Eka läpimeno!

Meillä oli eka läpimeno! VIMMAN juhlakabaree laulettiin, näyteltiin ja tanssittiin tiistaina ensimmäisen kerran alusta loppuun. Ei toki yhtä soittoa vaan pysähdellen. Pysähtelyjä kyllä riittikin, kun piti muistella ja selventää, säätää ja tarkentaa. Kolmetuntiseen harjoitukseen mahtui riemukkaita hetkiä ja reipasta heittäytymistä. Jengi tykkää kun on haastetta! Minkähänlainen konserttimuoto meille enää kelpaakaan tämän jälkeen? Jää nähtäväksi…

”Valosta AAMUN iltaan tummuvaan” on jo opittu laulamaan oikein. Silti meillä vielä on ainakin kaksi vakipaikkaa, joissa aina osa porukasta vetää väärin: ”En TAHDO tänne juuttua” (ei ”aio”) ja ”PYÖRIT ja steppaa jalat” (ei ”pyörii”). Pikku juttuja, mutta miksi vetää väärin kun voi korjata ja tehdä oikein?!

Kuoron sisältä ei kunnolla näe mikä toimii ja mikä ei. Minusta kuitenkin tuntuu, että kadunmiesten ja -naisten miimiset ”keskustelut” joidenkin laulujen taustalla pitää tehdä vaimeammin. Vain katsein ja pienin elein – ei suun liikkeitä eikä ilmeilyä, mikä vie huomiota pois siitä mitä etualalla tapahtuu.

Seremoniamestari-Harriet ei ollut paikalla, niinpä Kavaljeeri-Veikko joutui vetämään tangot soolona – ja uljaasti vetikin. Turisti-Erkki puolestaan säväytti huimalla ”nykytanssisoololla” Pariisin lumoissa. – Ehkä sentään kannattaa suunnata liikettä enemmän ylös kuin alaspäin, ettei tule ei-toivottua muistumaa suomalaisesta seiväsmatkaajasta maailmalla…

Voice of Finland on käynnissä taas, enkä malta olla nytkään tökkäämättä siihen sormeani. En ymmärrä millä syyllä Toni Wirtaselle on annettu pari (Sipe Santapukki), kun ei muillakaan ole. Valmentajien käytös on muuttunut yhä viihteellisemmäksi. Kun laulajat tulevat kisaan tosissaan, valmentajat pelehtivät toisilleen ja yleisölle. Vastenmielistä. Juha Tapiokin, jota kuvittelin asialliseksi jätkäksi! Eikö tosiaan enää riitä, että pyrittäisiin vain löytämään vakuuttavin laulajalahjakkuus? Sääli ohjelmaa, joka aikanaan oikeasti kiinnosti.

Tämän kirjoitti jamatar 27.2.2020

 

Lauluja muilta mailta

Korhosen Teijan vetämän Maestran yhteislauluillan ohjelmassa oli tällä kertaa lauluja muilta mailta. Ennen vanhaan ulkomaiset suosikki-iskelmät aina käännettiin suomeksi ja annettiin kotimaisten tähtien levytettäviksi. Ja me nyt tukevasti keski-ikäiset ja sitä vanhemmat opimme ne radiosta. Siihen aikaan kaikki kuuntelivat samoja ohjelmia – vaihtoehtoja kun ei juuri ollut. Niinpä me nyt Kaupungintalon salissa vanhalta muistilta vedimme läpi koko repertuaarin, johon oli monipuolisesti valittu tuttuja lauluja naapureistamme Ruotsista ja Venäjältä, useista muista Euroopan maista ja tietenkin myös viihdemusiikin suurvallasta USA:sta. Ainoa ei aivan kaikkien tuntema oli Lilja, ruusu, kirsikkapuu, joka tässä muodossaan meni sivuun iskelmän kulta-ajan valtavirrasta. Vieressäni istunut, muuten pontevasti laulanut rouva totesikin minulle, että tämä kappale oli hänelle aivan outo.

