päästy puusta pitkään. Tarvitsen lisää äksiisiä!!

Berliini-Pariisi-New York -juliste on valmis ja se on KOMEA! Lipunmyyntikin on lähtenyt käyntiin, joten sitäkin tiukemmin täytyy nyt pureutua harjoitteluun ja jutun saamiseen esityskuntoon. Kaikkein nolointa ikinä olisi mokata tämä…

Tämän kirjoitti jamatar 13.2.2020

Metsälauluja

Maestran jymysuositut yhteislauluillat Kaupungintalolla käynnistyivät jälleen. Kuukausittain on joka kerta eri teema kutsumassa laulukansaa paikalle. Viime sunnuntain teemana olivat metsälaulut ja väkeä mukavasti. Onnekseni ei ihan täysi sali, niin että (huonon) tapani mukaan viime sekunneilla saapuvana sain vielä istumapaikan kipeine koipineni.

Jaanan valitsemat laulut olivat tuttuja, ja sen kyllä kuuli voimallisesta yhteislaulannasta. Vanhoihin viisuihin monilla meistä liittyy mieluisia muistoja. Tarkkaan ottaen ihan joka biisi ei liittynyt metsään, vaan kohteena saattoi olla jokin puu. Iki-ihana lempparini, venäläinen kansanlaulu Valkoakaasiat oli mukana myös. Sanakirjan mukaan akaasiat ovat ”hernekasvien heimon pensaita ja puita” – eivät siis tuomia, joihin laulun suomalaisversio viittaa. (Venäjäksi laulun nimi on Bielaja akatzija eli juurikin valkoinen akaasia.)

Metsälaulut-koosteessa aihetta lähestyttiin monipuolisesti eri kulmilta. Mieleeni tuli vielä yksi laulu, joka olisi voinut tuoda keitokseen muikean lisän: Teddykarhujen huviretki! ”Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt…”

Ensi kuussa yhteislauletaan ulkomaisia sävelmiä, sitten leffasävelmiä ja viimeiseksi koululauluja. Tämä teema-konsepti on mitä mainioin, etenkin kun Jaana laulujen välillä myös kertoilee keveästi taustatietoja. Tunnelma tilaisuuksissa on iloisen innostunut, välipuheiden aikana väki odottaa jo etukenossa mitä tulee seuraavaksi.

En ole pystynyt havainnoimaan moniko maestralainen näissä yleisissä laulajaisissa käy, mutta suosittelen kyllä kaikille. Mehän tykätään laulaa – ja mitä isompi porukka, sitä isompi nautinto!

Koipi vielä kipuilee ja on turpea kehräsluiden kohdalta. Mutta katson jo toiveikkaasti ensi viikkoon: Maanantaina kuorokamu Eeva ja minä heilahdetaan Kroatiaan. Sielläpä koipi pääsee/joutuu tositoimiin…

Tämän kirjoitti jamatar 30.1.2020