Lisää lauluja muilta mailta tarjosi musiikki- ja tanssiopiskelijoiden musikaalikooste Seasons of Love Sotkulla keskiviikkoiltana. Huolella toteutettu esitys sisälsi monia herkkupaloja musikaalien maailmasta. Ihastelin tanssijoiden notkeutta ja sulavaa liikuntaa – erityisesti nyt, kun kipeä tönkkönilkkani rajoittaa liikkeitäni joka hetki. Laulajista suosikkini olivat Anna Adamopoulou (I Feel Pretty), Sirja-Mari Taskinen (So Big/So Small) ja valloittavan rento Ossi Putkonen (If I Were a Rich Man). Kaikki toki lauloivat hyvin, mutta joillain kyky kohdata yleisö on muita vahvempi. Erään laulun kohdalla en pitänyt sen mahtipontisesta tulkinnasta – makuasia, tietenkin.

VIMMA-kabareen treeneissä lähestytään läpimenoja. Pitkä harjoitus klo 17:30 – 20:30 ottaa mehut joka miehestä ja naisesta, uskallan sanoa. On raskasta pitää yllä keskittymistä ja opitun muistamista. Pitkästä aikaa minäkin pääsin lavetille sooloineni. Tukkoinen ääni ei jaksanut syttyä – no, ehkä se sopii muija-hahmolleni mutta ei mitenkään tee laulamisesta nautittavaa. Jospa ääni kuin ihmeen kautta kirkastuisi huhtikuuhun mennessä!

Tämän kirjoitti jamatar 21.2.2020

 

Takaisin ruotuun

Reilun viikon mittainen reissu on takana, tiivistä oli ja paljon tuli nähdyksi. Matkan lähes ainoa musiikkianti oli eräässä kohteessa pieni makupala dalmatialaista klapa-perinnelaulua. Mieskvartetti laulaa a cappella, teemoina esim. rakkaus, kotimaa, meri, elämän kovuus… Ostin cd:n, jota kotona kuunnellen voin muistella matkaa ja ihastella ykköstenorin äänen kuulautta.

Harmi kyllä, ettei matkaan sisältynyt kunnon konserttia. Hotellin ”Balkan Night” lattareita laulavine hosteineen ja koneelta tuutattu kansantanssien säestys eivät meikäläistä järin innostaneet. Tykkään Balkan-musasta mutta livenä ja alkuperäisenä.

Totaalisen irtioton jälkeen jännitti palata VIMMAN kabaree-laulujen pariin. Olisinko ihan pihalla? No en ihan takapihalla kuitenkaan, mutta koreovideoita on syytä opiskella. Ja tiettyjä kohtia tietyistä lauluista. Sanoissa on notkelmia jotka itsepintaisesti pysyvät sumuisina, vaikka kuinka koetan niitä kertailla.

Odotan että pääsisin omaakin numeroani reenaamaan – hitsi, edes pianistin kanssa. Minulle on tärkeää että kumppani ymmärtää mihin pyrin ja osaa auttaa siinä. Jaanan kanssa ei vielä olla oikein päästy puusta pitkään. Tarvitsen lisää äksiisiä!!

Berliini-Pariisi-New York -juliste on valmis ja se on KOMEA! Lipunmyyntikin on lähtenyt käyntiin, joten sitäkin tiukemmin täytyy nyt pureutua harjoitteluun ja jutun saamiseen esityskuntoon. Kaikkein nolointa ikinä olisi mokata tämä…

Tämän kirjoitti jamatar 13.2.2020

Metsälauluja

Maestran jymysuositut yhteislauluillat Kaupungintalolla käynnistyivät jälleen. Kuukausittain on joka kerta eri teema kutsumassa laulukansaa paikalle. Viime sunnuntain teemana olivat metsälaulut ja väkeä mukavasti. Onnekseni ei ihan täysi sali, niin että (huonon) tapani mukaan viime sekunneilla saapuvana sain vielä istumapaikan kipeine koipineni.

Jaanan valitsemat laulut olivat tuttuja, ja sen kyllä kuuli voimallisesta yhteislaulannasta. Vanhoihin viisuihin monilla meistä liittyy mieluisia muistoja. Tarkkaan ottaen ihan joka biisi ei liittynyt metsään, vaan kohteena saattoi olla jokin puu. Iki-ihana lempparini, venäläinen kansanlaulu Valkoakaasiat oli mukana myös. Sanakirjan mukaan akaasiat ovat ”hernekasvien heimon pensaita ja puita” – eivät siis tuomia, joihin laulun suomalaisversio viittaa. (Venäjäksi laulun nimi on Bielaja akatzija eli juurikin valkoinen akaasia.)

Metsälaulut-koosteessa aihetta lähestyttiin monipuolisesti eri kulmilta. Mieleeni tuli vielä yksi laulu, joka olisi voinut tuoda keitokseen muikean lisän: Teddykarhujen huviretki! ”Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt…”

Ensi kuussa yhteislauletaan ulkomaisia sävelmiä, sitten leffasävelmiä ja viimeiseksi koululauluja. Tämä teema-konsepti on mitä mainioin, etenkin kun Jaana laulujen välillä myös kertoilee keveästi taustatietoja. Tunnelma tilaisuuksissa on iloisen innostunut, välipuheiden aikana väki odottaa jo etukenossa mitä tulee seuraavaksi.

En ole pystynyt havainnoimaan moniko maestralainen näissä yleisissä laulajaisissa käy, mutta suosittelen kyllä kaikille. Mehän tykätään laulaa – ja mitä isompi porukka, sitä isompi nautinto!

Koipi vielä kipuilee ja on turpea kehräsluiden kohdalta. Mutta katson jo toiveikkaasti ensi viikkoon: Maanantaina kuorokamu Eeva ja minä heilahdetaan Kroatiaan. Sielläpä koipi pääsee/joutuu tositoimiin…

Tämän kirjoitti jamatar 30.1.2020

 

Senkö lempoa…

Senkö lempoa piti mennä hyppimään sillä steppilaudalla… Salitreenini loppui tiistaina äkkirysäyksellä, kun luiskahdin laudalta lattiaan ja nilkka nuljahti ikävästi. Illan VIMMA-harjoituksiin lähdin silti, koska jokainen treeni on nyt tärkeä kabareemme onnistumiseksi. Turvonnutta koipea särki ja käveleminen oli yhtä tuskaa – onneksi tytär oli jättänyt joululta Uggi-saapikkaansa tänne Kuopion kotiin, sillä kapeampimallisiin omiin talvikenkiini ei jalkaparka olisi edes mahtunut.

Laulaminen sujui osaltani enimmäkseen istuen, vaikka yritin myös seistä minkä pystyin. Jalkaahan täytyy rasittaa ja liikuttaa vaikka sattuu. Vanhojen rakastavaisten kääntyilyjä ja Juhlan huuman valssinpyörteitä yritettiin muistella sekalaisin tuloksin. Pitää katsoa videoita ajatuksella! Uutena sai koreografian tällä kertaa Timanttilaulu. Ehdin nähdä sen ennen kotiin lähtöä tanssiryhmän näyttämänä. Aika magee!

Pakollinen rauhoittuminen liikerajoitteisena opettaa nöyryyttä ja sopeutumista. Kun ei voikaan kipaista vauhdilla paikasta toiseen, harkitsee joka askelensa. Kirjastoreissu on uroteko, apteekissa käynti myös. Ymmärrän nyt paremmin ihmisiä, jotka liikkuvat kaupungilla hissuksiin kuka mistäkin syystä. Kun ei kerta kaikkiaan pääse lujempaa!

Nyt on hyvää aikaa kertailla lauluja – ja koreografioita – , kun lepäilen kaiket päivät kotosalla. Koetan tosiaan käyttää tämän ”etsikkoajan” hyödykseni. Ja viikon päästä on koipikin toivon mukaan jo paranemaan päin.

Tämän kirjoitti jamatar 23.1.2020

 

Aivan häikäistyin

VIMMAN promokuvaus toteutui tiistaina Aliaksessa. Kauppakeskus Hermanin yläkerta ei minusta ole ollenkaan sellainen paikka, missä taiteellisesti kunnianhimoinen valokuvausstudio voisi pitää majaansa. Vaahtosin että edellisissä Maestra-kuvauksissa ikimonta vuotta sitten studio oli jossain ihan muualla, muttei ainakaan täällä. Mutta kuorokaverit, Jaana ja etenkin kuvaaja Petra Tiihonen todistivat, että nimen omaan täällä oltiin silloinkin. Olin jyrkästi putsannut muististani kauppakeskusympäristön, jollaisista en pidä…

No niin. Sinne nyt siis taas keräydyttiin mustissamme otattamaan uudet kuvat nettiin ja muihinkin tarpeisiin. Petran ammattirutiinilla kuvaus sujui sutjakkaasti ensin äänialoittain, lopuksi koko poppoo yhtenä tiiviinä rypäleenä. Iloisia ja totisia versioita, vilkutusten kera ja ilman.

Ja sitten kostyymien vaihtoon. Ja millaisten kostyymien!! Aivan häikäistyin värikkäiden, kimaltavien ja toinen toistaan upeampien kabareealuomusten säihkeestä. Daamit ja herrat ovat todella panostaneet puvustukseen vaivojaan säästämättä. Savolaisen Veikon pinkki smokki (?) tulee räjäyttämään katsomon! Naisten puolella kepeät charleston-helmat ja höyhenpuuhkat ovat in, mutta myös kuningatarmaista leidityyliä löytyy. Leena (mikä olikaan sukunimesi?!) hehkuvan punaisissaan on kuin femme fatale suoraan Hitchcockin filmistä…

Oma klensani on aitoa 1930-lukua, äitini peruja. Olen vuosikymmenet säästänyt sitä tietämättä että sille vielä kerran on käyttöä. Teatteria rakastanut äitini on varmaan mielissään ”siellä jossakin”, kun puku pääsee näyttämölle.

Kabareekuvista tulee upeita. Siitäkin häikäistyin, kuinka tyrmäävän hyviä poseeraajia vimmalaiset ovat. Tuosta vaan tuli asentoja ja ilmeitä, dramaattista ja hemaisevaa aina tarpeen mukaan. Jukranpujut, sanoi entinen likka!

Oli hauska nähdä kuorokaverit tutun ”arkinaaman” sijasta meikattuina ja hiukset lennokkain helmi- ja höyhenpannoin koristeltuina. Ja eikös vain herroilla ryhtikin ollut ihan toinen, kun oli juhlavormut yllä. ”Hei, hienossa kostyymissa ja hattu kallellaan…” Puku on iso osa roolityötä, mutta siellä puvun sisällä me jokainen muovaamme oman kabareehahmomme. Eikö olekin kiehtovaa olla välillä joku muu? Siihenhän näyttämötaiteen lumo osin perustuu.

Ensi viikolla taas harjoitellaan arkivermeissä vaan ei arkimielellä. Yhtä juhlaahan tämä juhlakabareen tekeminen on?! Ja treeni treeniltä lähemmäs päämäärää.

Tämän kirjoitti jamatar 16.1.2020

 

Tositoimiin

Virkeää uutta vuotta, kuomat! – Jos syksyn mittaan meille vimmalaisille alkoi hahmottua ottamamme kabaree-urakan suuruus, niin nyt se rävähti täysillä tajuumme kaikessa valtavuudessaan. Loppiaisen maratonharjoitus Jynkän koululla sen teki. Enää ei ole vähääkään epäselvää, mitä meillä on vielä edessä ennen kuin olemme valmiit astumaan kaupunginteatterin Minna-näyttämölle.

Koreografimme ja Seremoniamestarimme Harriet Jeffery antoi meille (näin aluksi!) askeleet kuuteen lauluun ja kehaisi, kuinka oppivaisesti ja mukisematta kävimme tehtävään kiinni. Työkseen tai edes harrastuksekseen tanssimattomille liikekuvioihin uiminen ei ole ihan pikkujuttu. Ja samalla kun pitää vielä laulaa stemmoissa! Itse ainakin huomasin, että askelkuvioita tehdessä laulaminen meni metsään. En kyennyt ajamaan kahta kaistaa yhtä aikaa. Tähän auttaa tietenkin treeni, saman toistaminen tarpeeksi monta kertaa.

Harriet on kannustava ja kärsivällinen ja mitoittaa koreot taitotasoomme. Simppeleilläkin kuvioilla saa näyttävää tulosta, kun meitä on iso joukko liikkumassa. Aluksi törmäillään toisiimme, kääntyillään vikasuuntiin, putoillaan rytmistä eikä aina muisteta että ”stillissä” ollaan todella patsaina. Mutta intoa meiltä ei puutu. Jokainen pyrkii siihen, ettei onnistuminen ole ainakaan hänestä kiinni.

Eilen piti olla valokuvaus Alias-studiolla kuoron normiasuissa ja kabareevaatteissa, mutta se peruuntui kuvaajan sairastumisen takia. Niinpä laulettiin taas Jynkässä. Tanssiaskeliakin tapailtiin ja Harriet tuli, onneksi, virkistämään muistiamme. Treenit on  nyt pidennetty kestämään klo 20:een + vielä puoli tuntia puheosuuksille. ”Pulinat” luettiin nyt läpi ensimmäisen kerran. Uusi jännitysmomentti tulee mukaan kun päästään asemaharjoituksiin, eli miten roolihahmot lavalla liikkuvat. Sen vuoro tulee kunhan tanssit on saatu sujumaan.

Edessämme on tositoimien VIMMA-kevät, jonka perille vietyämme voimme ylpeinä onnitella toisiamme. Sitä kohti siis!

Tämän kirjoitti jamatar 8.1.2020

 

Kahluuharjoitus

Jep – ei harjoiteltu kahlaamista (hehheh) vaan kahlattiin läpi kaikki Berliini-Pariisi-New York -konserttimme laulut alusta loppuun. Ja videokamera taltioi. Näin voimme joululoman aikana katsella ja ennen kaikkea kuunnella missä vaiheessa olemme nyt. Jaana kyseli meiltä montako laulua ohjelmasta itse kukin arvelee tällä hetkellä osaavansa. Jaa-a… Itse sanoisin että ehkä puolet, stemmojen osalta enemmänkin mutta ulkoa vähemmän. Lomatöitä siis riittää.

Kahdeksantoista laulun kahluu-urakka oli raskas – ja tästä puuttuvat vielä puhe- ja tanssiosuudet kokonaan. Suotta ei koreografi-seremoniamestarimme Harriet ole tähdentänyt meille kuntokuurin tärkeyttä. Tämä show nimittäin vaatii meiltä sekä fyysisiä että henkisiä muskeleita enemmän kuin mikään aiempi tuotoksemme.

Joku kuorossa ihmetteli ääneen mitä englanniksi laulettu Alabama Song tekee ohjelman ”Berliini”-osiossa. No, laulun (ja oopperan josta se on peräisin) tapahtumapaikka on tosiaan Amerikka, mutta koko teos on ehtaa saksalaista tekoa ja sopii tyylillisesti berliiniläiseen ronskiin kabareeperinteeseen. Myös voisi tärkeillä, ettei St. Paulin lyhtyjen alla -laulu kuulu Berliiniin, kun kyseinen huvialue tunnetusti on Hampurissa. Tämä on laulut valinneilta Jaanalta ja minulta tietoinen ”fiba”: Voisihan tätä kuuluisaa kipaletta laulaa Berliinissäkin! Muutenkaan ei olla tiukkapipoja faktojen suhteen. Tarkoitus on valmistaa musiikillisesti monisävyinen, viihdyttävä esitys yleisölle.

Koska en tällä kertaa pääse Maestran joululaulajaisiin, toivotan tässä ja nyt maestralaisille, VIMMAlaisille ja kaikille näitä rivejä lukeville iloista joulua ja onnekasta uutta vuotta. – Ja tietenkin HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Tämän kirjoitti jamatar 6.12.2019

Brecht ja minä

1960-luvun puolimaissa käsiini osui Helsingin Kallion kirjaston musiikkiosastolla lp-levy, jolla Lotte Lenya lauloi Bertolt Brechtin-Kurt Weillin lauluja. Runojen, sävellysten ja esitystavan suora koruttomuus vetosi minuun heti. Ja kun ihailemani Kaisa Korhonenkin lauloi Brechtiä, olin myyty. Runoilijan toiset säveltäjäkumppanit Hanns Eisler ja Paul Dessau tulivat tutuiksi myös, kun kolusin lisää kirjaston levyhyllyjä. Nämä tunteilemattomat mutta tunteisiin osuvat laulut olivat jotain muuta kuin mikään siihen asti kuulemani.

Opiskelijana pääsin kuunteluoppilaaksi arvostetun Gisela Mayn Brecht-laulukurssille. Sain seurata kuinka tunnetut näyttelijät Birgitta Ulfssonista lähtien hioivat taitojaan Mayn johdolla. Kunkin laulun sisältö analysoitiin ja sanoman täytyi olla esittäjälle kristallinkirkas, että hän pystyi sen välittämään. Kaikki turha ja liika karsittiin. – Hyviä opasteita laulutulkintaan yleensäkin.

Jatkossa tutustuin Bertolt Brechtiin myös näytelmäkirjailijana ja uutta luovana teatteriteoreetikkona. Nero miehekseen näiltäkin osin…

Olen käynyt Berliinissä Brechtin ja hänen näyttelijävaimonsa Helene Weigelin museoidussa kotitalossa. Yläkerrassa seisomapulpetti, jonka ääressä runoilija kirjoitti tekstejään. Alhaalla keittiössä aikakauden uusimmat tekniset apuvälineet. Ja kävelymatkan päässä Brechtin kuuluisa teatteri Berliner Ensemble, jossa hän näyttelijöineen hioi metodejaan.

Mutta ne laulut! Maestrassa vanha rakkauteni äkkiä elpyi, kun sain tilaisuuden esittää jotain lauluklubin illanistujaisissa King’s Crownissa. Mitä esittäisin? – Brecht-lauluja, nyt tai ei koskaan!! Lauloin kyllä muutakin, mutta Brecht sytyttää minut aina. Ja kaiken kruunuksi saan laulaa Merirosvo-Jennyn VIMMAN kabareekonsertissa. Haaste on hurja mutta minulle myös ainutkertainen kokemus: Laulan Brechtiä kaupunginteatterin näyttämöllä laatubändin ja ison kuoron kanssa… – Hei Bert ja Kurt, missä ikinä henkinä vaellattekin, teen kaikkeni etten mokaa hienoa biisiänne!

Tämän kirjoitti jamatar 29.1.2019

 

The Beatles revisited

Lainasin kirjastosta John Lennon-elämäkerran. Opus on paksu ja perusteellinen, ja erityisen kiehtovaa on ollut lukea lauluntekijäkaksikko Lennon-McCartneyn työtavoista ja bändin levytyssessioista. Kuka keksi mitäkin, kuka lauloi kulloinkin ja kuka soitti milloin mitäkin instrumenttia. Samalla olen kuunnellut vanhoja Beatles-vinyylejäni uusin korvin: Ahaa, tosiaan, kappas vain – tuossa laulaakin George, nyt on rummuissa Paul, koska Ringo oli nostanut kytkintä… Ai tuo ihme vempain on siis mellotrone!

Kirja ei ole mikään myötäsukainen hymistely vaan huolellinen selonteko John Winston Lennonista. Ihmisenä hän oli hankala ja repaleinen mutta armoitettu lauluntekijä – etenkin Paul McCartneyn kanssa. Nuo kaksi täydensivät toisiaan ihanteellisesti ja loivat valtaisan määrän kuolemattomia pop-kappaleita. Ehkä ainut vertailukohta heille ovat Abba-yhtyeen hittinikkarit Andersson & Ulvaeus. Kumpikin tekijäpari oli lajissaan suvereeni ja menestyksekäs. Ja heidän laulujaan lauletaan vielä pitkään!

Jaana oli textannut minulle varoituksen, että laulaisin soolonumeroni Merirosvo Jennyn tiistain harjoituksissa. En ollut viestiä huomannut, joten homma tuli minulle yllätyksenä. Ääneni oli tavallistakin syvemmin tukossa, tuntui kuin olisin laulanut kaivon pohjalta. Kotona treenailu on sujunut nätimmin, mutta avarassa tilassa laulaminen on ihan eri juttu. Lisäksi tempot täytyy fiksata ja saada oma osuus klaffaamaan bändin (apua!) ja kuoron kanssa. Kaikkeen sitä itsensä pistää… Mutta tämän lajin extreme-kokemukset ovat aina vetäneet minua puoleensa.

Nyt on kaikki kabareekonsertin laulut saatu työn alle ja stemmat dropboxissa – paitsi Jackyn stemmat puuttuu. Se on miesten laulu, ehkä kundit ei tarvitse stemmoja nettiin? Mutta onhan siellä naistenkin laulut (Timantit ja Alabama). Oisko tässä jokin logiikka jota meikä ei hiffaa? No, ilman dropboxin apua ainakaan minä en kuorossa pärjäisi. En enää muista saatiinko me boxi käyttöön heti esiintymisten alusta asti, mutta silloin stemmoja kyllä hinkattiinkin harjoituksissa enemmän. Minusta molempi parempi.

Tämän kirjoitti jamatar 21.11.2019